Uutisia Kiinasta

Haastattelu Prof. Clive Hamiltonin kanssa hänen kirjastaan, joka käsittelee Pekingin yrityksiä ohjata ja manipuloida Australiaa (ja muita demokraattisia maita).

 
Juttua Kiinan yrityksistä vaikuttaa kansalaisiin ja poliittisiin vastustajiin ulkomailla.

 
Jos kiinalainen aukaisee suunsa väärästä asiasta lännessä (China Uncensored käsitteli jokin aika sitten kiinalaisen yliopisto-opiskelijan lausahdusta kiitospuheessa ja siitä seurannutta hyökkäystä), niin kommunistihallinnon alaiset tiedotusvälineet ja tuhat troolaria lähtee liikkeelle.

Kiinaa tai manner-Kiinan vuoden 1949 jälkeisiä tapahtumia kriittisesti käsittelevät kirjat saavat satoja ellei tuhansia troolausarvosteluja osakseen Amazonissa. Katsokaapa esim. Jung Changin Mao-elämäkerran tai Dikötterin kirjojen arvostelusivuja: hyvin samanlaista sontaa mitä ryssätroolarit suoltavat.

Kommunistihallinto käy peliä asteittain. Se on jo voittanut monta vaihetta ja yksi niistä on se, että sen hallitsemaa manner-Kiinaa kutsutaan 'Kiinaksi'.
 
Itsellenihän kävi muutama vuosi takaperin niin, että kun jaoin pari artikkelia Kiinan teollisuusvakoilusta ja elinryöstöstä FB:ssä, ei kestänyt kuin ehkä vartti ja tililleni yritettiin tunkeutua. FB lukitsi tilin ja kertoi mistä yritykset tulivat: Taiwan ja Etelä-Kiina. On jännää.
 
On tuo laittanut miettimään mitä sisältöä laittaa mailiin ja ettei mene vääriä linkkejä tai sanoja. Kun ei tiedä miten se voi haitata vastaanottajaa.
 
Huomatkaa muuten että latinisaatiojärjestelmästäkin on tullut politiikkaa ja jonka edessä lännessä on taivuttu standardisointijärjestelmiä myöten kommunistipuolueen runsaiden 'avustusten' ja painostuksen seurauksena. Jopa Kiinan tasavallassa on todettu peli menetetyksi ja ruvettu siirtymään pinyin käyttöön.

Cambridgen yliopiston vanhoilla Kiinan tutkijoilla oli vähän enemmän selkärankaa ja 'Cambridge History of China' -teossarjan johdannoissa puolustetaankin Wade-Giles -järjestelmässä pidättäymistä sillä, että politiikoilla tai hallituksilla ei ole oikeutta sanella miten siirto kirjoitusjärjestelmästä toiseen tapahtuu.
 
Ja putonghua senkun leviää Hong Kongissa ja emigranttien keskuudessa. Kommunistien kulttuurinen voima on liian suuri.
 
Since last spring, Chinese authorities in the heavily Muslim region of Xinjiang have ensnared tens, possibly hundreds of thousands of Muslim Chinese — and even foreign citizens — in mass internment camps. This detention campaign has swept across Xinjiang, a territory half the area of India, leading to what a U.S. commission on China last month said is “the largest mass incarceration of a minority population in the world today.”

Chinese officials have largely avoided comment on the camps, but some are quoted in state media as saying that ideological changes are needed to fight separatism and Islamic extremism. Radical Muslim Uighurs have killed hundreds in recent years, and China considers the region a threat to peace in a country where the majority is Han Chinese.

The internment program aims to rewire the political thinking of detainees, erase their Islamic beliefs and reshape their very identities. The camps have expanded rapidly over the past year, with almost no judicial process or legal paperwork. Detainees who most vigorously criticize the people and things they love are rewarded, and those who refuse to do so are punished with solitary confinement, beatings and food deprivation.
https://www.mercurynews.com/2018/05...ing-thousands-of-muslims-in-internment-camps/
 
Beijingissä suuri räjähdys Usan konsulaatin lähellä. Ei vielä uutista aiheesta. Pelkkiä twiittejä.
 
U.N. says it has credible reports that China holds million Uighurs in secret camps
Reuters) - A United Nations human rights panel said on Friday that it had received many credible reports that 1 million ethnic Uighurs in China are held in what resembles a "massive internment camp that is shrouded in secrecy."

Gay McDougall, a member of the U.N. Committee on the Elimination of Racial Discrimination, cited estimates that 2 million Uighurs and Muslim minorities were forced into "political camps for indoctrination" in the western Xinjiang autonomous region.

"We are deeply concerned at the many numerous and credible reports that we have received that in the name of combating religious extremism and maintaining social stability (China) has changed the Uighur autonomous region into something that resembles a massive internship camp that is shrouded in secrecy, a sort of 'no rights zone'," she told the start of a two-day regular review of China's record, including Hong Kong and Macao.

China has said that Xinjiang faces a serious threat from Islamist militants and separatists who plot attacks and stir up tensions between the mostly Muslim Uighur minority who call the region home and the ethnic Han Chinese majority.

A Chinese delegation of some 50 officials made no comment on her remarks at the Geneva session that is scheduled to continue on Monday.

The U.S. mission to the United Nations said on Twitter that it was "deeply troubled by reports of an ongoing crackdown on Uighurs and other Muslims in China."

"We call on China to end their counterproductive policies and free all of those who have been arbitrarily detained,” the U.S. mission said.

The allegations came from multiple sources, including activist group Chinese Human Rights Defenders, which said in a report last month that 21 percent of all arrests recorded in China in 2017 were in Xinjiang.

Earlier, Yu Jianhua, China's ambassador to the United Nations in Geneva, said it was working toward equality and solidarity among all ethnic groups.

But McDougall said that members of the Uighur community and other Muslims were being treated as "enemies of the state" solely on the basis of their ethno-religious identity.

More than 100 Uighur students who returned to China from countries including Egypt and Turkey had been detained, with some dying in custody, she said.

Fatima-Binta Dah, a panel member, referred to "arbitrary and mass detention of almost 1 million Uighurs" and asked the Chinese delegation, "What is the level of religious freedom available now to Uighurs in China, what legal protection exists for them to practice their religion?"

Panelists also raised reports of mistreatment of Tibetans in the autonomous region, including inadequate use of the Tibetan language in the classroom and at court proceedings.

"The U.N. body maintained its integrity, the government got a very clear message," Golok Jigme, a Tibetan monk and former prisoner living in exile, told Reuters at the meeting.

(Reporting by Stephanie Nebehay; Additional reporting by Michelle Nichols at the United Nations; Editing by Tom Miles and Alison Williams)
https://mobile.reuters.com/article/amp/idUSKBN1KV1SU
 
Kuinka sattuikin, että YK:ta kiinnostaa juuri leiritetyt uiguurit. Mites se todennäköisesti moninkertainen tavallisten kinukkien määrä niissä tuhansissa manner-Kiinaa vyöttävissä keskitysleireissä? Tai niissä vielä monilukuisemmissa teollisuuslaitosten yhteyteen järjestetyissä leireissä, joissa poliittiset vangit tuottavat tavaraa vietäväksi länsimaihin?

Jälkimmäiset nousivat keskusteluun Yhdysvalloissa 90-luvun alkupuolella Harry Wun ansiosta, mutta sittemmin on näköjään kiinnostus kadonnut mannerkiinalaisten tavaroiden alkuperään. Erityisen huomioon kohteeksi nousivat kumisaappaat - kopio-Nokiat nimittäin!
 
"Pentagon epäilee: Kiinan pommikoneet harjoittelevat iskuja Yhdysvaltoja vastaan
Julkaistu: 17.8. 13:21
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005794265.html

Kiinan raportoidaan ulottaneen pitkänmatkan pommikoneidensa harjoituslentoja yhä laajemmalle.

Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin vuotuinen raportti Kiinan sotilaallisesta kehityksestä on herättänyt huomiota Yhdysvalloissa. Raportti toteaa Kiinan ”todennäköisesti harjoittelevan iskuja” Yhdysvaltoja vastaan.

Raportissa tarkastellaan Kiinan pyrkimyksiä kasvattaa maailmanlaajuista vaikutusvaltaansa esimerkiksi puolustusmenoja lisäämällä. Maiden välejä ovat viime vuosina hiertäneet sekä kauppakysymykset että kiista Taiwanista ja Etelä-Kiinan meren laajojen merialueiden hallinnasta. Jälkimmäiseen Yhdysvallat on vastannut pommikoneidensa ylilennoilla ja sotalaivasaattueiden lähettämisellä Etelä-Kiinan merelle.

Nyt Pentagon näkee Kiinan toiminnassa uuden uhan: pitkänmatkan pommikoneet.

– Viimeisen kolmen vuoden aikana Kiinan kansanarmeija on nopeasti laajentanut pommikoneidensa merioperaatioita, hankkinut kokemusta kriittisillä merialueilla ja todennäköisesti harjoitellut iskuja Yhdysvaltain ja sen liittolaisten kohteita vastaan, raportissa todetaan.

Lisäksi Kiinan raportoidaan laajentaneen pitkänmatkan pommikoneidensa tehtäväkuvaa niin, että ne voivat tehdä tarvittaessa iskuja myös ydinohjuksilla.

Kiina ei toistaiseksi ole kommentoinut tuoreen raportin väitteitä.

Viime toukokuussa Kiina esitteli pommikoneidensa suorituskykyä, kun joukko niitä laskeutui maan Etelä-Kiinan merelle rakentamille tekosaarille. Mukana oli CNN:n mukaan myös ydinaseiden kuljetukseen soveltuva H-6K-pommikone. Saarten rakentaminen kiistanalaiselle merialueelle on kiristänyt erityisesti Kiinan ja Japanin välejä.

Yhdysvallat ja Kiina ovat säilyttäneet muodolliset sotilassuhteet, ja puolustusministeri James Mattis vieraili Kiinassa kesäkuussa. Siitä huolimatta sanailu maiden välillä on kitkeröitynyt koko ajan.

Kiina sydämistyi varsinkin siitä, että Yhdysvaltain puolustusbudjetin laadinnan yhteydessä määriteltiin maan pyrkivän läheisempään sotilasyhteistyöhön Taiwanin kanssa. Kiina pitää Taiwania maakuntanaan, ja maan puolustusministeriö syytti viime tiistaina Yhdysvaltain osoittavan ”täyttä kylmän sodan mentaliteettia”.

Kiinan ja Yhdysvaltain kilpailun on sanottu olleen yksi syy, miksi Donald Trumpin hallinto suunnittelee niin sanottujen avaruusjoukkojen perustamista osaksi puolustusvoimia. Yhdysvallat on huolissaan Kiinan kasvavasta suorituskyvystä, joka voi uhata esimerkiksi Yhdysvaltain sotilassatelliitteja."
 
Linnuiksi naamioidut dronekamerat vakoilevat taivaalta ihmisten liikkeitä – Kiinan muslimivähemmistön kontrolli on kuin Orwellin painajaisesta
Kiina on YK:n mukaan pakottanut yli miljoona etnistä uiguuria salaisille uudelleenkoulusleireille. Teknologia on valjastettu viemään miljoonilta ihmisiltä yksityisyys.
Kiina
28.8.2018 klo 19:55
13-3-10372243.png

South China Morning Post
13-3-10314977.jpg

Jaro Asikainen

– Sitä voi kuvailla yksinkertaisesti totalitaariseksi.

Näin toteaa Kiinan yhteiskuntaa ja politiikkaa tutkinut Turun yliopiston professori Lauri Paltemaa Kiinan muslimivähemmistöön kohdistuvasta valvonnasta, jota hallinto harjoittaa turvallisuuden nimissä.

Totalitaarisuus tarkoittaa yksilönvapautta rajoittavaa vallankäyttöä, joka säätelee kaikkia elämän osa-aluita.

Valvonta on ilmauksena jopa vähättelevä, sillä Kiina on mennyt ennennäkemättömän pitkälle vakoillakseen järjestelmällisesti omia kansalaisiaan teknologian avulla.

Maassa on kymmeniä tai satoja miljoonia kasvoja tunnistavia kameroita, älypuhelinten tietoliikenne on tiukasti rajoitettua ja sosiaalisen median käyttäjien tuottamaa sisältöä monitoroidaan kellon ympäri.

Nyt ihmisten valvontaan on otettu käyttöön kyyhkysiksi naamioituja kameralla varustettuja lennokkeja, joita on lähes mahdotonta erottaa oikeista linnuista. Kyyhkys-droneista kertoi ensimmäisenä hongkongilainen South China Morning Post(siirryt toiseen palveluun).

Lehti haastatteli hankkeessa mukana olleita tutkijoita. Yksi heistä kertoo, että Kiina on ottanut kauko-ohjattavia robottikyyhkysiä käyttöön ainakin viidessä maakunnassa.

13-3-10368946.png


Kiinan drone-kyyhkyjä on kehittänyt Xianissa sijaitseva Northwestern Polytechnical University.Yle Uutisgrafiikka
Robottilinnut ovat lähes äänettömiä, ne osaavat jäljitellä 90 prosenttia oikean kyyhkysen liikkeistä ja ovat niin aidon oloisia, että oikeat linnut lentävät ajoittain niiden vierellä.

Toistaiseksi lintuja ei ole käytössä laajamittaisesti, mutta reaaliaikaista kuvaa lähettävissä laitteissa nähdään iso valvontapotentiaali.

– Vakauden luominen teknologisen valvonnan avulla on ollut Kiinan iso hanke 2010-luvulla. Valvontakamerat ovat olleet siinä avainasemassa, Paltemaa sanoo.

Kiina valvoo kaikkia kansalaisiaan, mutta yhdellä alueella kontrolli on ylitse muiden.Paikka on Länsi-Kiinassa sijaitseva Xinjiangin autonominen alue, jonne drone-kyyhkystenkin käyttö on keskittynyt.

Xinjiangin suurin väestöryhmä on 11 miljoonan ihmisen turkkilaistaustainen uiguuri-vähemmistö, joiden perinteinen uskonto on sunnilainen islam.

Vaikka uiguurit ovat alueen alkuperäiskansaa, he ovat käytännössä toisen luokan kansalaisia. Kiinan tehovalvonta Xinjiangissa kohdistuu etnisiin uiguureihin, toisin kuin Kiinan valtaväestöön kuuluviin han-kiinalaisiin.

13-3-10368945.png


Yle Uutisgrafiikka
Hallinto tarkkailee ihmisten jokaista puhelua, verkkovierailua ja sovellustoimintoa. Urbaaneilla alueilla kasvoja tunnistavia kameroita on tiheään.

Poliisi myös pysäyttää ihmisiä kaduilla näiden etnisen taustan perusteella tarkastaakseen, onko heillä puhelimissaan kiellettyjä sovelluksia tai viitteitä radikaaliin islamiin.

Ihmisiltä kerätään DNA- ja verinäytteitä, sormenjälkiä, äänitunnisteita ja silmien iiriksiä skannataan(siirryt toiseen palveluun).

Professori Lauri Paltemaan mukaan Xianjingin muslimivähemmistön valvonta poikkeaa muiden kiinalaisten rutiininomaisesta valvonnasta.

– Se on aivan eri kaliiberia. Samanlainen valvonta ei menisi läpi han-kiinalaisen valtaväestön keskuudessa itärannikolla. Eivät ihmiset siellä haluaisi luovuttaa kadulla kännykkäänsä sadan metrin välein tarkistettavaksi.

Ylen kirjeenvaihtaja vieraili Xinjiangissa vuonna 2016: Näin Kiina simputtaa Xinjiangin uiguureita

Kiinan hallitus on pyrkinyt vuosikausia tukahduttamaanXinjiangin alueella itsenäisyyttä havittelevien uiguurikapinallisten ja jihadististen terroristien toimintaa.

Uiguuriseparatistit nimittävät aluetta Itä-Turkestaniksi, joka heidän mukaansa on ollut kommunistisen Kiinan miehittämä vuodesta 1949.

Xinjiangissa on nähty viime vuosina levottomuuksia ja iskuja, joissa on kuollut satoja ihmisiä.

Paltemaa arvioi, että Kiinan huoli terrorista ja separatismista on aitoa, mutta hallinnon toimet ongelman tukahduttamiseksi massiiviset.

– Kiinalla on alueella kaksi ongelmaa, terrorismi ja separatismi, jotka se niputtaa yhteen. Se haluaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja se tapahtuu erittäin ankarin poliisitoimenpitein.

Kiinalainen ihmisoikeusjärjestö Chinese Human Rights Defenders laski, että vuonna 2017 viidesosa Kiinan poliisin tekemistä rikossyytteeseen johtaneista pidätyksistä tapahtui Xinjiangissa. Luku kuvaa viranomaisten toiminnan voimakkuutta alueella, sillä Xinjiangissa asuu 22 miljoonaa ihmistä Kiinan yli 1,3 miljardista asukkaasta.

13-3-10368359.jpg


Poliisi pysäytti uiguurimiehen Ürümqin kaupungissa Xinjiangissa.Diego Azubel / EPA
Kiinan kontrollin isoin ponnistus on paljastunut vasta äskettäin. YK:n ihmisoikeuspaneeli kertoi elokuussa, että sillä on useita luotettavia raportteja, joiden mukaan Kiina on viime vuosina pakottanut ainakin miljoona etnistä uiguuria salaisille uudelleenkoulusleireille(siirryt toiseen palveluun).

Leireille voi joutua ilman oikeudenkäyntiä määrittämättömäksi ajaksi esimerkiksi islamin harjoittamisesta tai matkustettuaan ulkomailla.

Leireistä on rajoitetusti tietoa, mutta niiden oloja on kuvailtu keskitysleirimäisiksi. Niillä ihmisille opetetaan kommunistisen puolueen ideologiaa, heidät laitetaan opiskelemaan kiinan kieltä, ja pakotetaan lukemaan valtion median uutisia.

Leireillä on ollut myös kuolemantapauksia.

Helsingin Sanomat kirjoitti heinäkuussa Suomessa asuvista uiguureista(siirryt toiseen palveluun), joiden vanhemmat katosivat Kiinan "isänmaallisille koulutusleireille.

Kiina on kiistänyt satojen tai tuhansien leirien olemassaolon, mutta myöntänyt käyvänsä kampanjaa ekstremististä ja terroristista rikollisuutta vastaan. Kiinan mukaan kampanja ei kohdistu tiettyyn etniseen tai uskonnolliseen ryhmään.

Sen sijaan Kiina sanoo suojelevansa uskonnonvapautta ja "normaalia uskonnollista toimintaa".

Freedom Housen vuonna 2018 julkaiseman raportin(siirryt toiseen palveluun) mukaan Kiinan hallinto on viime vuosina tukahduttanut uskonnollisia vähemmistöjä entistä tehokkaammin. Suurin vaino kohdistuu muslimeihin ja protestanttikristittyihin, joiden pidättäminen, kiduttaminen ja tappaminen eri puolilla Kiinaa on arkipäiväistä.

Yhdysvaltalaisen The Jamestown Foundation -säätiön raportin(siirryt toiseen palveluun)mukaan Kiinan terrorismin vastainen sota näyttää olevan kiertoilmaus pyrkimyksille sulattaa vähemmistöt pakolla osaksi valtakulttuuria. Raportin kirjoittajat vertaavat Kiinan Xinjiangin pakkotoimia Mao Zedongin aikaiseen kulttuurivallankumoukseen.

13-3-10369312.jpg


Uiguurinainen käveli poliisiauton edestä Ürümqin kaupungissa Xinjiangissa.How Hwee Young / EPA
Xinjiang on Kiinalle strategisesti merkittävä alue niin taloudellisessa kuin symbolisessa mielessä, minkä vuoksi sen vakauteen keskitetään erityistä huomiota.

Professori Paltemaan mukaan Kiina harjoittaa muslimivähemmistöön kohdistuvaa kontrollia ennaltaehkäisevänä toimintana, jolla se voi kitkeä terrorismin ja separatismin mahdollisuuksia.

– Kiinalaisen oikeuskäsitykseen kuulu kärjistäen ajatus, että sadan ihmisen kärsimyksellä ei ole väliä, jos sen kautta yksi syyllinen saadaan kiinni. Leireille otetaan isolla pensselillä ihmiset jotka ovat vähänkin käyttäneet sosiaalisessa mediassa väärää emojia, niin siten terroristit ja separatistitkin saadaan kiinni.

Robottilinnut ovat vain yksi orwellilaiselta kuulostava esimerkki Kiinan kansalaisten vakoilusta.Kasvojentunnitusteknologia on mahdollistanut täysin uudenlaisen valvonnan. Esimerkkeinä tästä ovat poliisin systeemi, joka tunnistaa punaisia päin kävelijät ja toistaa heidän kuvansa näytölle kadun yläpuolelle(siirryt toiseen palveluun) ja kasvojentunnistus, joka säännöstelee vessapaperia julkisissa vessoissa(siirryt toiseen palveluun).

Kiinassa ei ole Facebookia, Twitteriä tai Googlea, mutta siellä on supersovellus WeChat(siirryt toiseen palveluun), jota käyttää yli 700 miljoonaa ihmistä. Sovelluksella voi viestien ja statuspäivitysten kirjoittamisen lisäksi käydä kauppaa, sijoittaa osakkeisiin, maksaa ostoksia, etsiä seuralaista ja varata ajan lääkärille.

Sovellus kerää valtavasti tietoa käyttäjistään ja luovuttaa ne Kiinan hallinnolle.

Kaiken huippuna on Kiinan suunnitelma kansalaisia pisteyttävästä järjestelmästä, jossa hallinnon näkökulmasta oikein käyttäytyviä palkitaan ja väärin käyttäytyviä rangaistaan. Tällä hetkellä pisteytys on kokeiluasteella eikä sen yksityiskohtia tunneta, mutta Kiinan tavoite on, että järjestelmä tulee voimaan täydessä laajuudessa vuonna 2020.

Turun yliopiston professorin Lauri Paltemaan mukaan Kiinan valvontateknologia on orwellilaisempaa kuin George Orwell osasi edes kuvitella.

– Valvontaa on kaikkialla, sitä ei pääse pakoon ja väsymättömät tietokoneet raksuttavat dataa jatkuvasti. Skenaario on aivan tukahduttava.

Paltemaa huomauttaa, että esimerkiksi kasvojentunnistus ei välttämättä toimi kaikkialla Kiinassa niin hyvin kuin on annettu ymmärtää. Sadoista miljoonista kasvoja tunnistavista kameroista kaikki eivät oletettavasti ole laadukkaita.

– Voi olettaa että ainakin avainpaikoilla on toimivat järjestelmät. Pekingissä, Shangaissa, lentokentillä, rautatieasemilla, metroasemilla. Ja sitä kehitetään ja kasvatetaan koko ajan.

Tutkija uskoo, että kansalaisten ohjailu arki- ja digitaalisen käyttäytymistä valvomalla voi johtaa muutokseen ihmisten käyttäytymisessä.

– Jos jonakin päivänä huomaat ettet saa metroon lippua, koska olet kirjoittanut someen jotain poikkipuolista niin kyllä se alkaa käyttäytymistä muuttaa.

https://yle.fi/uutiset/3-10367198
https://yle.fi/uutiset/3-10367198
 
China August manufacturing growth slows to 14-month low: Caixin PMI

https://www.reuters.com/article/us-...lows-to-14-month-low-caixin-pmi-idUSKCN1LJ03Z

China’s manufacturing activity grew at the slowest pace in more than a year in August, with export orders shrinking for a fifth month and employers cutting more staff, a private survey showed on Monday.

The gloomy findings reinforce views of a further cooling in China’s economy in coming months, as the United States ramps up tariffs on Chinese goods. That is likely to prompt more spending and other growth boosting steps from Beijing.
 
 
Back
Top