Väestöpolitiikka

Vertailukuvia Ranskasta jotka näyttävät miten maahanmuuttajien lasten osuus on muuttunut vuodesta 1968 vuoteen 2015. Pariisissa muualta muuttaneet nousevat nykyvauhdilla pian enemmistöksi.

 
Maapallon väestö kasvaa räjähdysmäisesti, globalistille on samantekevää missä niitä syntyy ja väestöjä voidaan siirrellä vaikka karjavaunuissa.

Jumalan sanaahan tässä vain noudatetaan.

Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: »Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.

En kyllä ole aivan varma, minkä maan täytöstä Mooses turisi. Liekö puhunut luvatusta maasta?

Toisinaan uskovaiset ottavat kuitenkin kehotukset turhan tosissaan.

Toisenlaiset teiniäidit -sarjan yhdeksännessä jaksossa tavataan 26-vuotias Anette. Hämeenlinnassa asuva nuori nainen odottaa seitsemättä lastaan, joka sai alkunsa hetken huumasta. Tulevan lapsen vanhemmat eivät ole koskaan seurustelleet, sillä mies on taholtaan toisen naisen kanssa naimisissa.

– Lapsi ei ollut suunniteltu, mutta en halua käyttää sanaa vahinko, Anette kertoo.

Tulevan lapsen isä ei ole kuitenkaan millään tavoin tekemisissä Aneten tai tulevan lapsen kanssa.

Tällä hetkellä Anette ei kaipaa miestä elämäänsä. Rankat kokemukset ovat latistaneet hänen luottamuksensa pohjamutiin.

– Jos löydän jonkun oikein uskovaisen miehen, sitten voin harkita.

Aneten lapsista kolme vanhinta asuu sijaisperheessä. Lapsia hänellä on yhteensä viiden eri isän kanssa. Anette pitää jokaista lastaan siunauksena ja luottaa vaikeuksissa uskoon ja Jumalaan.

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/ceb60bb2-7270-4f95-a1f8-80d36a7cd68a?utm_campaign=kiintea_iltalehti_uutisboksi_201808&utm_medium=almainternal&utm_source=kauppalehti.fi

En nyt anna tarkempia vihjeitä, minkä uskonlahkon suunnalta vanhurskasta miestä kannattaisi etsiä.
 
Minä ymmärrän sen Raamattu-version että koko maapallo pitäisi täyttää, ei yhtä valtiota.
Nyt alkaa olla väkeä riittävästi - oli uskonto mikä vaan.

Maailman väestö kasvaa noin 10 miljardiin, mutta jakaantuu epätasaisesti maapallolla.

Maailman väestön jakautuminen alueittain (2019):[6]

Alue
Väkiluku
Väestötiheys (as./km²)
Aasia4 601 371 000148,3
Afrikka1 308 064 00044,1
Eurooppa747 183 00033,8
Latinalainen Amerikka648 121 00032,2
Oseania42 128 0005
Pohjois-Amerikka366 601 00019,7
Koko maailma7 713 468 00059,3
Näissä luvuissa Venäjän väkiluku on laskettu kokonaan osaksi Eurooppaa, Australian ja Uuden-Seelannin väkiluvut osaksi Oseaniaa ja Länsi-Intia osaksi latinalaista Amerikkaa.[



https://fi.wikipedia.org/wiki/Maailman_väkiluku

Macaoon ja Monacoon on kyllä pakkautunut väkeä, mutta Australiassa ja Kanadassa tilaa riittää.

1594711004270.png

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_and_dependencies_by_population_density

Saharassa ja Siperiassakin näkyy harvaan asuttuja alueita.

1594711021520.png

https://en.wikipedia.org/wiki/World_population

Maanosista Antarktikalla on vielä väljää.

Inarinjärven jäälle eivät enää maailman kansalaiset sovi – vai mahtuvatko?
 
Mustavesivaraani on ratkaissut lisääntymisongelman omalla tavallaan.

Mustavesivaraaneita on eläintarhoissa todella vähän: yhteensä 12 yksilöä koko maailmassa. Luonnossa elävien mustavesivaraanien määrää ei ole tiedossa. Luonnossa mustavesivaraaneja elää Thaimaan ja Malesian raja-alueen lounaisosassa.

1594712107193.png

HELSINGIN Vallilassa sijaitsevassa Tropicario-eläintalossa todistettiin tänä keväänä iloista ja varsin poikkeuksellista tapahtumaa, kun eläintalossa syntyi suvuttomasti mustavesivaraanin poikanen. Asiasta kertoo Tropicario tiedotteessaan. Mustavesivaraanin munaa oli haudottu kuuden kuukauden ajan 28 asteen lämmössä haudontalaatikossa. Poikanen kuoriutui viimein 9. huhtikuuta 2020. SUVUTTOMALLA lisääntymisellä tarkoitetaan sitä, että poikanen syntyy naaraspuolisesta sukusolusta ilman koiraspuolisen sukupuolisolun vaikutusta.

Mutta aivan varma ei asiasta voi olla.

Tropicariossa asuu kolme mustavesivaraania, kaksi naarasta ja yksi koiras. Nämä kolme mustavesivaraania ovat eläneet eläintalossa omissa terraarioissaan jo kahdeksan vuoden ajan, eikä luonnollinen lisääntyminen näin ole ollut mahdollista. Tropicarion mukaan eläintalon neljä mustavesivaraania ovat ainoat Euroopassa asuvat yksilöt.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006570474.html
 
Maailman väestö kasvaa noin 10 miljardiin, mutta jakaantuu epätasaisesti maapallolla.

Macaoon ja Monacoon on kyllä pakkautunut väkeä, mutta Australiassa ja Kanadassa tilaa riittää.

Saharassa ja Siperiassakin näkyy harvaan asuttuja alueita.

Maanosista Antarktikalla on vielä väljää.

Inarinjärven jäälle eivät enää maailman kansalaiset sovi – vai mahtuvatko?

Siihen on varmaan joku syy että suurin osa Australiasta ja Saharasta on harvaan asuttua.
Kanadan pohjoisosat sitten sen verran kylmiä seutuja että suuri osa ihmisistä asuu mieluummin Kanadassakin eteläosissa.
Inarinjärven jäällä voisi useampi ihminen jonkun aikaa seisoskella, mutta kun kevätaurinko alkaa porottaa joutuvat vaihtamaan oleskelupaikkaa.
 
Siihen on varmaan joku syy että suurin osa Australiasta ja Saharasta on harvaan asuttua.
Kanadan pohjoisosat sitten sen verran kylmiä seutuja että suuri osa ihmisistä asuu mieluummin Kanadassakin eteläosissa.
Inarinjärven jäällä voisi useampi ihminen jonkun aikaa seisoskella, mutta kun kevätaurinko alkaa porottaa joutuvat vaihtamaan oleskelupaikkaa.

Kyllä. Vetovoimatekijät vaihtelevat maailman eri koordinaateissa, vaikka gravitaatio on suunnilleen sama kaikkialla.

Vetovoimaisimpiin kaupunkeihin tuntuu pakkautuvan väkeä sangen tiiviisti.

Inarinjärven jäälle (1084 km2) mahtuu yli miljardi neliömetriä. Jos neliömetrille sopii seisomaan neljä ihmistä, puolet maailman väestöstä mahtuisi sinne. Lapsia ja laiheliineja saattaisi sopia useampikin neliömetrille. Mutta järven jää ei kestäisi ihmismassan painoa. Eli enää ei jään päälle sovi koko ihmiskunta.
 
Maailman väkiluku taittuu laskuun alle 10 miljardissa. Afrikka nousee väkirikkaimmaksi maanosaksi. Nigeria kiilaa Intian ja Kiinan väliin.

Maailman väkiluku kääntyy laskuun alle 50 vuoden kuluttua, ennustaa joukko tutkijoita yhdysvaltalaisesta Washingtonin yliopistosta. Tuore ennuste julkaistiin tiistaina lääketieteellisessä The Lancet -julkaisussa. Tutkijoiden laskelmien mukaan globaali väkiluku saavuttaa huippunsa vuonna 2064, jolloin maapalloa asuttaa noin 9,7 miljardia ihmistä. Tämän jälkeen alkaa lasku kohti vuotta 2100, jolloin ihmisiä on ”enää” noin 8,8 miljardia.

Jopa 23 valtion väkiluvun arvioidaan romahtavan vuosisadan loppuun mennessä alle puoleen nykyisestä. Näiden maiden joukkoon kuuluvat muun muassa Japani, Thaimaa, Italia, Espanja ja Portugali. Toisaalta Saharan eteläpuolisen Afrikan väkiluvun ennustetaan kolminkertaistuvan siten, että vuosisadan vaihteessa noin puolet maailman väestöstä asuu Afrikassa. Globaalisti väkirikkaimmat maat vuonna 2100 ovat ennusteen mukaan Intia, Nigeria ja Kiina.

Myös Suomen väestömäärä kääntyy kuluvalla vuosisadalla laskuun, tosin ainoana Pohjoismaista. Vuoteen 2100 mennessä Norjan ennustetaan kiilanneen sekä Suomen että Tanskan ohi toiseksi suurimmaksi Pohjoismaaksi Ruotsin jälkeen. Ennusteen mukaan Suomen väkiluku alkaa pienetä vuonna 2038. Tilastokeskus ennusti viime vuonna käännekohdan osuvan jo vuoteen 2031.

1594823119101.png

Tutkijoiden mukaan muutokset väestössä tulevat heijastumaan radikaalisti muun muassa maailmantalouteen. Ennusteen mukaan esimerkiksi Nigeria kohoaa vuoteen 2100 mennessä bruttokansantuotteeltaan maailman kymmenen suurimman valtion joukkoon. Tämä johtuu ensisijaisesti maakohtaisista muutoksista työikäisten määrässä.

– Työikäisen väestön jakautuminen tulee olemaan ratkaisevaa sen kannalta, kukoistaako vai kuihtuuko ihmiskunta.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/8f685342-5943-448b-a584-ff37b88969bb?utm_campaign=kiintea_iltalehti_uutisboksi_201808&utm_medium=almainternal&utm_source=kauppalehti.fi

Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden.
 
Joissain maissa paneskellaan paljon ja ollenkaan ajattelematta sitä että ympärillä oleva maa ei pysty elättämään paneskelun seurauksia, eli uusia ihmisiä.
Jos ihmiset eivät itse siellä ymmärrä tätä logiikkaa, niin mielestäni heitä pitää ohjata suuntaan jossa uutta elämää ei tule yli kantokyvyn.
Miten se tehdään? Minä en tiedä.
 
Joissain maissa paneskellaan paljon ja ollenkaan ajattelematta sitä että ympärillä oleva maa ei pysty elättämään paneskelun seurauksia, eli uusia ihmisiä.
Jos ihmiset eivät itse siellä ymmärrä tätä logiikkaa, niin mielestäni heitä pitää ohjata suuntaan jossa uutta elämää ei tule yli kantokyvyn.
Miten se tehdään? Minä en tiedä.

Kiinalaiset ovat tuossa onnistuneet. Siellä valtio pystyy ohjaamaan kansalaisten tekemisiä voimakkaasti. En tiedä mikä toimisi demokraattisimmissa maissa.
 
Euroopassa ei auta enään mikään ellei usko paluumuuton alkavan.

Enemmän tulee uusia Eurooppaan kuin paluumuuttaa kotimaahan. Ja tämän suunnan valinneet EU-poliitikot ovat tyytyväisiä aikaansaannoksiinsa - ihan kuten Ruotsi koronalinjaansa.
Siihen vielä lisätään EU:lle verotusoikeus kuten nyt tämä 750 miljardin paketti tarkoittaisi - niin sitten onkin game over.
 
Enemmän tulee uusia Eurooppaan kuin paluumuuttaa kotimaahan. Ja tämän suunnan valinneet EU-poliitikot ovat tyytyväisiä aikaansaannoksiinsa - ihan kuten Ruotsi koronalinjaansa.
Siihen vielä lisätään EU:lle verotusoikeus kuten nyt tämä 750 miljardin paketti tarkoittaisi - niin sitten onkin game over.

Siksi tämä pakolaisketju.

 
Islam pyrkii valtaamaan kaikki maat, joten pitkällä aikavälillä pakomaiden määrä tulee vähenemään.
Kiina on yksi harvoja maita joka tosissaan taistelee islamisaatiota vastaan.
Mutta länsimaat eväti ymmärrä tätä ja harkitsee pakotteita Kiinalle tämän vuoksi. Vaikea on länsipoliitikkoja enää käsittää.

iu
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top