Uutisia Venäjältä

Näissä kanamunajonoissa voi herätä mielenkiintoisia keskusteluja vallalla olevasta tilanteesta, kun kämppä on 20 sentin jäässä, sähköt poikki ja kananmunat loppu.

Milloin nämä munajonot kielletään? :LOL:
Se mikä näissä kananmunajonoissa on hauskaa on se että ne ei ole menossa pois. Kun katsoo ryssälän munantuotantotilastoja niin volyymit on jotain 4x koko EU alueeseen verrattuna. Eli jo aikasemmin munia meni paljon ja kun puoli väestöä siirtyy kananmunapohjaiseen diettiin liha/kala ruuista niin tuota kysyntää ei mikään pysty kattamaan. Tyypillisesti kun valtionkokoisen alueen talous alkaa hajoamaan niin kaikenlaiset korjausmekanismit pitää arjen raiteillaan hyvin pitkään. Mutta kun se säätövara loppuu niin sitten rysähtää kunnolla. Hyvä arvau on että ryssälän pitäisi nostaa kananmunantuotanto kaksinkertaiseksi että puolen väestön dietinvaihto tyydytytetään. Jo aikaisemman tason huomioiden minkään naapurimaan tuotanto ei riitä tuota vajetta paikkaamaan kun jo vaikka koko EU:n tuotannon siirto tuonne olisi vain +20%.

Odotellaan seuraavia uutisia, bensapula nyt ainakin on jo horisontissa.
 
Tviks nimisen kissan kuolema aiheutti venäläisissä myrskyn. Kissa markusti omistajan kanssa junalla, mutta katti karkasi kuljetuskorista jotenkin kun omistaja nukahti ja uteliaana ryhtyi tutustumaan vaunun käytävän. Vaunun hoitaja huomasi kissan, päätti että kissa on koditon ja heitti kissa paran -30 pakkaseen koko junasta, vaikka hoitajalle on kerrottu kissamatkustajasta ja ostettu lippukin. Noh, kissa etsitty suurella joukolla, asia herätti protestin moista julmuutta kohtaan, ja asia levisi kulovalkeana. Tviksia löydettiin kuolleena.
1705882212605.jpeg

Jahaa..venäläiset osaavat yhdistyä, vastata jonkun toisen hätään ja onnettomuuteen ja olla avuksi yhdessä. Ainoa vivahde on, että historiallinen rata on tuonut maata paikkaan, jossa kaikesta edellä mainitusta tulee vaarallista ja kiellettyä heti astuessamme poliittiselle tasolle.

"Tämä sosiaalinen koulutus, sitä on poltettu ihmisten ruumiisiin vuosikymmenien sorron, valheiden, teloitusten ja leirien aikana, on johtanut siihen, että monet yksinkertaisesti säikähtävät ja karkaavat politiikkaa. Mutta vähitellen tämä vektori avautuu ja väistämättä vetää ihmisiä ei edes protestiin, vaan haluun osallistua politiikkaan. Aluksi arasti ja sitten yhä päättäväisemmin venäläiset alkavat vaatia kunnioitusta viranomaisilta".
Kasparov.ru

Toivekas kirjoitus..mutta kirjoittaja hieman erehtynyt: kysymys ei vuosikymmistä, vaan nyt jo yli sadan vuoden kestoisesta jaksosta, vallankumouksesta 1917.
 
Siemenperunoiden ja -viljan syöminen on aina hyvä ratkaisu.. Todellisuudessa tuollainen pula kasvien siemenistä näin keväällä kylvöajankohdan lähestyessä voi aiheuttaa vielä suuremman ruokapulan ryssälään ensi syksynä/talvena. Ja asiaa ei taida auttaa myöskään että osa Työnsankari-maataloustyöntekijöistä kasvaa auringonkukkaa Ukrainan pellolla. Lisämaustetta soppaan saa vielä venäjällä olevan länsimaisen maatalousteknologian kärsimästä ylläpito-ongelmista ja/tai varaosa ja tarvikepulasata. Polttoainekin voi olla vielä kortilla kun kylvötyöt alkavat. Ongelmat lienevät moninaiset..
 
Viimeksi muokattu:
IMG_3514.jpeg

Kremlin arkistoista löydetty artifakti todistaa aukottomasti koko maapallon kuuluneen Neuvostoliitolle, ja koska Venäjä otti NL:n velat ja YK:n turvallisuusneuvostopaikankin Neuvostoliiton seuraajavaltiona, ulottuu kolmasti kirkastetun presidentti Putinin suojelu koko ihmiskunnan ylle. MOT.
 
VMP!!!

Venäjälläkin junat ovat alkaneet myöhästellä
Venäjälle rautatiet ovat strateginen prioriteetti, johon nojaavat niin armeija kuin tavalliset kansalaisetkin.

SUOMESSA junat alkavat myöhästellä heti, kun pakkanen paukkuu ja tupruttaa lunta.

Vuodenvaihteessa monen matkasuunnitelmat menivät uusiksi, kun VR perui lukuisia junavuoroja ja liikenteessä olleet junat myöhästelivät pahimmillaan tuntikaupalla.

VR:n mukaan viat johtuivat kovista pakkasista, jotka jäädyttivät kalustoa. Suomessa media uutisoi ”junakaaoksesta”.

Venäjällä vastaavasta saa lukea hyvin harvoin. Itänaapurissa omalle kohdalleni ei ole koskaan sattunut junaa, joka ei olisi lähtenyt liikkeelle ja saapunut määränpäähänsä tismalleen aikataulussa.

Olen voinut vain rentoutua ja nauttia junien erilaisista palveluista, kuten istumapaikalle tarjoilluista kolmen ruokalajin aterioista, junalipun hintaan sisältyvistä taksikuljetuksista sekä ylipäätään siisteistä junista, joita siivotaan pitkin matkaa.

TÄNÄ VUONNA junaliikenne on alkanut takkuilla myös Venäjällä. Kauko- ja lähijunissa on ollut tammikuussa pitkiä viivästyksiä teknisten ongelmien vuoksi.
...
Kirjoittaja on HS:n Moskovan-kirjeenvaihtaja

Katso liite: 92101

Minun nähdäkseni kuva kertoo että venäläinen maailma on yhden ruplan arvoinen.
 
Orja-yhteiskunnassa niitä orjia voi laittaa runsaasti ylimääräisiä niin ei haittaa jos joku on kännissä. Aina löytyy varamies heti. Sama siinä junakaluston määrässäkin, paskaa kalustoa kun on se 3x tarpeeseen nähden niin aina löytyy vaunut lähtevään junaan. Asia erikseen on sitten tehokkuus, se ei tuohon prosessiin kuulu. Suomessakin meno oli ihan erilaista kun oli perinteikäs VR jonka kulut nyt oli, no kuluja. Jossain vaiheessa kun puoli-suljettu markkatalous alkoi avautua niin ne kulut olikin ihan oikeita Kuluja ja ne piti kattaa lipputuloilla. 100% varmasti -30asteen pakkasessa toimiva kalustojärjestely mahdollista mutta ei se ole lippujen ostajien kannalta mahdollista. Ketään ei kiinnosta maksaa täällä sitä 2x tai 3x hintaa siitä että junat kulkisi myös niinä kahte pakkaspäivänä täysin aikataulussa.
 
Lähinnä tuo kirjoitustyyli toi mieleen umpiummehtuneen 70-luvun ja Ylen annon YYA-henkiset raportit..
 
Back
Top