Uutisia Venäjältä

Ajoneuvoliikenne loppuu Narvassa helmikuun alussa, kohti Neuvostoliiton aikaa rajat kiinni länteen päin putinin tavoitteena...
Pikku hiljaa, niin että kansalaisille voi väittää syyn olevan länsi valtioissa.

Virossa ja muuallakin epäillään, että miten raja-aseman remppaaminen voi muka kestää 2,5 vuotta? Todellinen syy on sulkea rajat, koska mobilisaatio saattaa olla tulossa sotakääpiön "vaalivoiton" jälkeen. Toinen syy on tietysti herättää Suomen venäläisissä ja kaksoiskansalaisissa tyytymättömyyttä, kun joutuvat tekemään nyt vieläkin pidemmän lenkin ryssälään mennessään.
 
Puutetta lääkkeistä. Venäjällä loppuivat joulukuussa astmalääkkeet Relvar Ellipta ja Anoro Ellipta. "Kaikki varastomme tyhjenivät". Tästä kirjoittaa ainakin 76.ru.

Aiemmin on ollut mainintoja diabeteslääkkeiden ongelmista. Siellä on kai ollut yritystä käynnistää oma tuotanto. Muutamia viikkoja sitten näin uutisen jossa venäläinen tuottaja oli kai saanut myyntiluvan omalle diabeteslääkkeellen. Sitä on kai heikäläisten pakko käyttää (oli mitä oli) koska parempaakaan ei ole.
 
Olisko ihan odotettu uutinen. Herra Isoherra Putin ei osallistu ennen vaaleja väittelyihin, ilmoitti Peskov tänään.

Uutista on kommentoitu runsaasti esim Fontankassa. Laitetaan tähän lyhyesti vain reaktiot:
- peukku pystyyn 1 kpl
- täyttä naurua hymiö 67 kpl
- kauhu hymiö 1 kpl
- vihainen hymiö 32 kpl
- itkuinen hymiö 2 kpl
 
Puutetta lääkkeistä. Venäjällä loppuivat joulukuussa astmalääkkeet Relvar Ellipta ja Anoro Ellipta. "Kaikki varastomme tyhjenivät". Tästä kirjoittaa ainakin 76.ru.

Aiemmin on ollut mainintoja diabeteslääkkeiden ongelmista. Siellä on kai ollut yritystä käynnistää oma tuotanto. Muutamia viikkoja sitten näin uutisen jossa venäläinen tuottaja oli kai saanut myyntiluvan omalle diabeteslääkkeellen. Sitä on kai heikäläisten pakko käyttää (oli mitä oli) koska parempaakaan ei ole.
Tämä ryssän lääkepula on mielenkiintoinen asia. Intia on maailman suurimpia lääkevalmistajia ja tiettävästi ryssän öljykaupan tuloksena niitä rupia on niin ettei tartte raapia. Miksi lääkkeitä ei vain osteta pankissa makaavilla rupioilla? Jostain syystä Intian lääkevienti ryssälään on laskusuunnassa:
https://www.livemint.com/news/india...l-december-slipmarginally-11675963300183.html

https://www.thehindubusinessline.co...own-24-in-aprilmay-period/article65653833.ece

Jälkimmäisessä uutisessa sitten viitataan totuuteen: ryssälä ja siihen liitetyt maat ovat vain 4,6% Intian lääkemyynnistä. Yritykset eivät nää tämän myynnin hyötyä niin isona että ottaisivat ryssäntukija-leiman. Lääkemarkkinat kun pyörii suurimpien USA:laisten lääkintäjättien tahtiin joten pian saa ryssä siirtyä Kiinlaiseen lääketieteeseen.
 
Ryssille kelpaa lumelääkkeet, nehän lukevat lume-uutisia, syövät lume-munia ja äänestävät lume-vaaleissakin joten samaan sarjaan menee.
 
IS referoi rysyjen uutisointia meidän presidentinvaaleista. Toinen russofobinen homo ja toinen russofobinen natsi. Väittävät, että 2019 80% suomalaisista oli venäjälle myötämielisiä ja nyt luvut on päälaellaan eli 20% enää. Tonne voisi oikaista että todellisuudessa jako on 95/5. 😝

Montako kannattajakorttia nämä vatnikit yhteensä sai pressanvaaleja varten, siinäpä ne myötämieliset. Taitaa 5 olla ronskisti yläkanttiin.
 
Back
Top