Uutisia Ranskasta

Hänen puolustuksekseen sen verran, että on sitä Turkkia halaillut muutkin suomalaiset laajentumiskomissaarista entiseen presidenttiin...

Ei tästä ole vielä vuottakaan, tämän vuoden alussa, kun joka paikkaan sotkeutuva, kaikkien alojen kunnianhimoisin asiantuntija, sisäministerimme Ohisalo, oli laittamassa suomalaiset rajavartijat Erdoganin avuksi. Olisi pitänyt auttaa laittomia tulijoita yli rajan. Kun nähtävästi kävi niin että Kreikka ei olisi moista hulluttelua sallinut niin ei autettu ja Erdogan veti bussilla kuskaamansa tulijat pois rajalta.

Kahjo akka, kun muistetaan miten on koko ajan riski että myös meidän itärajaa tullaan kokeilemaan.
 
Sen takia on niitä kaupunkifillareita kun venäjältä ei autolla saa tulla pakolaiseksi
 
France has ordered 12 Dassault Albatros maritime surveillance aircraft based on the company’s Falcon 2000LXS business jets.

Jossain oli juttua että Casa:lta voisi löytyä sopiva kone tähän hommaan, synergiaa Ilmavoimien käyttämän kaluston kanssa?
Monilla Nato-mailla on amerikkalaisten isompia koneita tässä tehtävässä. Mutta en ole aiheeseen paljon perehtynyt. Varmaan joku tätäkin asiaa työkseen selvittää.
 
Ilmeisesti tuossa on tarkoitus estää poliisien maalittaminen ("u can go to prison and be fined 45000 euros if you share identifiable videos or images of police officers that intend to "undermine their physical or mental integrity", mutta ei helvetti mikä huti.
Minusta tuossa pyritään estämään myös se, että maailma näkee somen kautta (vaikka perinteinen valtamedia olisi hiljaa)
- kuinka paljon kansalaiset protestoivat (keltaliivien mielenosoitukset kymmenien viikkojen ajan)
- ja mitä poliisi tekee näissä mielenosoituksissa. Ihmisten hakkaaminen henkihieveriin yms.
 
Kyllä tuo vaan myöskin kertoo, kuinka syvällä mennään mahanmuuttajien ongelmien kanssa.
 
Back
Top