Väestöpolitiikka

Nojatuolistrategi

Ylipäällikkö
Väestöpolitiikka on kirjaimellisesti elämän ja kuoleman kysymys. Syntyvyys, kuolleisuus, eliniänodote, nettomaahanmuutto yms. vaikuttavat voimakkaasti siihen, miten maa makaa. Sodassa tarvitaan tykinruokaa, rauhan aikana työvoimaa. Kyse on silti yksilöiden valinnoista.

Aihetta on sivuttu monissa ketjuissa, mutta ehkä sille on aika avata oma kokoava vitja.

Yli satavuotias Suomi ikääntyy: syntyvyys on romahtunut 1800-luvun nälkävuosien tasolle. Torkkupeiton alta on kuitenkin herätty.

Tilastokeskus julkaisee marraskuussa Suomen uuden väestöennusteen. Jo etukäteen on tiedossa, että syntyvyys on alentunut jo kahdeksan vuotta, se oli vuonna 2017 ennätysalhainen ja vuoden 2018 aikana lasku on jatkunut. Vuosittain syntyvien lasten määrä on tämän vuosikymmenen aikana pienentynyt yli 60 000:sta noin 50 000:een. Yksi nainen saa nykyään keskimäärin alle 1,5 lasta. http://www.vaestoliitto.fi/?x27375=9068225

Tilastokeskuksen tuoreimman väestöennusteen mukaan Suomessa olisi vuonna 2030 alle 15-vuotiaita henkilöitä 760 000, mikäli syntyvyys pysyisi nykyisellä tasolla. 2050-luvulla määrä putoaisi jo alle 700 000 nuoren. Viimeksi Suomessa on ollut alle 15-vuotiaita näin vähän 1870-luvun lopulla, jolloin maamme väkiluku oli alle kaksi miljoonaa henkilöä. Vielä 1970-luvulla maassamme oli miljoona alle 15-vuotiasta.
https://www.stat.fi/til/vaenn/2018/vaenn_2018_2018-11-16_tie_001_fi.html

Suomalaisten syntyvyys on laskenut alimmilleen sitten suurten nälkävuosien. Sataanviiteenkymmeneen vuoteen surkeampaa tilannetta ei ole nähty. Toiset ovat toki tästä riemuissaan: maailma on liikakansoitettu, ja länsimaalaisen ekologinen jalanjälki on kaikkein suurin. Mutta pelastuuko maailma sillä, että Suomen kaltainen pohjoismaista hyvinvointi-ideaalia edustava kansakunta kuolee pystyyn? Onko suomalainen elämäntapa ja kulttuuri niin suuri vitsaus maailmalle korkeine koulutuksineen, tasa-arvoineen ja perusoikeuksineen, että sen on parempi antaa kuihtua ja kuolla?
https://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/4417228/Lukijalta+Heikko+vaestopolitiikka+on+kestavyysvajeemme+todellinen+syy

Keinot on monet.
 
Unkarin malli:

Hungarian women with four children or more will be exempted for life from paying income tax, the prime minister has said, unveiling plans designed to boost the number of babies being born.
As part of the measures, young couples will be offered interest-free loans of 10 million forint ($36,000), to be cancelled once they have three children.

Hungary's population is falling by 32,000 a year, and women there have fewer children than the EU average. The average number of children a Hungarian woman will have in her lifetime (fertility rate) is 1.45. This puts the country below the EU average of 1.58. France has the highest fertility rate in the EU - 1.96 - and Spain the lowest at 1.33.

https://www.bbc.com/news/world-europe-47192612
 
Suomen malli?

Suomessa tuli vuonna 2007 voimaan hedelmöityshoitolaki, jonka mukaan lapsella on oikeus tietää 18 vuotta täytettyään luovuttajan henkilöllisyys, mikäli lapsi tietää saaneensa alkunsa luovutetuista sukusoluista. Valvira ylläpitää rekisteriä luovuttajista. Lakimuutos ei laskenut luovuttajien määrää kuin hetkellisesti yhtenä vuonna. Viime vuonna rekisteriin kirjattiin 177 siittiöiden luovuttajaa, joista 79 oli suomalaisia.

Luovutettujen siittiöiden käyttö on hieman lisääntynyt, kun yksinelävien naisten ja naisparien tuli vuoden 2007 hedelmöityshoitolain myötä mahdolliseksi saada hedelmöityshoitoja yksityisiltä klinikoilta. Julkisissa sairaaloissa ei ole viime vuosina annettu hedelmöityshoitoja luovutetuilla sukusoluilla. Julkisessa terveydenhuollossa Suomessa hoitamatta jäävät yksin lasta haluavat naiset ja naisparit, mutta myös ne kaikki nais-miesparit, joiden lapsettomuuden syy on se, ettei miehellä ei ole siittiötuotantoa. Asiasta nousi julkinen keskustelu, kun yliopistosairaaloiden johtajaylilääkärit päättivät https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005018018.htmlmuutama vuosi sitten, etteivät lahjasoluilla tehtävät hoidot kuulu julkiseen terveydenhuoltoon. Tätä ennen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta oli linjannuthttps://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005013957.html, että hedelmöityshoitoja ei saisi olla antamatta julkisessa terveydenhuollossa seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Käytännössä luovutetuilla siittiöillä annetaan eniten hoitoja nimenomaan naispareille tai yksin lasta haluaville naisille. Jos lapsettomuus johtuu miehestä, on erittäin harvinaista, ettei nykylääketieteen keinoin mieheltä löydy yhtään siittiötä. Toki heitäkin on.

Suomessa ei nykyään ylläpidetä yleistä spermapankkia, vaan jokaisella hedelmöityshoitoja antavalla klinikalla on omat pakastetut siittiövarastonsa. Tanskassa esimerkiksi on kaksi isoa pohjoismaista spermapankkia, jotka myyvät siittiöitä muun muassa Suomeen. Ennen uusimman hedelmöityshoitolain voimaantuloa Väestöliitto ylläpiti Suomessa spermapankkia, josta se se myi siittiöitä eteenpäin käytettäväksi muille hedelmöityshoitoklinikoille.

Mäkisen mukaan luovuttajia ei ole tarpeeksi, ja heitä pitäisi saada lisää.

”Ehdokkaita kyllä on, mutta heistä vain 25 prosenttia lopulta hyväksytään”, Mäkinen sanoo.

Siemennesteen luovuttajaksi Suomessa kelpaa 18–45-vuotias mies, jonka terveydentila on hyvä. Se tarkoittaa, ettei saa olla mitään sukupuoliteitse tarttuvia tauteja, kuten hi-virusta, klamydiaa tai tippuria. Myöskään lähisuvussa ei saa olla mitään perinnöllistä sairautta. Sellainen voisi olla esimerkiksi kystinen fibroosi, joka on erittäin vakava perinnöllinen aineenvaihduntasairaus.

”Luovutettujen siittiöiden pitää olla vielä keskimääräistä parempia, koska niiden pitää kestää käsittelyä”, Mäkinen sanoo.

Siittiöiden luovutusta säätelee hedelmöityshoitolain lisäksi kudoslaki. Se määrittelee, miten sukusoluja ja alkioita pitää muun muassa käsitellä ja testata ja miten niitä voi kuljettaa ja jaella. Yhdeltä luovuttajalta voidaan saada lapsia enimmillään viiteen perheeseen. Lapsien lukumäärää ei ole rajoitettu. Sukusolujen luovutuksen pitää perustua vapaaehtoisuuteen eli siitä ei makseta. Käytännössä luovuttajalle korvataan matkakulut ja ansionmenetyksestä mahdollisesti aiheutuneet kulut.
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000006005228.html

Mielenkiintoiset ja ”mielenkiintoiset” kohdat alleviivattu.
 
Minustakin ne ovat mielenkiintoisia kohtia. Mutta en kerro miksi ne ovat sitä.

edit: Linkittäminen ei ole keskustelua.

Tarjosin alleviivatut kohdat täkyinä keskustelulle, ettei vitjasta tule pelkkää synkkää yksinpuhelua.

Mutta avataan alleviivauksia provokatiivisesti:
  1. Lapsella on oikeus... Onko sama oikeus myös lapsella, joka on lykitty perinteisellä tyylillä?
  2. Viime vuonna rekisteriin kirjattiin 177 siittiöiden luovuttajaa, joista 79 oli suomalaisia. Ja 98 ulkomaalaisia!?!
  3. Luovutettujen siittiöiden käyttö on hieman lisääntynyt, kun yksinelävien naisten ja naisparien... Homous on sairaus, joka aiheuttaa lapsettomuutta, mutta se voidaan parantaa.
  4. Tätä ennen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta... Tai ainakin sen oireita ja haittoja voidaan hedelmöityshoidolla helpottaa. Lapsi on subjektiivinen oikeus.
  5. Suomessa ei nykyään ylläpidetä yleistä spermapankkia... Myydä ei saa.
  6. Tanskassa esimerkiksi on kaksi isoa pohjoismaista spermapankkia, jotka myyvät... Mutta ostaa voi.
  7. Mäkisen mukaan luovuttajia ei ole tarpeeksi... Löytyisikö ulkomailta?
  8. Lapsien lukumäärää ei ole rajoitettu... Lapset ovat Jumalan lahja.
  9. Sukusolujen luovutuksen pitää perustua vapaaehtoisuuteen eli siitä ei makseta. Autuaampaa on antaa kuin ottaa. Parhaat siittiöt ovat ilmaisia. Kun kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa, syntyy jono.
Kyse on tietysti marginaaliryhmien lisääntymisongelmista, joilla ei maailman väestönkasvua ja ilmaston muutosta pysäytetä.

Samaan aikaan koko kansan (kantasuomalaisten) syntyvyys on romahtunut 1800-luvun nälkävuosien tasolle, kuolleisuuden alapuolelle ja uusiutumistason (2.1 lasta/nainen) alle.

Toivottu ja toteutunut lapsiluku eivät kohtaa.
 
Viimeksi muokattu:
Tarjosin alleviivatut kohdat täkyinä keskustelulle, ettei vitjasta tule pelkkää synkkää yksinpuhelua.

Miksi avata keskustelu, jos ei ole itsellä mitään sanottavaa? Tai vaihtoehtoisesti jättää mielipiteen arvailujen varaan. No, paikkasit tilanteen.

  1. Lapsella on oikeus... Onko sama oikeus myös lapsella, joka on lykitty perinteisellä tyylillä?

On.

Viime vuonna rekisteriin kirjattiin 177 siittiöiden luovuttajaa, joista 79 oli suomalaisia. Ja 98 ulkomaalaisia!?!

So what? Vastaanottaja saa käsittääkseni edelleen valkata minkälaisista aineksista oma lapsi tehdään. Ei ole sinun tai minun huolenaihe.

Samaan aikaan koko kansan (kantasuomalaisten) syntyvyys on romahtunut 1800-luvun nälkävuosien tasolle, kuolleisuuden alapuolelle ja uusiutumistason (2.1 lasta/nainen) alle.

Mistäköhän tämä voisi johtua? Mäpä kerron. Lapset tehdään kolmikymppisenä, eikä enää jää aikaa ja jaksamista tehdä niitä enempää. Koko katras on sitten kerrallaan "hankalassa iässä" ja työelämä painaa päälle. Tästä saadaan 1,8 lasta perhe. Rahallakaan et saa suomalaista tekemään enempää lapsia nykymaailmassa.

Aikaisemmin niitä ei haluta tehdä, koska a) opiskelu b) opiskelun jälkeen halutaan elää muutama vuosi "itselle" ennen kuin hullunmylly alkaa laukkaamaan.

Luovutettujen siittiöiden käyttö on hieman lisääntynyt, kun yksinelävien naisten ja naisparien... Homous on sairaus, joka aiheuttaa lapsettomuutta, mutta se voidaan parantaa.

Se on erikoisjännää, että naispari voi saada lapsia. Aiheuttaako homoparin lapsiensaanti sinussa moraalista pahoinvointia? Eikö sitä tulisi sallia heille keinotekoisesti tai ollenkaan? :rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:
Miksi avata keskustelu, jos ei ole itsellä mitään sanottavaa? Tai vaihtoehtoisesti jättää mielipiteen arvailujen varaan. No, paikkasit tilanteen.

Avausviestissä yritin nostaa keskustelun keskiöön syntyvyyden romahtamisen (ja muita väestöpoliittisia aiheita). Jaetut linkit osoittavat, etten ole ainoa asiasta huolestunut.

Syntyvyysongelmaa voi tarkastella monesta näkokulmasta. Esimerkiksi yksilön toivoman ja toteutuneen lapsiluvun vinkkelistä.

Juuri Suomessa on Euroopan suurin ero toivotun ja toteutuneen lapsiluvun välillä. Saamme selvästi vähemmän lapsia kuin mitä toivoisimme. Tällä hetkellä syntyvyyden lasku johtuu paljolti taloudellisesta epävarmuudesta, joka vaikeuttaa parisuhteiden solmimista ja perheen perustamista. Muutos verottaa kansalaisten hyvinvointia.” https://vaestoliitonblogi.com/tag/lapsiluku/

Syntyvyyden romahdus tuo tullessaan yhteiskunnallisiakin muutoksia ja vaikeuksia.

Väestöliitto on viran puolesta herännyt luonnostelemaan ehdotusta väestöpolitiikaksi. Hallitukselle sen valmistelu oikeastaan kuuluisi. Mutta keskustelu on avoin kaikille.
 
@Nojatuolistrategi

Valtio voi tehdä yhden asian. Helpottaa heikompiosaisten taloudellista tilannetta, jotta uskaltavat sen lapsensa pyöräyttää maailmaan.

Sitten taas se porukka, joka ei kuulu heikko-osaisiin, tekee edelleenkin sen 1-2 lasta, koska jaksaminen ei vaan riitä enempään.

En usko, että ilman perustavaa laatua olevia muutoksia suomalaisten syntyvyyttä saataisiin kovin paljoa kasvatettua. Väkimäärän kasvu - tai määrän ylläpito - jää nykyisellään maahanmuuton varaan, halusittepa sitä tai ette.
 
Viimeksi muokattu:
Minun mielipiteeni ja ehdotukseni.

Opiskelut vie liian pitkän ajan ja niiden jälkeen pitää kerätä uraa ennen lastentekoa. Lopetetaan papereitten palvominen, tiivistetään koulutusuraa.
-Onko kaikkiin tarvetta olla pitkä koulutus? Kirjastonhoitaja, lastentarhatäti, automekaniikko, Insinöörin sijaan teknikkoja jne jne...
-ammattikoulun tiivistys, kolmen vuoden sijaan 1,5vuotta. Nyt se on kuuleman mukaan tyhjäkäyntiä suureksi osaksi.

Nuoret nopeasti koulutukseen ja ulos, helpompaa lisäkoulutusta tarvittaessa ja työttömänä.

Tehdään heille turvallisempi, luotettavampi ja ennakoitavampi yhteiskunta, lopetetaan tarpeettomat työsuhteiden ketjutukset jne.

Ekasta lapsesta isoin lapsilisä, toisesta pienempi, kolmannesta lähtien lisäksi jotain muita kannustimia. Esim verohelpotuksia ansioveroon, autoveron alennuksia isommasta perheautosta jne.

Helpompaa lastenhoitoa, ennenkin naapurintädit pitäneet huolta. Annetaan heille mahdollisuus tienata muutama euro.

Yhteiskunnassa on paljon kannustimia erota oikeasti sekä myös näennäisesti eri osoitteisiin. Annetaan myös kannustimia mennä yhteen ja naimisiin. Esim lapsilisä 1,5x naimisissa oleville.
 
En usko, että koulutusputkesta nopeampi ulostulo muuttaa tilannetta. Lapsien hankintaa viivästytetään itsekkäistä syistä niin pitkälle kuin se on mahdollista, ja tuo lähinnä avaa oven oman ajan pidentämiselle.

Ammattikoulun tiivistämistä en halua. Syyt ihan puhtaasti kasvatuksellisia. Siitä putkesta halutaan ulos paitsi ammattilaisia, niin myös aikuisia ihmisiä, jotka kykenevät kommunikoimaan ja työskentelemään toisten aikuisten kanssa. Toisin sanoen ovat valmiita astumaan aikuisten maailmaan.

Ekasta lapsesta isoin lapsilisä, toisesta pienempi, kolmannesta lähtien lisäksi jotain muita kannustimia. Esim verohelpotuksia ansioveroon, autoveron alennuksia isommasta perheautosta jne.

Tämä on lähinnä taas sitä settiä mikä auttaa vähävaraisten lisääntymisessä. Muille tämä taas olisi lähinnä "kiva bonus" ja pyöräyttävät edelleenkin sen 1,8 lasta.
 
@Nojatuolistrategi

Valtio voi tehdä yhden asian. Helpottaa heikompiosaisten taloudellista tilannetta, jotta uskaltavat sen lapsensa pyöräyttää maailmaan.

Sitten taas se porukka, joka ei kuulu heikko-osaisiin, tekee edelleenkin sen 1-2 lasta, koska jaksaminen ei vaan riitä enempään.

En usko, että ilman perustavaa laatua olevia muutoksia suomalaisten syntyvyyttä saataisiin kovin paljoa kasvatettua. Väkimäärän kasvu - tai määrän ylläpito - jää nykyisellään maahanmuuton varaan, halusittepa sitä tai ette.

Toista se oli ennen eli vuodesta 1776 aina 1900-luvun alkuun. Silloin kokonaishedelmällisyys pyöri 5 lapsen tienoilla. Pienien ikäluokkien 1970-luvulta pinnisteltiin miltei 2 lapsen pintaan 2010 mennessä. Sittemmin syntyvyys on lerpahtanut kuin (täydennä sopivaksi katsomasi sana).

Lopullista lapsilukua kuvaava kohorttihedelmällisyysluku on Suomessa ollut noin 1.9 lasta naista kohti vuosien 1940-75 syntyneiden naisten kohdalla. Miesten kohdalla se on ollut hieman lahaisempi, 1.7-1.8. (Jalovaara ym. 2017, Kuvio 2).

Hedelmällisyys on Suomessa aiemmin pysytellyt verraten korkealla tasolla muuhun Eurooppaan verrattuna, mutta vuonna 2016 Suomen kokonaishedelmällisyysluku alitti EU28-maiden keskiarvon, joka oli 1.6 vuonna 2016 (Eurostat).

Kuviossa 1 on kuvattu syntyneiden määrä sekä kokonaishedelmällisyysluku.

Kuviossa 2 on kuvattu syntyvyyden kehitystä 2000-luvulla. Viimeksi kuluneen kahdeksan vuoden aikana syntyvyys on laskenut Suomessa.

Kuviossa 3 kuvataan kokonaishedelmällisyyttä Suomessa 1776-2018

http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/tilastoja/syntyvyys/syntyneiden-maara/

Yhteiskunnallisia vaikutuksia työvoimaan, huoltosuhteeseen, vanhusten määrään ja kuolleisuuteen yms. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4ec4199d-8784-4d7b-9fdd-8f05615fdecb

Ehkä pitäisi tuoda filippiiniläisiä sairaanhoitajia ja etiopialaisia piikoja helpottamaan suomalaisten arkea. Syntyvyysluvutkin ovat aivan eri luokkaa. Somaliasta synnytysapua on jo saatu.

https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/perheet/syntyvyys.html
 
Viimeksi muokattu:
Minun mielipiteeni ja ehdotukseni.

Opiskelut vie liian pitkän ajan ja niiden jälkeen pitää kerätä uraa ennen lastentekoa. Lopetetaan papereitten palvominen, tiivistetään koulutusuraa.
-Onko kaikkiin tarvetta olla pitkä koulutus? Kirjastonhoitaja, lastentarhatäti, automekaniikko, Insinöörin sijaan teknikkoja jne jne...
-ammattikoulun tiivistys, kolmen vuoden sijaan 1,5vuotta. Nyt se on kuuleman mukaan tyhjäkäyntiä suureksi osaksi.

Nuoret nopeasti koulutukseen ja ulos, helpompaa lisäkoulutusta tarvittaessa ja työttömänä.

Tehdään heille turvallisempi, luotettavampi ja ennakoitavampi yhteiskunta, lopetetaan tarpeettomat työsuhteiden ketjutukset jne.

Ekasta lapsesta isoin lapsilisä, toisesta pienempi, kolmannesta lähtien lisäksi jotain muita kannustimia. Esim verohelpotuksia ansioveroon, autoveron alennuksia isommasta perheautosta jne.

Helpompaa lastenhoitoa, ennenkin naapurintädit pitäneet huolta. Annetaan heille mahdollisuus tienata muutama euro.

Yhteiskunnassa on paljon kannustimia erota oikeasti sekä myös näennäisesti eri osoitteisiin. Annetaan myös kannustimia mennä yhteen ja naimisiin. Esim lapsilisä 1,5x naimisissa oleville.

Entä Unkarin malli Suomeen sovellettuna?

Äidille 4. lapsen jälkeen tuloverovapaus loppuiäksi. Lisäksi ”lapsilaina”, joka annetaan anteeksi 3. lapsen synnyttyä. Se olisi noin 100 000 euroa Suomessa (Unkarissa USD 36 000, mutta keskipalkat ovat siellä alle tonnin kuukaudessa). Lainalla pääsisi opiskelijakin alkuun, ja äidin kannustimet palata työelämään olisivat kohdallaan.

Saa nähdä, miten kokeilu Unkarissa toimii.
 
Onko isi isi vai talkkari?

Tutkimusryhmä analysoi isyysaineistoa vuosilta 1950 – 2004. Tutkijat havaitsivat, että oikean ja oletetun biologisen isän epäsuhta vaihteli eri tutkimuksissa 1 prosentista aina 30 prosenttiin. Keskimääräinen osuus oli 3,7 prosenttia. Toisin sanoen lähes joka 25. lapsen oletettu biologinen isä ei olekaan oikea biologinen isä.

https://www.terve.fi/artikkelit/joka-kahdennenkymmenennen-lapsen-biologinen-isa-ei-olekaan-se-jota-pidetaan-isana

Avioliittoon perustuva ns. isyysolettama säilyy käytännössä ennallaan. Avioliittoon syntyvän lapsen isäksi todetaan siis jatkossakin lapsen äidin aviopuoliso.

Jos isyys ei määräydy äidin avioliiton perusteella, isyyden voi selvissä tapauksissa tunnustaa jo ennen lapsen syntymää äitiysneuvolakäynnin yhteydessä. Samalla pari voi tehdä sopimuksen lapsen yhteishuollosta. Ennalta tunnustettu isyys on kuitenkin mahdollista peruuttaa 30 päivän kuluessa lapsen syntymästä. Epäselvissä tilanteissa tai muutoin niin haluttaessa isyyden selvittäminen ja tunnustaminen toimitetaan lastenvalvojan luona lapsen syntymän jälkeen kuten nykyisin.

Isyyden selvittämisessä siirrytään verikokeen ottamisen sijasta suun limakalvolta otettavaan solunäytteeseen, joka voidaan ottaa lastenvalvojan luona. Tämä nopeuttaa huomattavasti tulosten valmistumista.

http://www.fredman-mansson.fi/fi/yleista-tietoa/uutiset/311-uusi-isyyslaki-voimaan-1-1-2016

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20150011

Eli lapsi voi udella lailliselta, biologiselta tai geneettiseltä äidiltään, kuka biologinen isä oli, mutta vasta DNA-testi paljastaa, oliko se sittenkin lomareissun tuntematon rantaleijona.
 
Viimeksi muokattu:
Rahallinen kannustus saa entistä enemmän kaapunaisia raskaaksi. Se pitää leipoa jotenkin muihin asioihin kuten ansioveroihin.
Vaan naisen tuloverovapaus tai -kevennys ei. Muslimiperheiden naisistahan hyvin pieni osa käy töissä.

Ja jos se saisikin nuo naiset töihin nykyisen kotiinjäännin sijaan, niin eikö se olisi positiivista? Nythän musliminaisista jotain yli 80% on kotona.
 
Minun mielipiteeni ja ehdotukseni.

Opiskelut vie liian pitkän ajan ja niiden jälkeen pitää kerätä uraa ennen lastentekoa. Lopetetaan papereitten palvominen, tiivistetään koulutusuraa.
-Onko kaikkiin tarvetta olla pitkä koulutus? Kirjastonhoitaja, lastentarhatäti, automekaniikko, Insinöörin sijaan teknikkoja jne jne...
-ammattikoulun tiivistys, kolmen vuoden sijaan 1,5vuotta. Nyt se on kuuleman mukaan tyhjäkäyntiä suureksi osaksi.

Nuoret nopeasti koulutukseen ja ulos, helpompaa lisäkoulutusta tarvittaessa ja työttömänä.

Tehdään heille turvallisempi, luotettavampi ja ennakoitavampi yhteiskunta, lopetetaan tarpeettomat työsuhteiden ketjutukset jne.

Ekasta lapsesta isoin lapsilisä, toisesta pienempi, kolmannesta lähtien lisäksi jotain muita kannustimia. Esim verohelpotuksia ansioveroon, autoveron alennuksia isommasta perheautosta jne.

Helpompaa lastenhoitoa, ennenkin naapurintädit pitäneet huolta. Annetaan heille mahdollisuus tienata muutama euro.

Yhteiskunnassa on paljon kannustimia erota oikeasti sekä myös näennäisesti eri osoitteisiin. Annetaan myös kannustimia mennä yhteen ja naimisiin. Esim lapsilisä 1,5x naimisissa oleville.

Ainakin omassa kaveripiirissä olevat 25-40 vuotiaat miehet eivät ole hankkimassa lapsia ja yleensä lisätulot juodaan tai sitten laitetaan kaikkeen muuhun hyödylliseen kuten auton korjaamiseen jne. Naiset pilaavat harrastustoiminnan.
 
ja jossain päin taasen kaikki nuoret harrastavat lasten tekoa..

Eivät osaa käyttää ehkäisyä mutta se ei ole minun ongelma.

Minäkin tiedän muutaman miehen jotka joutuvat kärvistelemään vuosia maksaessaan elareita koska eivät olleet varovaisia.
 
Viimeksi muokattu:
Tähän syntyvyys asiaan ei taida olla yhtä totuutta.
Eikä määrä korvaa laatua tässäkään asiassa. Jos se Kontulan yksinhuoltajaäiti otetaan tarkkailuun (jonka on kolmella lapsella on jokaisella eri isä), pitäisi katsoa millaisia mahdollisuuksia ja voimavaroja hänellä on kasvattaa lapsistaan yhteiskuntaa hyödyttäviä kansalaisia. Jos voimavaroja ei ole riittävästi, saadaan niitä syrjäytyneitä lapsia. Lasten kasvatusvelvollisuutta taas ei voida ulkoistaa, se ei toimi.

Siksi asia on monella tavalla hankala asia.

Itse näkisin top 3 seuraavasti
1. Ihmisille töitä
2. Lapsiperheiden tukeminen kuntoon muutenkin kuin moraalisesti ja ohjaamisella, siis riittävät palvelut ja lapsivähennys verotukseen
3. Helpotetaan nuorten pääsyä työmarkkinoille lyhentämällä koulutusputkea ja työllistymistä
 
Back
Top