Tvälups
Ylipäällikkö
Mosurin listasta tulee mieleeni Jorvin sairaala jossa heitin sivuduunikeikkaa vahtimestarina/vartijana.
Olipa joukossamme eräs pastoriksi (keskeytyneistä opinnoistaan johtuen) kutsuttu vartija, joka paheksui voimankäyttövälineitä ja fyysisyyttä. Sanoi selvittävänsä kaikki tilanteet puhumalla, koska pohjimmiltaan ihmiset ovat "hyviksiä".
Ottipa sitten eräs yö saattokeikan lastenosastolta päivystykseen. Piti tuoda eräs isukki osastolta häiriköimästä. Lähtipä sitten viemään herraa läpi talon kompleksien (käytäviä, hissejä, portaita) sen sijaan, että olisi saatellut henkilön pihan poikki kuten kuuluu toimia. Saiko sitten lässytyksellään henkilön hermostetuksi vai mitä lienee tapahtunut, mutta lopputulema oli, että hoitajat kuulivat mätkintää, karjuntaa ja avunhuutoja hissistä. "Asiakas" oli hakannut pastorimme teho-osasto -kuntoon (onneksi se ei ollut kaukana). Hoitajat (kaksi heiveröistä naista) saivat tilanteen lopetettua; asiakkaan irti pastorista ja pastorin sinne teholle hoidettavaksi...