Vakava paikka. Mitä tekisit jos...

Maidan

Respected Leader
...saisit tietää että sairastat syöpä, jota todettu ei ihan alkuvaiheessa ja elinaika on 5 vuotta? Hoidon kanssa olisi ehkä hiukan enemmään, mutta takuita ei anna kukaan.

Tietäisit että hoidot ovat leikkaus ja mahdollisesti useat leikkaukset, sädehoito ja vieläpä sytostatit päälle - koko kärsimustaival on sinun ja voi invalidisoida sinua lopullisesti ja kuitenkin kuolema korjaa aika pian ja jopa samoihin aikoihin vaikket olisi käynyt koko hoitoa?

Tunnen yhden naisen joka kieltäytyi sytostasihoidoista, mutta kävi kuitenkin leikkausta. Hän uskoo että vegaanisella ruokavaliolla voi pysähtää syövän kehitystä. Hänen syöpä on havaitu varhain.

Tunsin yhden naisen joka kieltäytyi kaikista ja valitsi kuoleman. Ja sai sen aika pian.

Joka puolella kuulen tarinoita miten joku kävi kaikki hoidot ja kuitenkin se vain tulee uudestaan ja lopulta on hyväksyttävä kuoleman ja piste.

Tunnen myös yhden, kenen syöpä on havaituu niin varhaisessa vaiheessa, että sytostaasihoitojen jälkeen elää vieläkin. Kasvain oli keuhkoissa. En nyt muista tarkkan mutta ainakin yli 15 v. sen jälkeen elännyt.
Kontrollikäynnit ovat puhtaat.

Tunsin vielä muutaman , jotka lähti muutamassa kuukaudessa pois, eikä heitä edes ehditty hoitaa mitenkään. Vain kivun lievennystä.

Yksi ystäväni sai ensin keuhkoahtaumaan, kiitunut siihen ja lopulta sai aivokasvaimen ja lähti aika nopesti. Nauranut kyllä paljon sairauksilleen, jutteli minun kanssa viimeisen asti. Toinen käy parhaillaa taistelua - leukemia vastaan. Syö kourallinen lääkkeitä päivässä muihin vaivoihin ja päälle leukemia lääkeitä, potee niistä ikuista väsymystä ja kuvotusta, mutta elää. Välillä on pirteämpi, välillä ei. Kuntoilee uimalla aina kun jaksaa.

Syöpiä on niin paljon ympärillä..
 
Viimeksi muokattu:
.308 Win.

Samantien, turha ruveta revittelemään viittä vuotta. What's the point?

Eri asia tietysti jos ei ole omia lapsia jne, ja haluaa auttaa muita, esim. nuoria sikäli kuin osaaminen/ rahalliset resurssit riittävät siihen.
Mutta lähtökohtaisesti litra viinaa päähän, pari grammaa piriä nokkaan... sen jälkeen olet niin pahana, että 7.62NATO päähän on ihan järkevää.

No problem, problem solved.
 
Kuulostaa hyvältä. Kerrasta poikki ei ihan huono ajatus. Myös eutanasia on hyvä.


"Nielurisasyöpäpotilaista noin 70 prosentilla on kasvaimissa HPV-virusta, mikä on seitsenkertainen määrä 1970-lukuun verrattuna. Virus, kuten edellä mainittiin, leviää suuseksissä. Lisäksi partnereiden runsaus lisää sairastumisen riskiä, Docrates Syöpäsairaalassa toimiva gynekologisen onkologian erikoislääkäri Ilkka Räisänen toteaa."
https://www.iltalehti.fi/syopa/201603210175832_sy.shtml

Jahas..suuseksi nyt tappaa enemmään kun viina ja tupakka. :rolleyes: P16 ja P18 papillomat ovatkin tappavampaa kun venäläinen bojaryshnik ja lasipesuneste mahorkoineen.


Venäjänkielisessä foorumissa on hälyttävän vähän syöpäsairaita, syy on itse kustantava hoito. Lääkärit siellä ovat voimattomia jos sulla ei ole rahaa. PET laite vain kahdessa kaupingissa, Moskovassa ja Pietarissa. Lääkkeitä hommat itse, labratkin jne. Sytostaasi hoito. Sädehoitoa saa sentään ilmaiseksi..lueskelin vaan.

Syöpä iskee niihinkin joilla on terveet elämäntavatkin, erityisesti papilloman aiheuttamat sarkomat suussa ovat kuulemma tupakoimattomien ja terveiden nuorten aikuisten riesa. Juopoille ja sauhattajille on omat syöpälajikkeet.

Miksi niin monella löytyy rintasyöpä? Mitkään porkkana- ja punajuurimehut eikä juoksulenkit pelastaa rintasyövästä, vaikka joisit litra päivässä. Eikä terveet elintavat takaa mitään. Just.

Stressi. Kuulemma vaikuttaa. Mutta olisi asuinkumppani kultainen tai stressava paskiainen, syöpä ei vähät kiinnostaa. Iskee synnyttäneisiin naisiin ja niihin jotka eivät ole syynyttäneet. Aikamoinen venäläinen ruletti.


Ex-smoker saa jatkoaika keuhkosyöpään sairastuneena ja sytostaasi- ja "hyvyyden sateinen" hoidon ansiosta. Mutta myös savuton voi menehtyä keuhkosyöpään juuri eläkkeelle päästyään, kuten kaverini äiti.

Aika julma menoa.
 
Viimeksi muokattu:
Aamulla on toisenlaiset ajatukset ja taas kaivan mitä uutta ja tehokasta maailmassa löytyy..
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Chimeric_antigen_receptor
Auttaa kuulemma kiihtyttämällä oma immunipuolustusta mutta klassisten hoitojen rinnalla. Ei ole käytössä vielä (?)

Joka kolmannesta miehestä ja joka neljännestä naisesta tulee syöpän uhri. Tämä on JAMA Oncology :sta

Источник: https://versia.ru/novye-preparaty-ot-raka-po-karmanu-tolko-millioneram
Onneksi Lännessä hoidetaan ihmisiä, eikä vain miljonääreitä kuten Venäjällä.
 
Viimeksi muokattu:
Aamulla on toisenlaiset ajatukset ja taas kaivan mitä uutta ja tehokasta maailmassa löytyy..
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Chimeric_antigen_receptor
Auttaa kuulemma kiihtyttämällä oma immunipuolustusta mutta klassisten hoitojen rinnalla. En tiedä onko Suomessa.


Kyllä mielialat vaihtuvat, päivä olen taistelija, seuraavana päivänä surullinen olo, seuraavana iskee pelko ja otan suunta kohti hautusmaata, ja sitten taas palaan taistelijan asemaan.
Kiva tietää että etten ole ihan yksi: joka kolmannesta miehestä ja joka neljännestä naisesta maapallolla tulee syöpän uhri. Tämä on JAMA Oncology :sta

Источник: https://versia.ru/novye-preparaty-ot-raka-po-karmanu-tolko-millioneram

Onneksi Lännessä hoidetaan ihmisiä, eikä vain miljonääreitä kuten Venäjällä.
Tutulla on syöpä.
Kannattaa vahvistaa itseään. Pitää syödä hyvin ja liikkua, että kestää syöpähoidot.
Se on harmillista jos hoito joudutaan perumaan kun elimistö ei kestä sitä.
 
Tutulla on syöpä.
Kannattaa vahvistaa itseään. Pitää syödä hyvin ja liikkua, että kestää syöpähoidot.
Se on harmillista jos hoito joudutaan perumaan kun elimistö ei kestä sitä.
Näin on,
 
Viimeksi muokattu:
No kuin hyvä kunto pitää olla? Tekevätkö kuntotestin vai kysyvät vaan?

Liikkumista on ollut aina, vaikken ole mitään huippusuorittaja, kunnes alkanut oudosti sairastella, heikotti ja hiostutti liika juuri kesäisin, nytkin kevällä ja alkukesällä kunto oli einomainen, koko ajan olin liikkeellä ja näin aina kunnes ultravioletti voimistuu -alkaa oireilu.

Minulla samalla outo allerginen nenäoireilu kesäisin, reagoi johonkin ties mihin, vaikka aikaisemmat allergiatestit ovat OK, toisin sitä on aikakin. Dymista, avaava lääke ja duact auttavat, koska lima valu nieluun ja nenäontelossa on turvotusta. Tämäkin osittain voi aiheuttaa oireilua. Mutta panin merkille ettei antihistamiini auttanut minua paljon viime ja tänä vuonna. Ja viime kesänä sairaalan päivysteksessä, johon menin toisesta syystä, kaulassa havaittiin kyhmyn. Pienen. Sitä huomannut lääkäri käski tutkimaan jos ei menee ohi.

Terv.keskus lääkäri, venäläinen ääliö, vähätteli ja kertoi että joskus imusolmuke jää isoksi ilman syytä blabla ja se on normaalia, mitä oli täys paskapuhetta, mutta minä itse toiminut väärin, kun antanut olla ja hukkui muihin asioihin, ja kun lisäksi löysin tieton sitä että suurin osa kaulakyhmyistä ovat hyvänlaatuisiä :cry:Päätin hoitaa kuitenkin sen pois (leikaus) mutta vasta syyskuun matkan jälkeen. Jotta saisin uida Välimeressä.
En mielessäkään käynyt että suurentunut imusolmuke onkin metastaasi. Lievä huonovointisuus ajoi minua kuitenkin tänä kesänä vaatimaan tutkimuksia. TK lääkäri taas vähätteli eikä kiirehtinyt lähetteiden kanssa. Nyt olin itse hoputtamassa, vaihtoin lääkärin, sain tehdyn ohutneulabiopsian ja väriainetehostetun MK. Siellä ei ole mitään hyvää ja ilahduttava. Primaari tuumori onkin vasemmassa nielurisassa, joka on kyllä lähes oireeton. Epäily P16. Koska jotenkin imusolmukerakenne on sellainen.
Huomenna tiedän lisää - tutkimukset jatkuvat. Mitä hyvä en odottaa enää, en halua elä itsepetoksessa. Ei yhtään lohduttaa.

Masentaa että menetin kallisarvoista aika. Kaikki matkat on perutettu.
Käsittääkseni jos on sädehoitoa tai sytostaatteja, niin jokaisen hoitokerran jälkeen tutkitaan kuinka on toipunut. Jos kaikki ok, niin hoitoja voi jatkaa.
Mutta jos on vaikka ruokahalu mennyt ja paino putoaa liikaa niin täytyy pitää taukoa hoidoissa.
 
Käsittääkseni jos on sädehoitoa tai sytostaatteja, niin jokaisen hoitokerran jälkeen tutkitaan kuinka on toipunut. Jos kaikki ok, niin hoitoja voi jatkaa.
Mutta jos on vaikka ruokahalu mennyt ja paino putoaa liikaa niin täytyy pitää taukoa hoidoissa.
Ja sitähän syöpasolut ilahtuvat, siis tauosta..
Pitää siis syödä väkisin, vaikka pieniä annoksia ja juoda kaikki maailman smoothit väkisin. Paikallisesti annettu sädehoito kurkku kaulaalueelle voi aiheuttaa voimakasta kirvelyä kurkussa ja nieleminen voi sattua. Eli syömisesta ei tulee mitään vaikka vatsa kurnisi nälästä. Joten ruokahaluttomuus on siunaus. Mutta joka tapauksessa kuihtuu ja tippuu hoidosta.

Parempi olla ajattelematta..toisaalta parempi varauttaa pahimpaan.
 
Viimeksi muokattu:
Rupeaisin kasvattamaan lääkecannabista ja tutkimaan niitä vaihtoehtoisia keinoja chemomyrkyttämisen sijasta.
Kuulostaa hyvältä.
Löysin hyvän sivun yhdeltä alan pioneereista: https://www.projectcbd.org/

Saanko cannabiodit lääketelliseen tarkoitukseen Suomessa?
En tiedä mitään c. kasvattamisesta,vaikka varmaan osasin kun kasvattanut puutarhassa ihan mitä vain, kukista marjoihin ja mansikkaan. Mutta en mielellään polttaisi enää mitään. Saanko sitä cannabista käyttää polttamisen sijasta sisäisesti vaikkapa teenä?
 
Viimeksi muokattu:
Saanko cannabiodit lääketelliseen tarkoitukseen Suomessa, vai holhotaanko vielä ja pitetään viina ja tupakkaa parempana?

Suomessa cannabis, ja sen lääkemuoto on laiton. En tiedä kuinka laitonta on tiedon jakaminen, mutta jos he olisivat halunneet näpäyttää tästä asiasta niin monta muustakin asiasta olisi voinut tulla sensuuria ja banaania. Kuitenkin sun pitää tajuta että kyseessä on yksi kasvi, minka aktiivisista kombonenteista CBD on jalostettu korkealla THCn sijasta. Mutta homma lääkepuolella on siinä että kummatkin toimii ja THC on tunnettu kivun lievittäjänä, ruokahalun kasvattaja, vaihtoehtoisena stressi ja masennuslääkenä, ja mielialan kohottaja. CBD toimii toisella tavoin, se toimii kivunlievittäjänä ja joskus mielialankohottajana, mutta missä se todella vaikuttaa on esim migreenin, syövän, epilepsian, anorexian, ruuansulatus vaivojen, unettomuuden, lihas kuoristusten lievennyttäjänä. Migreenin kohdalla potilas voi lieventää vaivoja päivittäisestä hyökkäyksestä kerran kolmessa viikossa, epilepsia kohtaukset katoavat melkein kokonaan, krooninen kipu saattaa jossain tapauksissa kadota koko päiväksi, ja syöpä parantua kokonaan.




Saanko sitä cannabista käyttää polttamisen sijasta sisäisesti vaikkapa teenä?

Syötynä cannabis vaikuttaa kauemmin kuin polttamalla. Netissä on vino pino reseptejä, missä cannabiksen kukkia, lehtiä ja taikka öljyä käytetään ruuantekemisessä. Esim CBD oliivi öljyn tekeminen on suhtellisen helppoa.

Muuten on hieno kuulla kun toinen kertoo sulle että kahden viikon kokeilun jälkeen syöpälääkäri kertoo sulle että syöpä on ruvennut surkastumaan, vaikka he olivat antaneet sulle kolme kuukautta elinaikaa. Olen tähän mennessä auttanut kahta syöpäpotilasta, kahta epilepsia potilasta, ja liutaa kroonisesta kivusta kärsiviä ihmisiä antamalle heille informaatiota. Homma toimii, mutta se on euroopassa suurelta osin laitonta. Suomeassa varsinkin kun kulttuuri kurtistaa kulmiaa pelkästä cannabiksen mainitsemisesta.

Kehoitan sun kaveria käyttämään youtuubia tiedonkeräämiseen ja breaking bad mielitilaa ilman rahastusta, koska rahan tuominen kuvioihin ja myyminen tuo mukaan viranomaiset ja kriminaalit. Jos hän kasvattaa kolme kasvia kotona omiin tarpeisiin, ne sen pitäisi hänelle sallia sen sijaan että hän rupeaa sekoilemaan alamaailman kanssa ja hankkimaan sieltä ties mitä.
 
Viimeksi muokattu:
Suomeassa varsinkin kun kulttuuri kurtistaa kulmiaa pelkästä cannabiksen mainitsemisesta.
Aika kriminaali ja julmakin tälläinen kultturi. Tupakka on todellinen karsinoogeninen pommi ja kuitenkin sitä saa myydää, vaikka samalla todetaan että se on sitä ja tätä ja aiheuttaa kaikkea pahaa infarkteista syöpään. Viinaan kuollaan kun kärpäset, ja viedään sivullistenkin henget myös, ja sitäkin saa myydä, mutta lääketietelliseen tarkoitukseen kannabista ei saa käyttää o_O.

Entä ne Suomessa myydyt hamppusiemenet ja öljyt, olisko niistä edes hiukan apua?
Varmaan kaikki lääkitsevä niistä huolella tislattu pois tyhmien kana-aivoisten viranomaisten vaatimuksesta.. Mutta eihän ne kaikkea voi tuhota kasvista, jotain jää jäljelle, mutta onko siinä enää parantava..

Löysin suom.sivun josta voi ostaa vihermehut jossa on hiukan sitä CBD-A:ta myös kapseleissa, ja muita hampputuotteita, niitä samoja joita myydään luontaistuotekaupoissa.

Löysin ukrainalaisen sivuston, jossa mainitaan syöpäsairaiden protesteista, ihmiset vaati sallia lääketietelliseen tarkoituksen menevän cannabiksen sallimista kaikille syöpäsairalle.
Israel on yksi paikoista jossa tätä ymmärretään hyvin. Humaanisin valtio syöpäsairaiden auttamisessa. Kuulemma.

5a8ddb432e02a48be688a1bcc1cc94b580a59daf.jpg

"Luonto loi kasveja lääkintätarkoitukseen"
https://update.com.ua/istorii_tag92...obiasniaiut-kak-konoplia-spasaet-zhizni_n3659
 
Viimeksi muokattu:

CBD-A on jalostamatonta CBDta. Samalla tavalla kuin viskin ja viinan kanssa, sä voit muuntaa tuota CBD-Ata CBDksi samalla tavalla kuin teet THC-Asta THCta.

Mikähän olisi lähin paikkaa jonne voisin lentää jossa olisi cannabista saatavilla

Internetti. Ei tarvitse lentää, posti tuo kotia. Mikään laki ei kiellä sua ostamasta siemeniä, vasta kun sä rupeat kasvattamaan niistä jotakin niin laki tulee eteen.
 
Itse joutunut syöpäsairaita liian useita seuraamaan läheltä. Meidän suvun vakiosairaus eturauhassyöpä. Ilmeisesti akat ei enää anna ja runkkaamisen taito kadonnut. Isän serkulle lääkäri sanonut ettei eturauhasyöpä tule aktiivisien siemensyöksyjen omaaville.
Itse toivon keuhkosyöpää tai äkillistä pumpun pettämistä 10v päästä, poika silloin 20v. Kerroin keväällä toisessa ketjussa kuinka yritin itseni ampua. Jokainen joka tietää kuinka hyvällä prosentilla haulikonpanoksen nalli toimii, niin tietää, että ihme kun vielä pää.
Kävi homma niin lähellä etten oman käden kautta täältä pois lähde. Silloin minulla ei ollut vielä poikaa. Se on nyt vain kansalaisvelvollisuus kasvattaa lapsensa jaloilleen, huvitti itseä elämäminen tai ei.
Sisko meni joku vuosi sitten ärhäkkään rintasyövästä levinneeseen syöpään. Minulla tuli kova tappelu sen miehen kanssa kipulääkityksestä. Liikunta kyky, näkö lähti siskolta ensin ja oli lopulta päiviä tiedottomana. Siskon mies kielsi morfiinilääkityksen, että saisi vielä edes "hetken jutella". Minun mielestä itsekästä.
 
Huomenna leikkaus. Pelottaa. Lääkäri oli ihan OK tuntuinen, sanonut suoraan ne asiat, josta jo osasin arvata, itse asiassa olen lukenut tutkimusten tulokset ja tiesin melkoisella varmuudella että ovat kaikkea muuta mun hyvät. Siksi en kysynyt paljon mitään ja lääkäri kertoi olennaisia asioita näin alkuun: leikkaus, patologin tutkimus muista lähellä olevista paikoista ja sädehoito/sytostat.hoito.
 
Viimeksi muokattu:
CBD-A on jalostamatonta CBDta. Samalla tavalla kuin viskin ja viinan kanssa, sä voit muuntaa tuota CBD-Ata CBDksi samalla tavalla kuin teet THC-Asta THCta.
Siis, pääkopppa toimii vähän huonosti..kumpi on tehokkampi CBD-A vai tavallinen CBD?
Suomessa myydään jotain sisäisesti otettavia viherjuoma kapsleita ja viherjuomia, jossa on CBD-A. Tilaan ne joka tapauksessa. Lukee että vahvistavat immuniteettia. Suomalainen toimittaja/valmistaja. Hamppua viljellään heille tähän tarkoitukseen mm Sloveniassa, Unkarissa ja Ranskassa, ja vielä jossain Euroopan aluella. Heidän kanssa heillä joku eco-sopimus.

Pitoisuuksista en osa sanoa, tuskin kovin ihmeellisia. Mutta sekin voi toimia, kai. Muistan käytin kerran Yliopiston apteekissa myynnissä ollutta Finola hamppusiemenöljyä, ja siinä oli maininta THS, ja tai en muista tarkkaan, niin pieni nollasta alaspäin. Mutta se ihmeellisellä tavalla rauhoitti hermosäryn. Käytin sitä pitkään.

Tässä on hyvä linkki. Keskusteltu A-studiossa asiasta, joku kaheli kutsui hampunviljelijöt rikollisiksi.
Panacodien ja Tramalien valmistajat ja muiden pilvin pimein olevien myrkkyjen ovat sitten ei-rikollisia, huipussahan siellä miljardöörejä lääkebisneksessä.

https://www.hamppumaa.fi/ketka-kutusutaan-keskustelemaan-kannabiksesta/
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: ctg
Siis, pääkopppa toimii vähän huonosti..kumpi on tehokkampi CBD-A vai tavallinen CBD?

THC ja CBD on cannabiksen päävaikuttajia. THC-A ja CBD-A on raaka-aineita joita kasvi ei ennättänyt jalostamaan aktiivisiksi ainesosiksi, mutta jälkikäteen ne voidaan muuntaa aktiiviseksi samalla parantaen makua. Kasvissa ei voi olla CBDta ilman THCta, mutta ne voi olla jalostettu niin pitkälle että toinen melkein kokonaan katoaa. Suositus kasvien yhteydessä on seurata nenää eikä katsoa numeroita kunnes se oma lajike on löytynyt. Öljyn kanssa jengi on ottanut 400 - 1000 mg per päivä kun kyseessä on ollut syöpä. Epilepsia potilaat ottavat huomattavasti vähemmän.
 
@Maidan

Täällä on disinformaatiota.

Suomessa on käytössä viisi lääkekannabisvalmistetta. Sativex-kannabislääkevalmiste sai myyntiluvan Suomessa vuonna 2012 MS-tautia sairastavien lihasjäykkyyden hoitoon. Sativexille ei tarvita erityislupaa vaan neurologian erikoislääkärin tai neurologian alan sairaalayksikön lääkärin kirjoittama resepti riittää. Lupa myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 2006 miehelle, joka kärsi onnettomuudesta johtuvista selän hermovaurioista ja opiaattijohdannaiset kipulääkkeet olivat aiheuttaneet sivuoireita.

Suomessa lääkekannabisreseptejä on kirjoitettu muun muassa henkilöille, jotka sairastavat MS-tautia, Parkinsonin tautia, vaikeaa reumaa, aidsia, syöpää tai kroonistunutta migreeniä.

Minusta tässä pitää nyt ensimmäisenä miettiä ihan jotain muuta kuin kannabiksen kasvattamista.

Malttia, malttia ja malttia. Ensin kannattaa katsoa tutkimukset loppuun, että mitä sieltä on tulossa.

Suurin piirtein tällaista:

Suurentunut imusolmuke poistetaan paikallispuudutuksessa, tähystyksessä tai leikkauksessa ja tutkitaan mikroskoopilla lymfooman varmistamiseksi ja sen tyypin määrittämiseksi. Syövän levinneisyyttä tutkitaan koko vartalon tietokonetomografialla sekä veri- ja luuydinnäytteestä. Joskus käytetään lisäksi PET-TT -tutkimusta.

hoito aloitetaan nykyään solunsalpaajahoidolla, johon liitetään myöhemmin sädehoito. Solunsalpaajien yhdistelmä valitaan kasvaimen tyypin, koon ja levinneisyyden perusteella. Sädehoito on yleensä tehokasta Hodgkinin lymfoomaan ja joskus pienen ja paikallisen, uusiutuneen lymfooman hoidoksi riittää pelkkä sädehoito.
Hodgkinin tautiin on myös mahdollista käyttää biologista hoitoa eli täsmälääkettä. Hodgkinin lymfooman hoidossa tavallisin biologinen hoito on brentuksimabivedotiini.

Ennuste on yleisesti hyvä. Kuolleisuus lymfoomaan on laskenut jatkuvasti 2000-luvulla uusien hoitomuotojen myötä. Ennusteeseen vaikuttaa aina muun muassa syövän tyyppi ja levinneisyys. Kokonaisuudessaan lymfoomista paranee alle 60 -vuotiaista noin 80–90 %. Yli 60 -vuotiaiden ennuste ei ole yhtä hyvä.

https://www.tohtorille.fi/taudit-ja-sairaudet/imusolmukesyopa
 
@Maidan

Täällä on disinformaatiota.

Suomessa on käytössä viisi lääkekannabisvalmistetta. Sativex-kannabislääkevalmiste sai myyntiluvan Suomessa vuonna 2012 MS-tautia sairastavien lihasjäykkyyden hoitoon. Sativexille ei tarvita erityislupaa vaan neurologian erikoislääkärin tai neurologian alan sairaalayksikön lääkärin kirjoittama resepti riittää. Lupa myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 2006 miehelle, joka kärsi onnettomuudesta johtuvista selän hermovaurioista ja opiaattijohdannaiset kipulääkkeet olivat aiheuttaneet sivuoireita.

Suomessa lääkekannabisreseptejä on kirjoitettu muun muassa henkilöille, jotka sairastavat MS-tautia, Parkinsonin tautia, vaikeaa reumaa, aidsia, syöpää tai kroonistunutta migreeniä.

Minusta tässä pitää nyt ensimmäisenä miettiä ihan jotain muuta kuin kannabiksen kasvattamista.

Malttia, malttia ja malttia. Ensin kannattaa katsoa tutkimukset loppuun, että mitä sieltä on tulossa.

Suurin piirtein tällaista:

Suurentunut imusolmuke poistetaan paikallispuudutuksessa, tähystyksessä tai leikkauksessa ja tutkitaan mikroskoopilla lymfooman varmistamiseksi ja sen tyypin määrittämiseksi. Syövän levinneisyyttä tutkitaan koko vartalon tietokonetomografialla sekä veri- ja luuydinnäytteestä. Joskus käytetään lisäksi PET-TT -tutkimusta.

hoito aloitetaan nykyään solunsalpaajahoidolla, johon liitetään myöhemmin sädehoito. Solunsalpaajien yhdistelmä valitaan kasvaimen tyypin, koon ja levinneisyyden perusteella. Sädehoito on yleensä tehokasta Hodgkinin lymfoomaan ja joskus pienen ja paikallisen, uusiutuneen lymfooman hoidoksi riittää pelkkä sädehoito.
Hodgkinin tautiin on myös mahdollista käyttää biologista hoitoa eli täsmälääkettä. Hodgkinin lymfooman hoidossa tavallisin biologinen hoito on brentuksimabivedotiini.

Ennuste on yleisesti hyvä. Kuolleisuus lymfoomaan on laskenut jatkuvasti 2000-luvulla uusien hoitomuotojen myötä. Ennusteeseen vaikuttaa aina muun muassa syövän tyyppi ja levinneisyys. Kokonaisuudessaan lymfoomista paranee alle 60 -vuotiaista noin 80–90 %. Yli 60 -vuotiaiden ennuste ei ole yhtä hyvä.

https://www.tohtorille.fi/taudit-ja-sairaudet/imusolmukesyopa
Kyllä tässä mennään juuri siinä järjestyksessä kun sanot. Nielurisassa on maininta diffusioalue tai jotain. Nielurisat poistetaan, varmuuden vuoksi sitä tervettäkin puolta, jossa ei ole mitään. Suurentuneet imusolmukkeet ovat merkki metastaaseista primaari tuumorista, imusolmukeessa on jotain mitoosia ja isoja soluja, ja erikokoisia soluja,
Minulla ei ollut mitään kipuakaan kurkussa. paitsi viime aikoina outo sairastuminen, lievä kuumeilu ja heikkous.
Myöhemmin minulle tulee oletetusti sädehoito, kaikki riippuu sitä mitä patol. löytyy siellä nielurisassa. Mahdollisesti sytostaasihoitokin.

Minä olen lukenut että jotkut saa Sativex lääkettä, heidän määrä on kuitenkin naurettavan pieni verrattuna kokonaismäärä syöpään sairastuneita. Ja niin kun siellä sanotaan "silloin kun kaikki käyty läpi, tai mikään ei sovi". Kuitenkin monien syöpä uusiutuu lääketietellisestä hoidosta huolimatta ja ihmiset menehtyy. Monille sopivat kaikki maailman kipulastarit ja opiatit, että niitä vaan naama täyteen ja menoksi hautausmaan suuntaan. Kuitenkin on paljon tutkimuksia että cannabiodit tuhoavat syöpäsoluja, ja siksi niitä pitää saada kaikille syöpä vastaan taisteleville.
On olemassa tutkimukset että se on hyvä tuki ja jopa yksistään toimi kun tuhoa nimenomaan syöpäsolut ja jättää terven kudoksen rauhaan. Voin ymmärtää myös syyn miksi lääkeiden valmistajat jarruttaa cannabiodien tutkimuksia ja saattavuutta yms , koska moni lääke johon sijoitettu paljon voi olla kakkosena eikä myy. Ja jotkut menettää isoja rahoja.
Harva s.sairastuneista ajattelee cannabista huumeaineena. Itse en esim suostuisi polttamaan sitä, koska en halua mitään savuja keuhkoihin, minua ei edes kiinnosta humaltuminen, vaan haluan käyttää cannabiodeja vahvana öljynä sisään tai teenä tai smoothiin.

En usko että ryhdyn viljelemään mitään, se on niin työlästä, ja tulevasta fys.voinnista harma aavistus.
Helpompi lähteä sinne missä sitä saa vapaasti, asua siellä niin pitkään kun mahdoillista ja käytää öljynä/teenä vahvassa ja puhtaassa muotossa.

Päätin kirjoittaa tästä kuitenkin avoimesti, koska joku voi kenties saada apua tästä, olla onnekkaampi kun minä, huomata muutoksia varhaisessa vaiheessa.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top