Valmistautuuko Venäjä suursotaan?


"power and moral authority of modern Russia"
"winner nation status"


Hahah, jotenkin huvittaa että kun Neuvostoliitto romahti omaan mahdottomuuteensa ja nyt Venäjä on härsinyt asiansa kleptokratialla ja huonolla hallinnolla, voisi jopa melodramaattisen raamatullisesti sanoa että myynyt esikoisoikeutensa sormustimellisesta soppaa, niin nyt tätä itse itselle synnytettyä luuserikuvaa sitten vieritetään muiden niskoille ja korjaustapa on tietysti jatkaa historian vääristelyä neuvostoaikaiseen tyyliin.
 
Jos jotakuta pitäisi syyttää Ottawan sopimuksesta, niin kyllä minun sormeni ainakin osoittaa päämistereihin (Vanhanen ja Katainen) ja erityisesti puolustusministereihin (Kääriäinen ja Wallin). Miksi heillä ei ollut MUNAA ajaa Puolustuvoimille elintärkeää asiaa? He olivat heikkoja!


Koska Suomi oli ainoa EU maa sopimuksen ulkopuolella..
Kok-SDP-Kesk = axis of evil = federalistien salaliitto.
He tekevät mitä vain jotta pääsevät ytimiin, luomaan uutta eliittiä joka hallitsee miljardia alamaista ja kilpailee maailmanherruudesta.
 
Olisiko liikaa vaadittu, jos linkittäisit tähän muutaman lähteen noiden ajatustesi tueksi? Vaikkapa nyt tuohon naisten visiottomuuteen liittyen. Eikös tällä foorumilla ollut joku sellainen sääntö, että jos esittää faktoja, niin silloin pitäisi myös viitata, että mistä lähteestä ne ovat peräisin. Muutenhan ne eivät ole faktoja, vaan ainoastaan mielipiteitä.
http://i.stack.imgur.com/jiFfM.jpg

Eikö sinun tyhmyydelle tule loppua ollenkaan.... Miten kauan sen tamppoonin narunpäätä piisaa? Tsorge. Enkös aika kauan pidätellytkin. Sinä sen sijaan lähtökohtaisesti nimittelit ja solvasit useasti minun lisäkseni muitakin kirjoittelijoita. Jospa nyt antaisit aikuisten miesten kirjoitella vastuullisesti keskenään vähän sota-asioista niin mene sinä vaikka mittaamaan hetkeksi tutkaa tai tiskaamaan. Ne sopii teille naisille paremmin. Minä en nyt jaksa keskustella kanssasi, koska se ei liity aiheeseen eikä sinulla ole tasoa.
 
Viimeksi muokattu:
En itsekään odota yllätyshyökkäystä kolmella rintamalla, vaan esitin omia ajatuksia @neme :n kysymykseen mahdollisista operaatiosuunnista.

Kiitos selvennyksestä. :)

Olet oikeassa että Naton alueelle iskeminen vetää Yhdysvallat ylivoimaisine resursseineen mukaan, ja sitä kamppailua Venäjä ei voi voittaa. Mutta katsommeko me tätä pelkästään rauhaan tottuneen länsimaalaisen silmin? Helposti tulee aliarvioitua vastustajan riskinottohalua ja sen kykyä voittaa kamppailuja silkalla röyhkeydellä, koska on valmis tekemään jotain mitä "me" (=länsi) emme. Tämä jokin voi olla esim. miestappioiden ja/tai siviiliuhrien sietäminen tai ydinaseen käyttö tai sillä uhkaaminen.

Meidän ajattelumme mukaan Ukrainan kriisi on Venäjän kannalta järjetön, mutta tässä sitä silti ollaan.

Meidän ajattelumme mukaan Putin on myös diktaattori, jota hän ei ole. Putinilla on paljon valtaa, kyllä, mutta suoraan sanottuna en ole lainkaan varma, että hänellä olisi sen enempää valtuuksia käyttää ydinasetta kuin Obamallakaan. Putinin ja laukaisunapin painajan välissä on liian monta tahoa, jotka voivat puuttua asiaan. Ydinaseiden käyttö hyökkäyksen tukena on siten nähdäkseni varsin epätodennäköistä; se vaatisi sekä Putinin että sotilaallisen johdon hulluutta, ja siihen en usko. Uhata voi aina, mutta se on toinen asia kuin käyttäminen.

Konventionaalisin voimin toteutettava operaatio yhdellä suunnalla ei ole mahdoton, se on kenties jopa todennäköinen. Uskoakseni venäläinenkin suunnittelu pohjaa silti siihen, että Naton isojen maiden kanssa ei jouduta painimaan (ts. suursota vältetään). Tällöin realistinen tavoite voisi olla esimerkiksi napapiirin pohjoispuolinen osa Suomea ja Ruotsia (antaa hyvän mahdollisuuden uhata Norjaa, jos/kun tilaisuus joskus avautuu Yhdysvaltain ollessa sidottuna muualle), jos Venäjä haluaa pelata varman päälle. Jos Venäjä taas haluaa ottaa riskin, Baltia (ja kenties Gotlanti) voisi olla toinen vallattava alue. Baltian valtaukseen sisältyisi toki suuri riski sodan eskaloitumisesta suursodaksi.

Ylipäätään Ukrainan kriisi ei ole mitään suursodan rinnalla. Ukrainan kriisi on vahingoittanut lähinnä Venäjän taloutta ja kaventanut tavallisten venäläisten leipää. Suursota sen sijaan keskeyttäisi länteen suuntautuvan kaupan kokonaan, tulisi käsinkosketeltavan lähelle tavallisia venäläisiä (kuolleet ja haavoittuneet) ja ennen kaikkea tuhoaisi sotilaallisen potentiaalin. Kaikki tämäkö on sen arvoista, että joudutaan lopulta kuitenkin peräytymään suunnilleen omille rajoille? Tuskin.
 
Siellä on Alakurttikin komennettu taisteluvalmiuteen. 50km Suomen rajasta.
Joo ja minun on aika vaikea niellä noita mystisiä "arktisia ulottuvuuksia", joista "asiantuntija" ja Venäjän propaganda puhuu. Alakurtti on Suomen rajalla 60km päässä ja tarpeeksi etelässä, että kyllä sen prikaatin tehtävä on Suomea varten varattu. Ilmeisesti Suomi on Venäjän strategista arktista aluetta, koska eivät nuo alakurtin joukot pohjoisnavalle ole rämpimässä.
 
Itse olen saannut vaikutelman että putin on aika narsistinen tapaus, se on teettänyt itsestään elokuvia venäjällä jo ennen valtaan nousua, koki neuvostoliiton romahtamisen erittäin raskaasti ja syyttää siitä länttä. Suuruuden ihailu ja sen vaatiminen muilta, häntä ei loukata tai ajeta nurkkaan ( näin kertoi aikoinaan haastattelussa, lapsena kuulemma ajettu nurkkaan mutta ei enää koskaan häntä tulla ajamaan nurkkaan tai uhata enää) jne vaarallista että sen luonteen omaava on venäjän presidenttinä. Perinteinen diktaattori, mistä ei monestikkaan seuraa mitään hyvää muille.

Narsistinen persoonallisuushäiriö
on persoonallisuushäiriöihin kuuluva psyykkinen häiriö. Se hyväksyttiin psykiatriseen diagnostiseen DSM-järjestelmään vuonna 1980.[1] Kansainvälisestä tautiluokituksesta ICD-10:stä puuttuu tämä häiriö, ja se luokitellaan muuksi persoonallisuushäiriöksi[2]. Häiriölle on tyypillistä erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen.[3]

Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan narsistinen häiriö ei ilmene älyllisinä tai suoritusongelmina eikä myöskään mielenterveysongelmina. Se ilmenee sosiaalisessa käyttäytymisessä, ja kun ihmiseltä puuttuvat tietyt hillitsevät mekanismit, esimerkiksi syyllisyyden- ja häpeäntunteet, hän voi suoriutua älyllisesti keskimääräistä paremmin. Hän ei kykene myöntämään epäonnistumista, mikä voi antaa harhaanjohtavasti kuvan vahvasta itsetunnosta.[4]


Ilmeneminen
Häiriötasoinen narsisti on itsekeskeinen, huomionkipeä, kateellinen ja hyväksikäyttävä. Narsisti kokee uhkaa itseään kohtaan osaavampien seurassa. Siksi narsisti voi saada esim. työpaikalla paljon pahaa aikaan.
Narsisti on nykypäivän natsikortti kun naistenlehdissä on tuotettu 10-20 kohtaa joista voit tällaisen persoonan tunnistaa sekä siihen kauhukertomukset päälle. Narsisti tai ei, mitä sitten? Toisekseen analyysisi tarvitsisi enemmän. Kuvittelisin muutaman sivun hyvin perusteltua ytimekästä asiaa riittämään alkupohdintoihin. Muistutan, ettei edes ammattilaiset erota aina tällaista asiaa edes läheltä tuosta vain. Hyvänä esimerkkinä Breivik, joka todettiin 36 työtunnin jälkeen 2 psykologin toimesta psykopaatiksi ja myöhemmin vankilassa ei-psykopaatiksi. Tunteva pystyy aivan hyvin samoihin julmuuksiin kun psykopaatti, hän vain tarvitsee siihen oikeutuksen. Narsismia on meissä kaikissa, joten niiden naistenlehtien kohdat voidaan yhdistää tarkoitushakuisesti noin jokaiseen ihmiseen jossain määrin sopivilla esimerkeillä. Narsistiksi voi luokitella se pari prosenttia ihmisistä, joista puolet on sitten niitä psykopaatteja. Täytyy myös muistuttaa, että ympäristö kasvattaa luonnetta ja kun vähän reissaa huomaa äkkiä erilaiset moraaliarvot eri puolilla maailmaa.
 
Sen verran sohaisen tätä sukupuolikeskustelua lisää, että minun mielestäni naisilla on keskimäärin miehiä useammin tietynlaista ylimielisyyttä, luullaan että ymmärretään uusia asioita pelkän intuition varassa ja sitten jos joku asia ei kiinnosta, niin se ei voi olla tärkeä. Miehillä on se "etu", että monella tapaa maailma pakottaa oppimaan nöyryyttä, nielemään p*skaa kuvainnollisesti ja taipumaan asioissa, siinä missä naiset voivat hyötyä tietyissä asioissa jonkinlaisesta kevyemmästä kohtelusta. Toisaalta pätevät naiset kärsivät sitten siitä että tämä yleistetään myös heihin. Samoin naiset ovat helposti sitten sormi suussa ja itsetunto kovilla, jos jokin naisyhteisö alkaa väittelemään ja konsensus näkyisi olevan jotain yksilöitä vastaan. Siinä missä mekin täällä tapellaan ja joskus nimitellään ja leimataan toisiamme hyvin rankasti, ja sitten taas voidaan keskustella ihan asiallisesti monesta muusta asiasta hetki sen jälkeen, kuvastaa sitä mihin miehet paremmin sopeutuvat siinä missä "naisten foorumeilla" enemmistöt huutavat vähemmistöt hiljaiseksi ja jälkimmäiset sitten kusi sukassa eivät puutu koko keskusteluun etteivät vaan joutuisi enemmistön leimaamaksi. Samalla tapaa naisten koulu/työpaikkakiusaus voi olla aivan äärimmäisen raakaa ja lisäksi uhrit ottavat itseensä pahemmin kuin miehet vastaavissa tilanteissa.

Täälläkin voidaan tapella vaikka mistä, mutta kyllä me sitten ollaan vitjassa kaikki rinnakkain jos Neuvostoliitto päättää hyökätä Suur-Suomeen ;) No ehkä osa on mennyt Etelän maihin lähettelemään niitä vittuiluviestejään...
 
Watto fakkia? Nyt tulee kyllä vähän liian paksua. Kunnioitan Nemen asiantuntimusta sota-asioissa kyllä paljon. " Äijä" tietää paljon, mutta mistä vit***a tietää ettei se ole vaikka nainen.
Niin voi olla. Pahoittelen, mutta minun näkemykseni naisjohtajista perustuu niihin tuhansiin naisjohtajiin ja miesjohtajiin, joiden kanssa olen ollut työni puolesta tekemisissä. Minun ei olisi pitännyt avata mielipiteitäni tästä asiasta, mutta alallani en jaa yksin näitä käsityksiä.
 
Jonkin sortin konsultti. "tuhansiin"? herättää kysymyksiä. Et liene rekrytoija. Jonkinlainen kouluttaja? Itse olen kotoisin "paremmista" piireistä.
Vanhemmat opetti, että kaikki on samanarvoisia. Oppi meni perille. Olen läpikäynyt kaksi avosydän leikkausta ( Sydän täynnä hiilikuitua, kuulen joka lyönnin kilkatuksen, hiilikuidusta tehty aorttaläppä.) Se kuuluu niskasta. Ääni etenee veressä. 1000 m/s.
 
Viimeksi muokattu:
Pahoitteluni, että tulee vähän off-topicia, mutta Golda Meiristä vielä sen verran, että hän uskalsi tehdä ennalta ehkäisevän iskun ja aloittaa kuuden päivän sodan. Lisäksi hän uskalsi aloittaa Israelin oman operaation Münchenin terroristeja vastaan. Kuitenkin nykypäivän Israelissa Benjamin Netanyahu voitti vaalit ties kuinka monennen kerran, ja on ollut pääministerinä jo kuudetta vuotta putkeen. Häntä pidetään kovan linjan miehenä, mutta teot on aika vaatimattomat. Kaikki tietävät tilanteen Iranin ydinohjelman suhteen. Aiheesta on jopa kirjoitettu monia kirjoja viime vuosina. Itse tykkäsin esimerkiksi kirjasta Does this mean war (2012). Pelitilanne on siis täysin selvä. Kaikki tietää sen. Israelilla on täysi valmius, ja heidän ilmavoimansa ovat harjoitteet operaatiota vuosikaudet. Miksi Netanyahu ei siis uskalla komentaa ilmaiskua Iranin ydinaselaboratorioita vastaan? Kovista puheistaan huolimatta Netanyahu ei mielestäni uskalla.

Monesti ihmiset helposti ajattelevat, että joku Sauli Niinistö on kova jätkä ja Pekka Haavisto tai Tarja Halonen jotenkin heikkoja. Tai Netanyahu on kova jätkä ja Golda Meir vanha, raihnainen, heikko nainen. Mutta mielikuvat ja todellisuus eivät aina vastaa toisiaan. Ehkä toisinaan mummo kukkamekossaan voi olla yhtä kova ja määrätietonen johtaja kuin mies tummassa puvussa. Ainakaan minä en ole mistään lukenut tai kuullut päinvastaista tutkimustietoa.
montagem%20golda,%20rabin,%20megin,%20netanyahu.jpg
 
Mutta aiheeseen palatakseni: Venäjä harjoittelee juuri nyt enemmän kuin koskaan.

Kyllä kaikki merkit on ilmassa nyt. Signaalit ei ole edes heikkoja enää.

70 000 miehen äkki-harjoitukset viime vuonna Suomen ja Baltian rajoilla. 160 000 miehen äkkiharjoitukset Aasian puolella, eikä tässä vielä kaikki. Putin on koko ajan treenauttanut armeijaa äkki-toimintaan. Jo vuosia. Varsinkin viimeisen 2v aikana. Nytkin 38 000 sotilaan harjoituksen lisäksi on pieniä harjoituksia Venäjän propagandan mukaan eri puolilla Venäjää. Venäjä todella treenaa salamasotaa, jossa pieni demokraattinen valtio varsinkaan ei saa aikaa käydä sisäistä debattia mobilisaation ajankohtaisuudesta. Emmekä edes tiedä, onko harjoituksessa todella vain 38 000 sotilasta vai vähemmän? Nämä harjoitukset antaa osviittaa sille, että Venäjä saa hetkessä 50 000 - 100 000 miestä puhdasta maaavoimaa rynnimään suomen rajojen yli.

Hyvät Toverit olemme olleet jo tovin siinä ns. "harmaa vaihe TM" sitä ei vain ole julkisesti uskallettu todeta!

Tuollainen mielenkiintoinen kuva löytyi, vuodelta 2012:

Putin Dreams of an Eurasian Empire


Eurasian_Union.png


Present and prospective members of Putin's Eurasian Union

http://www.offiziere.ch/?p=7328



[sarkasmi]Hienoa kun soumi on ytimissä ja monessa unionissa jäsenenä. [sarkasmi]

Noista Ukraina on "hoidossa" ja Mongoliaan eivät mene.

Pelkään, että olemme pahasti myöhässä. Toivottavasti tilanne ei laukea (negatiivisessa mielessä) tämän vuoden aikana. Tai ollenkaan. Tulisivat järkiinsä tuolla itärajan itäpuolella.

Ei se väärin ole. Tässä on ollut jo vuosi aikaa siitä kun Putin on näyttänyt todelliset kasvonsa.

Suursodan tullen materiaa tarvitaan paljon niin ettei helpolla väsy. Lieneekö poliittisella johdolla suunnitelmaa? Käsittääkseni Suomen puolustuksen heikko kohta on nimenomaan valmius suursodan tilanteessa, jossa voimankäytön rajoittamiselle ei ole enää poliittisia pidikkeitä.

Tämä on vaalikysymys eli mikä on maanpuolustuksen prioriteetti.

Mielenkiintoista. Kertoo vakavista Venäjän sisäisistä ongelmista, joista valitettavasti huomio käännetään ulospäin. Ukraina tuossa on tietysti jo valmiiksi tapetilla. Mahdollisesti kaikki meneillään oleva pullistelu pyrkii viestittämään lännelle, että turpa kiinni, kun kohta aloitamme. Samalla tietysti varaudutaan aidosti vastatoimiin.

Siellä on Alakurttikin komennettu taisteluvalmiuteen. 50km Suomen rajasta.

Itse olen saannut vaikutelman että putin on aika narsistinen tapaus, se on teettänyt itsestään elokuvia venäjällä jo ennen valtaan nousua, koki neuvostoliiton romahtamisen erittäin raskaasti ja syyttää siitä länttä. Suuruuden ihailu ja sen vaatiminen muilta, häntä ei loukata tai ajeta nurkkaan ( näin kertoi aikoinaan haastattelussa, lapsena kuulemma ajettu nurkkaan mutta ei enää koskaan häntä tulla ajamaan nurkkaan tai uhata enää) jne vaarallista että sen luonteen omaava on venäjän presidenttinä. Perinteinen diktaattori, mistä ei monestikkaan seuraa mitään hyvää muille.

Narsistinen persoonallisuushäiriö
on persoonallisuushäiriöihin kuuluva psyykkinen häiriö. Se hyväksyttiin psykiatriseen diagnostiseen DSM-järjestelmään vuonna 1980.[1] Kansainvälisestä tautiluokituksesta ICD-10:stä puuttuu tämä häiriö, ja se luokitellaan muuksi persoonallisuushäiriöksi[2]. Häiriölle on tyypillistä erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen.[3]

Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan narsistinen häiriö ei ilmene älyllisinä tai suoritusongelmina eikä myöskään mielenterveysongelmina. Se ilmenee sosiaalisessa käyttäytymisessä, ja kun ihmiseltä puuttuvat tietyt hillitsevät mekanismit, esimerkiksi syyllisyyden- ja häpeäntunteet, hän voi suoriutua älyllisesti keskimääräistä paremmin. Hän ei kykene myöntämään epäonnistumista, mikä voi antaa harhaanjohtavasti kuvan vahvasta itsetunnosta.[4]


Ilmeneminen
Häiriötasoinen narsisti on itsekeskeinen, huomionkipeä, kateellinen ja hyväksikäyttävä. Narsisti kokee uhkaa itseään kohtaan osaavampien seurassa. Siksi narsisti voi saada esim. työpaikalla paljon pahaa aikaan.

Joo ja minun on aika vaikea niellä noita mystisiä "arktisia ulottuvuuksia", joista "asiantuntija" ja Venäjän propaganda puhuu. Alakurtti on Suomen rajalla 60km päässä ja tarpeeksi etelässä, että kyllä sen prikaatin tehtävä on Suomea varten varattu. Ilmeisesti Suomi on Venäjän strategista arktista aluetta, koska eivät nuo alakurtin joukot pohjoisnavalle ole rämpimässä.

Valmistautumiseen kuuluu vastustajan hajottaminen sisäistä eripuraa levittämällä. Tässä eräs artikkelilinkki aiheesta.

Timothy Snyder: Ukraine is but one aspect of a much larger strategy that threatens European order

Snyder argues that Russia’s threat to Ukraine is but one aspect of a much larger strategy that threatens the entire European order. The enormous stress that Ukrainian and European institutions are under today due to Russia’s actions are “precisely the point” of Russia’s attempt to destabilize and dismantle not only Ukraine, but Europe. Moreover, Russian propaganda manipulates our understanding of European history, channeling our memories in a way that exports its own responsibility for the Soviet Union’s crimes during World War II. Snyder presents and historically contextualizes two literary examples, one from a Gulag memoir, the other from a WB Yeats poem, to show how the steady, progressive dismantling of an integral whole into its constituent parts is as much the essence of Russian totalitarian propaganda in the past as it is now. The strategy is the same, whether breaking a political prisoner in the Gulag or dismantling a nation or union of nations.

Snyder begins with a discussion of the last time Europe was divided and European systems were destroyed. He considers the signing by Hitler and Stalin in 1939 of the now infamous Molotov-Ribbentrop Pact as the beginning of the end of the European order. The Pact in effect made the Soviet Union and Nazi Germany allies, who then proceeded to invade and divide a good deal of Eastern Europe between them. “Stalin made an alliance with Hitler in order to turn European energies against themselves,” states Snyder.

2015/03/18 • Politics

Article by: Paula Chertok

In the year since Ukraine’s Euromaidan Revolution, Russia has done much to undermine Ukraine’s sovereignty. It annexed Crimea and began a war along Russia’s border with Ukraine. In his remarks from a March 2, 2015 conference entitled “Ukraine, Russia and the EU: Europe, a Year after Crimea Annexation” held in Berlin, historian Timothy Snyder examines the tactics used in Russia’s recent aggressive actions in Ukraine against the backdrop of European history, and, specifically the history and memory of World War II. His insights and conclusions are important for anyone interested in looking critically at what is happening in Ukraine, Russia, and Europe today, and how it is we got here.

What does it mean to rehabilitate the history of the Soviet Union when part of the history of the Soviet Union is precisely the history of contact with Nazi Germany?

The reason why Putin makes an alliance with the Far Right is to destroy the European Union. It’s the exact same line of thinking


molotovxx.jpg


Snyder goes on to list some of the “symptoms” of Russia’s disintegration strategy already encountered in Europe:

  1. support of client states inside the European Union;
  2. support of separatism from the European Union and separatism within European states;
  3. support of right-wing populism inside European Union member states;
  4. support of fascism, fascists and neo-Nazis inside the European Union;
  5. the provision of a political theory about how things should fall apart.
Lisää: http://euromaidanpress.com/2015/03/...arger-strategy-that-threatens-european-order/
 
Viimeksi muokattu:
Niin voi olla. Pahoittelen, mutta minun näkemykseni naisjohtajista perustuu niihin tuhansiin naisjohtajiin ja miesjohtajiin, joiden kanssa olen ollut työni puolesta tekemisissä. Minun ei olisi pitännyt avata mielipiteitäni tästä asiasta, mutta alallani en jaa yksin näitä käsityksiä.

@neme on kovan luokan kansainvälinen businessmies*, joka ei asu Suomessa, koska Suomessa on aivan liian pienet piirit, ja aivan liikaa naisjohtajia. Kuitenkin hänellä on aikaa notkua kaiket päivät maanpuolustus.netissä (josta todisteena 766 kirjoitettua viestiä viimeisen puolentoista vuoden aikana).

*näin ainakin @neme :n omien puheiden mukaan, ja miksipä emme häntä uskoisi. Onhan monet nähneet lentäviä lehmiäkin.

Ja by the way, odottelen edelleenkin todisteita siitä naisten visiottomuudesta. Ja lähteeksi ei käy Jallu-lehden kolumni, vaan pitää olla jokin tieteellinen julkaisu.
 
Joo siis tuo että omastamielestä putini vaikuttaa narsistilta niin se on vain minun mielipide :D Itse tunnen erään narsistin kuka lopulta sai siihen apua vuosien jälkeen ja persoonana vaikuttaa hyvin samanlaiselta. Mutta en ole lääkäri eikä se lääkärienkään ole helppo arvioida! Jätetään asia siihen.

Asiaan. Venäjän muuten hyvin mielellään tukisi sitä pohjoisen junarata hanketta, oli jossain kartoissa jopa tehty haara tuonne alakurttiin. Poliitikot olivat hyvin innoissaan tuosta venäjän tuesta kalliiseen rataan.
 
”Suomesta järkevin yhteys Jäämerelle olisi junarata Sallasta Venäjän Alakurttiin. Alakurtista pääsee Kantalahden kautta Murmanskin suursatamaan. Sallan ja Alakurtin väliltä puuttuu vain 80 kilometriä rautatietä. Jos se rakennetaan, Helsingistä, Oulusta ja Rovaniemeltä on junayhteys Murmanskiin”, Flöjt sanoo. tuossa viellä lainaus uutisesta, vaarallista touhua.
 
Monesti ihmiset helposti ajattelevat, että joku Sauli Niinistö on kova jätkä ja Pekka Haavisto tai Tarja Halonen jotenkin heikkoja. Tai Netanyahu on kova jätkä ja Golda Meir vanha, raihnainen, heikko nainen.

"Bibi" on mielestäni aika surkea, kova jätkä siellä missä ei pitäisi olla (mm. suututtaa aktiivisesti USA:ta) ja sitten toisaalta aika tuhnu monessa asiassa.

Mitä Halonen / Sauli -allegorioihin tulee, niin Halonen nyt vaan yksinkertaisesti oli ei löysä, vaan ihan ihme säätäjä ja sähläri eli ajoi täysin vääriä asioita tiukasti läpi. Sauli ei ole mikään "kova jätkä" vaan mielestäni ennen kaikkea järkevä ihminen. Jämäkkyys tiukassa tilanteessa on asia jota hänestä ei vielä ole tiedossa eikä toivottavasti saadakaan tilaisuutta seurata sitä ikinä. Mutta kaikin puolin omissa kirjoissani parempi kuin sekoilija-säätäjä Halonen.

Edit: Haavisto on monessa asiassa kova jätkä. Etenkin vihreäksi.
 
”Suomesta järkevin yhteys Jäämerelle olisi junarata Sallasta Venäjän Alakurttiin. Alakurtista pääsee Kantalahden kautta Murmanskin suursatamaan. Sallan ja Alakurtin väliltä puuttuu vain 80 kilometriä rautatietä. Jos se rakennetaan, Helsingistä, Oulusta ja Rovaniemeltä on junayhteys Murmanskiin”, Flöjt sanoo. tuossa viellä lainaus uutisesta, vaarallista touhua.
Onhan se sitäkin. Jos naapurina olisi normaali valtio, tämä yhteys olisi mitä suurimmissa määrin järkevä. Näin ei tietenkään ole ja liiketoimintamahdollisuudet idän suuntaan ovat aivan liian riskialttiita vielä pitkään. Ehkä jonain päivänä hallinnon vaihduttua Venäjällä ja maan muututtua normaaliksi demokratiaksi.... (ja jos rata joskus rakennetaan, on hyvä varautua joka siltarummun kohdalla olevilla sopivilla panoskammioilla!)
 
Back
Top