Uutisia Thaimaasta

erH8i7h.png
 
Sukelluskouluttaja: "On varauduttava siihen, etteivät kaikki thaimaalaislapset selviä"
Tekniikkakoulutussukeltaja ja Sukeltajaliiton turvallisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja Jouni Piispanen epäilee, ettei thaimaalaisten lasten pelastamiseksi luolastosta ole olemassa täysin turvallista keinoa.

Thaimaan pelastusoperaatio
5.7.2018 klo 00:04
13-3-10289019.jpg

Jouni Piispanen

Sukelluskouluttaja Jouni Piispanen arveli keskiviikon A-studiossa, että thaimaalaisen juniorijalkapallojoukkueen pelastamisessa voidaan joutua tekemään nopeita päätöksiä monsuunisateiden alkaessa.

– Sukeltamalla pelastaminen on vaikuttanut olevan mediaseksikäs vaihtoehto, mutta en usko, että kukaan sukelluksen asiantuntija pitää sitä kauhean hyvänä tapana.

Keskiviikon aikana Thaimaassa punnittiin vaihtoehtoja, jossa lapset olisi pelastettu luolaston halkeamasta tai luolan seinämän läpi poratusta reiästä.

Iltapäivällä sukelluspelastusvalmisteluita kuitenkin jatkettiin. The Guardianin (siirryt toiseen palveluun)tietojen mukaan lapsille etsitään nyt sukellusnaamareita, märkäpukuja ja kypäriä. Luolaston pohjaan on jo asennettu vaijeri, joka auttaa suunnistamista sukeltaessa.

Sukeltamalla pelastamiseen liittyy monia riskejä.

Luolastossa on hyvin ahtaita kohtia, joista myös huippuammattisukeltajilla on ollut vaikeuksia päästä läpi. Vaikka luolaa pyritään tyhjentämään vedestä, voivat vedentaso, virtaussuunta ja näkyvyys muuttua sateiden mukana.

Sukellusonnettomuuksia tutkineen Piispasen mukaan suurin riski on uimataidottomien lasten joutuminen paniikkiin.

– Pelastettavat voivat sukeltaessa alkaa hengittää huonolla tekniikalla, jolloin he saavat lievän hiilidioksidimyrkytyksen. Tämä johtaa kehään, jossa liiallinen hiilidioksidi keskushermostossa johtaa yhä huonompaan hengittämiseen ja myrkytyksestä seuraa usein paniikki.

Thaimassa pelastussuunnitelma on edelleen epäselvä. Autettavia on paljon ja mahdollinen sukelluspelastustilanne on hyvin poikkeuksellinen koko maailman mittakaavassa. Piispasen mukaan on varauduttava myös siihen, etteivät kaikki lapset selviä pelastusoperaatiosta hengissä.

Katso A-studion aihetta käsittelevä juttu ja Piispasen haastettelu kokonaisuudessaan:




Miten thaimaalaislapset pelastetaan luolastosta?
https://yle.fi/uutiset/3-10289026?origin=rss
 
Ihmettelin itsekseni, että onko poikien ulostuonti lääkityksen alaisena poissuljettu, mutta linkin videossa annetaan ehkä ymmärtää ettei ole..
 
Eilen mietin koska ensimmäinen sukeltaja kuolee, niin paljon tohinaa päällä että tilastollinen riski korkealla, nyt sitten ensimmäinen vainaa.
 
Eilen mietin koska ensimmäinen sukeltaja kuolee, niin paljon tohinaa päällä että tilastollinen riski korkealla, nyt sitten ensimmäinen vainaa.
Navy seal sotilas. Onko tässä nyt toimittajan antama nimitys vai löytyykö Thaimaasta oikeasti Sea air land laivaston erikoisjoukko?
 
https://yle.fi/uutiset/3-10291356

Katselin suomalais-sukeltajan uuden haastattelun sekä videokuvaa luolastosta. Sain vaikutelman, että jos tunnelia ei saada niin kaikkia ei saada hengissä ulos. Ei ole realistista, että heikkokuntoista poikaa raahataan nollanäkyvyydessä sukelluksissa kapeita käytäviä pitkin tuntikaupalla.
 
Thaimaassa jopa 60 pelätään kuolleen turistiveneen kaaduttua Phuketin edustalla – Viranomaisten mukaan uponneen veneen sisällä ei ole eloonjääneitä
ROYAL THAI NAVY / HANDOUT HANDOUT

Kaksi turistivenettä kaatui kovassa merenkäynnissä lähellä Phuketin saarta Thaimaassa. Toisen veneen matkustajista kaikki saatiin pelastettua, toisen kyydissä olleista 29 on edelleen kateissa.

Anu Kerttula
Pelastushelikopteri etsi vielä perjantaina veneonnettomuudessa kadonneita Phuketin lomasaaren läheisyydessä Thaimaassa.
Viranomaisten mukaan 29 ihmistä on edelleen kateissa. Onnettomuus sai alkunsa torstaina, kun 105 ihmistä kuljettanut alus kaatui kovassa merenkäynnissä.
Veneen kyydissä oli kiinalaisia turisteja, laivan työntekijöitä ja matkaoppaita.
Vahvistettujen tietojen mukaan onnettomuudessa on kuollut ainakin 27 ihmistä, mutta määrän pelätään nousevan 60:een. Laivaston ja meripoliisin sukeltajat ovat kertoneet nähneensä uponneessa aluksessa "melko monta ruumista".
Laivaston edustajan mukaan on melko epätöidennäköistä, että aluksen sisältä löytyy eloonjääneitä. Alus on noin 40 metrin syvyydessä.
Epäotolliset sääolot
Thaimaassa on alkanut sadekausi. Sen aikana mitataan korkeita tuulilukemia ja myrsky voi nousta merelle äkillisesti. Thaimaan turistipoliisi on tietoinen vaikeista oloista merellä. Se on varoittanut turistilaivoja menemästä liian kauas merelle.
 
Ei nyt millään pahalla mutta kyllä tämän kaltainen operaatio vaatii valkoisen miehen johtoon. Thaimaalaiset eivät kykene tuota suorittamaan onnelliseen loppuun.
Musk saattaa olla tämän tarinan sankari.
 
Ilmeisesti ensi yönä alkaa poikien evakuointi. Raadin veikkauksia miten tulee käymään...
 
Ilmeisesti ensi yönä alkaa poikien evakuointi. Raadin veikkauksia miten tulee käymään...
Jos puolet saadaan ensi vaiheessa elossa ulos, niin hieno suoritus. En usko että kaikkia voidaan edes yrittää tuoda sukeltamalla, vahvimmasta päästä aloitetaan ja kun ensimmäinen kuolee, niin keskeytetään.

Loput saadaan jos pystytään pumppaamaan reitti auki, tai poraamaan ulospääsy.

Lisäys:

”Elon Muskin insinöörit Thaimaan jalkapallojoukkueen apuun lauantaina – pelastusavuksi nylon-putki?”

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat...pelastusavuksi-nylon-putki/6977980#gs.NcSjktE
 
Viimeksi muokattu:
Jos puolet saadaan ensi vaiheessa elossa ulos, niin hieno suoritus. En usko että kaikkia voidaan edes yrittää tuoda sukeltamalla, vahvimmasta päästä aloitetaan ja kun ensimmäinen kuolee, niin keskeytetään.

Loput saadaan jos pystytään pumppaamaan reitti auki, tai poraamaan ulospääsy.

Lisäys:

”Elon Muskin insinöörit Thaimaan jalkapallojoukkueen apuun lauantaina – pelastusavuksi nylon-putki?”

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat...pelastusavuksi-nylon-putki/6977980#gs.NcSjktE

Miten tälläinen Muskin ideoima putki toteutetaan? Kaksikerros ratkaisuna?

Authorities were reportedly working to get a five-kilometre pipe through into a cave to supply a group of 12 boys and their football coach trapped inside a cave in Northern Thailand's Chiang Rai province with air.
WhatsApp_Image_2018-07-07_at_15.41.52-647x729.jpeg

https://www.indiatoday.in/world/sto...-thai-boys-trapped-in-cave-1279995-2018-07-07
 
Viranomaislähde vahvistaa: kaksi poikaa on saatu pelastettua tulvaluolasta etuajassa
Paikalta saatujen tietojen mukaan vedenkorkeus on luolastossa laskenut, mikä helpottaa pois pääsemistä.


Luolan suuaukko on eristetty ulkopuolisilta ja medialta. Kuva: Lillian Suwanrumpha

Sanomalehti Guardianin siteeraama uutistoimisto Reuters kertoo, että kaksi ensimmäistä poikaa on saatu turvallisesti ulos luolasta Thaimaassa.

– Kaksi lasta on ulkona. He ovat parasta aikaa tarkistettavina kenttäsairaalassa lähellä luolaa, Chiang Rain terveysviraston johtaja Tossathep Boonthong kertoo Reutersille.

Pojat saatiin pelastettua kaksi tuntia ennakoitua aiemmin. Itse paikalla oleva toimittaja Florian Witulski raportoi, että pelastusryhmät luolan edustalla kertovat vedenkorkeuden laskeneen luolastossa. Tämän johdosta matka-aika pois luolasta on lyhentynyt, sillä useissa kammiossa pystyy tällä hetkellä kävelemään.


Uutista päivitetään.
https://www.ksml.fi/ulkomaat/Thaima...1224134?pwbi=690134ee01fd32d09d2da44ab7316b47
 
Viranomaistieto: Neljä poikaa pelastettu Thaimaan luolasta
  • STT

Ambulanssi lähdössä luolasta, josta sukeltajat ovat pelastaneet muutaman pojan. Kuva: Lehtikuva/AFP

Thaimaan puolustusministeriön tiedottaja AFP:lle: Neljä loukussa ollutta thaipoikaa on saatu kuljetettua luolasta ulompana sijaitsevalle pelastusasemalle.

Thaimassa aloitettiin aamulla Suomen aikaa pelastusoperaatio, jossa on määrä tuoda ulos luolasta 12 poikaa ja heidän jalkapallovalmentajansa. Viranomaiset arvioivat aiemmin, että ensimmäiset pojat pääsisivät pois luolasta noin neljältä Suomen aikaa.
https://www.karjalainen.fi/uutiset/...eto-nelja-poikaa-pelastettu-thaimaan-luolasta
 
Back
Top