Uutisia Yhdysvalloista

Jotenkin vaan ihmettelen, että pitääkö nykypäivän ihmisiä holhota näin tarkkaan, että ihan varoitustekstejä vanhaan elokuvaan.

Kirves: "Varoitus! Mahdollistaa vaimon ja lapsien ajamisen hankeen."

Armeija: "Vaara! Aiheuttaa ahdistusta, kipua, vammautumisia ja kuolemaa ulkomaalaisille."
 
Mitähän vielä? Seuraavaksi varmaan vakioautot varustetaan sähkömoottoreilla ettei V8:n mylvintä ja bensan käry jatkossa aiheuta mielten pahoitusta

Viisi vuotta niin siten tulee käymään. Hullujahan nuo ovat, etelävaltioiden lippu bännätään 175 vuotta sodan jälkeen. Kas kun eivät keksineet kieltää sitä natsilippua aiemmin?

YLE on taas alkanut paskoa. Kevään ne onnistuivat ja alkoi paskankylvö. Rasismia, rasismia, rasismia, vittu sitä rasismia. Trumpin syytä kaikki kun ei tukikohtien nimiäkään suostu muuttamaan sellaisiksi kuin paskasakki vaatii.
 
Viimeksi muokattu:
Eiköhän kaikki tuo ole tuotu meille USA:sta. Ei sitä ole täällä ainakaan keksitty.

Taitaa olla Neuvostoliiton jälkeensä jättämää sontaa. Sieltähän tuettiin näitä mitälie identiteettipolitiikkaa ym.,jonka jäljet nyt nähdään.

---

Foxnewsilla Seattlen antifa alueesta. Tuttua äärivasemmisto heiluntaa, eli väkivalta nousee heti pintaan. Pormestari tuki "mielenosoittajia" alueen haltuunotossa, mutta nyt "rauhalliset mielenosoittajat" vaativat pormestarin eroa.


Mielenkiintoinen huomio tuosta Seattlen tilanteesta. Melkoinen joukko medioita jättää siitä kirjoittamatta. Googlea joutuu kiduttamaan, että tulee sopivia linkkejä.
 
Täh? Nyt höpiset. Kyllä se on USA:ssa misä kaikessa on varoitukset koska siellä voi haastaa oikeuteen pikkuasioista.
 
Taitaa olla Neuvostoliiton jälkeensä jättämää sontaa. Sieltähän tuettiin näitä mitälie identiteettipolitiikkaa ym.,jonka jäljet nyt nähdään.

---

Foxnewsilla Seattlen antifa alueesta. Tuttua äärivasemmisto heiluntaa, eli väkivalta nousee heti pintaan. Pormestari tuki "mielenosoittajia" alueen haltuunotossa, mutta nyt "rauhalliset mielenosoittajat" vaativat pormestarin eroa.


Mielenkiintoinen huomio tuosta Seattlen tilanteesta. Melkoinen joukko medioita jättää siitä kirjoittamatta. Googlea joutuu kiduttamaan, että tulee sopivia linkkejä.
Antifahan on julistettu terroristijärjestöksi, siis luvallista riistaa?
 
  • Tykkää
Reactions: KIM
Antifahan on julistettu terroristijärjestöksi, siis luvallista riistaa?

Jos oikein ymmärsin, niin DOJ määritteli antifan niin, että olemassa olevia terrorismilakeja voidaan käyttää antifan jäseniin. Joku selitti, että käytännössä tämä tarkoittaa puhelinten aktiivista seurantaa. Voi olla myös muita toimenpiteitä.

Oli antifa terrorijärjestö tai ei, niin se ei kaiketi vaikuta siihen, että miten Seattlen tilanne ratkaistaan. Jos kaupungin johto haluaa väen pois, eikä poliisi siihen pysty, niin kansalliskaarti kutsuttuna. Jos kaupungin johto ei kuitenkaan halua kansalliskaartia tai on muuten kykenemätön tehtäviinsä, niin sitten on taas edessä se mediamylläkkä armeijan käyttämisestä.
 
IL tunkee sontaa kuinka kaikki on hyvin ja ihanasti uudella alueella ja Trump on paha... Unohtuu vaan kertoa että siellä on kriminaalit ottanut vallan yms...
Perustin justiinsa oman autonomisen alueen, seuraa tarkalleen tontin rajoja, huomenna maalataan sitten kylttejä, jotain iskulauseita pitää keksiä :cool:
 
Back
Top