Uutisia Venäjältä

Mikähän tässä uutisessa on se the pointti ?

”Kun sopimus lähtee pois, luottamusta ei samaan tapaan voida enää rakentaa.” Rakentaa kenen kanssa ?
No mitä tarkastamista venäjän puolella Suomella on? tyhjiä rappeutuvia varuskuntia, joista varusmiehet, sotilaat ja sotakalusto on siirretty Ukrainaan ja sinne tuhottu.
Kyllä ryssä itsekkin sen tietää, eikä halua kenenkään sinne tulevan nauramaan ja kuseksimaan autioiden, homeisten rakennusten nurkkiin.
 
HS kirjoitti tällee, mutta en löydä Yleltä tätä uutista. Harvemmin HS kuitenkaa kotimaista lähdettä näin väärin referoi. Hieno homma, että saadaan konsulaatit kiinni tällee. Seuraavaksi raja-asemat ja sitten kansalaiset takaisin kotiin tai internoidaan. Slobo alkaa tajuu, ettei meitä kiinnosta tehdä mitään kivaa enää niiden kanssa. Hajotkoot paskaansa.

"
20:10

Venäjä sulkee konsulaattinsa Lappeenrannassa ja kolme Suomen konsulaattia Venäjällä​

Venäjä on päättänyt sulkea Venäjän suurlähetystön Lappeenrannan konsulaatin sekä Suomen suurlähetystön konsulaatit Pietarissa, Murmanskissa ja Petroskoissa heinäkuun alussa, tiedottaa Venäjän ulkoministeriö.

Lisäksi ulkoministeriö kertoo kutsuneensa Suomen Moskovan- suurlähettiläs Antti Helanterän puhutteluun.

Suurlähetystön mukaan päätös sulkemisesta johtuu Suomen vastakkainasettelua lisänneestä käytöksestä maiden kahdenvälisissä suhteissa.

"Suomen aloitteesta kahdenvälinen poliittinen vuoropuhelu on katkaistu, kauppa ja taloudellinen yhteistyö tuhottu, kaupunkien ja alueiden välinen sisarkaupunkiverkosto sekä tiivis rajayhteistyö rikottu ja lento- ja rautatieliikenne katkaistu", ministeriön tiedotteessa kerrotaan.

Tiedotteessa Venäjä myös syyttää Suomea "sotilaallisen liittoutumattomuuden politiikan hylkäämisestä" liittymällä sotilasliitto Naton jäseneksi.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Korjasivat artikkelia sen verran, että
Suomen Pietarin-konsulaatin toiminta ei lakkaa. Sen alaisuudessa toimivat Murmanskin ja Petroskoin toimipisteet lakkautetaan. Suomi oli aiemmin tänä vuonna lakkauttanut toimipisteiden toiminnan tilapäisesti.

Ilmeisesti konsulaateista jäljelle jäävät - siis suurlähetystöjen lisäksi - Pietari (meille) ja Turku sekä Maarianhamina (heille). Voisi kyllä hyvin sulkea pois nuokin.
 
Eturivin Venäjä-tuntijoiden mukaan viime aikojen kehitys osoittaa, että diktaattori Vladimir Putinin kyky tai halu tehdä päätöksiä on alentunut. Tällä saattaa olla suuria vaikutuksia Venäjällä.

Hyvät lähteet Moskovassa omaava politiikan tutkija Tatjana Stanovaja luonnehtii Carnegie Endowment for International Piece -ajatushautomon kirjoituksessaan Putinin valinneen ”toimettomuuden taktiikan”, joka saattaa osua vielä diktaattorin omaan nilkkaan.

– Jollain tasolla presidentti on ollut äärimmäisen aktiivinen. Hän on mikromanageerannut sotatoimia salassa ja esittänyt julkisesti hoitavansa rutiiniasioita, kuten kokouksia taloudesta tai uuden raitiolinjan avaamisen miehitetyssä Mariupolissa. Mitään presidentinhallinnon aloitteita, joilla maata sopeutettaisiin uuteen sota-ajan todellisuuteen ja kaikkeen siihen liittyvään ei kuitenkaan ole tekeillä, tutkija huomauttaa.

Tatjana Stanovaja luonnehtii Putinin pysyneen itsepäisesti irti päätöksenteosta samaan aikaan, kun lennokit iskevät Kremliin asti, Wagner-johtaja Jevgeni Prigozhin käy ristiretkeään Venäjän puolustusministeriötä ja ministeri Sergei Shoigua vastaan ja Ukraina valmistelee vastahyökkäystään.

Tutkijan mukaan Putinin ääntä ei kuulu polttavissa Kremlin keskusteluissa.

Putten NL 2.0 hanke etenee.

Moskovalaisia onkin nyt kehotettu opettelemaan perinteisen kartan lukemista ja hankkimaan arjessa tarvitsemiaan paperikarttoja. Kaupunkilaisia on myös muistutettu siitä, ettei neuvostovuosina Venäjällä ollut lainkaan mukana kulkevaa Internetiä.

Putten NL 2.0 hanke etenee.

Neuvostoliitossa olivat ne paperikartatkin kiven alla. Karttojen hallussapito oli säänneltyä, ja ilmeisesti tarkemmat sekä Nl:n raja-alueiden kartat oli rajattu vain viranomaiskäyttöön. Muistan kun Neuvosto-Karjalassa eräs sikäläinen säilytti piironginlaatikon pohjapaperin alla alueensa karttaa, jonka oli anastanut joskus armeijasta. Sen sitten kaivoi esiin kuin aarteen, kun olimme lähdössä maastoon.
 
Muutamassa tutkimuslaitoksessa oli kanssa karttoja, mutta yksin kappalein ja niitä säilytettiin kassakaapissa. Käyttö oli pääpomon vastuulla. Muutenkin nuo ryssän kartat on 50 vuotta vanhoja suurelta osin. Toki joistain keskeisistä paikoista on uudempaakin aineistoa.
 
Neuvostoliitossa olivat ne paperikartatkin kiven alla. Karttojen hallussapito oli säänneltyä, ja ilmeisesti tarkemmat sekä Nl:n raja-alueiden kartat oli rajattu vain viranomaiskäyttöön. Muistan kun Neuvosto-Karjalassa eräs sikäläinen säilytti piironginlaatikon pohjapaperin alla alueensa karttaa, jonka oli anastanut joskus armeijasta. Sen sitten kaivoi esiin kuin aarteen, kun olimme lähdössä maastoon.

Kaikki vähänkin tarkemmat kartat olivat salaisia. Jopa kaupunkien opaskartat mitä ihmisille annettiin olivat todella suuripiirteisiä. Sinänsä Neuvostoliitossa panostettiin paljon karttojen tekoon ja kartat mitä tehtiin ovat monin osin tarkempiakin kuin mitä esimerkiksi Suomessa Maanmittauslaitos on tehnyt. Esimerkiksi maastokarttoihin on merkitty rakennusten ovien sijainteja.
 
Japaninmerellä tankkerin havaittiin tekevän outoja liikkeitä helmikuussa. Alus näytti pyörivän ympyrää. Sitten paljastui, että kyse oli tekaistusta signaalista. Satelliittikuvat näyttivät, että todellisuudessa tankkeri seisoi Venäjän Kozminon satamassa lastaamassa öljyä suuntanaan Kiina.

Back
Top