Uutisia Saksasta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vehamala
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Hyvä Saksa. Jos google kääntäjä käänsi uutisen oikein, niin Puman suunnittelussa on ollut viivästyksiä mm Voiko raskaana oleva nainen matkustaa sillä, koska sisään voi päästä jotain höyryjä tms. Raskaana oleville naisille on ilmeisesti oma yksikkö Saksan armeijassa. SturmTiine.

Lainaus Pertti Rönkkö:
"Harmillista. Saksan armeija Bundeswehr on tilannut 300 uutta huippumodernia Puma-panssaria, joiden miehistötilaan mahtuvat korkeintaan 1,84 m pituiset sotilaat. Aiemmissa panssareissä pituutta sai olla yli 10 senttiä enemmän. Yksi panssarivaunu maksaa 8 miljoonaa euroa, Die Welt kertoo."

https://www.welt.de/wirtschaft/arti...erfen-nicht-groesser-als-1-84-Meter-sein.html
 
Viimeksi muokattu:
Juutalaisvastaiset rikokset kasvussa Saksassa

SALLA JANTUNEN | 08.08.2018 | 18:50

Vuonna 2018 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana tehtiin 401 juutalaisvastaista rikosta.

Saksassa alkuvuoden aikana tehdyt juutalaisvastaisiksi luokitellut rikokset kasvoivat viime vuodesta 10 prosenttiyksikköä, kertoo Politico.

Kuluvan vuoden ensimmäisten kuuden kuukauden aikana poliisin tietoon tuli 401 antisemitististä, eli juutalaisvastaista, rikosta.

Eniten rikoksia tapahtui Saksan pääkaupungissa, Berliinissä.

349 ilmoitetussa rikoksessa oli taustalla äärioikeistolaiset syyt. 12 rikosta luokiteltiin väkivaltarikoksiksi.

Saksan hallitus julkisti luvut Saksan vasemmistopuolueen varapuheenjohtajan Petra Paun pyynnöstä.
Klikkaa laajentaaksesi...
https://www.verkkouutiset.fi/juutalaisvastaiset-rikokset-kasvussa-saksassa/
 
hansai kirjoitti:
https://www.verkkouutiset.fi/juutalaisvastaiset-rikokset-kasvussa-saksassa/
Klikkaa laajentaaksesi...

Verkkouutisilta jäänyt varmasti epähuomiossa tilastointimenetelmä pois uutisesta...

Lukusuositus Kuvalehden linkin kautta..
KOSKA OLET JUUTALAINEN
Antisemitismi nousee Saksassa. Äärioikeiston lisäksi vihaa lietsovat myös siirtolaistaustaiset. Aihe on vaikea viralliselle Saksalle. Yhden berliiniläisperheen kolme sukupolvea kertoo tarinansa.
Oscar Michalski kotonaan Berliinin Charlottenburgissa.

VIIKON LEHTI 32/2018
PÄÄJUTUT
EUROOPPA 09.08.2018 20:50
TEKSTI REIJO RUOKANEN KUVAT MARJO TYNKKYNEN

PISTOOLIN piippu osoitti Oscaria rintaan.
”Tämä ei satu”, sanoi asetta pitelevä Ahmed, joka hetkeä aikaisemmin oli kuristanut 14-vuotiasta Oscaria.
Oscar seisoi konditorian oven edessä koulunsa liepeillä Berliinin Friedenaun kaupunginosassa. Ahmed, poika ylemmältä luokalta, tähtäsi kahden metrin päästä, betonisen kukkalaatikon takaa.
Oscarin takana oli Imran, Ahmedin luokkatoveri. Imran astui sivuun.
Ahmed nauroi. Hän puristi liipaisimen pohjaan.
Pistooli laukesi.
Kuului terävä suhahdus. Oscar tunsi rinnassaan nipistyksen.
Paksu takki pysäytti luodin. Haavaa ei tullut. Vaikka ase näytti isokaliiperiselta pistoolilta, se oli heikkotehoinen ilmapistooli.
Muut poistuivat paikalta. Koulupäivä oli kesken. Lopulta Oscarkin lähti. Hän meni kotiin eikä koskaan enää palannut tuohon kouluun, Friedenauer Gemainschaftschuleen.

Franz Michalski sai jo päiväkodissa kuulla olevansa ”juutalaisilkiö”. © FRANZ MICHALSKIN KOTIALBUMI
Jos Gestapo tulisi hakemaan, Franzin pitäisi ampua ensin äitinsä, sitten pikkuveljensä ja lopuksi itsensä. Elävänä ei saisi jäädä kiinni.​
OSCAR Michalski oli aloittanut koulussa nelisen kuukautta aiemmin, marraskuussa 2016. Ensimmäinen kouluviikko oli alkanut hyvin. Oscar sai heti uusia ystäviä. Turkkilaistaustainen Emir jakoi Oscarin kiinnostuksen rap-musiikkiin, sekä sen kuuntelemiseen että tekemiseen. Pojat viettivät aikaa yhdessä myös koulun jälkeen.
Torstaina luokassa puhuttiin uskonnosta. Opettaja kysyi, mitä jumalanpalveluspaikkoja oppilaat tunsivat.
Monet tiesivät useitakin moskeijoita. Kirkkojakin lueteltiin monta.
”Synagoga”, sanoi Oscar.
Vastausta kummasteltiin.
”Olen juutalainen”, Oscar jatkoi.
Seuraavana päivänä Oscar täytti 14 vuotta ja toi kouluun kakun.
Iltapäivällä Emir kertoi Oscarille, että vaikka Oscar on hyvä tyyppi, he eivät voikaan olla ystäviä.
”Koska olet juutalainen.”
Oscar ei käsittänyt, mitä merkitystä sillä oli.
Emir selitti: Juutalaiset ovat varastaneet turkkilaisten rahat. Juutalaiset murhaavat islaminuskoisia. Juutalaisilla on maailmanlaajuinen salaliitto. Juutalaiset eivät maksa velkojaan. Juutalaiset ovat kieroja ja vihaavat.
Käsityksensä Emir oli saanut katsomalla videoita Youtube-palvelussa ja seuraamalla arabiankielistä Al Jazeera -uutiskanavaa. Sen sisältö poikkeaa huomattavasti englanninkielisestä Al Jazeerasta.
Totta kai Oscar tiesi, että Israel ja monet Lähi-idän maat ovat vihollisia keskenään, mutta nythän oltiin Berliinissä. Eikä hän ollut koskaan edes käynyt Israelissa.
Emir oli syntynyt Saksassa, samoin hänen vanhempansa. Oscar puolestaan oli syntynyt Lontoossa. Hänen äitinsä Gemma on englantilainen ja isänsä Wenzel saksalainen, mutta perheen juuret ulottuvat Argentiinan alkuperäisväestöön saakka. Oscar puhuu saksaa ja englantia äidinkielinään.
Oscarin veli opiskeli yliopistossa Yhdysvalloissa, sisko Englannissa. Vanhemmat eivät ole Israel-aktivisteja eivätkä ortodoksijuutalaisia.
Oscar kertoi Emirin käytöksestä vanhemmilleen. Pian sen jälkeen äiti Gemma meni kouluun allekirjoittamaan Oscarin koulupapereita. Samalla hän kertoi rehtorille, että koulussa voi syntyä ongelma Oscarin juutalaisuudesta.
Rehtori vakuutti, että ongelmat kyetään hoitamaan. Koulussa oli ennenkin ollut juutalaisia.

”TAJUSIN viisivuotiaana, että olen juutalainen”, sanoo Oscarin isoisä Franz Michalski, 83, kotonaan Berliinissä toukokuussa 2018.
Hänellä oli paikka katolisessa päiväkodissa. Nunnat leikkivät muiden lasten kanssa, mutta Franz määrättiin nurkkaan seisomaan.
Muut lapset saivat pilkata ja kiusata Franzia mielin määrin. Kun hän löi takaisin, seurauksena oli selkäsauna nunnilta.
”Nunnat perustelivat rankaisemista sillä, että ’juutalaisilkiö ei meidän lapsiamme hakkaa’”, Franz sanoo.
Hänen vaimonsa istuu vieressä. Franzin kahdeksan vuotta sitten sairastaman aivohalvauksen vuoksi puhuminen on välillä vaikeaa. Niinä hetkinä vaimo toimii tulkkina.
Franzin muistissa ei ole vikaa. Kaikki on kirkkaana mielessä.
Saksa oli jo sodassa. Elintarvikkeita säännösteltiin. Juutalaisille annettiin vähemmän ruokakuponkeja kuin muille.
”Minulla oli aina nälkä.”
Vuonna 1942 perheen piti luovuttaa koiransa pois. Juutalaiset eivät enää saaneet pitää lemmikkejä.
Franzin ei pitänyt olla juutalainen. Hänen isänsä Herbert oli katolilainen. Franzin äiti Lilli oli vainojen pelossa kääntynyt juutalaisuudesta katolisuuteen.
Lillin kääntyminen ei auttanut. Vuonna 1935 parlamentti sääti lain, jonka mukaan juutalaisuudesta ei päässyt eroon kääntymällä toiseen uskoon ja avioliitto juutalaisen kanssa teki kenestä tahansa ei-juutalaisesta puolijuutalaisen.
”Olin virallisesti Mischling, puolijuutalainen, vaikka minut oli kastettu katoliseksi.”
Franz aloitti koulun syksyllä 1941. Juutalaisten kuljetukset keskitysleirille alkoivat samana syksynä.
Michalskit asuivat Breslaussa. Kaupungin poliisin päällikkö Alfons Thienelt oli Michalskien ystävä. Thienelt huolehti siitä, että kaikkien perheenjäsenten nimet olivat aina juutalaisluettelossa viimeisinä. Listan lopusta ei joutunut junaan.
Mitä vähemmän juutalaisia oli jäljellä, sitä suurempi oli riski.
Syksyllä 1944 lista oli jo niin lyhyt, että Thienelt ei enää voinut auttaa. Hän saattoi ainoastaan varoittaa, kun hakupartio oli lähdössä liikkeelle.
Se osui lokakuun 17. päivään. Franzin 10-vuotisjuhla jäi kesken, kun Lilli hoputti poikansa Görlitzin asemalle. Siellä heitä odotti ystävä Gerda Mez, jonka henkilöllisyystodistuksen avulla Lilli selvisi junan tarkastuksista.
Seuraavat seitsemän kuukautta Michalskit kiertelivät ympäri Saksaa ja piiloutuivat kellareihin ja ystävien nurkkiin.
Kun isä lähti etsimään ruokaa tai toimittamaan asioita, hän antoi kymmenvuotiaalle Franzille pistoolin. Jos Gestapo tulisi hakemaan, Franzin pitäisi ampua ensin äitinsä, sitten pikkuveljensä ja lopuksi itsensä. Elävänä ei saisi jäädä kiinni.
Franz lupasi totella. Hän lupasi sen isälle kerta kerran, kuukausi kuukauden perään. Hän seurasi, kuinka äiti masentui ja menetti elämänhaluaan. Niin kävi Franzillekin.
Rauhan tultua perhe asettui Berliiniin. Franz sai paikan katolisesta koulusta, jossa nunnat olivat samaa mieltä juutalaisista kuin ennenkin.
Franz halusi lopettaa koulun. Se ei sopinut vanhemmille, jotka olivat huolissaan poikansa tulevaisuudesta.
Franz koki menettäneensä yhteyden vanhempiinsa ja olevansa maailmassa yksin. Hän masentui ja joutui sairaalaan.
Kun hän pääsi kotiin, vanhemmat antoivat periksi. Katolinen koulu sai jäädä. Franz oli 14-vuotias.

LOKAKUUSSA 2016, vähän ennen kuin Oscar aloitti Friedenaun koulussa, isoisä Franz vei Oscarin ja tämän isän tutustumaan sota-ajan piilopaikkoihinsa.
Ne olivat jo tuttuja tarinoista, joita isoisä kertoi mielellään. Pienelle lapselle hieman, vanhemmalle vähän enemmän ja isolle kaiken.
Poppendorfissa pakolaiset oli majoittanut markiisi de Respaldizza, paikallisten partisaanien johtaja. Markiisilla oli tapana pukeutua turkiksiin ja suudella isoisän äidin kättä.
Tetschen-Bodenbachissa koko perhe oli ahtautunut vanhan ystävän Gerda Mezin huoneeseen täysihoitolassa. Hoitolan omistaja ei ollut ollut huomaavinaan vieraiden kasvanutta määrää eikä ilmoittanut Michalskeista poliisille.
Oscariin isoisän tarinat ja piilopaikat tekivät vaikutuksen. Hän alkoi pohtia, mitä tapahtuisi, jos kaikki tietäisivät toisistaan enemmän ja haluaisivat ymmärtää toisiaan paremmin. Hän uskoi, että tiedolla ja ymmärryksellä voitaisiin välttää viha ja kauna.
Tämä oli tärkeä syy siihen, että Oscar halusi suorittaa yläkoulun nimenomaan Friedenaun yhtenäiskoulussa, jossa on oppilaita eri puolilta maailmaa ja jossa maahanmuuttajataustaisia on paljon.
Koululla on julistuksellinen teema: Schule ohne Rassismus, Schule mit Courage. Koulu ilman rasismia, rohkea koulu.
Oscarin kotona asui myös maahanmuuttaja, turvapaikanhakija.
Umar oli tullut Saksaan Syyriasta vuoden 2015 pakolaistulvan mukana. Siviiliammatiltaan Umar oli lääkäri, mutta töitä hän ei saanut tehdä.
Asuntoakaan hänellä ei ollut ennen kuin hän tutustui Oscarin isään Wenzeliin, joka on ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin johtaja. Oscarin kotona oli tilaa, joten Umar oli muuttanut heille, Oscarin isoveljen entiseen huoneeseen.
Umar opiskeli saksaa, kertoi tarinoita Syyriasta ja kokkasi. Oscar kuunteli ja söi.

Isoisä Franzin kertomukset sota-ajan vainosta ovat Oscarille tuttuja.
”Saksalaiset eivät koskaan anna juutalaisille anteeksi Auschwitzia. Se muistuttaa saksalaisia joukkomurhista. Siksi se on aina syy vierastaa juutalaisia.”​
”SAKSALAISET eivät koskaan anna juutalaisille anteeksi Auschwitzia”, sanoo Wenzel Michalski, Franzin poika ja Oscarin isä keittiössään Berliinin Charlottenburgissa ennen sotia rakennetussa kerrostalossa. Tämä talo on niitä harvoja, jotka eivät kärsineet suuria vahinkoja pommituksissa.
Ajatus ei ole Wenzelin oma vaan filosofin ja kirjailijan Henryk M. Broderin.
”Auschwitz muistuttaa saksalaisia joukkomurhista. Siksi se on aina syy vierastaa juutalaisia.”
Juutalaisia vierastettiin yhä 1960-luvulla, jolloin Wenzelin isä Franz oli urallaan edennyt ison kemian alan yrityksen johtoryhmän tuntumaan. Johtoryhmässä oli pääasiassa sodan käyneitä miehiä. Yksi heistä oli Franzin läheinen ystävä, sodassa jalkansa ja silmänsä menettänyt, katkera ja avoimen natsivastainen mies.
Kun Franz oli kertonut ystävälleen olleensa itsekin natsien uhri, ystävä oli kehottanut Franzia olemaan asiasta hiljaa. Kaikki muut johtoryhmän jäsenet olivat entisiä natseja. Joku oli ollut Mengelen apuri, toinen oli ylennyt SS-everstiksi asti.
”Minulle oli lapsesta lähtien selvää, että kaikki isääni vanhemmat ihmiset ovat potentiaalisia natseja. Että kenellekään ei kannattanut kertoa taustastani”, Wenzel sanoo.
1970-luvulla Wenzel kävi koulua Heidelbergissä. Hänen poikavuosiensa läheiset ystävät olivat Reinhard ja Meinhard.
Pojat pelasivat jalkapalloa, kivittivät liikennemerkkejä ja tekivät kaikkea sitä, mitä pojat tekevät, kunnes tuli se päivä, jona Reinhard ja Meinhard, jotka eivät olleet veljeksiä, eivät enää saaneet olla Wenzelin kanssa.
Heidän vanhempansa olivat panneet merkille, että Wenzelin isä Franz käytti hattua ja ajoi ranskalaisella autolla.
Hattu ei ollut juutalaisten päähine kipa eikä Wenzelin kotonakaan ollut mitään juutalaisuuteen viittaavaa. Ateistiperheessä ei sellaiselle ollut käyttöä.
Sillä ei kuitenkaan ollut väliä.
”Isäni oli juutalaisen näköinen. Poikien vanhemmat olivat tehneet johtopäätöksensä ja sopineet keskenään, etten ollut heidän lapsilleen sopivaa seuraa”, Wenzel kertoo.

TULI 1980-luku. Wenzel opiskeli Hampurin yliopistossa politiikan laitoksella, joka oli tuolloin täynnä vasemmistoradikalismia. Iso osa opiskelijoista asui vallatuissa taloissa, joihin he piilottivat myös Punaisen armeijakunnan eli RAF:n terroristeja.
Wenzel pyöri mukana radikaaliyhteisön ulkojäsenenä.
”Pidin ilmapiiristä. Hyviä tyyppejä, hyviä bileitä ja paljon typerää keskustelua.”
Yksi keskustelunaihe oli juutalaisten oletettu kansainvälinen salaliitto. Kun Wenzel huomautti, että toverit kuulostivat ihan natseilta, vastaus oli, että juutalaisten salaliittoepäily on asia, jossa he voivat olla samaa mieltä natsien kanssa.
Wenzel kertoi olevansa juutalainen.
Hän sai synninpäästön. Häntä ei epäilty salaliiton jäseneksi. Hän oli hyvä jätkä.
Kun Wenzel ryhtyi toimittajaksi, hän oli aina se juutalainen toimittaja. Kun Israel teki jotain, mistä ei pidetty, se kerrottiin Wenzelille.
”Kerran kollega kysyi minulta, olisiko nyt sopiva hetki ostaa kultaa.”
Kollega arveli Wenzelin tietävän, koska Wenzel oli ”niitä”.
”Ja minulla oli rahaa tuskin olueen.”
Nyt hän on 55-vuotias ja hänellä on varaa olueen ja hersyvään huumoriin, myös juutalaisuuteen liittyvissä asioissa.
Hän vakavoituu.
”Minua ei koskaan fyysisesti vainottu, mutta juutalaisuudellani oli aina merkitystä.”
Työ vei Wenzelin televisioon ja Berliiniin. 1990-luvun alkuvuosina uusnatsit marssivat kaduilla ja vaativat ulkomaalaisia pois maasta. Pakolaiskeskuksia poltettiin. Maahanmuuttajia hakattiin. Ilmapiiri oli painostava.
”Olin tavattoman onnellinen, kun sain paikan SAT1-kanavan Lontoon-toimiston päällikkönä. Lontoossa pystyin hengittämään. Siellä minun ei tarvinnut olla juutalainen, sain olla saksalainen”, Wenzel sanoo.
Toimisto suljettiin, ja Wenzel palasi Berliiniin vuonna 2003.
Kaikki oli muuttunut.
”Berliini oli elävä, vapaamielinen, edistyksellinen.”
Äärioikeisto oli yhä olemassa, mutta se ei enää ollut uhka. Tuntui siltä, että juutalaiset saattoivat elää kuten muutkin. Suvaitsevaisuus oli palannut Berliiniin.

KUN kiusaaminen alkoi, Oscar uskoi, että kaikki järjestyy, ymmärrys ja faktat voittavat.
Ei järjestynyt. Rehtori ei vastannut vanhempien yhteydenottoihin.
Kiusaajat olivat Saksassa syntyneitä siirtolaisten lapsia, turkkilaisia ja arabeja. Uusnatsien tekoihin olisi puututtu heti, mutta siirtolaisten juutalaisviha oli koulun rehtorille vaikea asia.
Oscar ja hänen vanhempansa keskustelivat myös koulun sosiaalityöntekijän kanssa.
”Hän sanoi, että minun pitää ymmärtää kiusaajiani, koska he ovat traumatisoituneita lapsia”, Oscar sanoo.
Hän juo kahvilan terassilla omenamehua. Vanhemmat eivät ole paikalla. Oscar haluaa kertoa oman tarinansa itse.
Hän on tulossa koulunsa teatteriryhmän harjoituksista. Tekeillä on näytelmä, joka osittain pohjautuu Oscarin kokemuksiin.
Kun kiusaaminen muuttui jatkuviksi pahoinpitelyiksi, Oscarin vanhemmat halusivat jo ottaa pojan pois koulusta, mutta Oscar ei suostunut.
Isoisä Franz oli jo vuosia kulkenut puhumassakouluissa, vankiloissa, työpaikoilla ja kaikkialla, minne oli pyydetty. Isoisä ehdotti, että hän tulisi Oscarin kouluun puhumaan ymmärtämisestä, suvaitsevaisuudesta ja rasismin typeryydestä. Oscarin mielestä se oli loistava ajatus. Oscarin koulun rehtori ei vastannut ehdotukseen mitään, mutta luokanvalvojalle Franz kelpasi.
”Isoisän puheen jälkeen tunnelma luokassa muuttui. Luokkatoverit eivät enää vainonneet. Yksi palestiinalaistyttö pyysi luokan edessä anteeksi isoisältä ja minulta”, Oscar kertoo.
Muut kiusaajat eivät lopettaneet.
Hakkaaminen jatkui, ja sitten tuli se viime vuoden maaliskuun perjantai, jona Ahmed kohotti aseen ja ampui Oscaria.

Wenzel Michalski on ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin Saksan-johtaja.
Kun siirtolaiset jahtaavat juutalaisia ja se tilastoidaan ja uutisoidaan, siirtolaisvastaisuus kasvaa. ”Äärioikeisto voittaa samassa asiassa kahteen kertaan.”​
SEN jälkeen, kun Oscar oli vaihtanut koulua, Wenzel ja Gemma menivät alueen kaupunginvaltuutetun pakeille keskustellakseen poikansa tilanteesta.
Valtuutettu tarjosi heille isot cappuccinot ja neuvoi olemaan tapahtuneesta vaiti. ”Jos puhutte asiasta, teitä pidetään vain huomionkipeinä”, valtuutettu perusteli.
Wenzel ja Gemma olivat eri mieltä. He tiesivät, että juutalaisviha ei rajoittunut Oscariin.

Tilastojen mukaan Saksan juutalaisiin kohdistettujen rikosten määrä on pysynyt suurin piirtein samalla tasolla viime vuodesta.

Viime vuonna Saksan poliisi sai ilmoituksen 1 453 antisemitistisestä rikoksesta. Niistä 28 oli väkivaltaisia.

Äärioikeisto oli tilastojen mukaan osallinen 1 377 tapauksessa. Islamistien vastuulla oli vain 25 rikosta.

Tilastot eivät anna oikeaa kuvaa. Poliisin tietoon ei tule kuin murto-osa teoista.

Lisäksi ne antisemitistiset rikokset, joiden tekijää ei saada kiinni, tilastoidaan automaattisesti äärioikeiston tekemiksi. Vain harvoin tekijä jää kiinni.

”Tilastointitapa on peräisin ajalta, jolloin kukaan muu kuin uusnatsit ei toiminut juutalaisia vastaan”, Wenzel sanoo.

Hänen mielestään tilastot ovat palvelleet hyvin saksalaisia. On ollut helpottavaa ajatella, että siirtolaiset ovat sopeutuneet Saksaan hyvin.

”Ensimmäisen polven maahanmuuttajat sopeutuivatkin.

Nyt meillä on toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajia, jotka ovat radikalisoituneet”, Wenzel kertoo.

”Sitä on ollut vaikea hyväksyä.

Siksi juutalaisvihaan on vaikea puuttua.”
Klikkaa laajentaaksesi...
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ul...-nousee-saksassa/?shared=1033461-c3277987-500
 
Viimeksi muokattu:
Kylläpäs Hans, Gustav, Karl ovat innostuneet jahtaamaan ja kiusaamaan lenkkeilijätyttöjä....
https://www.suomenuutiset.fi/lenkke...paata-riistaa-emme-orjia-emmeka-sotasaalista/
Lenkkeilystä on tullut naisille vaarallisin urheilulaji – saksalaistytöt nousevat koskettavalla videolla vastarintaan: ”Emme ole vapaata riistaa, emme orjia emmekä sotasaalista”





my_name_is_ebba.jpg

Miksi saksalaisten suhtautuminen maahanmuuttopolitiikkaan on niin erilaista kuin Suomessa? Vastaus ei löydy suomalaisesta mediasta, mutta vastaus se saattaa löytyä saksalaisnaisten 120 dB-kampanjasta.

Sosiaalisessa mediassa julkaistiin tammikuussa koskettava video, jolla aivan tavalliset saksalaistytöt vetoavat naisiin kohdistuvan väkivallan ja raiskausten lopettamiseksi. Video on osa 120 dB -nimistä kampanjaa. Kampanja on saanut nimensä naisille tarkoitettujen turvahälyttimien käyttämästä 120 desibelin äänenvoimakkuudesta.
– #120db on todellinen #metoo, joka vastustaa sitä todellista naisiin kohdistuvaa uhkaa Euroopassa.
Kampanjan perustajat kertovat nettisivullaan, että tarkoituksena on antaa naisille rohkeutta puhua väärän maahanmuuttopolitiikan seurauksista, koska väärän politiikan ensimmäiset uhrit ovat tytöt, naiset ja heidän vapautensa.
Video alkaa sillä, että nuoret naiset luettelevat viime aikoina tapahtuneiden henkirikosten uhrien nimiä: ”Minä olen Maria.” ”Minä olen Ebba.” ”Minä olen Mia.” ”Minä voisin olla he, ja he voisivat olla minä.”



Saksalaiset naiset puhuvat englanninkielisellä videolla väärän maahanmuuttopolitiikan järkyttävistä seurauksista. Youtube, 3 min 41 sek.
Freiburgissa raiskattu ja surmattu Maria ja Kandellissa supermarketissa kuoliaaksi puukotettu Mia eivät välttämättä ole suomalaisille tuttuja nimiä, koska Suomen media ei ole juurikaan uutisoinut näistä Saksassa valtavasti keskustelua herättäneistä rikoksista. Molemmille surmille on yhteistä se, että tappaja on afgaani, joka on tullut Saksaan esiintyen alaikäisenä turvapaikanhakijana. Molemmissa tapauksissa on myöhemmin käynyt ilmi, että alaikäisenä esiintynyt tekijä onkin todellisuudessa paljon vanhempi.
Marian tapauksessa tuli esille, että sama afganistanilaismies oli jo aiemmin syyllistynyt nuoren naisen tapon yritykseen Kreikassa. Jostain syystä kreikkalaiset olivat kuitenkin päästäneet hänet vapaaksi vankilasta, jolloin hän oli vaeltanut halki Euroopan Saksaan hakemaan turvapaikkaa uudella nimellä.
Videon valmistumisen jälkeen Marian ja Mian kohtalon on jakanut myös 17-vuotias Mireille, joka ei olisi halunnut pitää päähuivia, vaikka hänen afganistanilainen poikaystävänsä sitä vaati.
Ei siis ihme, että tapaukset ovat synnyttäneet Saksassa paljon keskustelua turvapaikkapolitiikasta sekä hakijoiden henkilöllisyyden ja iän varmistamisesta.
Väärä maahanmuuttopolitiikka on tietenkin vaatinut uhreja myös muualla kuin Saksassa: 11-vuotias Ebba jäi muslimiterroristin ajaman kuorma-auton alle Tukholmassa.
Videolla Euroopan tyttäriksi esittäytyvät nuoret naiset kertovat aikovansa itse puolustaa itseään, koska valtio ei heitä suojele.
– Me emme ole vapaata riistaa, emme orjia emmekä sotasaalista.
– Lenkkeilystä on tullut naisille kaikkein vaarallisin urheilulaji.
Video on katsottavissa ylläolevasta videoikkunasta tai tästä linkistä.
SUOMEN UUTISET
Klikkaa laajentaaksesi...
 
PSB 5500 kirjoitti:
Jännäksi alkaa meno mennä kun unelmat toteutuu Euroopassa
Klikkaa laajentaaksesi...
Jos luit tuon skenarion, se oli Saksan ulkopuolella, jossa saksalaiset turistit joutuvat vaaraan ja heidät lennätetään pois.
 
Jos saksaa on lukenut mutta se ei ihan ole hanskassa, löytyy Langsam Gesprochene Nachricten, eli hitaasti puhutut uutiset
https://www.dw.com/de/deutsch-lernen/nachrichten/s-8030
Löytyy podcasthakemistosta

(itsellä tosin on toi podcastappi 1,9x nopeudella, jolloin nämä ovat kutakuinkin normaalisti kuuluvia. Saksa 1,9x nopeudella voisi olla liian nopeata ;) )
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top