Uutisia Venäjältä

ajs178

Ylipäällikkö

Vladimir Putin. LEHTIKUVA / AFP Alexey Nikolsky

Vladimir Putinin kannatus romahti ennätysalhaiseksi

ELISA HYVÄRINEN | 25.05.2019 | 17:23- päivitetty25.05.2019 | 17:31

Enää 31,7 prosenttia venäläisistä pitää presidenttiä luotettavana poliitikkona.

Venäjän presidentti Vladimir Putinin kansansuosio on rapautunut historiallisen alhaiseksi, uutisoi The Moscow Times.

Venäjän valtiollisen VTsIOM-tutkimuslaitoksen teettämän mielipidekyselyn mukaan enää 31,7 prosenttia venäläisistä pitää Putinia luotettavana poliitikkona. Tämä on alhaisin lukema yli 13 vuoteen.

Korkeimmillaan presidentin suosio on ollut heinäkuussa 2015, jolloin Venäjä liitti Krimin itseensä. Tuolloin 71 prosenttia venäläisistä luotti Putiniin.
Presidentin kannatus alkoi kuitenkin laskea toukokuussa 2018 epäsuositun eläkeuudistuslain läpiviennin ja huonon taloustilanteen takia. Nyt kansansuosio on romahtanut vuodentakaisesta 47,4 prosentista vain 31,7 prosenttiin.
Tulosten ei ennusteta aiheuttavan välitöntä ongelmaa Putinille, joka voitti Venäjän presidentinvaalit maaliskuussa 2018. Hän sai tuolloin yli 76 prosenttia annetuista äänistä. Tuloksen arvellaan kuitenkin herättävän liikehdintää Putinin mahdollisissa haastajissa.

Tämä on erittäin huono uutinen meille. Jos kerran on jo kokemusperäisesti todistettu, että pikkusota ja alueen anastus nostaa kannatusta, niin jotakin saattaa kohta tapahtua. Onneksi me ei koskaan saatu sitä Karjalaa Jeltsiniltä, koska vanhan venäläisen kaupungin, Vyborgin, palauttaminen federaation yhteyteen olisi voinut olla ”Venäläisten maiden palauttaja” (Krimin jälkeen annettu lisänimi) Vladimirin listalla korkealla.
 
kimmo.j

Respected Leader

Benelli

Respected Leader

Kiusankpl

Luutnantti
Korruptio piinaa Venäjän suuruuden symbolia: Avaruusohjelmasta varastettu ”miljardeja ruplia, miljardeja”
Venäjän presidentti Vladimir Putin on useaan otteeseen moittinut avaruusjärjestö Roskosmosta ongelmista, jotka hidastavat Venäjän avaruusohjelman suurprojekteja.

Protheon_93

Kenraali
Tämä on erittäin huono uutinen meille. Jos kerran on jo kokemusperäisesti todistettu, että pikkusota ja alueen anastus nostaa kannatusta, niin jotakin saattaa kohta tapahtua. Onneksi me ei koskaan saatu sitä Karjalaa Jeltsiniltä, koska vanhan venäläisen kaupungin, Vyborgin, palauttaminen federaation yhteyteen olisi voinut olla ”Venäläisten maiden palauttaja” (Krimin jälkeen annettu lisänimi) Vladimirin listalla korkealla.
Toisaalta Putin tietää varmasti, että tällä kertaa toinen sota ei todellakaan auta hänen suosiotaan. Miksi ei? Siksi, koska sota Suomea vastaan otettaisiin ulkomailla Krimin operaatioon nähden paljon vakavemmin ja sanktiot tulisivat olemaan moninkertaiset, Suomi todennäköisesti aiheuttaisi Venäjälle huomattavat tappiot (joista Putin itse olisi vastuussa) ja tällaisen jälkeen monet maat taloustoimilla varmistaisivat, että Venäjän talous laitetaan kunnolla sakkaamaan. Siihen luokkaan, että venäläisten duunarien palkat pienenevät ja kansalla ei ole varaa edes jäädä eläkkeelle.
 
Carl

Kersantti
Putin myös tietää ettei jonkun Suomen takia aloiteta kolmatta maailmansotaa. Talouden kohdatessa hard resetin, ei sanktioilla ole merkitystä kuitenkaan. Saavutetuilla aluevaltauksilla kuten Krimillä tai Ahvenanmaalla on edelleen merkitystä. Talouskriisi koskee kaikkia joka tapauksessa maailmanlaajuisesti.
 
Ahvenanmaa olisi sikäli taitava peliliike, että Suomella olisi periaatteessa ”varaa” menettää se toisin kuin vaikkapa pääkaupunkiseutu. Toisaalta se olisi näyttävä propagandavoitto, kun Venäjä olisi näennäisesti saartanut Baltian (Kaliningrad + Ahvenanmaa + Venäjän oma-alue jättäisi Baltian joka suunnasta venäläisten joukkojen väliin). Tämä arvio siis olisi se vaakakupin yksi puoli. Vaakakupin toinen puoli taas olisi arvio siitä, että kestäisikö Suomella poliittinen kantti aloittaa liikekannallepano ja sotatoimet, jos Ahvenanmaa vallattaisiin ns. ”Yön yli” ja ampumatta laukaustakaan + arvio siitä, puuttuisiko USA tapahtumien kulkuun sotilaallisesti + mahdollisten lisäpakotteiden vaikutus. Vaikea sanoa, kumpaan suuntaan Kremlissä lasketaan vaa’an kallistuvan, jos nämä ovat pelimerkit. Kaikesta päätellen toistaiseksi riskiä ei ole haluttu ottaa eikä näitä kortteja katsoa.

Pienemmän riskin operaatio, jos kohta myös pienemmän propagandahyödyn, olisi rajoitettu konflikti Suomen Lapissa. Suomi-neidolta pää poikki ja alue venäläisille, niin taas ollaan tilanteessa, että Suomella on ”varaa” menettää ko. alue ja sama uhkapeli Suomen poliittisesta valmiudesta sotatoimien aloittamiseen astuu kuvaan. Propagandahyötynä olisi Venäjän turvallisuusintressien varmistaminen arktisella alueella Natoa (Norjaa) vastaan, ovathan siellä sitä uutta tutka-asemaakin rakentaneet. Riskiä Venäjälle pienentää alueen kaukainen sijainti omilta ydinalueilta (Pietari) sekä kaukainen sijainti Natolle herkältä Baltian alueelta.

Molemmat skenaariot ovat mahdollisia mielestäni, mutta edellyttävät tilannetta, jossa Putinin valta on horjumassa aidosti. Uskon, että tällainen operaatio aloitetaan riskeistä huolimatta, jos vaihtoehtona olisi vallasta luopuminen.

Suomen edun mukaista olisi toivoa Putinille rauhaisaa ja vakaata valtakautta, josta poistutaan vasta vanhuuden kautta.
 
Heikki

Kapteeni
Vaakakupin toinen puoli taas olisi arvio siitä, että kestäisikö Suomella poliittinen kantti aloittaa liikekannallepano ja sotatoimet, jos Ahvenanmaa vallattaisiin ns. ”Yön yli” ja ampumatta laukaustakaan + arvio siitä, puuttuisiko USA tapahtumien kulkuun sotilaallisesti + mahdollisten lisäpakotteiden vaikutus. Vaikea sanoa, kumpaan suuntaan Kremlissä lasketaan vaa’an kallistuvan, jos nämä ovat pelimerkit. Kaikesta päätellen toistaiseksi riskiä ei ole haluttu ottaa eikä näitä kortteja katsoa.
Jos tätä ei ole jo valmiiksi mietitty ja "liikekannallepano ja vastahyökkäys" -päätöstä vuodettu naapurille, olen hyvin hämmästynyt ja pettynyt.
 
Benelli

Respected Leader
Ahvenanmaa olisi sikäli taitava peliliike, että Suomella olisi periaatteessa ”varaa” menettää se toisin kuin vaikkapa pääkaupunkiseutu. Toisaalta se olisi näyttävä propagandavoitto, kun Venäjä olisi näennäisesti saartanut Baltian (Kaliningrad + Ahvenanmaa + Venäjän oma-alue jättäisi Baltian joka suunnasta venäläisten joukkojen väliin). Tämä arvio siis olisi se vaakakupin yksi puoli. Vaakakupin toinen puoli taas olisi arvio siitä, että kestäisikö Suomella poliittinen kantti aloittaa liikekannallepano ja sotatoimet, jos Ahvenanmaa vallattaisiin ns. ”Yön yli” ja ampumatta laukaustakaan + arvio siitä, puuttuisiko USA tapahtumien kulkuun sotilaallisesti + mahdollisten lisäpakotteiden vaikutus. Vaikea sanoa, kumpaan suuntaan Kremlissä lasketaan vaa’an kallistuvan, jos nämä ovat pelimerkit. Kaikesta päätellen toistaiseksi riskiä ei ole haluttu ottaa eikä näitä kortteja katsoa.

Pienemmän riskin operaatio, jos kohta myös pienemmän propagandahyödyn, olisi rajoitettu konflikti Suomen Lapissa. Suomi-neidolta pää poikki ja alue venäläisille, niin taas ollaan tilanteessa, että Suomella on ”varaa” menettää ko. alue ja sama uhkapeli Suomen poliittisesta valmiudesta sotatoimien aloittamiseen astuu kuvaan. Propagandahyötynä olisi Venäjän turvallisuusintressien varmistaminen arktisella alueella Natoa (Norjaa) vastaan, ovathan siellä sitä uutta tutka-asemaakin rakentaneet. Riskiä Venäjälle pienentää alueen kaukainen sijainti omilta ydinalueilta (Pietari) sekä kaukainen sijainti Natolle herkältä Baltian alueelta.

Molemmat skenaariot ovat mahdollisia mielestäni, mutta edellyttävät tilannetta, jossa Putinin valta on horjumassa aidosti. Uskon, että tällainen operaatio aloitetaan riskeistä huolimatta, jos vaihtoehtona olisi vallasta luopuminen.

Suomen edun mukaista olisi toivoa Putinille rauhaisaa ja vakaata valtakautta, josta poistutaan vasta vanhuuden kautta.
Ampumatta laukastakaan ei onnistu.
Aamuun mennessä Suomeen on tullut iskanderia ja Venäjälle jasmiinia, tonttiin on tullut venäläisiä ja suomalaisia koneita, osa ilman että on ehtinyt pudottaa laskuvarjojoukkoja ja osa on joutunut hyppäämään mereen, syvemmällä maassa jahdataan alas ammuttuja pilotteja, molemmilla puolilla ensimmäiset laivat on jo upotettu, liikekannallepano on jo aloitettu, Ahvenanmaalla taistellaan ja tilanne on siellä sekava, osa nopeasti perustettavista joukoista joilla oli muita tehtäviä on lähetetty vahvistuksiksi.
Samaan aikaan hallitusneuvottelusekoilu on kiihtynyt potenssiin kaksi ja presidentti on ottanut ohjat.
 
tiedotusosasto

Ylipäällikkö
Ahvenanmaa olisi sikäli taitava peliliike, että Suomella olisi periaatteessa ”varaa” menettää se
Mutta Ruotsilla ja Natolla ei ole varaa menettää Ahvenanmaata. Baltian puolustaminen ei salli venäläisiä Ahvenanmerelle selän taakse ja Tukholma ei todellakaan voi ottaa etupihalleen venäläisohjusten tukikohtaa. Suomalaiset sen sijaan menettävät vain Taffelchipsit ja saavat Ahvenanmaasta Rovajärven sijaiseksi kallioisen ampumaharjoitusalueen jossa venäläisjoukkojen on vaikea suojautua.
 
Ja ihmisten kontrolli kiristyy.
Venäjähän suunnittelee irtautumista yleisestä netistä ja kohta tulee kasvojen tunnistuskamerat.

Moskova suunnittelee maailman suurimpiin lukeutuvaa valvontajärjestelmää: Yli 200 000 kasvojentunnistuskameraa

Pormestari Sergei Sobjaninin mukaan jo nyt käytössä olevien kameroiden avulla on saatu kiinni kymmeniä etsintäkuulutettuja.

Moskova kaavailee laajan kasvojentunnistusjärjestelmän käyttöönottoa, kertoo uutistoimisto Tass. Kaupungin pormestarin Sergei Sobjanininmukaan tavoitteena on yli 200 000 uuden valvontakameran asentaminen Venäjän pääkaupunkiin.

Kasvojentunnistusta on jo testattu Moskovan metrossa vuoden 2018 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuista alkaen. Sobjaninin mukaan metron sisäänkäyntien yhteyteen asennettujen valvontakameroiden avulla on saatu kiinni jo kymmeniä etsintäkuulutettuja rikollisia.

– Tänä vuonna, hyvin pian, julistamme yhdessä sisäministeriön kanssa kilpailun laajan videotunnistusjärjestelmän luomiseksi. Se koostuu yli 200 000 Moskovaan tulevasta valvontakamerasta, Sobjanin totesi tänään torstaina.

– Siitä tulee yksi maailman suurimmista. Vain Kiinan järjestelmät pystyvät haastamaan sen, Sobjanin sanoi.

Kiina on edelläkävijä kasvojentunnistamisessa, ja maassa kehitetään yhä laajempaa kasvojentunnistusjärjestelmää.

Kiinassa on jo nyt käytössä laaja kansalaisia kuvaaviin kameroihin perustuva järjestelmä. Kiinan hallinto on varoittanut, että uusi teknologia tekee virkavallalta pakenemisen lähes mahdottomaksi.
 
Talvela

Greatest Leader
Ahvenanmaa olisi sikäli taitava peliliike, että Suomella olisi periaatteessa ”varaa” menettää se toisin kuin vaikkapa pääkaupunkiseutu. Toisaalta se olisi näyttävä propagandavoitto, kun Venäjä olisi näennäisesti saartanut Baltian (Kaliningrad + Ahvenanmaa + Venäjän oma-alue jättäisi Baltian joka suunnasta venäläisten joukkojen väliin). Tämä arvio siis olisi se vaakakupin yksi puoli. Vaakakupin toinen puoli taas olisi arvio siitä, että kestäisikö Suomella poliittinen kantti aloittaa liikekannallepano ja sotatoimet, jos Ahvenanmaa vallattaisiin ns. ”Yön yli” ja ampumatta laukaustakaan + arvio siitä, puuttuisiko USA tapahtumien kulkuun sotilaallisesti + mahdollisten lisäpakotteiden vaikutus. Vaikea sanoa, kumpaan suuntaan Kremlissä lasketaan vaa’an kallistuvan, jos nämä ovat pelimerkit. Kaikesta päätellen toistaiseksi riskiä ei ole haluttu ottaa eikä näitä kortteja katsoa.

Pienemmän riskin operaatio, jos kohta myös pienemmän propagandahyödyn, olisi rajoitettu konflikti Suomen Lapissa. Suomi-neidolta pää poikki ja alue venäläisille, niin taas ollaan tilanteessa, että Suomella on ”varaa” menettää ko. alue ja sama uhkapeli Suomen poliittisesta valmiudesta sotatoimien aloittamiseen astuu kuvaan. Propagandahyötynä olisi Venäjän turvallisuusintressien varmistaminen arktisella alueella Natoa (Norjaa) vastaan, ovathan siellä sitä uutta tutka-asemaakin rakentaneet. Riskiä Venäjälle pienentää alueen kaukainen sijainti omilta ydinalueilta (Pietari) sekä kaukainen sijainti Natolle herkältä Baltian alueelta.

Molemmat skenaariot ovat mahdollisia mielestäni, mutta edellyttävät tilannetta, jossa Putinin valta on horjumassa aidosti. Uskon, että tällainen operaatio aloitetaan riskeistä huolimatta, jos vaihtoehtona olisi vallasta luopuminen.

Suomen edun mukaista olisi toivoa Putinille rauhaisaa ja vakaata valtakautta, josta poistutaan vasta vanhuuden kautta.
Suomella ei ole varaa menettää Ahvenanmaata eikä oikein Viroakaan jonka samanaikaisen valtauksen Ahvenanmaan valtaus edellyttää.

Meillä on nyt aivan uudet lait jotka mahdollistavat sen että että yllätyshyökkäyksen alkaessa valmiudessa olevien joukkojen komentajat aloittavat toiminnan itsenäisesti ja se kone ei pysähdy.
 
Viimeksi muokattu:
Top