Uutisia Norjasta

Manhattan-projekti oli mittakaavaltaan sen verran valtava että täydellinen salaaminen mahtoi olla toivoton tehtävä. Ja itse asiassa venäläisethän olivat sen soluttaneet. Saksalaisilla sen sijaan ei minun ymmärtääkseni ollut vihiä siitä, että liittoutuneet (USA) kehittivät täyttä häkää ydinasetta. Saksalaisten pommiprojekti oli mittakaavaltaan ja osaamiseltaan vertailussa lilliputtiasteikolla. Mutta liittoutuneet vastoin parempaa tietoa pitivät sitä uhkana. Muistan jotain sellaista lukeneeni, että tiedustelu toimitti kyllä ajoittain siitä onkimaansa tiedustelutietoa Manhattan-projektissa työskenteleville tiedemiehille ja pyysi sitten näiden mielipidettä saksalaisten hankkeen etenemisestä.

Itse taas muistelen, että Saksalaisten pääasiallinen kehityssuunta oli enemmänkin energiantuotanto, kuin pommin kehitys.
 
Itse taas muistelen, että Saksalaisten pääasiallinen kehityssuunta oli enemmänkin energiantuotanto, kuin pommin kehitys.

Ilmeisesti jotakuinkin noin. Tai ainakin sodan jälkeen Werner Heisenberg sitä korosti. Mutta eivät olleet lähelläkään saada aikaan toimintakuntoista reaktoria, jolla olisivat kyenneet tuottamaan pommiin tarvittavat raaka-aineet.
 
Toisaalta Heisenberg kyllä sai periaatteessa toimivan reaktorin tehtyä, mutta poltti koko rakennuksen sitä testatessaan, kun ei tajunnut nostaa uraanikappaleita vedestä ennen kuin reaktori ylikuumeni ja paloi.
 
Hmm, no joo. En ole tosiaankaan mikään ydinfyysikko, mutta ymmärtääkseni tähän amerikkalaisten vastaavaan atomimiiluun olisi vielä ollut reilusti matkaa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Chicago_Pile-1

Mutta tää alkaa kait jo mennä ohi aiheesta, eli Norjan tapahtumista. :)
 
Törmäys merellä
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/6d3435ab-59e1-4b00-b965-3bc83a64e6e1_ul.shtml
Sotalaiva ja öljytankkeri törmänneet Norjassa, suuri pelastusoperaatio käynnissä
Tänään klo 8:05 (muokattu klo 8:13)
Ainakin seitsemän ihmistä on loukkaantunut.

9c02fd0f0eed3b586e0966db91459a904b77c51346ddef68e3ba1eca6c5cf181.jpg

Norjan laivaston fregatti KNM Helge Ingstad menetti ohjattavuutensa lähellä öljy- ja kaasuterminaalia ja törmäsi tankkeriin.
Norjan laivaston fregatti KNM Helge Ingstad törmäsi tankkeriin torstaina aamulla neljältä paikallista aikaa. Fregatti on saanut vuodon, kertovat paikalliset pelastusviranomaiset.
Fregatin miehistöstä seitsemän on loukkaantunut, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK.
Törmäys tapahtui Bergenin pohjoispuolella Statoilin öljy- ja kaasuterminaalin lähellä.
– Fregatti menetti ohjattavuutensa ja kontrollin ja ajoi päin Sola TS -nimistä tankkeria, kertoo pelastusta johtava Eirik Valle NRK:lle.
– Fregatilla oli yhteensä 137 henkilöä ja heistä 127 on nyt evakuoitu. 10 ihmistä jäi alukselle kontrolloimaan sitä, kertoo Valle.

8130a54def288650a536d64b2e279d7234d3f14a29b1e2f729594bd7456443ac.jpg

8130a54def288650a536d64b2e279d7234d3f14a29b1e2f729594bd7456443ac.jpg

Vuonna 2017 rakennettu öljytankkeri Sola TS on 250 metriä pitkä. MARINE TRAFFIC
Öljyvahingoista ei ole tietoa
Tankkerissa on 23 hengen miehistö ja he ovat kaikki kunnossa. Lisää pelastushenkilökuntaa on matkalla paikalle, kertoo Valle.
Paikallisen poliisin mukaan enää ei ole vaaraa siitä, että tankkeri vuotaisi tai uppoaisi. Mahdollisista öljyvuodoista ei ole tässä vaiheessa tietoa.
Paikalla on jo useita hinaajia ja myös kaksi pelastushelikopteria.
Fregatti Helge Ingstad on osa Naton merellisiä valmiusjoukkoja.
PEKKA NUMMINEN
[email protected]
 
Saattaa upota:
https://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/art2497410
Norjalainen sota-alus vaarassa upota törmättyään tankkeriin – "Vettä tulee sisään enemmän kuin saadaan pumpattua ulos"
Norjan laivaston fregatti KNM Helge Ingstad on törmännyt säiliöalukseen varhain tänä aamuna paikallista aikaa Bergenin pohjoispuolella. Sota-alus vaurioitui törmäyksessä, minkä jälkeen 127 aluksen 137 merisotilaasta evakuoitiin. Aluksen kapteeni päätti myöhemmin, että laiva tyhjennetään kokonaan, ja loputkin evakuoitiin.
Fragatti törmäsi Sola TS -tankkialukseen, jolla on lastinaan 625 000 barrelia raakaöljyä. Säilöaluksessa on 23 hengen miehistö, joista kukaan ei loukkaantunut. Toistaiseksi ei ole tiedossa, että laivasta vuotaisi öljyä mereen.
– On olemassa vakava vaara, että fregatti uppoaa. Sen kyljessä on reikä, ja vettä tulee sisään enemmän kuin saadaan pumpattua ulos. Vuoto ei ole hallinnassa, ja laivan perä on painunut syvälle veden alle, sanoi pelastustoimia johtava Eirik Walle.
Tankkeri odottaa tällä hetkellä merellä tilanteen selkiytymistä ja tulee sen jälkeen satamaan purkamaan lastiaan.
KNM Helge on norjalainen Fridtjof Nansen -luokan fregatti, joka otettiin käyttöön vuonna 2009.
EDIT: paikka: https://www.fleetmon.com/vessels/knm-helge-ingstad_0_2028788/
 
Törmäys näyttää olleen aika massiivinen. Jos olisi tapahtunut kauempana rannasta, olisi voinut ehtiä upota?
Remontista tulee kallis.
 
Marine trafficin mukaan tuo tankkeri on ajellut satamasta lähdön jälkeen maksimissaan 6.5 solmun vauhtia.
Törmäys varmaan tapahtunut 3:14 UTC, vauhtia 2.6 solmua. Sitten ajellut 1-2 solmun vauhtia 'karkuun'

Fregatista ei vastaavia tietoja ole saatavilla.

https://www.marinetraffic.com/en/ais/home/centerx:4.821/centery:60.710/zoom:12

Vasta naureskeltiin kun venäläiset upotti kelluvan telakan. Nyt öljytankkeri joka ajoi maksimissaan 6.5 solmua satamasta lähdön jälkeen upotti modernin fregatin.
 
Huomioi että vaurio on styyrpuurin puolella, eli fregatin väistämisvelvoite.

Arvaus on että on funtsittu "kyllä me ehditään ennen tuollaista hidasta tankkeria". Tätä kyllä tullaan tutkimaan.
 
Back
Top