Uutisia Israelista

Ei se helppoa ole; tosin sekä NL että USA onnistuivat hyvinkin, ja väitetään, että bioasekielto runnottiin USA:n toimesta läpi nimenomaan siksi, kun siellä pelästyttiin miten helppoa se oli.
Niin, kyllähän jonkinasteisia bioaseita on pystytty kehittämään jo aikanaan, mutta ne ovat käytännössä luonnonkantoja sotilasteknisiin ratkaisuihin sovellettuna - joita on myös mahdollista hoitaa ja torjua olemassaolevin menetelmin.

Mutta synteettisessä biologiassa tapahtuu ihan juuri nytkin todella merkittäviä edistysaskeleita. Esimerkiksi vasta pari vuotta sitten lanseerattua, paljon entistä tarkemmat ja nopeammat geenisiirrot mahdollistavaa CRISPR-tekniikkaa pidetään jo "bioteollisen vallankumouksen höyrykoneena." Tämä vallankumous voi aivan hyvin edetä vastaavalla nopeudella kuin tietotekninen kumous eteni 1980-luvulta alkaen.
CRISPR on kyllä bioaseiden kannalta huolestuttava, mutta esimerkiksi tehokkaiden bioasevirusten luominen on vielä aika tuntematon asia. Ehkä suurvalloilla on joitain projekteja, mutta suurin ongelma tässä on se, ettei virusten kohdalla tiedetä, miten niiden genomia pitäisi muokata, jotta niistä tulee tehokkaita. Virukset ovat vielä yllättävän tuntemattomia tieteellekin, ja kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan - nehän ovat vain proteiinikuoren sisällä olevaa DNA:ta, biokemiallisia loisia, jotka soluihin päästessään alkavat kopioida itseään - aivan nerokkaita luonnon luomuksia.

Nyt jo on esitetty ihan vakavia huolia, että kohta paremmin varustetuissa lukioissakin on välineet, joilla voi rakentaa alkeellisia bioaseita. Kohtuu luotettavalta taholta olen esimerkiksi kuullut, että laaja-alaisen antibioottiresistenssin siirtäminen paiseruttobakteeriin olisi nykyisellään toisen vuoden opiskelijalle soveltuva harjoitustyö. Sudenkuoppansa tässä edelleen on eikä esimerkiksi luotettavasti leviävän aerosolivektorin tuottaminen ole ihan helppoa, mutta jos aseiden rakentelija ei välitä lähiympäristön terveydestä eikä tavoittele optimaalista asetta vaan vain tappioita aiheuttavaa tautia, niin esteet eivät takuulla ole ylitsekäymättömiä. Tuossa on yksi skenaario missä jopa epäonnistuminen olisi terroristeille hyvin mahdollisesti onnistuminen.
Niin, yhden tai muutaman antibiootin resistenssin luominen bakteerille ei ole vaikeaa. Yksinkertaisimmillaan se tapahtuu altistamalla haluttu bakteeri vaikkapa eläville ja tapetuille MRSA-bakteereille yhdessä MRSA:n ja kohdebakteerin väliseen transduktioon sopivien bakteriofagien kanssa (MRSAhan on S. aureuksen multiresistentti kanta), ja luonnollinen horisontaalinen geeninsiirto hoitaa loput.
Kuitenkin resistenssin luominen kaikkia käytössä olevia antibiootteja vastaan on vaikeaa, ja aiheuttaa erittäin suuren kilpailuhaitan bakteerille (antibioottiresistentti bakteeri tarvitseen enemmän resursseja, kuin ei-resistentti) verrattuna luonnonkantaan, ja luonnonvalinnan myötä resistenssi katoaa yllättävän nopeasti, jos bakteerikantaa ei altisteta kyseiselle antibiootille.
Kemiallisten antibioottien ohella voi myös käyttää bakteriofageja (bakteerien viruksia). Näitä käytettiin etenkin Itä-Euroopassa, mutta myös muualla, 1920-30-luvuilla ja mm. Puna-armeija käytti niitä haavoittuneiden hoidossa bakteeritulehdusten estämiseen II maailmansodassa.
Sotilaallisesti myös antibiottiresistenttien kantojen käyttö on vaarallista, sillä myös omat joukot ovat vastaavasti alttiina niille. Tällöin olisi pitänyt kehittää salassa rokote, joka suojaa kyseiseltä bakteerilta - ja bakteerirokotteiden kehittäminen on oleellisesti vaikeampaa, kuin virusrokotteiden.

Ehkä voimme jatkaa bioasekeskustelua siihen tarkoitetussa langassa, jos aihe vielä jatkuu.
 
Niin, kyllähän jonkinasteisia bioaseita on pystytty kehittämään jo aikanaan, mutta ne ovat käytännössä luonnonkantoja sotilasteknisiin ratkaisuihin sovellettuna - joita on myös mahdollista hoitaa ja torjua olemassaolevin menetelmin.

Kiitos hyvästä ja selkeästi asiantuntevasta vastauksesta. Täältä löytyi tosiaan bioaseketju, joten jatketaan siellä:

http://maanpuolustus.net/threads/biologiset-aseet.1098/

Muutama tähän ketjuun relevantti huomio kuitenkin. Korostan, etten ole huolissani tilanteesta juuri nyt, vaan siitä, mihin suuntaan biotekniikka on menossa ja mikä saattaa olla mahdollista vaikkapa tämän vuosisadan puoleenväliin mennessä. Olet aivan oikeassa siinä, että sotilaallisesti bioaseet eivät ole ainakaan nyt kovin suuri uhka, eivätkä luultavasti ole tulevaisuudessakaan. Sen sijaan terroriaseina ne voivat olla vakava uhka, varsinkin jos niitä kehittää tässä ketjussa mainittujen kaltainen murhanhimoinen vatipäiden sakki. Tälläiselle sakille esimerkiksi "omiin" kohdistuvat vahingot voivat olla jopa silkkaa bonusta, eikä tuollainen porukka luultavasti (meidän näkökulmastamme) kovin rationaalista hyöty/haitta-analyysia tee kuitenkaan.

Itse olen bioaseita paremmin perehtynyt ydinaseisiin, ja tällä kentällä on mielestäni nähtävissä vähän samanlainen keskustelullinen ilmiö: usein puhutaan ns. reaktorilaadun plutoniumin kelvottomuudesta ydinaseisiin, koska sillä ei saada luotettavaa "yieldiä" ja sen käyttö tuo tiettyjä komplikaatioita, joita palveluskäytössä olevissa aseissa halutaan ehdottomasti välttää.

Mutta tällöin unohdetaan, että jopa reaktorilaadun plutoniumilla ja yksinkertaisella "vekottimella" voisi aitojen pomminrakentajien todistuksen mukaan saada melko luotettavasti aikaan 1-5 kilotonnin räjähdyksen, mahdollisesti jopa 20 kilotonnin. Tuhannen TNT-tonnin veroisen autopommin vaikutukset vaikkapa kaupungin keskustassa voinee kuvitella, ja tästä syystä jopa reaktorilaadun plutoniumia vahditaan tarkasti. Vastaavasti myös "huono" bioase voisi aiheuttaa aikamoista vahinkoa vaikkapa juomavesijärjestelmään päästessään, vaikka se olisikin kelvoton mannertenvälisen ohjuksen taistelukärjessä.

Olin aikaisemmin vähemmän huolissani bioaseista, kun uskonnolliset fundamentalistit ja vaadittava tieteellinen osaaminen eivät yleensä kulje käsi kädessä. Nyt huoli on vähän lisääntynyt, konkreettisen tapauksen myötä: sain jokin aika takaperin kuulla Suomessa jatko-opiskelleen, suhteellisen terävän (siis tieteellisessä mielessä, ei muuten) astrofyysikonkin lähteneen ISISin leipiin ihan omasta aloitteestaan. Jos aikamme vastenmielisin murhakultti kykenee houkuttelemaan hänenlaisiaan, niin biokemistien ja geeniteknikkojen houkuttelukaan tuskin on mahdotonta.
 

http://www.timesofisrael.com/kill-500-israelis-mourners-demand-at-funeral-of-pa-gunman/


Tuhannet PA:n arabit, jotka osallistuivat PA:n poliisin Amjad Sakarin hautajaistilaisuuteen, marssivat pitkin Nablusin katuja kuolemaa Israelille ja vaativat, että nyt on alettava turvautua konekivääreihin satojen juutalaisten surmaamiseksi.

Amjad Sakarin hautajaisseremoniaa johtanut arabi huusi megafoniinsa: ”On aika tarttua konekivääriin ja ampua 500 ihmistä”, jota kansa toisteli kuuliaisesti. kuten TV-kakkosen videopätkässä esitettiin. ”Muhammedin armeija palaa”, tilaisuutta johtanut arabi huusi kansalle.

Naglus (Sikem) on yksi kohde, jonka läheisyydessä sijaitsevan Josefin hautakammion käyttäminen juutalaisten muisto-tilaisuuksiin ja rukouksiin aiheuttaa toistuvia yhteenottoja IDF:n sotilaitten ja PA:n poliisien välillä, joissa myös ihmisiä haavoittuu ja veri vuotaa. Arabit ovat toistamiseen polttaneet hautakammion, mutta juutalaiset ovat aina korjanneet pyhiinvaelluskohteena pidetyn rakennuksen kärsimät vauriot.
 
- Hamas tunnustaa, että kaksi kaivajaa on menehtynyt Gazassa tunnelin romahtaessa ja lisäksi 8 vammautui. Kuolleet olivat Haider al-.Zahar ja kenttäkomentaja Fuad Abu Atawi. Hamas on runsaitten sateitten jälkeen menettänyt lukuisia kaivajia ja sotilaallisia henkilöitä tunnelien romahtaessa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/207460#.VrHG4PZ706s

- Egyptin armeija löysi äskettäin Siinain ja Gazan rajalta laajan salakuljetustunnelin, joka oli miinoitettu. Tunnelissa säilytettiin räjähteitä, runsaasti aseita sekä univormuja, jotka muistuttavat Egyptin armeija asepukua.

http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/207456#.VrHJxPZ706s

- Jewish Express artikkelin mukaan koko tunneliverkosto Gazassa voi romahtaa, mikä aiheuttaisi suuren katastrofín Gazan alueella. PA on jo syyttänyt Israelia tunnelien täyttämisestä vedellä, mitä ei ole tehty, vaikka Egyptin on pumpannut vettä tunneleihin ja kaivanut vedellä täytetyn kanaalin rajan varteen. Egyptin raivasi 2 km:n syvyisen puskurivyöhykkeen rajalle tuhoten satoja rakennuksia, eikä maailmalla nostettu minkäänlaista mekkalaa siitä
http://www.jewishpress.com/news/reports-entire-gaza-tunnel-network-may-be-collapsing/2016/02/03/
 
Aika hillittömän hupaisia neuvoja "liennytyksestä"...kuin Kekkosen ja Brezhnevin tapaamisesta.. Hupaisaa ajatelua, että ihmiset Lähi-Idässä ajattelevat järkevästi kuten pohjolassa.
Onhan sieltä ainakin ennen joitain ajattelukykyisiä valtiomiehiä löytynyt, ainakin Egyptistä ja Jordaniasta. Tuskinpa niissäkään mitään lämpimiä ajatuksia Israelia kohtaan tunnettiin, eivätkä johtajat vaihtaneet poskisuudelmia karvahatut päässä, mutta muun arabileirin vihaisesta mölinästä huolimatta otettiin lusikka kauniiseen käteen ihan vaan pragmaattisesti.
 
Onhan sieltä ainakin ennen joitain ajattelukykyisiä valtiomiehiä löytynyt, ainakin Egyptistä ja Jordaniasta. Tuskinpa niissäkään mitään lämpimiä ajatuksia Israelia kohtaan tunnettiin, eivätkä johtajat vaihtaneet poskisuudelmia karvahatut päässä, mutta muun arabileirin vihaisesta mölinästä huolimatta otettiin lusikka kauniiseen käteen ihan vaan pragmaattisesti.

Sadatille sitten kävi kuten kävi. Tuo rauhantekeminen on aika vaarallista alueella. Ei Rabininkaan kohtalo ollut kovin mukava.

Israelilla on aika hyvät suhteet esim. Marokon, Egyptin ja Jordanian kanssa. Turkinkin kanssa taas lämmitellään välejä, vaikka Kreikka ja Kypros ovatkin tällä hetkellä läheisempiä liittolaisia.
 
Olin aikaisemmin vähemmän huolissani bioaseista, kun uskonnolliset fundamentalistit ja vaadittava tieteellinen osaaminen eivät yleensä kulje käsi kädessä. Nyt huoli on vähän lisääntynyt, konkreettisen tapauksen myötä: sain jokin aika takaperin kuulla Suomessa jatko-opiskelleen, suhteellisen terävän (siis tieteellisessä mielessä, ei muuten) astrofyysikonkin lähteneen ISISin leipiin ihan omasta aloitteestaan. Jos aikamme vastenmielisin murhakultti kykenee houkuttelemaan hänenlaisiaan, niin biokemistien ja geeniteknikkojen houkuttelukaan tuskin on mahdotonta.

Lyhyenä huomiona tähän - muutoin minäkin siirryn asianmukaiseen ketjuun (miköli kompetenssini riittää älylliseen keskusteluun aiheesta).

Ongelmaksi voi todellakin muodostua se, että nyt ja tulevaisuudessa erilaiset terroristiorganisaatiot värväävät riveihinsä erityistä asiaosaamista hallitsevia henkilöitä, enää ei ole tarvetta pelkästään taistelijoille ja pommimiehille vaan joukkoon haetaan insinöörejä, räjähdeasiantuntijoita, eri tekniikan alojen asiantuntijoita esim. ISIS:n tiedetään hakeneen viime vuoden puolella riveihinsä aktiivisesti useiden eri teknisten ja lääketieteellisten alojen asiantuntijoita ja heille pyritään järjestämään muitakin työtiloja kuin autotallin takahuone. On syytä huomioida, että verkostot ovat globaalit, heille riittää, että täkyyn tarttuu jokunen asiantuntija per ala ja globaaleilta vesiltä löytynee aina joku halukas extremisti (ja joissain tapauksissa sen oikea uskoisuudenkaan suhteen ei olla niin tarkkoja jos tarve on riittävän kova).

Samalla on myös huomioitava teknologian kehittyminen, se mikä oli 90-luvulla mahdollista muutamissa huippulaitoksissa on nyt arkipäivää missä tahansa hyvin varustellussa laboratoriossa, vuosikymmenen kuluttua sama voi olla mahdollista vielä laajemmin teknologian kehittymisen myötä. Puhumattakaan sitten jos ulotetaan aikajänne jonnekin 2030-luvulle ja siitä eteenpäin.

Sekin on hyvä muistaa - johon itsekin viittasit - etteivät terroristit ajattele loogisesti samalla tapaa kuin me. Heille voi riittää potentiaali onnistumisesta tai puolittainen onnistuminen, jolla jo saadaan tuhoa ja/tai pelkoa kylvettyä.

vlad
 
Lähi-Idässä 70 vuotta on vielä eilispäivää ja 700 vuotta viime viikkoa.
 
Kuten sanottu, rajujakin mielipiteitä löytyy Israein parlamentista molemmin puolin:

http://www.timesofisrael.com/zahalka-calls-killers-of-israelis-victims-of-the-occupation/

"Knesset member Jamal Zahalka of the Joint (Arab) List called terrorists who killed Israelis “victims of the occupation” on Friday, defending his meeting with their families along with MKs Hanin Zoabi and Basel Ghattas earlier in the week. Ghattas, for his part, described them as “martyrs.”

The meeting, at which the relatives asked the MKs to help them pressure the government to release the terrorists’ bodies for burial, has drawn condemnation from across the Israeli political spectrum.

Zahalka told Channel 2 news that the visit had been misrepresented by Prime Minister Benjamin Netanyahu, who on Thursday said “Members of Knesset who go to comfort the families of terrorists who murdered Israelis do not deserve to be in the Israeli Knesset.”

The MKs met with the father of Baha Alian, a Palestinian who was part of a two-man team that killed Israelis Haim Haviv, Alon Govberg and Richard Lakin in Jerusalem in October, and with relatives of other terrorists."

Israelin parlamentissa on paljon arabeja, joilla on koviakin mielipiteitä asioista, kuten näkyy. Ja ko. henkilöt ovat sinne demokraattisesti äänestettyjä. Joten se siitä "apartheid-valtiosta". jne. Tässä on kyllä enemmän kyse sukulaisten toiveesta saada terrori-iskuun syyllistyneiden ruumiit haudattavaksi, kuin varsinaisesta politiikasta.
 
Ronnie Barkan on Israelin Johan Bäckman. Paitsi pahempi.

https://en.wikipedia.org/wiki/Boycott_from_Within

Ronnie Barkan, a longtime Jewish Israeli activist and math teacher who was raised in Raanana, near Tel Aviv, is a co-founder of Boycott from Within. He has been involved since 2004 in protests against the Israeli barrier in the West Bank and has been arrested and detained a number of times. In a 2012 interview with journalist Ceclia Dalla Negra of TheElectronic Intifada, he expressed his belief that Palestinian resistance should be focused on being a “popular struggle rather than a nonviolent one,” but added that “as long as Israel and its backers use means of terror against the Palestinian civil population, then we cannot legally and should not morally condemn those fighting for their liberation from doing so.”

Barkan has described himself as “among the group of the over-privileged in this struggle for Palestinian rights, acting against a system that has at its very core the Zionist principle of differentiation.” He describes the Israeli treatment of Palestinians as apartheid, identifies himself as “anti-Zionist,” and refers to Israel as “the Jewish-supremacist entity...founded on the basis of ethnic cleansing and ethnic segregation.”[2][3]


Barkan has been described as having evaded mandatory service in the Israel Defense Forces (IDF).[4] He himself has said that he refused to complete his mandatory military service. “There's a lot of social pressure [in Israel],” he told Al-Jazeera in 2011. “We're raised to be soldiers from kindergarten. We're taught that it's our duty [to serve in the army] and you're a parasite or traitor if you don't want to serve.” He said that Israelis “are raised to be deeply racist,” and described his support for BDS as a means of “renouncing my privileges in this land and insisting on equality for all.” He does not, however, support the turning away of Israeli academics or musicians from conferences or other gatherings abroad because they are Israelis, saying that such conduct amounts to racism.[5]

The Israel Security Agency investigators interrogated Barkan in the run-up to the 2012 “flytilla.”[3]

In 2010, Barkan represented the Palestinian Popular Struggle Coordination Committee at the European Parliament.[6]


Voitte vetää omat johtopäätöksenne. Ihmisoikeusaktivisti on aika erikoinen määritelmä hepulle, joka tukee väkivaltaisia hyökkäyksiä Israelia vastaan. Kertoo tosin siitä, että Israelissa on demokratia, koska näitäkin kuljeksii kaduilla.
 
Kuten artikkelissa sanotaan. Ham-assin kannattajat iskevät taas kirveellä omaan nilkkaan.

Israel sentään iski sotilaallisiin kohteisiin. Ja voimalla, normaalin sotilaallisen voimankäytön perusteilla.

Hamasin puolustelijat unohtavat mitä tuossakin sanotaan, että "Palestiinalaiset ampuivat alle 5 000 rakettia ja noin 1 800 kranaattia Israelin puolelle. Täysin siviilikohteisiin, mikä on sotarikos. Miksei Hamasia tuomita sotarikoksista? Lisäksi 3000 noista ammuttiin, ennenkuin Israel aloitti suurimittaiset vastatoimet.

On muuten hupaisaa, että unohdetaan se, että 90% noista 50 000 "tykistöiskuista" oli savuammuksia, joilla suojattiin maajoukkojen etenemistä.

Valehtelemalla tarpeeksi tietysti saa julkisuutta ja taas hehkutetaan miten paha Israel on kun puolustautui. Totta kai ihmisiä kuolee asutuskeskustaisteluissa. Se nyt ei Hamasia tai Jihadia kiinnosta pätkääkään. 400 lapsityöläistä on kuollut Hamasin terroritunnelien rakennustöissä, se ei porukkaa tunnu kiinnostavan myöskään.

Tuollaisten kannattajat ansaitsevatkin "koneinsinöörejä" asumaan naapurissa.
 
Vaihteeksi hieman erilainen ja positiivinen uutinen:

http://www.timesofisrael.com/the-cu...crossed-into-lebanon-and-wasnt-taken-hostage/

"An Israeli citizen who crossed the border into Lebanon last week was returned to Israel on Friday in a rare and remarkable instance of constructive negotiation between warring parties that involved the IDF, the Lebanese security forces, the UN’s border monitoring force… and Hezbollah, the Shiite terror group sworn to Israel’s destruction."
 
Miten esimerkiksi Gazalainen asuu "Israelin miehityksen alaisena?" Tai Länsirannalla Palestiinalaishallinnon alueilla? Kun eivät ole. Kumpikaan ei ole Israelin alamainen, vaikka Israelin asevoimat kontrolloikin liikennettä sisään ja ulos alueilta. Omituista monien ajattelussa se on, että esim. Gaza olisi Israelin miehittämä?
Miehitä ei mutta paljonko vapauksia Gazalaisilla on? Israel hallitsee rajoja ja ilmatilaa mielin määrin. Miltä tuntuisi olla jokapuolelta Venäjän piirittämänä ja saada "almuina" vähän lääkkeitä ja perustarpeita hyvän tahdon osoituksena?
Kuten sanottu, Israel on pyrkinyt jatkuvasti sopimaan, mutta kun se ei käy. Kummankos vika se on, kun sota jatkuu?
Niin, se sopiminen tarkoittaa sitä että molemmat osapuolet JOUSTAVAT tavoitteissaan jotta saadaan KOMPROMISSI! Ihan sama kun täällä yht.kuntaneuvottelijat lähtevät betonoiduissa vaatimuksissaan neuvottelemaan asioista ja heti alkuun heittävät listan asioista joista ei missään nimessä voi neuvotella.Ei onnistu ei! Jerusalemin pyhät paikat on tässä konfliktissa vähän sama juttu kuin lomarahat meillä tosin potenssiin 10.

Sitten niihin neuvotteluihin ja rauhaan pitää olla oikeasti halua! Luulen että valtaosa Israelilaisista ja Palestiinalaisista haluaisi rauhaa mutta Israelin kovan linjan hallitus ja Hamas eivät sitä halua ja tässä on se ongelma. Kummallakaan puolella ei ole todellisia poliittisia vaihtoehtoja eikä niitä tule niin kauan kun kostonkierre on päällä ja vain kova linja vallitsee.
Kaikki haluaa asettua sen palestiinalaisen housuihin, kun jossain omituisessa todellisuudessa Israel on se Goliath ja muut se David..vaikka asiat on täysin toisn päin. Kannattaa katsoa sitä karttaa ensin.
Älä viitsi naurattaa! Katso itse niitä tosiasioita joita täällä vaadit muiden tunnustavan! Israel hallitsee vain voimalla ja sitä voimaa+teknologiaa sillä on rutkasti enemmän kuin naapureillaan. Mikään valtion koko ei sitä määritä vaan hauiksen koko.
Mitä väliä sillä siinä vaiheessa on...jonkin 200-400 ydinkärjen jälkeen? Jos maailma on antanut toisen holokaustin jo tapahtua, niin sympatiat ovat olleet jo vähissä aikoja sitten.
Okei, eli syypää juutalaisten joukkotuhoon onkin sitten koko muu maailma? Kuka/ketkähän ne natsit jyräsi? Väitätkö että juutalaiset heitettiin susille? Tästä voi syyttää vain korkeintaan N-liittoa jolla olisi ollut voimaa estää saksan miehitys. Muulla euroopalla ei ollut mitään mahdollisuuksia 1940 estää miehitystä, niin ylivoimainen Saksa oli.
Joku muu täällä on kyllä propagandan uhri kuin minä jos tuollaista väittää...
Ilmeisesti ette ole asuneet Israelissa ja ette tiedä, miten vakavasti israelilaiset ottavat asiat. Holokausti on kaikille hyvin läheinen asia (oman naisystävän isovanhemmat lähtivät Unkarista Auschwitziin ja savuna ilmaan). Luuletteko, että porukka jotenkin unohtaa tuollaisen? Asenne on "Never Again!". Kannattaa vittuilla ja uhkailla, mutta epäilen että jonain päivänä joku menee liian pitkälle uhossaan ja otetaan vakavasti.
Kyllä tuo asenne on hyvin tiedossa ja parhaiten tuon kansan tulevaisuutta vahvistettaisiin sopimalla ja luomalla luottamusta eikä uhkailemalla äärimmäisyyksillä. "Metsä vastaa kuten sinne huudetaan" pitää paikkansa myös toisinpäin. Jatkuva uhkailu ja sodanlietsonta aiheuttavat vastareaktion joka ennenpitkää voimistuu.

Israelin aggressiivisuus ja holokaustitraumat siirtyvät näköjään tuleville sukupolville. Kansansa historia on tärkeä tietää mutta traumojen ja fanaattisuuden lietsominen on vaarallista on kyseessä sitten mikä taho tahansa. Niistä ei sitten päästä ikinä paranemaan ja etenemään uuteen aikaan jos traumoissa vaan piehtaroidaan.
Summa summarum. Israel on täysivaltainen itsenäinen valtio, jonka olemassaolo on kv-sopimuksin hyväksytty. Sillä on valtion oikeudet ja velvollisuudet. Ja tuo rautahousukansa kyllä myös hoitaa tonttinsa tavalla, josta monella tavalla lässähtänyt "hyvinvointipohjoinen" JOUTUU VIELÄ ottamaan mallia, tykättiin tai ei. Meillä on hyvä kirittäjä, joka tuskin on tavoitteistaan luopumassa vielä.
Israelin kykyä ja urheutta voi ihailla mitä taisteluun ja sodankäyntiin tulee. Eri asia on sitten miten Israelin militaristinen johto osaa toimia pitkäjänteisesti kansansa edun hyväksi. Jatkuva sodankäynti jo 1940-luvulta saakka ja alueellinen erimielisyys kertoo minusta että tuolla linjalla ei ole tulevaisuutta. Tällä "urhealla" toiminnalla käydään jatkuvaa sotaa ja aggressiivisella linjalla provosoidaan jatkuvasti. Se että ensimmäisenä syytetään vastapuolta tunnustamatta omia virheitä on suuri virhe.

Äärimmäisyys synnyttää äärimmäisyyttä. Järkevämmän politiikan puolesta on puhuneet nuo aikaisemmin mainitut Shin Beth-johtajat ja rauhaa hieroneet poliitikot. Korostan että arvostan näitä henkilöitä suuresti, etenkin Israelin Presidentti Shimon Pereziä joka on tolkun mies. Hän on osoittanut osaavansa muutakin kuin sotia ja ymmärrän kyllä hänen perustelunsa Israelin pelotteelle. Mainitsen vielä senkin että Israelilla kuten kaikilla mailla on oltava oikeus puolustaa itseään. Se että aletaan iskemään "ennakoivasti" toisen maan alueelle tai jatkuvasti sortamaan heikompia, on yksinkertaisesti rikos jota en kuitenkaan hyväksy.

On sitten niitä toisia miehiä joita en kunnioita kuten Avigdor Lieberman https://fi.wikipedia.org/wiki/Avigdor_Lieberman
Liebermania on ajoittain arabivastaisuudesta ja useat Israelin kansanedustajat ovat nimittäneet häntä rasistiksi.[4] Hän ehdotti 1998 Egyptin hukuttamista pommittamalla Assuanin pato vastineeksi Egyptin tuesta Jasser Arafatille. Vuonna 2003 hän vaati Israelin palestiinalaisvankien hukuttamista Kuolleeseenmereen ja tarjoutui kustantamaan bussikuljetuksen. Toukokuussa 2006 hän vaati knessetin Hamas-johtoisen palestiinalaishallinnon kanssa neuvotelleiden arabijäsenten teloittamista

13. tammikuuta 2009 Lieberman ehdotti Gazaan kohdistetun hyökkäyksen (Operaatio Valettu lyijy) aikana, että "Meidän täytyy jatkaa taistelua Hamasia vastaa juuri niin kuin Yhdysvallat teki Japania vastaan toisessa maailmansodassa", mikä nähtiin vaatimuksena ydinaseen käyttöön.
Syyskuussa 2006 julkaistun tutkimuksen mukaan Liebermanilla on toiseksi eniten kannatusta Israelin seuraavaksi pääministeriksi Benjamin Netanjahun jälkeen.

Israelin poliisi on tutkinut Liebermania noin 13 vuoden ajan korruptiosta, kavalluksista ja rahanpesusta.[9]

Todella huolestuttavaa jos tällaiset poliitikot keräävät noin paljon suosiota Israelissa. Tyyppi on kuin Berlusconin ja Shirinovskin yhdistelmä!
Äärilaita Israelissa ei siis näytä juurikaan erilaiselta mitä vastapuolella (HAMAS-johtajat).

Minua ärsytti suunnattomasti kun tämä henkilö oli ministerinä vierailulla suomessa 2006 Libanonin sodan jälkeen eikä pätkääkään pahoitellut Israelin piittaamatonta YK-tarkkailuaseman pommittamista jossa mm.suomalainen sotilastarkkailija Jarno Mäkinen sai surmansa. Diplomatia ja ulkoisten suhteiden vaaliminen ei nähtävästi kuulu tällaisten hallitusten tapoihin?!

Israel pommitti toistuvasti UNTSO:n tukikohtaa Khiamin kaupungissa, joka lopulta johti neljän UNTSO:n aseettoman tarkkailijan kuolemaan. UNTSO kehotti useita kertoja tuloksetta Israelin ilmavoimia keskeyttämään YK:n tarkkailuaseman tulittamisen. Tarkkailijat olivat Itävallan, Kanadan, Kiinan ja Suomen kansalaisia. Surmansa saanut suomalainen oli kapteeniluutnantti Jarno Mäkinen.

Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri Kofi Annan antoi tapauksesta lausunnon Roomassa 26. heinäkuuta 2006

» ... shocked and deeply distressed by the apparently deliberate targeting by Israeli Defence Forces.»


Israelin pääministeri Ehud Olmert valitteli soitossaan Kofi Annanille tapahtunutta luvaten perusteellisen tutkimuksen tapauksesta. Perusteellista tutkimusta ei koskaan käynnistetty. Suomen hallitus ei ollut tyytyväinen Israelilta saamiin selontekoihin. Israel ei suostunut puolueettomaan tutkimukseen YK-tarkkailijoiden kuolemaan johtaneista syistä.


Robert Fisk, brittiläinen toimittaja ja The Independentin Lähi-idän kirjeenvaihtaja ja asiantuntija, piti Israelin iskua Khiamin YK-asemaan täysin tahallisena. Fisk esitti näkemyksensä YLE:n dokumentissa 2006. Hänestä Suomen olisi selvitettävä kuka ampui YK-tarkkailijat surmanneen ohjuksen ja haastettava tämä henkilö sotaoikeuteen suomalaisen sotilaan murhasta.https://fi.wikipedia.org/wiki/Libanonin_sota_2006


Israelin hallituksen jos kenen pitäisi tietää että maiden suverenitteettiä ja ihmisoikeuksia pitää kunnioittaa mikäli historiasta haluavat jotain muistuttaa. Mikään "tarkoitus pyhittää keinot" ei vetele jos näitä asioita arvostaa. Muuten on turha huudella holokaustista ja antisemitismistä.

Itse olen hyvinkin otettu siitä, että meikäläinen on ei-juutalaisena hyväksytty yhteiskuntaan täysin. Tietysti välillä kuulee hyväluonteista "goy-vittuilua" mutta se kuuluu asiaan. :D Ymmärrän maassa asuneena ja etenkin ei-juutalaisena maata ja siellä asuvia, niin arabeja, druuseja kuin juutalaisia aika hyvin..ainakin omasta mielestäni. Lisäksi omaa ajatusmaailmaa ei väritä mikään uskonnollinen suuntautuminen, satun nyt vaan ajattelemaan attä israelilaiset ovat aika kovia jätkiä. Ja israelilainen voi olla juutalainen, beduiini, druusi tai arabi jne.

Sitten varmaan ymmärrät senkin että sinulla on subjektiivinen kanta tähän kysymykseen? Tuolla taustalla et kyllä voi olla puolueeton.

Kovia jätkiä:):):). Niitähän kaikki kunnioittavat.....:rolleyes:
 
Einomies1 se vasta onkin puolueeton. :D Missäs olen koskaan väittänyt olevani puolueeton? Kyllä se useita kertoja terrorihyökkäystn kohteena oleminen alkaa syödä sitä puolueettomuutta. Vai miksikäs arvelet, että israelilaisilla on aika taipumaton asenne?

Ei vaan tunnu menevän kaaliin, että Hamas ja Islamlainen Jihad tavoittelevat Israelin tuhoamista vaikka he itse sen sanovat joka päivä ja se on esim. Hamasin peruskirjaan kirjattu. Sama jankkaus vaan jatkuu, että pitää joustaa. Eli mielestäsi Israelin tulisi sallia itsensä tuhoaminen "joustamalla" jatkuvasti, jotta saataisiin aikaan rauha. Uskomatonta logiikkaa.

Einomies1:n logiikalla Hamas etc. tuntuu aina olevan oikeassa ja Israel väärässä. Et suuremmin tuomitse noiden veijarien tekosia, "ymmärrät" heitä ilmeisen hyvin.

Mieluummin ihannoin "kovia jätkiä" kuin terroristeja symppaavia paskahousuja.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top