Väestöpolitiikka

Ensin valitetaan 35 sivua ettei lapsia tule mutta sitten kun tulee niin sekään ei kelpaa. Ihmeellistä menoa.
 
  • Tykkää
Reactions: EK
Kehitysmaissa kasvu on valtavaa, mutta teollisuusmaissa väki näyttää vähenevän.
 
Viron konservatiivinen malli – ja Sveitsi.

VIRON kansalliskonservatiivinen hallituspuolue Ekre sai lauantaina uuden puheenjohtajan, kun puoluetta pitkään johtanut Mart Helme siirtyi syrjään tehdäkseen tilaa nuoremmalle polvelle. Helmen tilalle puoluekokouksessa äänestettiin hänen poikansa ja puolueen varapuheenjohtaja, valtiovarainministeri Martin Helme, 44. Sisäministerinä toimiva isä Helme siirtyi puolueen varapuheenjohtajaksi.

UUSI puheenjohtaja piti puoluekokouksessa puheen, jossa hän toivoi Virosta uutta ”Baltian Sveitsiä”, ja Pohjoismaiden joukkoon pyrkimisen unohtamista.

”Unohtakaa uusi Pohjoismaa. Niiden poliittinen paradigma ja yhteiskuntamalli on otettava varoituksena, ei esimerkkinä”, Martin Helme sanoo.

Äärioikeistolaiseen retoriikkaan nojautuvassa puheessaan Helme peräänkuulutti perinteisiä perhearvoja ja avioliiton määrittelemistä ainoastaan miehen ja naisen väliseksi instituutioksi. Valtiovarainministeri Helme puhui paljon taloudesta, ja sanoi puolueen keskittyvän palkkaköyhyyden korjaamiseen. Hän myös kritisoi verovarojen valumista veroparatiiseihin.

Helme kertoi sanoneensa pääministeri Jüri Ratakselle, että Tallinnassa ”valta ei ole enää virolaisten käsissä”.

”Jos avaamme rajat halpatyövoimalle nyt, kaikille meren huuhtomille ja tuulentuomille, niin parin vuosikymmenen päästä koko Viro on kuin Ida-Virumaa. Ja siellä sinulla, ystävä kallis, ei ole mitään paikkaa”, Helme kertoi sanoneensa pääministerille.

Ida-Virumaalla Helme viittasi Viron itäiseen maakuntaan, jonka asukkaista enemmistö on venäjänkielistä. Puheessaan Helme myös syytti Viron liberaaleja puolueita Viron kansan jakamisesta ja aivopesusta.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006562199.html

Art Buchwald kommentoi:

Sveitsiläistä kansallismielisyyttä ei ole, koska Sveitsin kielellinen siis alueellinen jako on maantieteellinen, ja kansallismielisyys eli nationalismi ei sovi maahan, jossa on virallisena kielenä 4 kansallista kieltä ja tuo 25 prosentin vakinainen ulkomaalaisväestö. Sveitsin maahanmuuttopolitiikka on hyvin avointa, mikäli työpaikka on Sveitsissä auki. Sveitsissä on myös paljon pakolaisia, etenkin Balkanilta tulleita. Sveitissä on tiukka asumispaikkaan (kantoniin) ja sen nimismiespiiriin sidottu asumisoikeus. Kansalaisuuden saaminen on tiukkaa, ellei ole naimissa Sveitsin kansalaisen kanssa.

Kaikki Sveitsin kansalaiset saavat äänestää vaaleissa, olipa tausta mikä hyvänsä. Osassa kantonivaaleista ulkomaalaiset saavat äänestää, mikäli ovat asuneet maassa tietyn ajan. Sveitsissä on kantoniperusteinen asumisjärjestelmä, eli ihminen on kirjoilla nimismiespiirissä, mikä tarkoittaa sitä, että hän on sidottu tiettyyn kantoniin, joka on osa liittovaltiota. Byrokratia hoituu nimismiespiireissä. Vähän samanlainen systeemi on Yhdysvaltain osavaltioissa.

Kansalaisuuden saa, kun on täyttänyt tietyt kriteerit. Kansalaisuudelle on tiukat ehdot. Sosiaaliturvan varassa ei Sveitsin kansalaisuutta saa, mutta kyllä Sveitsi ottaa pakolaisia ja turvapaikanhakijoita vastaan. Heiltä on kuitenkin evätty oikeus kansalaisuuteen niin kauan kuin ovat sosiaaliturvan varassa. Mutta tämä koskee vain siis pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Kielen osaaminen on yksi kansalaisuuden edellytys, mikä on muuten myös Suomessa. Voidaan sanoa, että Sveitsin maahanmuuttopolitiikka on yksi Euroopan vapaamielisimmistä, mutta kansalaisuuspolitiikka on yksi Euroopan tiukimmista.

Eivätkä kaikki Sveitsin matalapalkka-alat pyöri vierastyövoiman varassa. Suurin osa palveluista on kyllä ulkomalaisten työntekijöiden varassa. On Sveitsissä myös huippuosaajia ulkomailta, etenkin ammatteihin kuten lääkärit, insinööri, tutkijat, It-osaajat, koodarit ja muut korkeasti koulutetut alat.

Virossa yritysveroprosentti on nolla silloin kun laajentaa yritystoimintaa. Mutta silloin pitää maksaa veroja, kun yrityksestä ottaa suoraan palkkaa esim. osingoilla. Monacossa on tiukka pankkisalaisuus, jollaista ei ole Virossa. Myös Monacossa on huomattavan paljon työperäisiä maahanmuuttajia työvoimasta. Kasinoiden, hotellien ja ravintoloiden pyörittämiseen tarvitaan työvoimaa. Ei Viron talous ole elintasoltaan lähelläkään Monacoa.
 
Kommunismin perintö painaa raskaana.

Kommunismin ja Iivana Julman. Kaikki alkoi mennä väärään suuntaan jo yli 500 vuotta sitten. Kun tuhosivat Novgorodin demokratian. Surullista. Maastahan olisi saattanut tulla myös demokratian suurvalta. Mutta niin ei käynyt.

Verrataan nyt vaikka Ruotsiin, maa jossa on hetkellinen sekannus ja ongelmia mutta pitkään yli 1000 vuotta jatkunut demokratia. Sekä Venäjä, jossa oli hetken demokratian tapaista yritystä mutta yli 500 vuotta jatkunut sorto.

Kun jotkut ovat sitä mieltä että Yhdysvallat olisi muka banaanitasavalta niin on siellä kuitenkin ollut olemassa demokratia 250 vuotta ja sitä ennen se oli pääosin osa Iso-Britanniaa joka on myöskin demokratia.

Kiinassa taas on sorrettu ja perseilty niin kauan kuin ihminen on osannut puhua.

Joten jos jonkun maakuntalehden päätoimittaja kirjoittaa että demokratian päämies on maailman suurin uhka niin hän on joko suuri typerys tai sitten hän on väärässä joukkueessa.
 
Viimeksi muokattu:

Sic transit gloria mundi. Varhaiset korkeakulttuurit ovat taantuneet.

1594015528842.png

https://fi.wikipedia.org/wiki/Varhaiset_korkeakulttuurit#/media/Tiedosto:Karte_Hochkulturen.png

Satavuotias ei haurastu. Suomi on maailman vakain ja vapain valtio. (Ainakin joidenkin mittareiden mukaan.)

https://www.stat.fi/tup/satavuotias-suomi/suomi-maailman-karjessa.html

1594015548317.png

https://fragilestatesindex.org/country-data/
 
  • Tykkää
Reactions: ER
Vaikka henkilön poliittiset mielipiteet ovat täysin paskoja silti arvostan naista naisena ja äitinä.

Vaikka henkilön poliittiset mielipiteet ovat täysin paskoja silti arvostan naista naisena ja äitinä.

Voi olla että Emman asenteet ja mielipiteet muuttuvat tulevaisuudessa realiteettien räjähtäessä silmille äitiyden muokkauksessa...:unsure:
 
Korona tuo piristystä lapsilukuun, ainakin Seinäjoella.

Noh, kai jos sitä kaikki päivät joutuu kököttämään kotona muijan kanssa ilman mitään tekemistä, niin alkaa äkkiä lapsia ilmaantumaan.
 
Korona tuo piristystä lapsilukuun, ainakin Seinäjoella.

Noh, kai jos sitä kaikki päivät joutuu kököttämään kotona muijan kanssa ilman mitään tekemistä, niin alkaa äkkiä lapsia ilmaantumaan.

Vekaran kommenttiin on helppo yhtyä.

– Hyvä suunta kaiken kaikkiaan, että lapsien määrä on lähtemässä hieman nousuun uudelleen, toteaa Leena Vekara Tampereelta.
 
Kirjoituksesi heitot nostavat esiin perin tuttu narratiivin:
- Suomenkielinen kantasuomalainen - kännissä
- "bättre folk" - vaikea paikka kohdata
- "hyvästä taustasta kasvaneita vai oliko toinen ryhmä ns. rupusakkia"

Kieliriitely on yksi tapa, jonka edistämistä vieras valta käyttää siihen, että kansamme riitelisi turhasta ja jakautuisi. Sitä ei pidä edistää.
Mihin pyrit?

Vastaan kirjoitukseesi täällä paremmin sopivassa aiheessa, koska sillä ei ole mitään tekemistä toisaalla turvallisuus-aiheen kanssa.
Suomessa on mantereella ruotsinkielisiä noin 5 % väestöstä. On kieliasiasta mitä tahansa mieltä, sillä ei tätä kansan jakautumista edistetä yhtään lisäävästi. Ruotsinkieltä koskevat väittelyt on perusteluineen aika paljon jo käyty ja aika sitten näyttää miten kielen asema tulevaisuudessa muodostuu.

Oma elämänkokemukseni pääkaupunkiseudulla tunnistaa kiistattomasti suomenkielisten känniääliöiden heitot ruotsinkielisistä.

Siltä osin mitä kritiikkisi kohdistuu muuhun kirjoittamaani, totean:
- sekä suomenkielinen kantasuomalainen että ruotsinkielinen kantasuomalainen on mainittu kirjoituksessani - olen tasa-arvon kannattaja
- parempiosaisuudesta on käytettävissä tilastollista tietoa: Lakimiehinä, lääkäreinä ja yritysjohtajina suomenruotsalaisia on väestösuhdetta suurempi osuus. Kauppalehden julkaisemien tietojen mukaan suomenruotsalaiset omistavat keskimäärin 3,3 kertaa niin paljon yritysosakkeita kuin suomenkieliset. Suomessa asuvilla ruotsinkielisillä on keskimäärin enemmän varallisuutta kuin suomenkielisillä. Varallisuus korreloi Jan Saarelan tutkimuksen mukaan voimakkaasti sen kanssa, oliko henkilö syntynyt sillä alueella, jossa asui, mikä oli yleisempää ruotsinkielisten kuin suomenkielisten parissa. Joillakin alueilla, kuten pääkaupunkiseudulla, ruotsinkieliset miehet ansaitsevat jopa 17 % enemmän kuin suomenkieliset miehet, mutta ero kieliryhmien naisten välillä on pienempi. Miesten tuloeroista kaksi kolmasosaa voidaan selittää taustamuuttujilla, etenkin ikä- ja koulutusrakenteella. Työttömyys on ruotsinkielisten keskuudessa ollut huomattavasti alhaisempaa. Suomenruotsalaiset elävät 2–3 vuotta suomenkielisiä pidempään. Lisäksi he elävät keskimäärin terveempinä, eivätkä sairastu tauteihin yhtä paljon kuin suomenkieliset.
.
 
Viimeksi muokattu:
Maapallon väestö kasvaa räjähdysmäisesti, globalistille on samantekevää missä niitä syntyy ja väestöjä voidaan siirrellä vaikka karjavaunuissa.
Kehitysmaissa kasvu on valtavaa, mutta teollisuusmaissa väki näyttää vähenevän.

Amerikassa asioita hoidetaan näin.
But when it comes to health care, the U.S. depends on foreign labor. Almost 30% of doctors are immigrants. It's been a symbiotic relationship. Doctors come here to get top-notch training, and U.S. hospitals get access to the brightest minds in the world. Dr. William Pinsky is the head of the Educational Commission for Foreign Medical Graduates, which helps vet foreign doctors for residencies in the U.S.
 
Amerikassa asioita hoidetaan näin.

Suomessa taas rajoitetaan lääkärinkoulutuksen aloitusmääriä. Ulkomaillakin tietysti voi hankkia alan koulutusta. Ja jonkin verran ulkomaalaisia lääkäreitä työskentelee Suomessakin.

Suomen vetovoima ei ehkä yllä USAn tasolle, kun kilpaillaan työperäisistä maahanmuuttajista. Toistaiseksi on onnistuttu houkuttelemaan thaimaalaisia ja ukrainalaisia marjanpoimijoita.
 
On se ihme kun maailman pakolaisleireiltä ei löydy tyttöjä.Ymmärtäisin pienten tyttöjen vastaan ottamisen paljon paremmin.Kuvissa näytetään pieniä tyttöjä raunioiden keskellä.Tytöt voisi kasvattaa ja kotiuttaa paremmin kuin teini pojat.Naisiahan täältä puuttuu .Suomen olisi pitänyt laittaa toivomuksen sijaan ehto vastaanottaa vain tyttöjä.
 
Eikös tuollaisen linjan pitäisi olla muuten intersektionaalisen feminismin tavoitteena? Tytöthän ne pakolaisleireillä heikoimmassa ja sorretuimmassa asemassa ovat.

Ongelma taitaa piiliä pohjimmiltaan siinä, että tytöt ja naiset koetaan ns. tiedostavissa piireissä kilpailijoina. Tämä tulee mediassa usein esille; miehet ovat oletusarvoisesti sikoja ja käyttävät hyväksi ulkomaalaisia naisia, mutta nainen on ”rohkea” ja trendikäs kun bongaa ulkomaalaisen heilan itselleen.
 
Niin. Tuo taitaa olla se todellinen syy.

Mikä huuto syntyisikään intersektionaalisten feministien keskuudessa, jos Suomeen rahdattaisiin 49 teinityttöä Aasiasta jokaista partapoikaa kohden.
 
Back
Top