Sharashka (Шарашка)-asema. Seuraava asema - Umpikuja
Vitaly Ginzburg
Putin tarjosi väestölle sodan hyötyjä.
Venäjän opposition ja länsimaisten analyytikoiden keskuudessa jatkuu kiivasta keskustelua siitä, onko Venäjä kykenevä muuttamaan talouttaan sotatalouden vaatimuksia vastaavaksi. Ehkäpä Vladimir Vladimirovits, tiedustelutaustansa ansiosta, kuuli näiden keskustelujen aiheuttaman signaalin ja vastasi siihen epätavallisella tavalla – rehellisesti ja yksiselitteisesti. Hänellä on kaava: Venäjän talouden siirtäminen sotatalouteen on mahdollista vain perinteisten arvojen pohjalta, jotka ovat vankila, ryöstö ja "Шарашка"-tyyppiset suljetut laitokset.
Mutta ongelma on siinä, että kuten krooninen keskinkertainen oppilas, hän ilmeisesti ei ymmärrä, ettei Stalin käyttänyt näitä perinteisiä menetelmiä irrallaan kontekstista. Stalin siirsi sotatalouteen teknologisesti kehittynyttä (sen aikakauden mittapuulla) teollista, suljettua ja ei-markkinataloutta. Tämä tapahtui tilanteessa, jossa hänellä oli lähes rajaton ulkoinen tuki Lend-Lease-ohjelman muodossa. Tukea annettiin lähes ilmaiseksi.
Nykyisissä pakoteolosuhteissa Venäjän deindustrialisoitua, markkinapohjaista ja avointa taloutta ei voida muuttaa tuottamaan nykyaikaisia sotilaallisia tuotteita tarpeellisissa määrissä Medvedevin julistamien tavoitteiden saavuttamiseksi. He itse ymmärtävät tämän hyvin. Muussa tapauksessa he eivät jatkuvasti panikoisi kaikkialta, vaatimalla Ukrainalle annettavan modernia aseistusta ja ukrainalaisen talouden resurssitukea sen tuotantoa varten.
Väitettä tukemaan voin esittää vähintään kuusi todistetta:
1. Venäjän koneenrakennuskapasiteetit ovat rajalliset. Vuodesta 2024 raportoitua maailmanennätyskokoista BKT:tä (201,154 biljoonaa ruplaa) tarkasteltaessa koneenrakennuksen osuus on vain 17 biljoonaa, eli 8,6 %. Tämä on hieman kasvanut verrattuna viralliseen tilastoon, jonka mukaan koneenrakennuksen osuus BKT:n rakenteessa oli edellisen vuoden aikana vain 6,9 %. Näistä puolustusteollisuuden osuuden arvo on virallisten tilastojen mukaan alle 4 biljoonaa ruplaa, mukaan lukien siviilituotteet.
Lisäksi alan riippuvuus maahantuonnista on joko korkea tai kriittinen. Teollisuudella ei juuri ole mobilisaatiokapasiteettia, ja monet siviilituotannon yritykset ovat lähinnä ruuvimeisselikoottamista (eli tuotanto perustuu vain komponenttien yhdistelyyn valmistuotteiksi ilman todellista laajaa infrastruktuuria ja valmistuskapasiteettia).
2. Koneenrakennuksen tuotteet eivät yleisesti ottaen ole riittävän kilpailukykyisiä eikä laadukkaita. Monet sotateollisuuteen liittyvät teknologiat, vähintään kymmenet, ovat yksinkertaisesti menetetty. Sotateollisuuskompleksi (OTK) pystyy tuottamaan vain sitä, mitä se vielä kykenee, ei sitä, mitä armeija tarvitsee. Esimerkiksi, jos tiedot tämän päivän iskusta Venäjän lentovoimien pitkän matkan ilmailutukikohtiin vahvistuvat, tämä tarkoittaa noin kahden miljardin dollarin vahinkoa, mutta myös kriittistä vahinkoa Venäjälle, joka ei nykyään kykene korvaamaan menetettyä millään rahalla. Lisäksi kyseessä on merkittävä strategisen voimatasapainon muutos, koska kaikki vaurioituneet koneet ovat ydinaseiden kantajia. Venäjä ei olemassaolonsa aikana ole pystynyt valmistamaan vastaavan tason lentokoneita, ja se on onnistunut suurin ponnistuksin vain modernisoimaan olemassa olevia koneita. Mitä tulee sotatuotantoa tukevilla aloilla, kuten työkalujen valmistus, elektroniikkateollisuus, kemianteollisuus jne., menetettyjen teknologioiden määrä näillä aloilla on satoja. Lännelle riittää vain, että se ottaa käyttöön tiukat toimenpiteet tuotantoketjujen, myyntijärjestelmien ja palvelujen hallintaan liittyen kriittisille tuotteille, joita Venäjän sotateollisuuskompleksi käyttää, niin Venäjän sotatalous ajautuu nopeasti umpisolmuun, ohittaen jopa kuuluisan Sharakka-vaiheen. Erityisen kriittistä Venäjälle olisi GPS-seurantalaitteiden pakollinen käyttö kriittisissä komponenteissa, joita Venäjä käyttää sotateollisuudessaan. Näiden komponenttien luettelo ei ylitä muutamaa sataa.
3. Sotatuotteiden täysimittaisen tuotannon järjestäminen vaatii valtavia investointeja tutkimus- ja kehitystoimintaan, teknologian kehittämiseen ja tuotantoon. Tällaisia varoja Venäjä ei tällä hetkellä yksinkertaisesti omaa. Venäjän talous, jonka määrittävä ominaisuus on ryöstö, ei ole kyennyt keräämään tällaisia resursseja.
4. Siviilikoneenrakennusteollisuuden muuttaminen sotatuotannon aloiksi kohtaa taloudellisten ja teknologisten ongelmien lisäksi myös sodan hyötyjen kysymyksen. Putin tarjosi väestölle sodan hyötyjä, ja tämä väestö, joka on 90-prosenttisesti puolittain kansa, suostui innostuneesti olemaan sodan, murhien ja ryöstön hyötyjä. Samalla se kuitenkin odotti sodan tuloksia maata, rahaa ja vähintään nykyisen kulutustason säilyttämistä. Käsitteiden "sota" ja "sodan edunsaaja" yhdistäminen, paitsi moraalisen ristiriidan vuoksi, on mahdollista vain erittäin vahvan talouden olosuhteissa, jota Venäjällä ei ole.
5. En tarkoituksella huomioi korruption osuutta, joka moninkertaisesti nostaa kaikkien muutosten kustannuksia nykyisessä Venäjän taloudessa. Kun Sergei Aleksashenko kommentoi hinnoittelun erityispiirteitä sotateollisessa kompleksissa (ОПК) ja tällä pohjalla syntyviä konflikteja, hän tarkoittaa kahta erilaista konfliktia. Ensinnäkin konfliktia markkinoiden ja valtion välillä (tästä puhutaan myöhemmin). Toiseksi konfliktia itse korruption sisällä hyötyjen uudelleenjakautumisesta tämän sodan seurauksena. Näin ollen nykytilanteessa mikään FBK:n (Korruptionvastainen säätiö) tai muiden korruption vastustajien aloite ei voi nähdäkseni olla muuta kuin Putinin hallinnon ja sodan tukemisen muoto riippumatta niiden taustalla olevista motiiveista.
6. Venäjän nykyisen johtajuuden mentaalisten ominaispiirteiden huomioon ottaen talouden siirtäminen sodan aikaiselle raiteelle johtaa talouden kansallistamiseen eikä yksityisen aloitteellisuuden kehittämiseen, mikä vähentää tehokkuutta. Samanaikaisesti tähän liittyy selkeä valinta Venäjän bisnes-elämälle: kantaa vastuuta Euroopassa tai Yhdysvalloissa osallistumisesta sotarikoksiin Venäjän vallan kanssa tai kantaa vastuuta Venäjällä. Nämä ovat vakavia vaikutuskeinoja Putinin eturintamamiehille ja sodan pääasiallisille hyötyjille. Kaikki tämä olisi hyvä länsimaisten poliitikkojen ottaa huomioon vastatessaan Venäjästä lähteviin uhkiin, erityisesti silloin kun Washingtonissa, Berliinissä ja muissa pääkaupungeissa puhutaan Venäjän sotilaallisen tappion mahdottomuudesta – mikä on sekä tavoite että balsamia venäläiselle mielelle.
Vitali Ginzburg
www.verkkouutiset.fi
uvmedia.org
