Uutisia Venäjältä

Moskovassa protestoitiin Venäjän Krim-operaatiota
il Lauantai 15.3.2014 klo 14.02

Moskovassa tuhannet ihmiset ovat protestoineet Venäjän tunkeutumista Ukrainaan.

Mielenosoittajat heiluttelivat Ukrainan lippuja ja vaativat presidentti Vladimir Putinia vetämään joukot pois.

Joissakin kylteissä Venäjän toimia verrattiin natsi-Saksan toimiin toisen maailmansodan alla, kun se vaati itselleen Tshekkoslovakian sudeettialueet.

Yliopiston professori Jelena Orlova, 47, kantoi kylttiä, jossa Ukrainan muistutettiin olevan itsenäinen valtio.

- Vastustan Krimin liittämistä Venäjään, hän sanoi uutistoimisto AFP:lle.

- Mielestäni Venäjän pitäisi kunnioittaa Ukrainan rajoja.

Orlova ei silti uskonut, että protesti muuttaisi Venäjän hallituksen kantoja.

AFP:n arvioiden mukaan Moskovan keskustaan oli kokoontunut jopa 50 000 mielenosoittajaa. Poliisi arvioi, että mukana oli noin 3 000 ihmistä. Uutistoimisto Interfaxin mukaan muutamia mielenosoittajia pidätettiin.

Moskovassa on järjestetty tänään mielenosoitus myös Putinin politiikan tueksi. Poliisi arvioi osallistujamääräksi 15 000.

STT-AFP
 
Jaa-a. Paljonkohan tuosta tulee persnettoon naapurille, tuo nimittäin ei ole ihan ilmaista, vaikka kyseessä olisi pelkkä pankkisiirto.
 
Venäjän presidentti Vladimir Putin keskusteli torstaina maan johtavien puolustus- ja turvallisuusviranomaisten kanssa Ukrainasta, sekä keinoista kehittää suhteita Latinalaisen Amerikan maihin.

Maista Shoigu mainitsi erityisesti Nicaraguan, Venezuelan ja Kuuban.

Shoigun mukaan Venäjä neuvottelee lisäksi joidenkin maiden kanssa luvasta käyttää niiden tukikohtia Venäjän pitkän matkan pommikoneiden tankkaamiseen.

Pitää amerikkalaisia ihan pilkkanaan. Tämä on jopa hauskaa.
 
Pitää amerikkalaisia ihan pilkkanaan. Tämä on jopa hauskaa.
Mikäs se on pitäessä kun länsi on näyttäytynyt monessa kriisissä heikkona mm. Georgia. Edes keskiafrikkaan ei eu saa muutamaa tuhatta sotilasta ja jenkit pienentävät asevoimia kiireellä...
 
Mikäs se on pitäessä kun länsi on näyttäytynyt monessa kriisissä heikkona mm. Georgia. Edes keskiafrikkaan ei eu saa muutamaa tuhatta sotilasta ja jenkit pienentävät asevoimia kiireellä...
Lueskelin tuossa puolisen vuotta sitten Rnovaskin kolumneja siitä, kuinka näkivät, että Venäjän ei tule lähteä EUn pehmeänvoiman linjalle, vaan säilytettävä edelleen voimapolitiikka. Ja tulos on mikä?
 
Mikäs se on pitäessä kun länsi on näyttäytynyt monessa kriisissä heikkona mm. Georgia. Edes keskiafrikkaan ei eu saa muutamaa tuhatta sotilasta ja jenkit pienentävät asevoimia kiireellä...

EU:lla ei ole yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Saksa on talousveturi, Ranska "säteilee" ja Iso-Britannialle transatlanttiset suhteet ovat tärkeimmät ja muutenkin se hitot piittaa muista.

Rähisköön keskiafrikkalaiset ihan rauhassa keskenään tai menköön ranskalaiset sinne säätämään. Nyt on muita huolia.
 
Lueskelin tuossa puolisen vuotta sitten Rnovaskin kolumneja siitä, kuinka näkivät, että Venäjän ei tule lähteä EUn pehmeänvoiman linjalle, vaan säilytettävä edelleen voimapolitiikka. Ja tulos on mikä?

Edit: Onko tällä tasapainottava vaikutus. Uskoisi jotta olisi, mutta onko se sitä oikeasti? Nyt tietenkin täytyy miettiä myös muut kuviot tähän lisähöysteenä NL/USA/GB/Ukraina sopimukset, jotka allekirjoitettu aikoinaan, mitä ydinaseisiin tulee ja Ukrainan koskemattomuuteen.
 
EU:lla ei ole yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Saksa on talousveturi, Ranska "säteilee" ja Iso-Britannialle transatlanttiset suhteet ovat tärkeimmät ja muutenkin se hitot piittaa muista.

Rähisköön keskiafrikkalaiset ihan rauhassa keskenään tai menköön ranskalaiset sinne säätämään. Nyt on muita huolia.
Juuri tuo yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan puuttuminen saa koko eu:n näyttämään heikolta... Se näyttää näin eu kansalaisellekin lähinnä sekalaiselta teini ryhmältä jossa yksi haluaa yhtä ja toinen toista.. Päätöksiä ei saada aikaiseksi ja jos sellainen ihme sattuu käymään että päätöksiä tehdään niin ne on niin monella tavalla vesitettyjä ja ainakin myöhässä että olisi parempi ollut jättää kokonaan tekemättä. Jos se näyttää tuolta sisälle päin niin jokainen voinee nähdä että miltä se näyttää usalle, kiinalle ja venäjälle.
 
Juuri tuo yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan puuttuminen saa koko eu:n näyttämään heikolta... Se näyttää näin eu kansalaisellekin lähinnä sekalaiselta teini ryhmältä jossa yksi haluaa yhtä ja toinen toista.. Päätöksiä ei saada aikaiseksi ja jos sellainen ihme sattuu käymään että päätöksiä tehdään niin ne on niin monella tavalla vesitettyjä ja ainakin myöhässä että olisi parempi ollut jättää kokonaan tekemättä. Jos se näyttää tuolta sisälle päin niin jokainen voinee nähdä että miltä se näyttää usalle, kiinalle ja venäjälle.

Ulospäin päätöksenteko näyttää useasti yhtenäisemmältä, kuin mitä se todellisuudessa on. Meidän kannaltamme onneton tilanne. EU:n yhteinen ulkopolitiikka on Suomelle samanlainen katasrofi, kuin EU:n yhteinen talouspolitiikka. Saksa hyötyy, muut häviävät.
 
 
Aika hyvä traileri. Saako ton leffan jostain vuokralle? Ps. Mun suosikki oli se action-sergei joka juoksi toisten masujen päältä...
 
Venäjän TV:ssä on joka päivä jotain äärinationalisteistä , Dmitry Yarosh on hyvin esillä.
Kerrotaan asevarkauksista armeijan varastoilta.
Näytetään Pravyi Sektorin mobilisaatiojulistetta Kiovasta ja arkistokuvaa heidän soihtukulkeista.

Pitäisiköhän täällä aloittaa samantyylinen uutisointi mitä kaikkea löytyy meidän itärajan takaa ja näyttää naapurin armeijan harjoituksia , kohta he ryntäävät tänne.
Saisikohon siten PV:n alasajon lopetettua ja lisää määrärahoja.
 
Lähetetään vaikka muutama tummaihoinen ja seksuaalisesti Putinin Linjasta poikkeava toimittaja Moskovan metroon salakamerat takinnapeissa. Sitten kaikkiin medioihin videokuvaa siitä, kuin "EI MILLÄÄN MUOTOA FASISTISET, VAIN HYVIN HILLITYSTI ISÄNMAALLISET" pieksee delegaation sairaalakuntoon alta aikayksikön. Mil... anteeksi POLIISIN katsellessa sivusta. Tähän on hyvä laittaa lisukkeeksi nats... anteeksi NASHIen kuviojumpista, kesäleireistä sun muista.

Lännen, etenkin Euroopan pitäisi päättää kummalla puolella moottoritienvarren vessaan porattua glory holea se nyt oikeen haluaa olla. Jos ei Ukraina oikeasti kiinnosta, niin lopettaa teeskentelyn ja laittaa korkokengät jalkaan ja peruukin päähän. Jos kiinnostaa, niin lopettaa se karaten räpeltämisen vapaaottelukehässä. Ja käy massakuurille, jotta päästään samaan painoluokkaan.

Vaikka kuinka muuta toivoisin, tilanne on tällä hetkellä niin helvetin "No höpöhöpö, eihän tässä enää mitään suursotia tulla käymään, hulluko olet?" Ja sitten taivastellaan, kun sudet eivät paimentamatta olekaan kesyyntyneet...

Suosittelen jokaiselle henkilökohtaisen valmiuden nostoa. Menee vartti kun piirrustaa paperille checklistin mallia "mitä jos" ja avaa sen kosmoliiniin säilötyn osan aivoista, joka ei ole käyttöä nähnyt sitten varusmiesaikojen.
 
Venäjä väläytti irrottautumista WTO:sta

1288666599486.jpg

Oikeudenmukainen Venäjä -puolueen johtajan, Sergei Mironovin mukaan Venäjän tulisi vetäytyä kauppajärjestö WTO:n jäsenyydestä protestiksi lännen toimille.


Venäjä ei ainakaan heti tuoreeltaan ilmoittanut, kuinka se aikoo reagoida Yhdysvaltain ja EU:n julkaisemiin nimilistoihin sanktioiden kohteeksi joutuvista henkilöistä.

Varapääministeri Dmitri Rogozin ehätti jo ilmoittaa ennen nimilistojen julkaisua, ettei Venäjä välttämättä vastaa mitenkään.

- Talouskriisin olosuhteissa vastapakotteiden asettaminen olisi tyhmää, Rogozin sanoi uutistoimisto Itar-Tassille.

Venäjä maailmanpolitiikassa -lehden päätoimittaja Fjodor Lukjanovkuitenkin arvioi, että Venäjä ei jätä vastaamatta.

- Yleensä Venäjä reagoi symmetrisesti (vastavuoroisesti). Täytyy siis odottaa, että me laadimme oman listamme poliitikoista, jotka ovat vastuussa Ukrainan tilanteen horjuttamisesta, Lukjanov sanoi uutistoimisto Ria Novostille.

Oikeudenmukainen Venäjä -puolueen johtaja Sergei Mironov esitti puolestaan, että Venäjän tulisi vetäytyä kauppajärjestö WTO:n jäsenyydestä protestiksi lännen toimille.

- WTO-jäsenyydestä ei ole seurannut meidän taloudellemme mitään hyvää, mutta me avasimme taloutemme muiden jäsenmaiden tavaroille.

Vakuutan, että tämä (irrottautuminen) iskisi hyvin kipeästi moniin Euroopan maihin ja Yhdysvaltohin, jotka tuovat nyt ilman mitään tulleja tänne meille tavaroitaan, Mironov ehdotti omalla uutistoimisto Regnumin mukaan.

Mironovin ehdotus ei ole kuitenkaan välttämättä hänen yksityisajatteluaan, vaan Venäjän suora vihjaus, että näinkin Moskova saattaa reagoida.

Venäjällä on aiemmin ehdotettu, että maan pitäisi vastatoimina esimerkiksi sulkea Venäjällä toimivien ulkomaalaisten yritysten tilejä ja jopa takavarikoida ulkomaalaisten omaisuutta, mutta viime päivinä näin rajuja ehdotuksia ei ole kuultu.


Iltasaasta: http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288666595442.html?pos=ksk-trm-uutu-ostu

 
Pörssikurssit on helisemässä tämän seurauksena, eikä mitään vielä ole oikeastaan tapahtunut koska Kerryn uhkaukset eivät vielä ole astuneet päälle, mutta punaisia numeroita näkyy koko läntisellä pallonpuoliskolla. Joten mitenköhän tässä mennään pakkotteilla eteenpäin kun juuri ollaan nipin napin saatu muuta talous tasapainoon. Ei hyvältä näytä tämä peli.
 
Ukraina 19.3.2014 klo 11:48
Interfax: Venäjän lennostolla laaja harjoitus Länsi-Venäjällä
Harjoitus, jossa lennetään hävittäjillä ja pommikoneilla, pidetään kaukana Ukrainan rajasta.

Venäjän puolustusvoimat on aloittanut laajan lentoharjoituksen Venäjän länsiosassa, kertoo uutistoimisto Interfaxin sotilaslähde.

Harjoitus pidetään pääasiassa maan luoteisosassa, joten se on kaukana Ukrainan rajasta.

Harjoituksessa lennetään hävittäjillä ja pommikoneilla.

Lähteet:

Reuters

  • Jussi Nurminen Yle Uutiset

http://yle.fi/uutiset/interfax_venajan_lennostolla_laaja_harjoitus_lansi-venajalla/7144335

Pitää vähän taas voimaa näyttää.
 
Back
Top