Uutisia Liettuasta

Tvälups

Ylipäällikkö
yle uutiset Ulkomaat 30.5.2013 klo 9:28
Liettua: Venäjä harjoittelee Baltian maiden eristämistä

Venäjän keväinen harjoituslento kohti Ruotsia oli toisaalta harjoitus Baltian eristämiseksi, toisaalta varoitus Natolle Baltian maiden puolustamisen riskeistä, sanoo Liettuan puolustusministeri.

Liettuan puolustusministeri Artis Pabriks on vakuuttunut, että Venäjän ilmavoimien pitkäperjantainen harjoituslento Suomenlahden yli oli todellinen hyökkäysharjoitus. Ruotsalaislehti Svenska Dagbladet kertoi huhtikuussa Venäjän kuuden koneen öisestä lennosta kohti Ruotsia.

Pabriksin mukaan Venäjä on harjoitellut vastaavaa myös Baltiaa vastaan. Hänen päätelmänsä on, että Venäjän varsinainen kohde on Baltia, mutta samalla sen on harjoiteltava estämään läntisen sotilasliiton Naton pääsy Baltian maiden avuksi. Jos meri- ja ilmatiet tukitaan, viimeinen elämänlanka kulkee Ruotsin kautta, Pabriks sanoo Svenska Dagbladetin haastattelussa.

– Jos se reitti katkeaa, jäämme yksin. Nähdäkseni se on venäläisten tavoite. Kaikki sopii yhteen. Harjoitus Ruotsia vastaan on kuin siirto šakkipelissä: on nähtävä myös muut nappulat, jotta ymmärtää vastapuolen pelin, Pabriks sanoo.

Svenska Dagbladet kirjoittaa, että jos Pabriks on oikeassa, Natoon kuulumaton Ruotsi olisi etulinjassa Venäjän ja Naton välisessä sotilaallisessa yhteenotossa. Sitä tukee myös Ruotsin vuonna 2008 antama vakuutus, jonka mukaan Ruotsi antaa sotilaallista apua, jos jotakin EU-maata vastaan hyökätään. Kaikki kolme Baltian maata kuuluvat EU:hun.
"Venäjä kaavailee oikeaa hyökkäystä 5 - 10 vuoden päästä"

Rasa Juknevičienė, joka oli Liettuan puolustusministeri vuosina 2008 - 2012, vetää Venäjän lennosta saman johtopäätöksen kuin Pabriks.

– Ilman muuta. Ei tarvitse kuin vilkaista karttaa nähdäkseen, mitä Baltian puolustamiseen tarvitaan, Juknevičienė sanoo.

Hän arvioi Venäjän laskevan sen varaan, että EU ja Nato heikkenevät. 5 - 10 vuoden päästä Venäjällä voi olla kapasiteettia testata Naton vahvuutta ryhtymällä sotatoimiin entisiä neuvostotasavaltoja vastaan, hän sanoo.

Lisäksi hän arvelee Venäjän varoittelevan Nato-maita toimillaan jo nyt, jotta ne tajuaisivat, miten suuri riski Baltian puolustaminen voi niille olla.
 
Liettuan presidentti varoittaa: Puola ja Baltia seuraavina
il Torstai 6.3.2014 klo 12.49

Liettuan presidentti varoittaa, että Venäjä yrittää vetää uudelleen laajemminkin Euroopan rajoja.


Dalia Grybauskaite on kärkäs Venäjä-kriitikko, joka ainoana länsijohtajana boikotoi Sotshin olympiakisoja ihmisoikeuskysymysten vuoksi. Hän tapasi Sauli Niinistön Helsingissä helmikuun puolivälissä. (EPA / AOP)
Brysselissä vieraileva presidentti Dalia Grybauskaite sanoi, että Ukrainan jälkeen vuorossa saattavat olla Moldova, Puola ja Baltian maat.

Presidentin mukaan Euroopan olisi välittömästi tajuttava mihin Venäjä pyrkii.

STT-BNS
 
Jos Venäjä yrittää vastaavaa jossain Nato-maassa, tuloksena on suursota! En vielä pidättäisi henkeä, sillä myös Putinin vallastasyökseminen on mahdollista ja oligarkit niin päättävät.
 
Ei valloittaminen onnistu enää missään. Lieneekö koskaan kannattanut? Mikään supervalta ei voita Afganistanin paimenia, jotka ei osaa edes lukea, ja useimmat käyttää vieläpä kovia huumeita.

Eikä natsi-saksakaan oikeasti menestynyt edes suuruutensa huipulla joskus 1942. Maa oli konkurssissa. Heillä oli mm. rinnakkaisvaluutta. Hyperinflaation esti gestapo, ei kovinkaan kestävä yhteiskunta sellainen. Japanin ja Italian kans kävivät jonkinlaista vaihtokauppaa, ja Suomenkin kanssa välillä.
 
Ei valloittaminen onnistu enää missään. Lieneekö koskaan kannattanut? Mikään supervalta ei voita Afganistanin paimenia, jotka ei osaa edes lukea, ja useimmat käyttää vieläpä kovia huumeita.

Eikä natsi-saksakaan oikeasti menestynyt edes suuruutensa huipulla joskus 1942. Maa oli konkurssissa. Heillä oli mm. rinnakkaisvaluutta. Hyperinflaation esti gestapo, ei kovinkaan kestävä yhteiskunta sellainen. Japanin ja Italian kans kävivät jonkinlaista vaihtokauppaa, ja Suomenkin kanssa välillä.

Väittäisin että olet väärässä. Irak valloitettiin ja on nyt hyvin myötämielinen jenkeille. Jos siinä on jotakin vikaa, niin se on vain seurausta siitä, että kyseessä nyt vain on arabivaltio, eikä siitä mihinkään hetkessä muutu. Afganistan saataisiin kyllä kuriin, se vaan vaatisi toimia mihin nykyvaltiot eivät ole valmiita. Lisäksi siinä sivussa pitäisi luultavasti ojentaa myös Pakistania, mikä on hieman ongelma.

Natsi-saksa olisi voinut menestyä, mutta se olisi vaatinut sen, että joko britit tai ryssät olisivat alistuneet jonkinlaiseen diplomaattiratkaisuun ja antaneet natseille sen "elintilan" mitä nämä halusivat. Ja tämä oli lähellä. Winston Churchill oli pienen vähemmistön jäsen joka oikeasti uskoi vastarinnan mahdollisuuksiin ja omasi riittävän epäluulon saksalaisia vastaan, että häntä ei voitu suostutella kompromisseilla. Stalin taas meni täysin paniikkiin sodan alussa ja oli ensimmäisenä tarjoamassa natseille diiliä, mutta AH ei vaan ollut kiinnostunut.
 
YLE 31.5.2014 klo 13:22
Liettua syyttää venäläislaivoja aluevesiloukkauksesta
Lithuanian Tribune lehden mukaan venäläiset sotalaivat kehottivat perjantaina sotalaivoja muuttamaan ohjusharjoituksen takia reittiään Liettuan aluevesillä.

Liettuan puolustusministeriön mukaan maan aluevesillä havaittiin perjantaina kolme venäläistä sotalaivaa, Lithuanian Tribune -lehti kertoo.

Lehden mukaan Liettuan armeija sai perjantaiaamuna tietoja, joiden mukaan venäläisalukset olivat kehottaneet siviilialuksia muuttamaan reittiään Liettuan aluevesillä venäläisen ohjusharjoituksen vuoksi.

Paikalle lähti Liettuan laivaston alus ja ilmavoimien helikopteri. Ne havaitsivat kolme venäläistä sotalaivaa Liettuan talousalueella, Liettuan puolustusministeriö kertoo Lithuanian Tribunen mukaan.

Kaksi aluksista olivat uudenaikaisia korvetteja ja kolmas ohjuslaiva.

Lithuanian Tribunen mukaan tapaus oli jo toinen tällä viikolla.
 
YLE 31.5.2014 klo 13:22
Liettua syyttää venäläislaivoja aluevesiloukkauksesta
Lithuanian Tribune lehden mukaan venäläiset sotalaivat kehottivat perjantaina sotalaivoja muuttamaan ohjusharjoituksen takia reittiään Liettuan aluevesillä.

Liettuan puolustusministeriön mukaan maan aluevesillä havaittiin perjantaina kolme venäläistä sotalaivaa, Lithuanian Tribune -lehti kertoo.

Lehden mukaan Liettuan armeija sai perjantaiaamuna tietoja, joiden mukaan venäläisalukset olivat kehottaneet siviilialuksia muuttamaan reittiään Liettuan aluevesillä venäläisen ohjusharjoituksen vuoksi.

Paikalle lähti Liettuan laivaston alus ja ilmavoimien helikopteri. Ne havaitsivat kolme venäläistä sotalaivaa Liettuan talousalueella, Liettuan puolustusministeriö kertoo Lithuanian Tribunen mukaan.

Kaksi aluksista olivat uudenaikaisia korvetteja ja kolmas ohjuslaiva.

Lithuanian Tribunen mukaan tapaus oli jo toinen tällä viikolla.
Pian lienee Suomenkin Merivoimien alukset tulikokeessa.
 
The Lithuanian Ministry of Defense has announced plans to acquire new infantry fighting vehicles (IFVs) to replace the country’s M113 armored personnel carriers.

“The procurement … of infantry fighting vehicles is one of [the] long-term phases of the modernization of the Lithuanian armed forces, which will … increase Lithuania’s capacity to defend [itself] and to fulfill NATO commitments,” said Lithuanian Defense Minister Juozas Olekas.

The ministry has requested information from nine unnamed foreign defense manufacturers which make IFVs. The companies have been asked to reply by mid-October, with the planned contract scheduled to be awarded in 2015, the ministry said in a statement. The estimated amount of the procurement was not disclosed.

Currently, the Lithuanian armed forces operate 224 M113s, according to data from the United Nations Register of Conventional Arms.

The Defense Ministry said that developing the combat capacities of the Lithuanian land forces, with particular emphasis on the Iron Wolf mechanized infantry brigade, which is to receive the IFVs, is one of its top priorities.

Under the plan, the acquisition will be carried out under the National Defense System Development Program for the years 2014 to 2023.
http://www.defensenews.com/article/...huania-Acquire-New-Infantry-Fighting-Vehicles
 
Militaryphotosin AurimasLT:n mukaan Patria AMV on epävirallinen ennakkosuosikki. No, se nähdään - kuten myös se, että sulattavatko liettualaiset nuo M113:t. Mielestäni se olisi sulaa hulluutta, kun maan puolustusbudjetti on mitä on - pistäisivät mieluummin toisen prikaatin tai vaikka taisteluosaston tekeille, ei menisi vanha kalusto hukkaan. Maan tarkoituksena kun on saavuttaa se maaginen kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta, eli rahaa kyllä tulee lisää lähivuosina. Ei luulisi olevan vaikea palkata lisää henkilöstöäkään, kun sitä on nyt runsas 10 000, joista muutama tuhat siviiliä, satoja asevelvollisia ja pari sataa kadettia. Siihen päälle reilu 4 000 reserviläistä. Kyllä tuo aktiivihenkilöstön määrän pitäisi kyetä tuplaamaan kun rahaa saadaan lisää.
 
Lithuanian Air Force plans to buy L-39s
AIRheads/MB 2014/04/18 News Catch, Trainers

A Lithuanian Air Force L-39ZA Albatros light attack and advanced training aircraft (Image © Lithuanian MoD)

The Lithuanian Air Force is set to purchase one to three second-hand Aero Vodochody L-39ZA Albatros light attack and advanced training aircraft, sources within the Lithuanian Ministry of Defence confirmed in April 2014.
The small air force (Lietuvos karinės oro pajėgos or LK KOP) of the Baltic state is in desperate need for additional combat-ready jet trainers, to keep its pilot’s flying skills current. There is only one such jet aircraft available, after a second L-39ZA already in service crashed after a mid-air collision with a French Air Force (Armée de l’Air) Mirage 2000C on 30 August 2011. Fortunately no lives were lost in the accident, with both crew members ejecting okay. An additional two L-39Cs are solely used for flight training only.

Helicopters
Sources within the Defence ministry say they’re aiming to purchase at least one L-39ZA in 2015 or 2016, but hope to cut a nice deal with a current user for possible one or two more. However, since the department also expressed wishes to replace the fleet of nine Mi-8 Hip helicopters for newer models, a lot will depend on available funds. Lithuania already started the chopper modernisation process by ordering three Airbus Helicopter (Eurocopter) AS365 N3 Dauphins for the two of five Mil Mi-8T search-and-rescue tasked choppers on alert in Nemirseta and Kaunas.

Close air support
With Russian pressure on eastern Europe rising since February this year, additional L-39ZAs could be a relatively cheap way to bolster the close air support capabilities of the Armed Forces of Lithuania. Having now only one such fixed-wing aircraft and only a limited number of slow-flying helicopters available, Lithuania is depending much on NATO to help in times of need – with a rotating but permanent NATO combat detachment at Lithuania’s only fully capable air base: Šiauliai in the northwest of the country.

Back-up
Since the beginning of this year ten US Air Force F-15C Eagle air-supiority fighters from RAF Lakenheath in England provide the Baltic states Estonia, Latvia and Lithuania with combat air coverage. The Baltic Air Policing mission that rotates amongst NATO member states has been beefed up after Russia took over the Crimea peninsula from Ukraine and has been pressuring that country ever since. From May the force will expand to a dozen fighter jets spread over two air bases: Šiauliai AB in Lithuania (main base) and Ämari AB in Estonia. Skrydstryp in Denmark and likely Malbork and/or Miñsk Mazowiecki in Poland serve as back-up locations.

Lähde

Taitaa omat ilmavoimat kummitella Liettuan pienessä mielessä. Kahtotaan, kahtotaan...
 
Tunti sitten Liettuan naapurimaassa Latviassa!

Bw3nn2OIIAAroVP.jpg



No joo, ameikkalaiset, kanadalaiset ja italialaiset siinä vain laskeutuvat.

Lepo.

Lukekaa silti Tvällärin avaus.
 
Pohjoismaiden ja Baltian ulkoministerit kokoustivat Virosta kaapatun virolaispoliisimiehen asiassa ja samalla puitiin myös Venäjän Liettualle esitettämää virallisen protokollan mukaista oikeusapupyyntöä.

Käsittämätön vaatimus kohdistuu niihin liettulaisiin miehiin, jotka vuosina 1990-91 laistivat puna-armeijan kutsunnoista. Siis aikana, jolloin koko Neukkula oli luhistumassa ja Liettua oli jo jollakin tavoin itsenäinen. Suomeksi sanottuna Venäjä vaatii näiden "sotilaskarkureiden" luovuttamista nyt neljännes vuosisata myöhemmin Venäjälle tuomittaviksi!

Lauantain Hesarista sivulta B9:

"Ulkoministerit keskustelivat myös Venäjän valmistelemasta oikeusjutusta niitä liettualaismiehiä vastaan, jotka välttivät neuvostoarmeijan kutsunnat vuosina 1990–1991, jolloin Neuvostoliitto oli hajoamassa.

Venäjä on jo ehtinyt lähettää asiasta oikeusapupyynnön Liettualle.

"Mikään ei yllätä näinä päivinä, vaikka se on absurdia", sanoi Liettuan ulkoministeri Linas Linkevičius.

Viron Paet totesi, että Kohverin sieppaus ja neuvostoarmeijasta kieltäytyneiden liettualaismiesten jahtaaminen liittyvät nykyiseen poliittiseen tilanteeseen.

"Nykypäivä on täynnä ikäviä yllätyksiä, joiden taustat ovat samat. Venäjä on valmis ikäviin tekoihin – puhutaan niistä niiden oikeilla nimillä", Paet sanoi."


Samaan aikaan Suomessa puoli kansaa tahtoo vain syventää suhdetta Venäjän johdon kanssa..
 
Baltit olivat "viisaita" ja "myöntyväisiä" syksyllä 1939. Nyt Liettua on hereillä.

Liettuan presidentin mukaan pakotteet ovat liian lieviä. Venäjä aikoo jatkaa naapurimaidensa terrorisointia, koska sen annetaan tehdä niin. Putinin Venäjä on halukkaampi sotaan kuin länsi. Liettuan mukaan sodan voi pitemmän päälle välttää vain, jos molemmat ovat valmiita sotaan. Niin kauan kuin Putin on halukas rosvoamaan ja länsi haluaa välttää vastakkainasettelua, Putin menee niin pitkälle kuin haluaa.

Ci vis pacem, para bellum!

We can avoid a war. If both sides are ready to go to war, there will never be a war. If Russia is willing to go to war and the West avoids it, Russia will go as far as it will.

http://www.atlanticcouncil.org/blog...president-russia-is-terrorizing-its-neighbors
 
Baltit olivat "viisaita" ja "myöntyväisiä" syksyllä 1939. Nyt Liettua on hereillä.

Liettuan presidentin mukaan pakotteet ovat liian lieviä. Venäjä aikoo jatkaa naapurimaidensa terrorisointia, koska sen annetaan tehdä niin. Putinin Venäjä on halukkaampi sotaan kuin länsi. Liettuan mukaan sodan voi pitemmän päälle välttää vain, jos molemmat ovat valmiita sotaan. Niin kauan kuin Putin on halukas rosvoamaan ja länsi haluaa välttää vastakkainasettelua, Putin menee niin pitkälle kuin haluaa.

Ci vis pacem, para bellum!

We can avoid a war. If both sides are ready to go to war, there will never be a war. If Russia is willing to go to war and the West avoids it, Russia will go as far as it will.

http://www.atlanticcouncil.org/blog...president-russia-is-terrorizing-its-neighbors

Let's set the record straight. There is no argument over the choice between peace and war, but there is only one guaranteed way you can have peace — and you can have it in the next second — surrender.


Ronald Reagan
 
Liettua ostaa olkapääohjuksia! On se kumma, että tuota kevyttä ilmatorjuntaakin pitää olla niin montaa mallia: on 40 mm Bofors, Bolide, Stinger ja nyt Grom. Mielenkiintoinen valinta, laskevatkohan liettualaiset Puolan varmaksi asetoimittajaksi?

http://www.janes.com/article/42811/mspo-2014-lithuania-signs-contract-for-polish-grom-manpads

MSPO 2014: Lithuania signs contract for Polish Grom MANPADS
Remigiusz Wilk, Kielce - IHS Jane's Defence Weekly
04 September 2014
0585557_-_main.jpg

Lithuania has ordered Grom MANPADS from Poland. Source: Grzegorz Holdanowicz
Lithuania signed a EUR34 million (USD44 million) contract with Poland to buy Grom man-portable air defence systems (MANPADS) at MSPO in Kielce on 2 September.

The number of missiles and launcher units was not disclosed. The contract, which runs until 2020, also includes a training package with Grom simulator systems and support.

The contract was signed by Brigadier General Gintautas Zenkevicius, Director General for Capabilities and Armaments at the Lithuanian Ministry of National Defence, who said: "The purchase of short-range air defence systems is one of the Lithuanian Armed Forces' top priorities. The mobility and combat potential of Grom systems will definitely build up the defence of Lithuanian army units and facilities to defend them from the aerial attack".

Gen Zenkevicius added that Lithuania is paying a very similar price to that which Poland pays for its Grom MANPADS, built by Polish firm MESKO.

"The advantage of the Grom system is that can be used by small units operating alone and separate from larger military combat forces", Gen Zenkevicius said.

The first Grom missiles will be delivered at the end of 2014. Lithuania intends the systems to be used by Lithuanian Special Forces and soldiers from territorial defence units.

Grom MANPADS will slowly supplement the country's current air defence capabilities: eight Raytheon FIM-92 Stinger MANPADS launchers in service with the 'Iron Wolf' motorised infantry brigade, and 21 Saab RBS 70 MANPADS, Saab Giraffe air defence radars, and 18 40mm Bofors L/70 anti-aircraft guns with the country's sole air defence battalion.

The Grom MANPAD system has been used by the Polish Armed Forces since 1995. Lithuania is the fourth customer for the Grom, which has previously been exported to Georgia and Indonesia.

Following the 2008 conflict over South Ossetia and Abkhazia, the Georgian Armed Forces reported losing nine launchers and 34 missile containers out of their inventory of 30 launchers and 100 missiles. Ukrainian officials have reported seeing Grom missiles in rebel hands in east Ukraine, which are likely to have come from the lost Georgian inventory.
 
Back
Top