Uutisia Israelista

Samaa mieltä.

"Taistoissa kuollen sen tahdomme näyttää" on oma asenne. Ja sotaveteraanien ja kaatuneiden asia pitäisi olla kaikkien asia.

Israel on tässä 10-1 parempi Suomea.

Suomessa se on ikään kuin hieman noloa, brutaalia ja "impivaaralaista" ryhtyä muistelemaan sotajuttuja noin. Näin siis julkisella tasolla, vaikka henkilökohtaisesti todella monet sitä arvostavatkin. Sen sijaan muissa tätä kyllä ymmärretään. Taustalla on oltava sitä kuuluisaa "huonoa itsetuntoa". Ainoa sallittu juhlinnan päivä ja muoto on itsenäisyyspäivä, PV:n paraati siinä ja silloin näytetään 50-luvun Tuntematon telkkarissa :D

Mutta kannattaisin tosiaan tällaisten lisäämistä, sekä PV:n esilläoloa enemmän arjessa (tappovehkeet ovat meidän käsissä viime kädessä päiväkotien ja vanhustentalojen kaltaisia pehmeitä arvoja suojaamassa!). Arno Kotro tosin varmaan saisi paskahalvauksen, kun tällainen epämiellyttävä militarismi vallitsisi siviiliväestön keskuudessa eikä sitä voitaisikaan eristää entistäkin tehokkaammin jonkun pienen porukan sivuasiaksi. Mikä tietysti on vain hyvä asia ;)
 
Ei kaikessa.

Toisin kuin Suomessa, yhteiskunta on sirpaloitunut. No, onhan se sama Suomessakin tavallaan.

Mutta se on erilaista.

Se johtuu siitä monikulttuurista ja uskonnosta.
Siksi kannatan tätä homogeenistä kansallisvaltiota sekä mamujen kotouttamista ja valikoimista.
 
Suomessa se on ikään kuin hieman noloa, brutaalia ja "impivaaralaista" ryhtyä muistelemaan sotajuttuja noin. Näin siis julkisella tasolla, vaikka henkilökohtaisesti todella monet sitä arvostavatkin. Sen sijaan muissa tätä kyllä ymmärretään. Taustalla on oltava sitä kuuluisaa "huonoa itsetuntoa". Ainoa sallittu juhlinnan päivä ja muoto on itsenäisyyspäivä, PV:n paraati siinä ja silloin näytetään 50-luvun Tuntematon telkkarissa :D

Mutta kannattaisin tosiaan tällaisten lisäämistä, sekä PV:n esilläoloa enemmän arjessa (tappovehkeet ovat meidän käsissä viime kädessä päiväkotien ja vanhustentalojen kaltaisia pehmeitä arvoja suojaamassa!). Arno Kotro tosin varmaan saisi paskahalvauksen, kun tällainen epämiellyttävä militarismi vallitsisi siviiliväestön keskuudessa eikä sitä voitaisikaan eristää entistäkin tehokkaammin jonkun pienen porukan sivuasiaksi. Mikä tietysti on vain hyvä asia ;)

Tähän voisi sanoa sanonnan "kuka sen kissanhännän nostaisi muu kuin kissa itse".

Suomalaisilla sotilailla on hassusti moninkertaisesti parempi maine ulkomailla kuin kotimaassa.
 
Tähän voisi sanoa sanonnan "kuka sen kissanhännän nostaisi muu kuin kissa itse".

Suomalaisilla sotilailla on hassusti moninkertaisesti parempi maine ulkomailla kuin kotimaassa.

Näin on. Mutta tyhjien tynnyreiden mielestä tämä on vain siitä johtuvaa, että ulkkikset ovat niin kohteliaita. Todellisuudessahan suomalaisista on tullut jotenkin vaivihkaa sellaisia tossukoita, ettei ole mahdollista että minkäälaiset sotatoimet enää onnistuisivat mitenkään. Etenkin kun "Venäjän ammattisotilaat ja erikoisjoukot" ovat jotakin niin ylimaallista, että niitä ei tavallinen kuolevainen mitenkään pysty edes käsittämään. Ja Vova myhäilee tästä mielikuvasta oikein mielissään.

Pitkän rauhan ajan "mädättävään vaikutukseen" en myöskään täysin usko henkilötasolla - päättäjissä ehkä. Argentiina ei ollut käynyt sotaa yli sataan vuoteen kun Brittien kanssa turnasivat Falklandeista, mutta kyllä niiden lentäjät tunnustettiin äärimmäisen rohkeiksi jo konfliktin aikana - brittiparlamentissakin. Maavoimista ei voi sanoa samaa, mutta tämä johtuu enemmänkin juntan kenraalien täydellisestä osaamattomuudesta kuin noiden sotilaiden pelkuruudesta. Jos heittää joukot täysin älyttömään tilanteeseen niin ei voi olettaa kuin älyttömiä lopputuloksia, kun kyse ei kuitenkaan ollut argentiinalaiselle osapuolelle mikään kohtalon kysymys.
 
Kiinnostava artikkeli:

http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4648613,00.html

En ole kyllä nähnyt naisten asemaa Israelissa mitenkään huonona, enemmänkin ovat aika tulisieluista sakkia ainakin omien tuttujen joukossa. :D Mutta hyvä, että asioista keskustellaan ja niitä tutkitaan.
 
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1430707007787

Poliisin pahoinpitelyvideo nostattanut väkivaltaisia mellakoita Israelissa
ULKOMAAT 4.5.2015 15:48
Hannes Nissinen
HELSINGIN SANOMAT


1305952502033


Israelin turvallisuusjoukot ja mielenosoittajat ottivat yhteen Tel Avivissa sunnuntai-iltana.

Tuhannet Etiopian juutalaiset ovat osoittaneet mieltä Tel Avivin keskustassa Israelissa. Syynä on julki tullut video, jossa poliisit pahoinpitelevät tummaihoisen sotilaan.

Ratsain paikalle saapuneet mellakkapoliisit käyttivät sunnuntaina tainnutuskranaatteja ja vesitykkejä kiviä heitelleitä mielenosoittajia vastaan, kertoo uutistoimisto AFP. Osa mielenosoittajista on tuhonnut kaupungin irtaimistoa Tel Avivin keskustassa.

Noin 50 ihmistä on loukkaantunut mielenosoituksissa, jotka ovat väkivaltaisimpia kaupungissa vuosiin. Tilanne rauhoittui sunnuntaina puolen yön aikaan.

Israelin presidentti Reuven Rivlin sanoi maanantaina tiedotteessa, että maa on tehnyt virheitä tavassaan kohdella Etiopian juutalaisia. Yhteisö on syyttänyt maata kauan jatkuneesta syrjinnästä.

Israelissa asuu 135500 Etiopian juutalaista.
 
Jeps, oli aika rajua menoa. Yleensähän moista on totuttu näkemään ainoastaan Länsirannalla.

Todella monet tutut ns. väärän puun kautta ovat poliiseja Israelissa ja täytyy sanoa, etteivät välillä ihan fiksuudella pilattuja.... :D
 
Kuinka paljon Israelissa on muuten poliiseja per kapita (ja miten paljon Suomessa on)?
 
Kuinka paljon Israelissa on muuten poliiseja per kapita (ja miten paljon Suomessa on)?
Suomessa muistaakseni noin 7500 poliisia mutta luku pitää sisällänsä sitten kaikki virassa olevat... Kuinka paljon kentällä on tai olisi kentälle saatavissa jos laari kaavitaan pohjia myöten? Se olisi se mielenkiintoinen tieto...
poliisit_suomi_eurooppa.jpg
 
Wiki tietää kertoa että Israelissa olisi 35000 poliisia ja 70000 vapaaehtoista...
 
Taitaa Wikin luku sisältää Magav:n, joka jollain tavalla vastaa Suomen rajavartiolaitosta, vaikka on omalla tavallaan poliisimaisempi kuin Suomen rajavartiosto. Varmaan tuosta tulee se 70 000 vapaaehtoista (lue: reserviläistä), koska ko. laitos kouluttaa paljon varusmiehiä.
 
Osaako Sardaukar kertoa, miten nopeasti poliisi tai varusmies on paikalla, jos jossain tapahtuu ampumistapaus? Esimerkiksi pankkiryöstö, kouluammuskelu tai ihan vaan joku normi aseellinen tapaus? Suomessahan menee yleensä aikaa useampi minuutti, ennen kuin poliisi on paikalla ja voisin vaikka vannoa, että varttitunti, ennen kuin VATI-ryhmä on paikalla ja toiminnassa. Jenkeissä nuo kaksi lienevät suurinpiirtein sama asia ja kaupungeissa vasteaika lienee ihan jotain 2-5 minuuttia.
 
Osaako Sardaukar kertoa, miten nopeasti poliisi tai varusmies on paikalla, jos jossain tapahtuu ampumistapaus? Esimerkiksi pankkiryöstö, kouluammuskelu tai ihan vaan joku normi aseellinen tapaus? Suomessahan menee yleensä aikaa useampi minuutti, ennen kuin poliisi on paikalla ja voisin vaikka vannoa, että varttitunti, ennen kuin VATI-ryhmä on paikalla ja toiminnassa. Jenkeissä nuo kaksi lienevät suurinpiirtein sama asia ja kaupungeissa vasteaika lienee ihan jotain 2-5 minuuttia.

Tuo riippuu niin tilanteesta. Jos poliisi, turvallisuusmies tai sotilas sattuu olemaan paikalla, niin vasteaika voi olla hyvinkin lyhyt. Jos ei, niin jo tilanteen hahmottaminen ja viranomaisten saapuminen vie aikaa. Tästä syystä paikoissa, jotka koetaan terrori-iskuille tai väkivallalle erityisen alttiiksi, (esim. koulut, suuremmat kaupat, lastentarhat, ostoskeskukset, linja-ja rautatieasemat, synagoogat tms.) on aseistettuja turvahenkilöitä välittömään vastatoimeen. Ja se ei tarkoita sitä, että se heppu ovella on ainoa.
 
http://www.upi.com/Top_News/World-N...ket-or-prison/7061431647631/?spt=hs&or=tn_int


Israel offers choice to African immigrants: Plane ticket or prison
By Doug G. Ware | May 14, 2015 at 8:45 PM
clear.gif
39 Comments
clear.gif



clear.gif

clear.gif

Israel-offers-choice-to-African-immigrants-Plane-ticket-or-prison.jpg

An African asylum seeker holds a poster and an Israeli flag at a protest against Israel's refusal to grant them refugee status outside the Knesset, Israel's Parliament, in Jerusalem last year. Tens of thousands of African immigrants called on Israel to recognize them as refugees and stop a law that allows the authorities to keep them in an open ended detention center in southern Israel. File Photo by Debbie Hill/UPI
| License Photo

TEL AVIV, Israel, May 14 (UPI) -- The Israeli government appears to be serious about sending perhaps more than 50,000 African refugees out of the country.
The immigrants have largely come from Sudan and Eritrea over the last 10 years, but the Israeli government is now taking action to ship them out, The Washington Post reported Thursday.

Israeli officials will soon send letters to the immigrants offering a choice: $3,500 plus a one-way ticket to another destination, or stay and live behind bars. The immigrants have 30 days to make up their mind.

Some critics have accused Israel of hypocrisy, saying a nation that was founded by refugees fleeing war and poverty should be more gracious to others in the same predicament.

A mass exodus of refugees from various nations has marked recent times. On Wednesday, the Malaysian government announced it would no longer take refugees from Myanmar, who are crowding rickety boats to get there. Indonesia has also made such a declaration.

On Monday, the European Union started a push to gain U.N. authorization for military force in the Mediterranean Sea to crack down on immigrant-smuggling boats.

Fear among refugees is also rising. Many were shocked last month by a new video purportedly showing three Eritreans being executed by Islamic State terrorists in Libya. The three Eritreans were captured after they left Israel, the Post report said.

"We saw the video, but we thought maybe it wasn't true, maybe it was just a hoax," Eritrean refugee Aman Beyene, who lives in an Israeli detention camp, said. "Then we spoke to an Eritrean boy who had witnessed the killings, and we knew it was true."

Israeli leaders say their tough approach might actually save refugee lives in the end, as they may not even attempt to make the trip -- during which immigrants often succumb to illness or physical injury.

Immigrants from Africa started to enter Israel a decade ago, and government officials ultimately built a wall to stem the flow across their borders.

Prime Minister Benjamin Netanyahu in 2012 called the immigrants "a threat to the social fabric of our society, our national security, our national identity ... our existence as a Jewish and democratic state." A member of Parliament called them "a cancer in our body."


"Vielä" ehtisi ottamaan Suomeen kans tuo Israelin mallin. Muutoin käy kuin Ruåtsilla ...
 
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1432085249229

Israel aikoi erotella palestiinalaiset omiin busseihinsa kotimatkalla Länsirannalle

Israelissa pääministeri Benjamin Netanjahu keskeytti keskiviikkona tuoreen hankkeen, jossa Länsirannalta Israelissa töissä käyviltä palestiinalaisilta kiellettiin israelilaisten bussien käyttö kotimatkalla. Hanke pantiin vireille Israelin puolustusministeri Moshe Ya'alonin määräyksestä tiistaina, kertoo israelilainen Haaretz-lehti. Järjestelyn oli määrä kestää aluksi kolme kuukautta.

Taustalla on Länsirannan juutalaissiirtokuntalaisten vuosia kestänyt lobbaus erillisten bussien vuoksi. He ovat perustelleet vaatimustaan turvallisuussyillä.

Jos kokeilu olisi toteutunut, Länsirannalta Israeliin töihin tulevien palestiinalaisten olisi myös kuljettava molempiin suuntiin saman tarkastuspisteen kautta.

Nykyisin palestiinalaiset voivat palata Länsirannalle haluamaansa reittiä. Monet ovat käyttäneet paluumatkaan israelilaisia siirtokuntiin kulkevia bussilinjoja.

Haaretzin mukaan kokeilu olisi voinut pidentää palestiinalaisten kotimatkoja jopa kahdella tunnilla. Länsirannalta käy Israelin puolella töissä päivittäin tuhansia ihmisiä.

Keskiviikkona Netanjahu kuitenkin keskeytti asian etenemisen.

"Pääministerin on mahdotonta hyväksyä ehdotusta. Hän puhui tänä aamuna puolustusministerin kanssa. Päätettiin, että ehdotus laitetaan jäihin", Netanjahun edustaja sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Israelilaiset ihmisoikeusjärjestöt ja osa oppositiosta olivat jo tuominneet hankkeen ja sanoivat sen nöyryyttävän turhaan palestiinalaisia, AFP kertoo.

Israelin politiikassa on väännetty kättä jo pitkään siitä, pitäisikö palestiinalaiset erottaa eri autoihin bussilinjoilla Länsirannalle ja Länsirannalla.

Erottelua vaatineiden mielestä yhteiset bussit ovat juutalaissiirtokuntalaisille turvallisuusriski. Palestiinalaisterroristit ovat iskeneet busseihin Israelissa, tosin viime aikoina tällaisia iskuja on ollut vähän.

Erottelua vastustaneet ovat pitäneet puhetta turvallisuuriskeistä liioitteluna. He ovat huomauttaneet, että tälllaisissa busseissa matkustavat palestiinalaiset ovat jo Israelissa. Jos heistä joku sattuisi olemaan vaarallinen ja suunnittelevan iskua, hän voisi tehdä sen missä tahansa eikä välttämättä vasta kotimatkalla Länsirannalle.

Miehitetyillä palestiinalaisalueilla Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa sijaitsevat juutalaissiirtokunnat ovat olleet yksi kynnyskysymyksistä Israelin ja palestiinalaisten rauhanneuvotteluissa. Palestiinalaiset katsovat niiden nakertavan pohjaa palestiinalaisvaltiolta. Myös kansainvälinen yhteisö pitää siirtokuntia laittomina.
 
Heh! Israel on uhannut, että jos Venäjä toimittaa S-300 ohjuksia Iraniin, niin ehkä he vastavuoroisesti poistavat oman aseidenvientikieltonsa Ukrainaan ja Georgiaan.
Heh .
Venäjä myy muutaman pitkänkantaman ohjuksen Iraniin, niin juutalaiset kusee housuihinsa tel avissa.

Toisaalta pitää olla realisti. Venäjä ei myy pitkälle kantavia ohjuksia Iraniin, eikä juutalaisille tulisi mieleenkää toimittaa merkavia Ukrainaan tai minnekään missä ne olisivat suunnattu Venäjää vastaan.

Jos näin kävisi tilanne olisi lievästi sanottuna räjähdysherkkä!
 
Viimeksi muokattu:
http://www.dsca.mil/major-arms-sales/israel-joint-direct-attack-munition-tail-kits-and-munitions

The Government of Israel has requested a possible sale of 14,500 KMU-556C/B Joint Direct Attack Munitions (JDAM) tail kits consisting of 10,000 for Mk-84; 500 for Mk-83; and,4,000 for Mk-82; 3,500 Mk-82 bombs; 4,500 Mk-83 bombs; 50 BLU-113 bombs; 4,100 GBU-39 Small Diameter bombs; 1,500 Mk-83 Paveway kits; 700 BLU-109 Paveway kits; 3,000 AGM-114K/R Hellfire Missiles, 250 AIM-120C Advanced Medium Range Air-to-Air Missiles; and 500 DSU-38A/B Detector Laser Illuminated Target kits for JDAMs. The total estimated cost $1.879 billion.
 
Back
Top