Uutisia Venäjältä

Eikä yksikään ole kuollut leikkauspöydälle... joo ei varmaan.

https://m.iltalehti.fi/ulkomaat/201804292200911313_ul.shtml

Uutiset | Ulkomaan uutiset

Alla on 90-vuotias ja kirurgi, leikkaa neljänä päivänä viikossa eikä suunnittele eläköitymistä

Tänään klo 19:21
Venäläinen Alla Levushkina on maailman vanhin yhä leikkaava kirurgi.





Ensi lauantaina 91 vuotta täyttävä Alla Levushkina ei edes suunnittele eläkkeelle jäämistä, vaan suuntaa askeleensa neljänä päivänä viikossa sairaalaan, kuten on tehnyt viimeiset 68 vuotta.
Alla valmistui kirurgiksi vähän toisen maailmansodan jälkeen 1949. Työuransa aikana Alla on tehnyt yli 10 000 leikkausta eikä yksikään hänen potilaistaan ole kuollut leikkauspöydälle.
Kirurgin ura ei ollut alunperin Allan toiveammatti, mutta luettuaan romaanin lääkäreistä hän hakeutui opiskelemaan Moskovan lääketieteelliseen instituuttiin. Alla on erikoistunut maha- ja peräsuolisairauksiin. Allan mukaan kovin monet eivät olleet innostuneet kyseisistä sairauksista.
Koroke alle ja skalpelli käteen
Rjazanissa nykyisin asuva Alla aloittaa työpäivänsä kolmen tunnin vastaanotolla aamukahdeksalta. Kello 11.00 hän astelee leikkaussaliin ja operoi tavallisesti neljä potilasta päivän mittaan. Alla on hyvin pienikokoinen, 150 senttiä pitkä, ja hän tarvitseeksin alleen korokkeen nähdäkseen leikkauspöydälle.

- Heti kun saan skapellin käteeni, tunnen itseni radalla olevaksi kilpahevoseksi, Alla sanoo.
Allan maine on legendaarinen. Monet potilaat antavat sairautensa hoidon vain Allan kokeneisiin käsiin.
Alla teki valmistumisensa jälkeen kymmeniä vuosia kirurgin töitä Siperiassa. Vanhemmat lääkärit karsastivat Siperiaa ja sen pitkiä välimatkoja. Kotiseudulleen Rjazaniin sinkkuna koko ikänsä pysytellyt Alla palasi tultuaan eläkeikään.
- Lääkärin ammatti ei ole työ vaan elämäntapa. Miksi kirurgi eläisi, jos hän ei auttaisi ketään. Jos minun pitäisi lopettaa, niin kuka leikkaisi nämä ihmiset.
Lähteet: Stern, The Mirror, Business Insider

be18760ea47a1cfecc0bee791b4dd9fe086c4737a482c475d04c23d78012f69f.jpg

Alla Levushkina on maailman vanhin kirurgi. AOP
KATRIINA MÄKELÄ [email protected]
 
Linkki: https://thebarentsobserver.com/en/ecology/2018/04/buy-gas-masks

«Buy gas masks!»

Such was the advice given by local officials to the residents of Monchegorsk who are being poisoned with sulfur dioxide emissions

Nine times more than the maximum permissible. According to the hydrometeorological service, this was the concentration of sulfur dioxide Monchegorsk city residents breathed over the March holidays. This monstrous figure was published much later, only after the yellow fog, which had hung in the air for several days, finally dissipated. On the first day, the mayor’s office modestly mentioned that the TLV (Threshold Limit Value) was more than twice the acceptable limit. In order to avoid panic apparently, the decision was made to avoid announcing the real concentration. The city did not offer to transport children, allergy sufferers or asthmatics from the danger zone during the crisis.
 
Venäjän sotilasilmailulla ei ole viime aikoina mennyt ihan putkeen:
  • 6.2. Antonov-26 kuljetuskone putosi Syyriassa, lähellä Hmeymim tukikohtaa.
  • Turmassa kuoli 26 matkustajaa ja 6 miehistön jäsentä.
http://tass.com/world/992997
  • 12.-13.4. Ka-29 helikopteri putosi Itämereen Kaliningradin alueella yölentoharjoituksessa.
  • Lentäjät kuolivat onnettomuudessa.
http://tass.com/world/999505
  • 12.4 putosi JAK-130 lähellä Borisoglebskin kaupunkia Voronezhin alueella.
  • Kumpikin lentäjä poistui koneesta onnistuneesti heittoistuimilla.
https://www.rt.com/news/423896-yak-130-crash-russia/
  • 3.5. Su-30SM syöksyi mereen lähellä Syyrian rannikkoa pian Khmeimim tukikohdasta nousun jälkeen.
  • Kumpikin miehistön jäsen kuoli turmassa.
http://www.airlive.net/breaking-russian-su-30sm-has-crashed-off-the-coast-of-latakia-syria/
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Venäjän sotilasilmailulla ei ole viime aikoina mennyt ihan putkeen:
  • 6.2. Antonov-26 kuljetuskone putosi Syyriassa, lähellä Hmeymim tukikohtaa.
  • Turmassa kuoli 26 matkustajaa ja 6 miehistön jäsentä.
http://tass.com/world/992997
  • 12.-13.4. Ka-29 helikopteri putosi Itämereen Kaliningradin alueella yölentoharjoituksessa.
  • Lentäjät kuolivat onnettomuudessa.
http://tass.com/world/999505
  • 12.4 putosi JAK-130 lähellä Borisoglebskin kaupunkia Voronezhin alueella.
  • Kumpikin lentäjä poistui koneesta onnistuneesti heittoistuimilla.
https://www.rt.com/news/423896-yak-130-crash-russia/
  • 3.5. Su-30SM syöksyi mereen lähellä Syyrian rannikkoa pian Khmeimim tukikohdasta nousun jälkeen.
  • Kumpikin miehistön jäsen kuoli turmassa.
http://www.airlive.net/breaking-russian-su-30sm-has-crashed-off-the-coast-of-latakia-syria/

“fought to take the aircraft under control till the last minute,”

Jos tarvitsevat vieläkin luvan käyttää heittoistuinta. :unsure:
 
Tuo Navalnyi on sitten ihan oikea isovenäläinen imperialisti, haluaa Keisarillisen Venäjän rajat takaisin..
Eli parempi olisi jos sille sattuisi onnettomuus...:devilish:
Ennen kun manaat toisille onnettomuuksia, voisit tuoda edes jotain joka vahvistaa Navalnyn sanoneen jotain tuomitsevaa ja imperialistista.

Venäjällä on sellainen Echo Moskvy:ssa toimiva jornalistihuora kun Venediktov, putinin anuksen nuolija. Niinpä kun Navalnyn pitkään syrjinnän jälkeen päästetty hetkeksi eetteriin, kukapa muu tarjoitui haastattajaksi kun tämä putinin nuoleskelija Venediktov.
Heti seuraavana päivänä revittiin kokonaisuudesta Navanyn sanomisista tasan YKSI lause ja ratsastettiin sillä - muka Navalny on imperialisti, Navalnyn pitää Krimin kuuluvan Venäjälle ja palapalapala..
Luin koko haastatelun hyvin tarkkasti, ja oli Navalnyn kanssa sama mieltä kaikista asioista, mitä tämä sanoi. N.tuomitsi Kremin anneksion mm. selkeästi. Mutta sitten huora-venediktov tiivasi ovelasti : "No pitääkö Krimin palauttaa?" Johon Navalnyi vastasi "onko Krimi joku voileipä jota palautetaan edestakaisin". Ja tuon lauseen takia Navalnyyn lyötyy imperialistin leima. Koko haastattelutekstia kuulleet sen sijan pitävät N. puhetta ihan asiallisena ja mitään imperialistista sanoma siinä ei todellakaan ollut!

Edit. Aikaisemmin Navalnyyn lyötyy imperialisti leiman sen takia että puuttuessaan korruptioon/harmaan talouteen tuonut esiin takzhikkien orjapalkalla tekemät työt muistaakseni rakennusmaalla.
 
Viimeksi muokattu:
Ennen kun manaat toisille onnettomuuksia, voist tarjoa todiste Navalnyn lauseesta, jossa tämä sanoi näin. Mutta älä vaan repii kokonaisuudesta.

Venäjällä on sellainen jornalistihuora kun Venediktov, Echo moskvy, putinin anuksen nuolija. Niinpä joskus kun Navalnyn pitkään syrjinnän jälkeen päästetty hetkeksi eetteriin, kukapa muu tarjoitui haastattajaksi kun tämä huora-Venediktov.
Heti seuraavana päivänä revittiin kokonaisuudesta YKSI lause ja ratsastettiin siitä - Navalny on imperialisti, Navalnyn pitää Krimin kuuluvan Venäjälle ja palapalapala..
Luin koko haastatelun hyvin tarkkasti, ja oli Navalnyn kanssa sama mieltä kaikista asioista. N.tuomitsi Kremin anneksion mm. selkeästi. Mutta sitten huora-venediktov tiivasi ovelasti : "No pitääkö Krimin palauttaa?" Johon Navalnyi vastasi "onko Krimi joku voileipä jota palautetaan edestakaisin". Ja tuon lausesen takia Navalnyyn lyötyy imperialisti leimä. Koko teksitia kuulleet sen sijan pitävät N. puhetta ihan asiallisena ja mitään imperialistista sanoma siinä ei todellakaan ollut!
Ka, ja minä kun luulin että et juo alkoholia :)?!
 
Brittisatiirikko teki mustan komedian Neuvostoliiton hirmuhallinnosta.
Stalin on kuollut!

Päästäkseen lähemmäs totuutta elokuvan tekijät matkustivat Moskovaan, jossa Iannucci haastatteli Stalinin vainojen aikana eläneitä.
– Halusin tietää, miten he kestivät kaiken sen vainoharhan.
Keskusteluissa ohjaajaa kiehtoi, miten pelko synnytti uusia tapoja.
– Jotkut pukivat nukkumaan mennessään lisää vaatteita siltä varalta, että heidät haettaisiin keskellä yötä kyyditettäviksi. Kamaluudesta tuli osa arkea, siitä tehtiin
normaalia, Iannucci kuvailee.
Venäjällä kansalliseen aiheeseen koskeminen oli liikaa. Maan kulttuuriministeriö kielsi elokuvan esittämisen vaikka sille oli jo ehditty antaa levityslupa.
Kieltoa uhmannut teatteri määrättiin maksamaan sakot elokuvan esittämisestä.


- On hullua, että näin voi yhä tapahtua. Ihan kuin ihmiset eivät löytäisi elokuvaa netistä.

https://yle.fi/uutiset/3-10186105
 
Ka, ja minä kun luulin että et juo alkoholia :)?!
En juokaan. Mutta olet sinä tarkka mies. Olin nimittäin lääkehuppelissa. Eilen särki niin jumalattomasti selkä ja jalka kun onnistuin taas huuhkimaan pihalla, että otin panacod, sitten en muistanut otinko sitä ja otin toisen ja päälle kolmas varmuuden vuoksi. Sitten päälle otin puolikas nukahtamislääkettä,ja viestin kirjoittaessa myönnän -olin aika sumuisessa tilassa, mutta kivuttomana :)
 
Viimeksi muokattu:
Tuo Navalnyi on sitten ihan oikea isovenäläinen imperialisti, haluaa Keisarillisen Venäjän rajat takaisin.

Ei taida venäläispolitiikka olla kovinkaan henkilösidonnainen. Venäläinen liennytys tarkoittaa aina sitä, että sitä tehdään vain olosuhteiden pakosta....vähän aikaa ja sitten aloitetaan taas pelit. Mielestäni toivomisten aika pitää jo julistaa lopetettavaksi ja nähdä mitä on tarkoittanut venäläisen ulkopolitiikan jatkumo.
 
Back
Top