Valta Kuuluu Kansalle.

Tuo koko Paskapata voi kohta kiehua ja pöyhäyttää öyheet pellolle..

Jotenkin uskallan veikata että herran viime vuosien toiminnan huomioiden Putkosella oli vain menolippu tuonne Donbassin mielikuvitusvaltioon. Ryssä tuskin haluaa että tyyppi vielä joskus pääsisi Suomeen muistelmiaan kirjoittamaan. On nähnyt, kuullut ja tehnyt yhtä sun toista tuolla. Ja perivenäläisen ajattelutavan mukaan kerran petturi, aina petturi.
 
Joskus taisin kirjoittaakin, että tuollaisten porukoiden puoliintumisaika on varsin lyhyt.

Kaikki öyhöttää omaa näkemystään eikä kenelläkään ole halua tai kykyä sopia mistään.
 
Kaikki eri ryhmittymät haluavat kalifiksi kalifin paikalle. Ja sitten sortuvat jäsentenvälisiin. Yleensä riidellään siitä kuka on kaikkein puhdasoppisin.
Selvähän se koska tuollaiset tulevat poispotkittuinamuista puolueista missä eivät pysty olemaan koska siellä vallitsee demokratia ja hyvän käytöksen normit.
Sitten kun kaikki riitapukarit kokoontuu yhteen niin eihän siitä mitään tule.
 
Komentajan seitsemän minuuttinen monologi. Kaikki on päin vittua. Ja hevon vatut mistään mielenosoituksesta.

Tänään sain kuulla että Ano oli alunpitäen convoy ryhmissä ja ylläpitäjän roolissa.
Sitten hän yhtäkkiä alkoi sitä mustamaalata.
Nyt tekee ahdistuneena/peloissaan videota.

Pitäisiköhän mieheltä ottaa seulat, vai pyöriikö taustalla iso mylly? Ja nyt pelottaa - ja pakkikin on päällä.
 
Nuo vittusaatanaperkelehelvetti -litaniat ovat Anoa itseään. Rukoilukehotukset ja käskyt ja muut uskontoon viittaavat hölinät ovat Hirvisaarelta omittua.
 
Tänään sain kuulla että Ano oli alunpitäen convoy ryhmissä ja ylläpitäjän roolissa.
Sitten hän yhtäkkiä alkoi sitä mustamaalata.
Nyt tekee ahdistuneena/peloissaan videota.

Mitä oon itse seurannut, niin vaikuttaisi siltä, että tämä convoy on lähtenyt aivan muualta kuin VKK ja Ano. VKK porukka vittuuntui kun eivät päässeet tätä vetämään niin kuin itse halusivat.
Eli ovat katkeria kun jotkut muut keksivät tulla Anon reviirille korona kriitikoina. Ja sitten kun eivät päässeet mukaan, kuten olisivat halunneet, eli päsmäröimään kaikessa, niin vetivät herneet nenään. Anoa vituttaa kun ei itse keksinyt näin "hyvää" ideaa.
 
Back
Top