Uutisia Norjasta

Öljystä saatavat tulot ohjataan valtion eläkerahastoon eikä niillä kateta budjettivajeita.

"Säästökuurilla" lisätään hallinnon tehokkuutta. Lainausmerkeissä, sillä puolustusbudjetti on tuplat Suomesta.
Norja varautuu siihen päivään jolloin öljyä ei enää tule. Suurin osa öljytuloistaa menee säästöön.
 
Öljy ei ole ihan heti loppumassa:
http://www.oil.fi/fi/oljyvarat/oljyvarojen-maara

"Useimmat arviot lähtevät siitä, että nykyiset öljyvarannot riittävät tämänhetkisellä tuotannolla yli 40 vuotta, mikäli uusia varantoja ei löydettäisi. "
"Lisäksi on olemassa nk. ei-konventionaalisia öljyvarantoja kuten liuskeöljy ja öljyhiekka, joiden hyödyntäminen on kalliimpaa ja hankalampaa. Nämä mukaan lukien öljyvarantojen on arvioitu riittävän nykyisellä kulutustasolla yli 200 vuotta. "
 
Ihmisoikeustuomioistuin hylkäsi Breivikin valituksen vankilaoloista – "Päätös lopullinen"

Breivik istuu 21 vuoden vankilatuomiota vuoden 2011 joukkomurhasta.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on hylännyt norjalaisen joukkomurhaajan Anders Behring Breivikin valituksen vankilaoloistaan.
Ihmisoikeustuomioistuin sanoo lausunnossaan, että se hylkää valituksen ilmeisen perusteettomana. Tuomioistuimen mukaan päätös on lopullinen.
Breivik oli valittanut, että häntä pidetään epäinhimillisissä oloissa. -> Hah hah hah. :ROFLMAO: Jätkällä on pokkaa ja aikaa valitella turhasta!

https://yle.fi/uutiset/3-10267930
 
Veikkaus, että hänellä parhaimmat olot vankilassa jos ei oteta huomioon jotain huumeloordeja etelä Amerikassa.
 
Norja vahvistaa: Venäjän uusi ohjus syöksynyt mereen

https://www.verkkouutiset.fi/norja-vahvistaa-venajan-uusi-ohjus-syoksynyt-mereen/

Norjan sotilastiedustelun mukaan Venäjä on epäonnistunut kahdessa ohjuskokeessa.

Kaksi Venäjän uuden ydinkäyttöisen risteilyohjuksen koetta on päättynyt ohjuksen hajoamiseen. Norjan sotilastiedustelun mukaan ensimmäinen ohjus syöksyi lyhyen lennon jälkeen maahan Venäjän Novaja Zemljan saaristossa. Toisen kerrotaan lentäneen pidemmälle ja pudonneen mereen Novaja Zemljan länsirannikolla. Tiedot tukevat aiemmin julkisuudessa olleita väitteitä Venäjän asetesteistä. Asiasta kertoo Barents Observer.

Norjan asevoimien päämajan tiedottajan, majuri Brynjar Stordalin mukaan sotilastiedustelu vahvistaa ”uuden maalta laukaistavan risteilyohjuksen” epäonnistuneet testit. Sitä, oliko kyse reaktorikäyttöisistä ohjuksista, ei voida vahvistaa. Stordalin mukaan testit on kuitenkin kytketty Venäjän presidentti Vladimir Putinin maaliskuussa paljastamaan ydinkäyttöiseen risteilyohjukseen.

Ohjusta on mediatietojen mukaan testattu useita kertoja viime vuoden marraskuun ja tämän vuoden helmikuun välisenä aikana. CNBC paljasti tällä viikolla, että Venäjä etsii testissä Barentsinmereen syöksynyttä ja kadonnutta ohjusta.

Reaktorikäyttöisen ohjuksen katoaminen merelle on herättänyt huolta mahdollisista säteilyongelmista.
 
Norjalaismies, joka sabotoi Hitlerin haaveet atomipommista, kuoli 99-vuotiaana – Vaarallinen sabotaasioperaatio päättyi jahtiin, jossa norjalaisten perässä oli 2 800 saksalaista

59d2a26464e24546badd43bb2082d8cc.jpg

Joachim Rønnebergin johtama onnistunut sabotaasi oli olennainen mutta ei ratkaiseva syy siihen, että Saksa ei onnistunut valmistamaan atomipommiin tarvittavaa raskasvettä. (KUVA: Andrew Winning)
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005874852.html
 
Norjalaismies, joka sabotoi Hitlerin haaveet atomipommista, kuoli 99-vuotiaana – Vaarallinen sabotaasioperaatio päättyi jahtiin, jossa norjalaisten perässä oli 2 800 saksalaista

59d2a26464e24546badd43bb2082d8cc.jpg

Joachim Rønnebergin johtama onnistunut sabotaasi oli olennainen mutta ei ratkaiseva syy siihen, että Saksa ei onnistunut valmistamaan atomipommiin tarvittavaa raskasvettä. (KUVA: Andrew Winning)
https://www.hs.paskamedia.fi/ulkomaat/art-2000005874852.html
Muistosanat 'suoraviivaisesta' tyylistään tunnetussa Verdens Gang -lengessä, joka oli muuten miehityksen aikana vastarintaliikkeen "äänitorvi" (lehden itsensä mukaan)...
Muistivat myös mainita että Rønnebergin tunnisti vanhoilla päivillään parhaiten siitä että hän näyttää ihan Clint Eastwoodin faijalta...

https://www.vg.no/nyheter/innenriks...-vilje?utm_content=row-r13&utm_source=vgfront
 
Vieläkö ne jaksaa jauhaa tota Natsien atomipommia. Siinä on kyllä yksi WWII pahimmista tornareista.

Ei sillä ole oikeastaan väliä, oliko tuo natsien atomipommihanke todellinen. Se millä on merkitystä on että liittoutuneilla ei ollut oikein varaa arvata väärin tuossa asiassa. Jenkit näet samaan aikaan kehittelivät omaa asettaan Saksasta paenneiden tiedemiesten johdolla.

Norjan vastarintamiehien kunniaksi laskettakoon se, että he osaltaan varmistivat että natsit eivät siirrä joukkojaan pois Norjasta, vaan varmistivat että siellä lojui, oliko se nyt 300 000 ukkoa, sodan loppuun asti.
 
Juurikin noin. Kun ehdottoman tarkkaa de factoa ei ollut natsien atomipommihankkeen tilasta saatavilla niin toimivat huonoimman mahdollisen vaihtoehdon periaatteella. Eli ottivat pommihankkeesta saadut tiedustelutiedot vakavana uhkana. Nuo Norjan sabotaasit olivat ihan oleellisia hidasteita, joskin vasta sodan jälkeen sitten selvisi miten lapsenkengissä koko natsien atomihanke oli ollut. Ja totta tuokin, että Norjan vastarintaliike sai ohjeet mm. 1944 loppuvuodesta alkaa sabotoida kulku- ja liikenneyhteyksiä niin että saksalaisjoukkojen siirrot muualle hidastuisivat. Logiikka oli tietenkin se, että natsi-Saksan romahtaminen väistämättä myös vapauttaisi Norjan. Itse Norjan takaisinvaltaus oli täten tarpeeton.
 
Kävi tuossa myös mielessä, että mitenkähän tuo asia muutenkin hoidettiin, kun Manhattan projekti oli ihan helvetin tiukkaan salattu operaatio, niin voisi olettaa että ei siitä kerrottu tiedustelupalveluksellekaan. Joten miten kertoa heille siitä miten ja mitä etsiä. Saksalaiset tiedemiehet epäilemättä osasivat kertoa jotakin siitä mitä projektiin tarvittaisiin, siis infraa ja sitten on katsottu minkälaista aktiviteettia on meneillään noissa paikoissa. Ja jos vaikka tietyssä paikassa on oikean niminen insinööri töissä, niin se varmaankin riittää hälytyksen tekemiseen. Tai jotakin tälläistä.

Mainittakoon myös että en välttämättä tarkoittanut tuota 1944 loppupuolella alkanutta sabotaasi kamppanjaa, vaan ihan jo se, että Saksalaiset tiesivät alueella olevan vastarintajoukkoja ja tähän lisättynä britti kommandojen eräät operaatiot huomattavasti aikaisemmin. Eli jos nuo 1944 vuoden sabotaasi operaatiot oli tarkoitettu pitämään joukot Norjassa, niin aikaisemmin oli ollut tehtävä jotakin jolla saadaan ne joukot ensinnäkin maahan. Huolehtia siitä, että yksikään kenraali ei ala ajattelemaan, että "ne on siellä vain reservissä lepäämässä." vaan ajattelevat että ne on siellä koska niiden on oltava siellä.
 
Manhattan-projekti oli mittakaavaltaan sen verran valtava että täydellinen salaaminen mahtoi olla toivoton tehtävä. Ja itse asiassa venäläisethän olivat sen soluttaneet. Saksalaisilla sen sijaan ei minun ymmärtääkseni ollut vihiä siitä, että liittoutuneet (USA) kehittivät täyttä häkää ydinasetta. Saksalaisten pommiprojekti oli mittakaavaltaan ja osaamiseltaan vertailussa lilliputtiasteikolla. Mutta liittoutuneet vastoin parempaa tietoa pitivät sitä uhkana. Muistan jotain sellaista lukeneeni, että tiedustelu toimitti kyllä ajoittain siitä onkimaansa tiedustelutietoa Manhattan-projektissa työskenteleville tiedemiehille ja pyysi sitten näiden mielipidettä saksalaisten hankkeen etenemisestä.
 
Back
Top