Valko-Venäjä

Tarinan syöttöä ala iltalehti..

Suomen itärajalle aita? Näin paljon se maksaisi​

Kysyimme, voisiko Suomen itärajan aidata. Ajatus on järjetön, vastaa asiantuntija.

  • EU:n rajalle on tehty aitaa turvapaikanhakijoiden tulon estämiseksi.
  • Suomella on pitkä itäraja, mutta senkin aitaamista on jo esitetty.
  • Kysyimme, onko ajatus mahdollinen.

EU:n rajoilla, Valko-Venäjän ja Puolan metsissä käydään paraikaa kamppailua elämästä ja kuolemasta. Valko-Venäjä käy hybridioperaatiota EU:ta vastaan usuttaessaan hädänalaisia ihmisiä EU:n rajoille. Ihmisiä on jo kuollutkin.

Asia puhuttaa Suomessakin, sillä siirtolaisten pääkohdemaiksi on kerrottu Saksa ja Suomi.

Entäpä jos Suomen itärajan pituudelle rakentaisi aidan?

Paljonko sellainen maksaisi?

Ajatus on tuttu tietysti Yhdysvalloista, jossa populistinen aiempi presidentti Donald Trump keräsi ääniä lupauksillaan rakentaa aidan Meksikon rajalle päämääränä estää siirtolaisten tulo maahan. Trump puhui vielä laittavansa meksikolaiset maksamaan muurin.

BBC kertoi vuosi sitten laajassa artikkelissaan, että Trumpin muurinrakennus oli kaukana siitä, mitä hän oli luvannut. Suurin osa muurista oli teräsaitaa, eli ei varsinaista betonimuuria, josta Trump alun perin puhui. Kyse oli joka tapauksessa jopa 15 miljardin dollarin projektista.

Suomessa aita-ajatuksen heitti ilmoille entinen sisäministeri, kokoomuksen Kai Mykkänen.

"Soita Donald-sedälle”​

Lähestytään aita-asialla Rakennusliiton viestintäpäällikkö Janne Mäkistä.

Paljonko maksaisi tuommoinen aita tai muuri?

Häntä ajatus ensialkuun naurattaa.

– Sinun pitää soittaa Floridaan ja kysyä Donald-sedältä.

Sen jälkeen hän vakavoituu.

Kuka voisi Suomessa rakentaa itärajan mittaisen aidan?

– Sitä voisi kysyä tuolta viherrakennuspuolelta. Mikään talonrakentaja sellaista ei taitaisi rakentaa. Maataloudessa ja viherrakentamisessa tehdään komeitakin aitoja ja portteja, Mäkinen pohtii.

LUE MYÖS​

Kai Mykkänen: Hallituksen harkittava aidan rakentamista Suomen itärajalle siirtolaiskriisin vuoksi

”Tulisihan se järjettömän hintaiseksi”​

Soitetaan seuraavaksi Viher- ja ympäristörakentajat Vyra ry:n toiminnanjohtaja Miisa Uskille.

Häntäkin ajatus itärajan aitaamisesta tai muurin rakentamisesta rajalle naurattaa aluksi. Yhdistyksellä on kuitenkin olemassa laskuri, jonka avulla voi hahmotella hintoja.

– Se ei sinänsä ole vaikea laskutoimitus, kun on metrimäärät, mutta on siinä sellainen asia, että ei sitä oikein pysty laskemaan. Siellähän ei ole teitä, eli pitäisi rakentaa infraa, että pystyisi rakentamaan sen muurin.

Yhdistyksen sivuilla olevan esimerkkilaskelman mukaan 500 millimetriä korkea, ladottu betonikivimuuri kivineen, toimituskuluineen, pohjatöineen ja muurin taustan täyttötöineen maksaisi 190 euroa juoksumetriltä.

Itärajan maarajan osuus on 1 289,6 kilometriä. Se on 1 289 000 metriä. Näin ollen muuri maksaisi pyöreästi 245 miljoonaa euroa – siis ilman massiivisia tienrakennusurakoita.

Ja se olisi vain puoli metriä korkea. Eihän se pidättelisi ketään.

– Sittenhän siihen olisi helppo tavallaan lisätä sitä korkeutta, pohtii Uski.

– Sen muurinhan pitäisi olla varmaan joku 2,5–3 metriä korkea, mikä sinne rajalle väsättäisiin. Tuo hinta pitää sisällään ne perustamiskulut ja -maanrakennustyöt, niin sitten sen voisi laskea, paljonko juoksumetri on korkeuden mukaan. Siitähän se hinta tulisi, ja siitä metrimäärästä, minkä se itäraja on.

Vaikeaksi menee.

– Mitähän se sitten olisi se juoksumetri ilman perustuskuluja. Varmaan sen joku kivitehdas osaisi kertoa. Sitähän ei voi suoraan kertoa, koska perustuksia ei tarvitse erikseen jokaiselle puolelle metrille.

– Mutta siis... Tulisihan se ihan järjettömän hintaiseksi.

Riittäisikö pensasaita?​

Entä jos menisi vähän kevyemmällä versiolla. Rakentaisi vain pensasaidan. Tämmöisen orapihlaja-aidan?

– Siellä laskurissa on myös se pensasaidan perustaminen.

Tuija-aita tontin rajalle? 72 euroa per juoksumetri?

– Se tuija nyt ei paljon pidättele.

– Se orapihlaja... Onko siellä mitään pensasta laskettu? Se tuija on aika kallis.

Onko se tämä lehtipensaat?

– Joo juuri se. Siitähän sen saisi suoraan, paljonko pensasaidan perustaminen maksaisi.

16,5 euroa juoksumetri. Sittenhän se kannattaisi rakentaa tuommoinen pensasaita?

Uski nauraa.

– Niin. Tai ehkä se sähköaita olisi kuitenkin se ratkaisu?

Mutta paljonko semmoinen sähköaita sitten maksaisi?

– No ei mitään hajua. Emme me oikeastaan tee sähköaitoja.

Jos hallituksen mielestä tämä on nyt hyvä idea rakentaa se aita, niin mihin kannattaa ottaa yhteyttä, että saa tarjouksen?

– Jaa-a. Varmaan se olisi sitten Rakennusliitto tai joku isompi urakoitsija sähköpuolelta.

Niin. Riittäisivätkö Suomessa viherrakentajat, jos itärajaa pitäisi alkaa aitaamaan?

– No. Heh. Kyllähän yrityksiä on paljon, mutta kyllä se varmaan aika haasteellista olisi. Kyllä sen varmaan joku tekisi.

– On teillä hyvät jutut...

Mutta olet sitä mieltä, että tämä tulisi järjettömän kalliiksi?

– Juu ei. Idea ei ole kyllä hyvä. Siihen menisi niin hirveä määrä verorahoja, että ei järkeä.

Luotamme Rajavartiolaitokseen?

– Ennemmin niihin. Jos pistät pelkän betonimuurin, ei se pidättele ketään. Sen pitäisi olla kuten siellä Meksikossa. Ei se pensasaitakaan pidättele ketään, oli se orapihlajaa tai ei.

– Ehkä joku piikkilanka-aita voi jonkun verran pidätellä.

Piikkilanka-aitaa Puolan ja Valko-Venäjän rajallakin näkyy olevan. Parissa verkkokaupassa 300 metrin rulla niin sanottua NATO-piikkilanka maksaa noin 150 euroa. Sitä kun vetäisi koko itärajan matkan, hinta olisi vain 650 000 euroa. Mutta ei yksi lankakerros riittäisi. Työvoimakustannuksetkin pitäisi laskea.

Te ette varmaan hirveästi piikkilanka-aitojakaan rakentele?

– Ei rakenneta. Harvemmin kukaan niitä pihalleen haluaa.

– Luulen, että aika vaikea on saada ketään laskemaan sitä tarkasti, eikä siitä tarkkaa summaa kuitenkaan saa, koska sinne pitäisi ensin saada ne tiet, että sinne voi rakentaa.
 
Toimittajahan voisi soittaa Kreikkaan mutta ei, paha Donald tai populisti-Puola.

Tonni per metri olisi vain miljoona per kilometri. Koko itärajan pituista aitaa ei tarvittaisi. Ei myöskään rajamiestä per metri - lähestyjäthän näkyisivät pitkälle.

Government spokesman Stelios Petsas said Monday that 26 kilometers (16 miles) of wall would be added to an existing 10-kilometer (six-mile) section of fence in a 63-million-euro ($74 million) project due to be completed by the end of April.

Kreikan referenssikustannus olisi karkeasti 2,5mE /km.

1604435263.jpg

Jos joudumme venäjän kanssa selkkaukseen niin ainoa keneltä voi edes jollain tasolla odottaa saavamme apua on juuri USA. Silloin on suomen etu että järjestelmät on yhteensopivia. Kellään muulla ei ole jerkkua auttaa meitä. On itsepetosta ajatella jotain muuta, ellei ole sitä sakkia joka odottaa äiti venäjän pelastavan.
Vahvin diili meillä on jonkun muun maan kuin usan kanssa.
 
En tiedä onko tämä nyt niitä harmaan vaiheen hiljaisia signaaleja, mutta erikoista joka tapauksessa.
Tätäpä pitäisi meilläkin miettiä vähän - tai olisi pitänyt - ennen kuin kotimainen vaateteollisuus ajetaan alas. Valtion pukutehdas myytiin ja meni yksityisenä konkurssiin, ja käytännössä muukin vaateteollisuus on lopettanut Suomessa pientoimijoita lukuunottamatta. Voipi olla niin, että ainakaan itäeurooppalaisilta toimittajilta ei liikene maastopuvun maastopukua enää tänne, ei edes valtiolle, jos tilanne tästä perkelöityy. Läntisemmätkin toimittajat voivat olla kovin kuormitettuja.

Pojalla kutsunnat pian. Taidan ehdottaa että älä lähde matkalaukkujen kantajaksi. Itse harkitsen kamppeiden palauttamista pian ja sen myötä ryhdyn agitoimaan laajasti populaatiota FIXIT.
Ja tähän sen verran, että jos usutat poikasi tuon valinnan tekemään, niin eipä hän sitten pysty puolustamaan maatamme, jos tilanne menisi paremmaksikaan. Tai perhettäänkään.
Kuten SKDL aikanaan totesi, valta on loppukädessä niillä, joilla on aseet - siksi jopa SKDL:n aktivistit usutettiin hakemaan mahdollisimman kattava sotilaskoulutus.

Venäjä on myös kansamme olemassaolon uhkana paljon suorempi kuin mikään sisäinen ongelma.
 
Lisäksi pitää tässä yhteydessä vielä sanoa, että kyllä SKDL:ssäkin NL-isänmaalliset olivat vähemmistössä. Valtaosa SKDL:n kannatuksesta oli reagointia silloiseen hyvinvointivaltion ja sopimusvaltion puutteisiin. Kannattajien runko oli rintamamiehiä jotka olivat kantaneet asetta siinä missä muutkin.
 
Raja-aitaan liityvään keskusteluun liittyen, Rajavartiolaitoksella on parhaillaan meneillään maarajan teknisen valvontajärjestelmän uudistaminen. Tiedossa olisi lisää droneja, sensoritekniikan päivittämistä ja uudistamista. Tähän mennessä hallitus on käsittääkseni myöntänyt rahaa hankkeen toteuttamiseen about 15 miljoonaa euroa (viime vuoden tilanne).

Pikkuisen karkkirahaa on saatu näemmä myös täältä.

Toimittajahan voisi soittaa Kreikkaan mutta ei, paha Donald tai populisti-Puola.

Tonni per metri olisi vain miljoona per kilometri. Koko itärajan pituista aitaa ei tarvittaisi. Ei myöskään rajamiestä per metri - lähestyjäthän näkyisivät pitkälle.

Government spokesman Stelios Petsas said Monday that 26 kilometers (16 miles) of wall would be added to an existing 10-kilometer (six-mile) section of fence in a 63-million-euro ($74 million) project due to be completed by the end of April.

Kreikan referenssikustannus olisi karkeasti 2,5mE /km.

1604435263.jpg

Elinkaari-kustannuksina tonni/metri... Vaikka sitten koko raja läpi. Olisi sijoituksena kuin arvoesineitä hautaisi maahan tai Taunuksen osto, kyllä se arvonsa pitäisi. Jos tuo siis auttaisi, mutta kun ei auta.
 
Kerro ihmeessä, mikä tämä mysteerimaa on, joka meitä tulee hädässä auttamaan?
Minä kirjoitin, että "vahvin diili". Ja tarkoitin maanpuolustukseen ja puolustuspolitiikkaan liittyvää sopimusta. Ja kyse ei ole mistään kalustokaupoista. Mistä sinä keksit tuon hädässä auttamisen? Jos sulla on siitä jotain tietoa, niin kerro vaan.

Meillä ei ole yhteistä maanpuolustusta kenenkään kanssa sillä tasolla, jolla se on Natoon kuuluvien maiden kanssa. On kuitenkin vahvempia sopimuksia ja sitoumuksia yhteistyöstä muiden kuin Usan kanssa.
 
Ainoa realistinen "aita" olisi perustuslain muuttaminen tai uusi, ei kommunistien, tekemä tulkinta siitä Puurokenraalit hernesoppaa syömään ressujen vahtimina jonnekin, lopetettuihin kyläkouluihin jne. Kun röökiaski on tyhjä. se on sitten tyhjä, taikaseinää ei enää ole. Älämölisiällä ei ole vissiin tänään nälkä ja jos oikein päälle aletaan käymään niin.. Venäjän kanssa tulisi tietysti yrittää säilyttää keskusteluyhteys ja pyrkiä palautuksiin, Ruotsista tulijat saman tien takaisin. Siis jos meillä ei olisi 5. kolónna vallassa.
 
Mykkänen pohtii Demokraatille, miten pikakäännytys Suomen rajalta voisi tapahtua vastaavassa tilanteessa. Hän näkee raja-aidan ”vastenmielisenä, mutta vääjäämättömänä kysymyksenä”.

Tällöin vain raja-asemien kautta pääsee Suomeen. Tämä voi tulla lähivuosina ihan vakavasti mietittäväksi", Mykkänen sanoi Demokraatille ja jatkaa Twitterissä:

”Avoin pohdiskelu kivuliasta, mutta parempi ajoissa kuin tilanteessa. En vastaa vaan kysyn: Tekevätkö Viro ja Liettua turhaan raja-aitaa? Ehkä, ehkä ei? Auttaisiko aidan laajentaminen Vaalimaan ympäristöstä muihin suurin joukoin käveltävissä oleviin kohtiin?”

”En ehdota, vaan kysyn miten pikakäännytykset toimeenpannaan, jos tulijat Suomessa ja naapuri ei ota takaisin. Suosittelen harkitsemaan aitaa paikkoihin, joista voisi paljon ihmisiä maastossa tulla.

Ulostulo herättää ihmetystä​

Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen lukee Mykkäsen ulostulon eurooppalaiseen trendiin.

”Tämä valitettava suunta näkyy muuallakin Euroopassa: oikeistopopulismi nakertaa maltillisen oikeiston kannatusta ja maltillisen oikeiston joukosta nousee yhtä onnettomampia puheenvuoroja”, hän kommentoi Twitterissä.

Hallituspuolue keskustan kansanedustajat Mikko Kärnä ja Mikko Savola ihmettelevät kommenttia.

”Kokoomuksen sinänsä hyvä ulostulo tällä viikolla hybridivaikuttamiseen vastaamisesta sai kyllä tänään oudon käänteen. 1300 km aitaa itärajalle? Trumpin opit. Populismi ajoi sittenkin järkipolitiikan edelle”, Savola tviittaa.

”Aikuisten oikeasti? Onko tämä kokoomuksen linja? Vai tehdäänkö saman tien muuri?” Kärnä tviittaa.

Pääministeripuolue sdp:ssä lausunto on otettu tyrmistyneenä vastaan.

”En olisi uskonut Suomessa kuulevani tällaista. Siirtolaisuus ei pysähdy aitoihin, sen näkee ympäri maailmaa. Miksi tällaiseen omien arvojen vastaiseen alhaiseen populismiin pitää sortua?” kysyy Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar (sd) Twitterissä.

”Ettehän ole tosissanne kokoomus? Ennen vahva Eurooppa-puolue on pitkällä harharetkellä. 1300 kilometrin aitaan haluatte laittaa Suomen rahat? Aidoilla vastata hybridiuhkiin?” tviittaa puolestaan sdp:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen.

Resursseista Mykkänen totesi Demokraatille, että kyseessä olisi pitkä hanke, eikä aidan välttämättä tarvitse kattaa koko rajaa.

-kertoo uusi suomi
 
Minä kirjoitin, että "vahvin diili". Ja tarkoitin maanpuolustukseen ja puolustuspolitiikkaan liittyvää sopimusta. Ja kyse ei ole mistään kalustokaupoista. Mistä sinä keksit tuon hädässä auttamisen? Jos sulla on siitä jotain tietoa, niin kerro vaan.

Meillä ei ole yhteistä maanpuolustusta kenenkään kanssa sillä tasolla, jolla se on Natoon kuuluvien maiden kanssa. On kuitenkin vahvempia sopimuksia ja sitoumuksia yhteistyöstä muiden kuin Usan kanssa.
Juuri sitä sinulta kysyin: minkä maan kanssa meillä on vahvempia sopimuksia ja sitoumuksia puolustusyhteistyöstä kuin USA:n kanssa? Mikset vastaa, vaan jatkat tämän mysteerin pyörittämistä?
 
Lainsäädännön tarpeellisista pikaisista muutoksista kun nyt varsinkin kokkarit oppositiosta huutelevat, niin muistuupa mieleen mitenkä Sipilän hallituksen sisäministerit Orpo & Mykkänen asian kanssa itse vatuloivat. Ei muistini mukaan tapahtunut asian eteen mitään edistystä heidän vahtivuoroillaan.
 
Toimittajahan voisi soittaa Kreikkaan mutta ei, paha Donald tai populisti-Puola.

Tonni per metri olisi vain miljoona per kilometri. Koko itärajan pituista aitaa ei tarvittaisi. Ei myöskään rajamiestä per metri - lähestyjäthän näkyisivät pitkälle.

Government spokesman Stelios Petsas said Monday that 26 kilometers (16 miles) of wall would be added to an existing 10-kilometer (six-mile) section of fence in a 63-million-euro ($74 million) project due to be completed by the end of April.

Kreikan referenssikustannus olisi karkeasti 2,5mE /km.

1604435263.jpg

Tästä ei tulla lapiolla läpi.
 
Juuri sitä sinulta kysyin: minkä maan kanssa meillä on vahvempia sopimuksia ja sitoumuksia puolustusyhteistyöstä kuin USA:n kanssa? Mikset vastaa, vaan jatkat tämän mysteerin pyörittämistä?
En tiedä "vahvimpia" , mutta tärkein kumppani on Ruotsi ja Pohjoismaiden ulkopuolelta USA.

Näin siis ihan "virallisista" yhteyksistä.
(Kivinen,Kaikkonen)

"Ruotsi on Suomen tärkein kahdenvälinen kumppani."
https://puolustusvoimat.fi/blogi/-/...stusyhteistyolla-vahvistetaan-alueen-vakautta

Yhdysvallat on kaikkien Pohjoismaiden – myös Suomen – tärkein yksittäinen Pohjoismaiden ulkopuolinen puolustuskumppani.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/56ddcf61-ee07-42c8-a5d1-6fff3a9b4eb1

Onhan meillä sitten tämä Jefi joka on typerin sopimus kaikista. Täysin brittien lähtökohdista tehty, jolla paikataa brittien omaa kyvyttömyyttä.
 
Tielaitoksen mukaan riista-aita maksaa n. 15 000€/km. Sehän ei tietysti ketään pidättele mutta jos laitetaan vaikka hinnaksi 500 000€/km niin sillä saadaan jo huomattava estevaikutus. Jos tällaista aitaa rakennetaa vaikka n. 200 km niin hinta olisi 100 milj. euroa. Eihän se rahasta kiinni ole.
 
Puolan rajalle viritellään parhaillaan jotain spektaakkelia.

(Google-käännös)

After a "quiet" night in the vicinity of the camp in Kuźnica, we are currently observing that more groups of armed officers of Belarusian services are located in this place. We are noticing a commotion among migrants. There was also a TV broadcast van.

Some tents are starting to disappear. Foreigners receive instructions, equipment and gas from services. You can see that the 🇧🇾 side is getting ready today for a big attempt at crossing the border. Our forces are ready for action.

Additional officers of the Belarusian services have arrived in the Kuźnica region. There is a noticeable movement among migrants.

Migrants begin to remove branches from the forest. Representatives of the Belarusian media also appeared. Most of the tents in which migrants have stayed are being removed.

Back
Top