Valko-Venäjä

Sellainen tarkennus tähän asiaan että kotimaiset rajavartijat eivät ole tuolla todellakaan kotimaisen viranomaisen ohjeistuksella vaan Frontexissä komennot ja ohjeistus tulee Frontexilta. Uskoisin että tässä on taustalla se että EU:n rajaviranomainen Frontex toimii kuin normaalisti ja paikallinen viranomainen tiukkaa linjaa = tämä antaa pelivaraa lyödä lisää painetta kääntämällä myös Frontex henkilöstö tiukemmalle vaihteelle siinä vaiheessa kun paikalliselta loppuu paukut. On aliarvioimista pitää Frontexia hyväntahtoisina hölmöinä tai Moskovan käsikassaroina, tässä kohtaa syyllistyy sen sanoja siihen että strateginen ymmärrys rajoittuu oman poteron näkymään.
Jos EU syvenee liittovaltion suuntaan, niin myös rajavartiointi koko EU:n alueelle siirtynee Frontexin tai jonkun muun vastaavan alaisuuteen. Paikalliset viranomaiset hoitaa edelleen pääsääntöisesti rajan päivittäistä valvontaa, mutta korkein käskijä on muualla.
 
Jos EU syvenee liittovaltion suuntaan, niin myös rajavartiointi koko EU:n alueelle siirtynee Frontexin tai jonkun muun vastaavan alaisuuteen. Paikalliset viranomaiset hoitaa edelleen pääsääntöisesti rajan päivittäistä valvontaa, mutta korkein käskijä on muualla.
Kyllä, uskoisin kanssa että tulevaisuudessa trendi pitkällä aikavälillä on tuohon suuntaan. Siitä en osaa sanoa onko tuo kuinka hyvä/huono asia, mutta toisaalta tuossa yhteisössä sotilaallinen toimintakin on suurimmalta osin hoidettu keskitetyllä ratkaisulla NATO:n sateenvarjon alla. Näkisin tällaisena satunnaisena ajattelijana että kaikista absurdein tilanne olisi että rajaa vartioisi keskitetty Frontex missä Suomi vetäisi suomettuneena laput silmillä ilman-NATO-jäsenyyttä sotilaallisena ratkaisuna. Toivottavasti näin ei koskaan käy.
 

Uutisen lopussa suht hyytävä kommentti V-V:n tiedotustoimistolta:

Käsikirjoitus ollut jo valmiina Tsimanouskajan pään menoksi? Psyykkinen tila... :rolleyes:

Mikä parasta se ei ollut tavannut yhtään joukkueen lääkäriä tai psykologia. Et vähä haisee et keksittiin ny varma juttu minkä kaikki uskoo saleen ! Ainakii Venäjällä ja osa myös Valkoisessa versiossa.
 
Jos Korte olisi nimetty 400m VIESTIIN (kun muita parempia ei olisi ollut varamieheksi tarjolla) uskoisin hänen siihen suostuneen. Ja jos hän ei olisi suostunut olisi osa suomalaisista hänet maanpetturiksi haukkunut. Ja kun hän olisi aikoja sitten suorittanut oman 110m aitajuoksunsa olisi hänet lähetetty kotiin ihan niinkuin muutkin lajinsa jo päättäneet urheilijat.
No ei hänen olisi oman tai läheisten turvallisuuden puolesta tarvinnut kuitenkaan pelätä, henkistä ruoskintaan vaan.
Ja tottakai Lukasta pitäisi päästä eroon, siinä vain voi käydä niin että pahimmassa tapauksessa tilalle tulee Putler.

Ei varmasti olisi suostunut. 400m on TÄYSIN eri laji ku 100m aidat. Täysin erilaiset ominaisuudet vaativat nämä lajit. Joku hippokisojen voittaja olisi luultavasti ollut parempi varanainen kuin Korte. Ja Korteella oli kummiskii viel reisi paskana et heti ku kisoista kotiin palasi leikattiin reidet. Edes villeimmissä unissä ei 100m oli sit sileän tai aitojen juoksijaa ei nimetä 400m tiimiin. Ei muussa ku vittuilu mielessä tollaista tehdä.
 
Istu 26 vuotta ja tule heikoksi, kun "teräskuulat" painavat liikaa. Olisiko mahdollista että pian jalkaleikkauksessa lännessä. Toisaalta, jos puhuu kahdeksan tuntia putkeen, niin vaipat voi olla melko täynnä, virtsa ainakin karannut päähän jo aiemmin. Vaihtoehtona saattaa olla toki myös jokin neurologinen häiriö, kuten tasapainohäiriö. Näytti ainakin hyvin heikolta diktaattorilta.

On kaksi eri asiaa, se mitä suu puhuu ja mitä kädet tekee.

Eikai tuota kukaan länsimaa vastaan ota vaikka kui anelisi. Vaikkaan et apua pyytäisi jostain tuolta lähi-idän rikkaista maista.
 
Nyt kun muutama viikko on kulunut, verkon trolliuutisointi on jälleen vaisua ja vaahto suussa hieman tasaantunut, niin onko Frontex tai suomalaiset rajavartijat estäneet Liettuan rajavartijoita toimimasta oman hallituksensa määräysten mukaan?


"Tuemme Liettuaa palautusten valmistelussa ja voimme myös järjestää palautuslentoja. Voimme tukea sekä vapaaehtoisissa että pakolla toteutetuissa palautuksissa, sanoi Frontexin pääjohtaja Leggeri."

Simpauttaja
 
Nyt kun muutama viikko on kulunut, verkon trolliuutisointi on jälleen vaisua ja vaahto suussa hieman tasaantunut, niin onko Frontex tai suomalaiset rajavartijat estäneet Liettuan rajavartijoita toimimasta oman hallituksensa määräysten mukaan?
Veikkaan, että siltä osin kun frontex on avannut ovia ja mahdollisesti "tehnyt virheen", niin taakajanjako toimii ja ovat samantein luvanneet kuljettaa eteenp... korjaan pohjoiseen päin, tarpeeksi pohjoiseen.
 
Nythän voisi olla hyvä hetki hoitaa Suwalkin reitti kuntoon. Luka polvillaan, Bidenillä, Natolla ja Euroopalla täys tupakki Afganistanin kanssa. Zapad alkamassa.
Tosiaan haluaisin yrityksen nähdä. Heiluu Lukan pallit sen jälkeen toinen Itämeressä ja toista ei oo näkynyt.
 
Nythän voisi olla hyvä hetki hoitaa Suwalkin reitti kuntoon. Luka polvillaan, Bidenillä, Natolla ja Euroopalla täys tupakki Afganistanin kanssa. Zapad alkamassa.
Ollaa vissii katsottu eri uutisia. Minä kun luulin että USA, Nato ja Eurooppa olis just vetäytynyt 20 vuotta kestäneeltä sotaretkeltä Afganistanista ja yhtäkkiä joutilaita ukkoja riittää.
 
Näissä diktatuureissa on aina se villikortti että miten yhteiskunnan toiminta jatkuu kun diktaattori kaatuu. Irak oli hieno esimerkki joka laittoi kovemmankin jenkkikenraalin tuijottamaan monttu auki. Saddam kaatui ja kaikki lähti kotiin. Pienintä valtion virastoa myöten kukaan ei enään tullut töihin. Se oli iso yllätys kaikille.
 
Ollaa vissii katsottu eri uutisia. Minä kun luulin että USA, Nato ja Eurooppa olis just vetäytynyt 20 vuotta kestäneeltä sotaretkeltä Afganistanista ja yhtäkkiä joutilaita ukkoja riittää.
Samat uutiset, eri tulkinta.

Tietämättömyyden syvällä sisäisellä rintaäänellä mietin, että Bidenin into lähettää joukkoja vieraaseen sotaan on nyt pienimmillään. 20 vuotta sotaa, uhreja, laivalasteittain rahaa ja kaikki valui hiekkaan muutamassa päivässä. Kaikki meni, paitsi paska jäi.

Putinilla on ikää ja voimat vähenee, tyytymättömyys ja vastustus lisääntyy. Jos halua on haastaa NATO, niin voisiko olla tässä se tilaisuus? Vai odottaako USAn konfliktia Kiinan kanssa?

Valko-Venäjän ja Liettuan kriisiä on lämmitetty huolella. En usko, että kyse voi olla vain Lukashenkan vittuntumisesta, vaan ohjeet on tulleet ja olleet selvät. Lietso ja provosoi.

Eisempualee, tämä mun jorina on ihan lämpimikseen juttelua eikä perustu yhtään mihinkään :rolleyes:
 
Back
Top