https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a15fc8cb-41c1-47fd-b77f-6ac82c012137
Venäjä riitauttaa voimalla ja politiikalla Naton läsnäolon Itämerellä - tähtää Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden estämiseen
Juuri ilmestynyt amerikkalainen asiantuntijakirja luo perusteellisen katsauksen Venäjän sotilasstrategiaan ja sotilasoppiin.
Kirjan kirjoittajat käyvät tarkkaan läpi Venäjän terästäytynyttä sotilaspolitiikkaa.
Yhtenä johtopäätöksenä on, että Venäjä yrittää tällä hetkellä irrottaa Suomea liian läheisestä suhteesta Natoon sekä piiskalla että porkkanalla.
Glenn E. Howardin ja
Matthew Czekajn toimittama 444-sivuinen teos ”Russia’s Military Strategy and Doctrine” luo kokonaiskuvan Venäjän sotilaalliseen voimaan, sen johtamisjärjestelmään ja sen käyttöperiaatteisiin. Esipuheen kirjaan on kirjoittanut aiempi NATO:n ylipäällikkö, neljän tähden kenraali Philip M. Breedlove.
Kirjoittajat pyrkivät vastaamaan kysymykseen, kuinka Venäjä käy sotia.
Teoksen on kustantanut The Jamestown Foundation (säätiö) ja sen johdanto on päivätty 5. helmikuuta Washingtonissa.
Howard on säätiön hallituksen puheenjohtaja ja Czekaj säätiön ohjelmajohtaja.
”Moskovan uhka laajempi”
Kirjan ensimmäinen luku käsittelee Venäjän strategian maantieteellisiä voimalinjoja, johon
Jörgen Elfving on kirjoittanut luvun Venäjän Itämeren strategiasta.
Kirjan toinen luku käsittelee Venäjän strategian ja sotilasopin epätavanomaisia muotoja uuden sukupolven varustelua, ydinasepolitiikkaa, epäsymmetristä strategiaa sekä Venäjän informaatiosodankäynnin hyökkäyksellisiä ja puolustuksellisia keinoja. Siinä on suomalaisen
Stefan Forssin asiantuntija-artikkeli Venäjän ydinaseista.
Kirjan kolmas osa käsittelee Venäjän asevoimien opetuksia Ukrainasta ja Syyriasta sekä reservin massaliikekannallepanokyvyn palauttamisen tarvetta. Artikkelit on varustettu lähdemerkinnöin.
Neljän tähden kenraali Breedloven mukaan ”Yhdysvalloilla on nyt olennaisesti eri asenne kuin kylmän sodan aikana”.
Breedloven mukaan kylmän sodan aikaa kyettiin hyvin käsittämään ja kohtalaisesti patoamaan, mutta nyt Moskovasta tuleva uhka on paljon laajempi maantieteelliseltä ulottuvuudeltaan.
Se ulottuu Levantista (Syyria) Pohjoisnavalle.
Breedlove suosittelee kirjaa arvokkaaksi oppaaksi politiikantekijöille, jotka haluavat oppia ymmärtämään Moskovan monialaisia haasteita.
Venäjä operoi monilla sotatoiminäyttämöillä ja se haastaa länttä ydinase- ja kyberstrategioilla.
Suomalainen tutkija
Stefan Forss on laatinut kirjaan 65 sivun perusteellisen asiantuntija-artikkelin Venäjän ydinasepolitiikasta, ydinaseopista ja ydinasestrategiasta.
Siinä on 152 lähdemerkintää. Forss osoittaa, miten päättäväisesti ja onnistuneesti presidentti Vladimir Putin on toteuttanut uudelleenvarustautumista.
Ulkomaiset tukikohdat
Moskovassa toimiva analyytikko
Pavel Felgenhauer todistelee kirjaan sisältyvässä artikkelissaan, että Venäjän strateginen tarkoitus Syyrian interventiossa on varmistaa operatiivisia tukikohtia, joilla se muodostaa Natolle ja Yhdysvalloille pelotteen Välimeren alueella. Se luo voimalinjaa, minkä hintana se on valmis kärsimään sotatoimissa inhimillisiä ja materiaalisia tappioita.
Mustanmeren alueella se on jo saavuttanut hegemonian, vaikka ei vielä hallitsevaa asemaa.
Se pystyy ajamaan aggressiivista laajentumista Itä-Ukrainasta ja Krimiltä käsin niin, että historiallinen tavoite Mustastamerestä Venäjän ”sisämerenä” lopulta toteutuisi.
Se tähtää Venäjän sotilasliikenteen kohdistuvien rajoitusten murtamiseen Turkin salmissa, lentokieltoalueiden luomiseen ja suljettuihin merialueisiin Mustallamerellä sekä Itä-Välimerellä.
Samoille alueille se on luomassa maihinnousukykyä merijalkaväellä. Krimin laivastotukikohtiin sijoitetaan ydinaseita.
Tavanomaista voimaa
Oslon rauhantutkimusinstituutin tutkimusprofessori
Pavel K. Baev puolestaan käsittelee artikkelissaan Venäjän arktisen alueen ja Kauko-Idän strategioita.
Vaikka Venäjän laivaston ja ilmavoimien varustelu ja voima kärsivät Barentsin meren alueella Neuvostoliiton romahtaessa, on Kuolan niemimaan alueen tukikohtien voima edelleen merkittävä.
Sen sijaan Kauko-Idässä tukikohtaverkosto on niin harva, että se ei muodosta vastavoimaa Yhdysvaltain voimalle.
Baev päättelee, että Venäjän toiminta osoittaa, kuinka se on omaksunut uudestaan geopoliittisen ajattelun ja Venäjän valtiojohto katsoo, että vastakkainasettelu ja kilpailu voimalinjoista ja voimakeskuksista lännen kanssa on asiaankuuluvaa.
Baevin mukaan Venäjä valmistautuu laaja-alaiseen konfliktiin lännen kanssa.
Ruotsalainen yleisesikuntaupseeri
Jörgen Elfving selittää artikkelissaan Venäjän aktivoitunutta Itämeren strategiaa.
Riitauttamalla Naton korostuneen läsnäolon alueella Venäjä tähtää ennalta estämään Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenyyden.
Venäjän laivaston ja ilmavoimien silmätikkuina ovat Suomenlahden suu, Ahvenanmaan aseistamattomuus, Gotlannin varustelu sekä mahdollisuus Kattegatin ja Skagerrakin kautta läpikulkuun Atlantille.
Nämä olivat strategisia prioriteetteja kylmän sodan aikaisille neuvostoasevoimille.
Etulinjan Suomi?
Elfving mainitsee, että Suomi on pyrkinyt säilyttämään hyvät suhteet Venäjän johtoon huolimatta EU:n pakotetoimista ja huomauttaa samassa yhteydessä, että suomalaisten asennetta selittää 1340 kilometriä pitkä raja Venäjän kanssa. Elfving muistuttaa, että Venäjä ”jatkaa aktiivisesti Suomen varoittamista Natoon liittymisestä”.
Vastaavia varoituksia se on antanut Ruotsille useissa yhteyksissä.
Samaan aikaan Venäjä on itse varustanut vahvasti Kaliningradin aluetta: sinne on perustettu 11. armeijakunta, 7. mekanisoitu rykmentti on laajennettu prikaatiksi, 152. ohjusprikaati on varustettu Iskander-M -ohjuksin, kaksi korvettia Mustaltamereltä on siirretty Itämerelle ja kolme korvettia lisää liitetään Itämeren laivastoon, 25. rannikko-ohjusrykmentti varustetaan Bal-ohjuksin ja laajennetaan prikaatiksi, 336. merijalkaväkiprikaati on aseistettu BTR-82A -maihinnousupanssareilla ja Itämeren laivaston ilmavoimia on vahvistettu kuudella Su-30MS -hävittäjällä.
Venäjän länsirajan läheisyyteen on perustettu 1. kaartin panssariarmeija, 11. armeijakunta, kolme mekanisoitua divisioonaa (kaartin 2., 3. ja 144.), 4. kaartin panssaridivisioona ja kaksi tykistöprikaatia.
Voimien läsnäololla Venäjä haluaa pitää rajamaat epävarmoina Venäjän sotilaallisista aikomuksista. Ne mahdollistavat sekä hyökkäämisen että puolustamisen.
Epävarmuuden ylläpitämiseksi se toteuttaa sotaharjoituksia maalla, merellä ja ilmassa.
Se harjoittaa alueen maissa aggressiivista sotilastiedustelua ja poliittista mielipidevaikuttamista.
Suuret reservit
Venäjä tavoittelee Elfvingin mukaan keskeisen toimijan asemaa Itämeren alueella niin, että sitä ei voida jättää huomiotta.
Se painottaa kahdenvälisiä poliittisia, kauppapoliittisia ja kulttuuripoliittisia suhteita Suomeen, joilla se tähtää sulkemaan Baltian maiden vaikutuksen ulos Suomesta.
Baltian maissa se pyrkii tukemaan neutraalien tai venäjänmielisten poliittisten voimien nousua hallitusvastuuseen, millä se epävakauttaa Baltian maiden rintamaa.
Samassa tarkoituksessa se pyrkii heikentämään Naton läsnäoloa ja harjoitustoimintaa.
Kirjaan artikkelin laatineen venäläistoimittaja
Aleksandr Goltsin artikkelin mukaan Venäjä valmistautuisi käyttämään sotilaallisteknisen jälkeenjääneisyytensä kompensoimiseen paluuta suurten joukkojen massaliikekannallepanokyvyn palauttamiseen, koska sillä se aikoinaan torjui ja voitti Ranskan ja Saksan hyökkäykset.
Se tarkoittaa, että reserviä ryhdyttäisiin jatkokouluttamaan laajemmin kuin nyt, jolloin reserviin luetaan 700 000 sotilasta.
Ongelmana säilyy Venäjän kansantalouden kyvyttömyys ylläpitää suurempaa reserviä.