Mika Aaltolan kolumni: Edessä merkittävä tulevaisuus
Krimin valtauksen jälkeen moni koki, että Venäjä on kiusankappale, joka hoituu ikään kuin itsestään, kirjoittaa Mika Aaltola.
RIITTÄÄ, että Venäjälle asetetaan sanktioita ja käännetään sille poliittisesti selkä. Venäjän talous on modernisoimatta. Talouden yksipuolisuus kurjistaa. Väestöennuste on lohduton. Näköalattomuus on vallalla. Olettamana oli, että Venäjä ylivenyy ja joutuu palaamaan ruotuun.
Mutta entäs, jos oletus on ollut yksipuolinen analyyttisesti köyhä? Ehkäpä Venäjä ei olekaan ainoastaan takapajula, vaan hyper-nykyaikainen verkostomahti? Venäjä saattaa olla ainutlaatuisen kyvykäs vastaamaan maailmanaikamme haasteisiin käytännöillä, jotka muut valtiot ovat jättäneet esimerkiksi demokratia- moraali- ja korruptiosyitä johtuen hyödyntämättä.
VENÄJÄLLÄ on hallussaan, mittaustavasta riippuen, lähes maailmanennätys siinä, kuinka paljon maan varallisuudesta sijaitsee maan rajojen ulkopuolella. Iso osa venäläisestä rahasta on ulkomailla paikoissa, missä se kasvaa korkoa. Turvassa New Yorkissa, Lontoossa, Pariisissa sekä lukemattomissa veroparatiiseissa. Venäjä on kehittänyt oman globaalin ja paikallisten viranomaisten ulottumattomissa olevan varjofinanssijärjestelmänsä.
Venäjällä tulonjako on maailman epätasaisimpia. Maassa on huomattava määrä miljardöörejä. Näillä raharikkailla on varallisuutta ulkomailla noin 300–500 miljardin dollarin arvosta. Korkea maariski itse Venäjällä ei siis vähennä heidän varallisuutensa turvallisuutta, jos välit valtiojohtoon pysyvät kunnossa. Heillä on myös verkostonsa, jotka kytkeytyvät maailmanlaajuiseen ja vahvistuvaan oligarkiaan. Tämä lisää Venäjän valtion epäsuoraa mutta globaalia poliittista valtaa.
Tämä on tavallaan hyvin nykyaikaista. Venäjää voi verrata vaikkapa maailman yhteen voitollisimmista yrityksistä, amerikkalaiseen Appleen. Applen varat ovat olleet vuosia turvassa Irlannissa, jossa se ei joudu maksamaan veroja miltei lainkaan. Apple käyttää voittojensa suojaamiseen lainsäädännöllisiä kikkoja ja porsaanreikiä eri puolilla maailmaa. Venäjä tekee samaa hyödyntämällä puolilaillisia ja laittomia verkostojaan. Rahaa kierrätetään ja pestään. Sillä on myös poliittiset ja korruptiiviset seurauksensa verkoston solmukohdissa.
Venäjän vauraus ei ole ainoastaan kiinni raaka-aineista, vaan myös varjofinanssijärjestelmän toimivuudesta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Venäjällä intressejä varjeltavanaan keskeisissä läntisissä demokratioissa. Intressit eivät rajoitu pelkästään suoriin geopoliittiseen intresseihin naapurustossa, vaan paljon keskeisempiä etuja on esimerkiksi Washingtonissa, Lontoossa tai vaikkapa Pariisissa. Ei liene sattumaa, että Venäjä sekaantui juuri näiden maiden keskeisiin vaaleihin. Miksei sekaantuisi, koska panokset ovat kovat ja vaalihäirintä demokraattisen naiiviuden takia erittäin helppoa?
JÄRJESTELMÄ toimii tehokkaasti myös sanktioiden näkökulmasta, koska verkostojen Venäjä ei ole selkeästi rajattu kansantalous. Sanktioita kierretään monien kikkojen avulla. Tässä suhteessa Yhdysvaltojen sanktiolainsäädäntö ei ulotu yhtä tehokkaasti venäläiseen rahaan kuin vaikkapa saksalaiseen tai ruotsalaiseen. Tässäkin mielessä Venäjä on sopeutunut muuttuvaan maailmaan.
Venäjä on verkostojensa kautta läsnä ja vaikuttaa. Samalla on intressissä ylläpitää niiden lojaalisuutta. Kun venäläinen entinen vakooja myrkytettiin Britanniassa huomiota herättävällä tavalla hermomyrkyllä, kyseessä saattoi olla lojaalisuusmuistutus, vaikka seurauksena olikin ainakin väliaikainen venäläisen rahan politisoituminen Briteissä.
Suorat venäläiset investoinnit Suomeen ovat olleet hyvin maltillista luokkaa. Suomi on maailman vähiten korruptoituneita maita. Venäläinen raha ei ole samalla tavalla kiistatonta tai lain ulkopuolella Suomessa kuin muualla. Tässä suhteessa emme ole osa Venäjän etupiiriä, vaikka ”Airistonhelmiä” saattaakin silloin tällöin pulpahtaa tutkalle.
Venäjä on suurvalta, joka käyttää tehokkaita ja nykyaikaisia keinoja selviytyäkseen ja vaaliakseen intressejään Kiinasta Yhdysvaltoihin. Venäjä selviää kyllä. Sillä on edessään merkittävä tulevaisuus.
Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin johtaja.
www.hs.fi
www.statista.com
uk.reuters.com
