Varsikengät

Kenkä on olennaisessa roolissa taistelijan varustuksessa. Meidän olosuhteisiimme taistelijoilla tulisi kehittää nykyistä parempia varusteita. Käytössä olevat ovat osin... No, jääköön sanomatta. Kyllähän niillä pihalla patseeraa. Harjoituksissa olen käyttänyt omia hieman nilkan ylittäviä nupukkipintaisia kalvokenkiä yli 10v eikä ole kaduttanut. Kumisaappaita käytän jos tarvii kahlata enemmältä vedessä ja huopakumpparit ovat sitten äärimmäisten olosuhteiden popot. Kömpelöt, mutta niin on käyttäjäkin.

Mielestäni PV tarvitsisi uuden sukupolven taistelijan kengät nykyisten varsikenkien tilalle. Kaikilla on varmaan oma näkemys ihanteellisesta kengästä, joten voisimme pohtia aihetta yhteistuumin. Kotimainen teollisuus voisi valmistaa näitä...

Materiaalit?
Varren korkeus?
Eri vuodenaikojen huomionti konseptissa (sama vai eri kenkä talvisempaan käyttöön)?
Jos kenkä tulisi myös talvikäyttöön, hiihdettävyys?
Pistosuojaus + varvassuojaus?

Mielestäni nauhoitus voitaisiin ratkaista kierrettävällä pikalukituksella, joita on esim. joissakin työkengissä (omistan V merkkiset talvikengät joissa on sama systeemi). Käytössä olevia mekanismeja tulisi kuitenkin muotoilla ja kehittää edelleen, materiaalit voisivat olla lujempia jne., mutta perusidea on näissä loistava ja käyttö nopeaa ja vaivatonta. Me like!

Sissikoulutustaustaisena äkkilähdöt olivat nuorna miesnä 80-luvun puolivälissä arkipäivää ja jatsarijalkaisina oltiin kamojen kanssa jo parinsadan metrin päässä siinä ajassa kun nirunarujen solmut saadaan kiinni.
 
Eri vuodenajoille on ehdottomasti oltava eri kengät. Sellaista kenkää ei ole vielä kehitetty, mikä toimisi hyvin kaikissa olosuhteissa. Talvella huopakumisaapas on Suomen oloissa voittamaton jalkine.

Itse omistan useammat erilaiset varsikengät ja niistä mitkään ei sovellu kaikenlaiseen käyttöön parhaiten, vaan joku on aina jossain hommassa toista parempi. Kuumana kesäpäivänä autolla ajaessa arvostaa aivan erilaisia ominaisuuksia. Kun märkänä syysaamuna marssiessa raskaassa varustuksessa, jotain liukasta ja kivikkoista rinnettä ylös/ales. Jos omista varsikengistä pitäisi yhdet valita, niin ne olisi Meindl:n Army Pro:t, kengissä on korkea ja tukeva varsi, pitävä ja jäykkä pohja, sekä lestiltään minulle paljon paremmat kuin Haix Tibet:it.

Ja noista ehdotetuista pikasoljista sanon ei kiitos, koska aineskin omissa maastojuoksukengissä noi pikasoljet meinaa jumittumaan useasti kun kuraa ja mutaa menee sinne väliin.
 
Yhden kengän ratkaisu ei meidän ilmastossamme varmaankaan onnistu, kuten toteat. Solkijärjestelmään tai vaikkapa pikanauhaviritykseen (hiihtomonoissani on ollut sellaisia - kerrassaan OP nauhat, älyttömän lujat ja salamannopeat) tarvittaisiin hieman innovointia ja tuotekehittelyä.
 
Mitä hyötyä sotilaskäytössä noista pikakilpseistä on? Jos meinaat, että on nopea irtautua makuupussista kokoontumispisteelle. Niin on joku mennyt jo pieleen aikuisemmin jos solmua ei ehdi tehdä. Lisäksi jos varsikengissä olisi pikakiristimet, niin se vaikeuttaisi kengän jalkaan laittoa, koska kengän läppä ei pääse aukeamaan kunnolla. Itse aineskin joudun avaamaan kengän nauhat pois niistä avonaisista "koukuista", että saan sen kunnolla jalkaan. Lisäksi epäilen suuresti tuollaisen ohuen n 1-2mm paksuisen nailon nauhan kestävyyttä metallia vasten.
 
Kaikissa hyvissä sotilaskengissä tuppaa nykyään olemaan nilkan yläpuoliset kiristimet koukkuja. Tällaisten kenkien jalkaan vetäminen on yhtä nopeaa kun lenkkareidenkin hälytyksen tuleessa kun tehdään ns. mottimiehen solmut. Kenkää jalasta otettaessa löysätään alanauhoitusta sen verran että jalan saa juuri ja juuri tunkemalla pois ja ylijäämä nauhat vedetään kengän nilkan ympäri pariin kerttaan sekä solmitaan tiukkaan solmuun; hälyn tullessa kenkä jalkaan ja jos kenkä on "sopivan" tiukka & nauhat hyvin solmittu juoksee tuolla useamman kilometrin ennen kun pitää pysähtyä korjaamaan. Huom. Tämä ei tietenkään toimin intin huonontamilla Jalaksilla/Sieveillä...
 
Niin, tässä onkin ideoinnin ja tuotekehityksen paikka. Markkinoilla on eri tarkoituksiin soveltuvia kenkiä joissa on erilaisia ratkaisuja, mutta ei niitä olisi jos propelihattukaverit olisivat jättäneet hehkulampun sytyttämättä. Ajatellaan nyt esimerkiksi hiihtomonojen ja juoksukenkien kehitystä viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana. Kokemuspohjaisesti voin sanoa, että vehkeissä on vissi ero ja hyvään suuntaan ollaan menty.

Lueskelin tässä ketjussa "lankkikenkien" väitetystä paloherkkyydestä, kalvokengistä, tuuletuksesta jne. ja jo kauan aikaa sitten mielessä pyörinyt pikalukitusasia putkahti uudelleen esille kopan sisäisellä pururadalla. Reilut pari vuosikymmentä sitten kerratessa Suomen raskaan nauhakenkiä jalkaan nykiessäni pohdin mielessäni rumien sanojen välissä ajatusta, jossa kengät voisi kiristää pikalukoilla hieman laskettelukenkien tapaan. Erilaisissa pikalukoissa, pikanauhoissa yms. ei ole kyse siitä, että olemassa oleva ratkaisu siirretään sellaisenaan sotilaskenkään, vaan ideaa täytyy soveltaa ja kehittää kaikin puolin sotilaskäytön vaatimusten mukaiseksi. Jos siviilikäyttöön tehdyissä monoissa on parimillinen nylon ja talvikengissä vastaava teräsvaijeri niin ei siihen pidä hirttäytyä sillä suunnittelun lähtökohdat ja tarpeet ovat siviilipuolella varmaan hieman toiset.

On toki myös otettava huomioon sekin mahdollisuus, että pikalukitus ei ole mahdollinen tai käyttökelpoinen ratkaisu. Jospa kuitenkin annettaisiin propelin pyöriä vielä ja katsottaisiin, mitä tästä kehkeytyy. Pohjamateriaali, mahdollinen kalvorakenne, pistosuojaus, varvassuojaus, pintamateriaali, vuoraus, kengän rakenteelliset ratkaisut jne. ovat myös keskustelun ja arvioinnin aiheena.

Pistetään pari kuvaa muutamista klopoista. Jospa tämä selkiyttäisi sitä, mitä koetan ajaa takaa.
1. Nupukkinahkainen kalvokenkä. Halpa, valmistaja V. Ei läheskään täydellinen, mutta verrattomasti parempi maasto-olosuhteissa kuin valtion kengät. Vesitiiviis yläreunaan saakka (edelleen, ovat jo vanhat). Monet harjoitukset kokenut ja mutavellit kylpenyt kenkäpari, lisänä myös siviilikäyttöä. Mukavampi laittaa jalkaan kuin firman kenkä, ei töksähdä jalkaan laittaessa vaikka olisi hiki sukassa. Pohja Vibram. Tässä on niitä mainittuja koukkuja yläosassa. Ei näillä paraatiin viitsi mennä, mutta kun metsä kutsuu niin ei ole kahta puhetta. (Tämä siis kenkätyypistä noin yleensä, rahalla saa toki parempia kuin nämä.)

image.jpg

2. Tavalliseen siviilikäyttöön tehdyt talvikengät, valmistaja sama kuin edellisessä. Muovinen nuppi varren yläosassa joka painetaan ala-asentoon ja kierretään kiristys. Nauhana muovitettu teräsvaijeri, muoviset liukuosat. Avataan nostamalla nuppia ylös. Tässäkin Gore-tex lähes yläreunaan saakka (testattu, toimii). Jalka luiskahtaa mukavasti perille.

image.jpg

3. Hiihtomono, valmistaja S. Monossa pikanauhat, jotka kiristetään vetämällä nauhoja yläpäästä (sormisuoja) ja siirtämällä lukitsin pitämään nauha tiukalla. Nauha nylonia tms. keinomateriaalia, liu'ut metallia. Huom. nauhoitus on suojattu läpällä. Tämä esillä pikanauhakonstruktion esittelemiseksi.

image.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Noi pikanauhat ei toimi. Itellä ollu yli vuoden käytössä Salomonin XA Pro 3D MID GTX Forces. Alussa toi lukko piti hyvin, mutta nyt se on ruvennut luistamaan. Vaikka sitä on putsannu ja pessy.
Ihan perusnauhat toimii parhaiten.
 
Sievin uudemman malliset M05- maiharit vaikuttavat ihan fiksuilta. Käytetyn materiaalin tietysti voisi vaihtaa siitä polyuretaanipinnoitetusta halpisnahkasta johonkin oikeaan jalkinenahkaan. Lisäksi, ehdottomasti pitäisi jakaa mehiläisvahaa/ saapasrasvaa/ vastaavaa tököttiä kenkien hoitoon, joka oikeasti hoitaa ja kyllästää nahkaa. Intin tavallinen lankki on kuin maalaisi vesiväreillä taloa... Lisäksi kenkien sisäpohjan EVA- materiaali pitäisi vaihtaa johonkin ehdottoman myrkylliseen ja ympäristölle haitalliseen, joka ei aiheuta koko pohjan murenemista muutaman vuoden käytössä. Tästä syystä ylijäämäkauppojen M91-varsikengätkin muuttuvat barefoot- maihareiksi nopeasti tai pian.

Nythän on niin, että uusien kenkien mukana tulee hyvät pohjalliset, joihin kengän iskunvaimennus ja istuvuus nojaa aika paljon. Ensimmäisen palautuksen yhteydessä nämä pohjalliset lentävät roskiin. Lopputuloksena on se, että suurin osa varusmiehistä saa vain niitä halpoja harmaita huopapohjallisia, harmaita solumuovipohjallisia tai sinisiä solumuovi lenkkarinpohjallisia. Niiden kanssa istuvuus on mitä on ja iskunvaimennus pyöreä nolla. En ihmettele yhtään, miksi jalkavammaisia tulee niin paljon palveluksessa. Jokaiselle alokkaalle pitäisi lyödä käteen vähintään yksi pari M05- pohjallisia.
 
Oma mielipide M05 maihareista, aivan perseetä ja surkeat. Surkeimmat kengät mitä olen jalassa pitänyt. Edes jaksa luetella mitä kaikkea niissä on vialla. Ehkä helpompis sano positiiviset puolet ja se on lyhyt lista, kengän nauhat.
 
Noi pikanauhat ei toimi. Itellä ollu yli vuoden käytössä Salomonin XA Pro 3D MID GTX Forces. Alussa toi lukko piti hyvin, mutta nyt se on ruvennut luistamaan. Vaikka sitä on putsannu ja pessy.
Ihan perusnauhat toimii parhaiten.

Minulla on ollut Adidas-merkille valmistetut monot pikanauhoilla jo yli 10v. Niissä ei ole lainkaan tuota löystymisilmiötä. Esillä oleva kuva on lapsen monoista. Pikanauhasysteemikin tarvitsisi propelihattutyötä materiaalien valinnan ja tuotteen kehittelyn suhteen ja on vain yksi idea kehittelyn lähtökohdaksi.
 
Sotakenkä ilman kalvoa on nykyaikana lähinnä vitsi. Jatkuva lankkaaminen, hinkkaaminen ja puunaaminen sotimisen ohella ei todellakaan ole tätä päivää. Kalvottomien ja kalvollisten kenkien hintaero työjalkineissa on 30-50 euroa, käyttöikä vähintään 300-400 päivää ilman minkäänlaisia hoitoaineita ja tuonkin jälkeen vuodot tulevat yleensä pohjan saumoista. Tämänkin jälkeen kenkää voi vielä kuivissa oloissa käyttää, mikäli muoto ei ole muuten repsahtanut.

Nollaviitoset ja ysiykköset joutavat kaatopaikalle tai niiden esikuntaherrojen iloksi, jotka vielä kuvittelevat, että jakotavaran käyttäminen tekee oikean " sotilaan".

Huopakumpparin tilalle talveksi olisi hyvä saada jonkinlainen vuorattu varsikenkä, mutta helposti kuivattavan irtovuorin korvaaminen lienee hankalaa. Kesällä kumpparilla ei käytännössä tee mitään, kalvokenkä + säärystin on useinmiten riittävä saappaan korvike.
 
Ilman muuta, mutta sotilaalla harvoin on mahdollisuutta noin vain vaihtaa jalkinetta kun olosuhteet muuttuvat... Kalvokenkä on parempi kompromissi kuin kumppari.

Varakengäksi ottaisin myös talvea lukuunottamatta jonkun matalan ja kevyen vaelluskengän, jota voisi pitää silloin, kun varsinaiset kuivuvat.
 
Minä otan aina kumpparit kaikkialla muualla paitsi rakennetulla alueella, jos valita saa (ja kelistä riippuen sielläkin). Talvella huovalliset, kesällä ilman. Mutta kuten todettua niin makuasia ja tehtävästäkin toki paljon kiinni.

Edit: siitä olen jyrkästi eri mieltä että varsikenkä olisi kumisaapasta parempi yleisjalkine. En näe tälle väitteelle perusteluja, ja siksi kuulisin mielelläni miten perustelette tämän kannan, oli aika yllättävä mielestäni.
 
mä oon aina ollu ite lenkkarimiehiä...

en ymmärrä miksi jotkut haukkuvat esim. näitä venäläissotilaita jotka poseeraa lenkkareissa jossain tyyliin tsetsenian sodassa lenkkarit jalassa... lenkkarit on mukavat ja hyvin suunnitellut yleensä... :oops:

eivät ne kyllä talvella hyviä ole myönnettäköön.

saattaa kyllä johtua siitä että välillä on huonoja kokoja noissa kengissä...
 
en ymmärrä miksi jotkut haukkuvat esim. näitä venäläissotilaita jotka poseeraa lenkkareissa jossain tyyliin tsetsenian sodassa lenkkarit jalassa... lenkkarit on mukavat ja hyvin suunnitellut yleensä... :oops:

Itse en ikinä uskaltaisi täydessä taisteluvarustuksessa lähteä sotimaan lenkkareissa. Siinä oikein kerjää saada nilkkansa ympäri. Erikois- alkuisilla osastoillahan on täälläkin Salomoninsa, mutta asevelvollisuusarmeijan juttu ne eivät missään tapauksessa ole.

Se, että joku piti jotain jossain ei vielä kerro sitä, onko se hyvä idea.
 
Minä otan aina kumpparit kaikkialla muualla paitsi rakennetulla alueella, jos valita saa (ja kelistä riippuen sielläkin). Talvella huovalliset, kesällä ilman. Mutta kuten todettua niin makuasia ja tehtävästäkin toki paljon kiinni.

Edit: siitä olen jyrkästi eri mieltä että varsikenkä olisi kumisaapasta parempi yleisjalkine. En näe tälle väitteelle perusteluja, ja siksi kuulisin mielelläni miten perustelette tämän kannan, oli aika yllättävä mielestäni.

1. Kumisaapas ei tue nilkkaa. Hyvä varsikenkä tukee.Taistelutehtäviä suorittaessa sotilaalla on aina ylimääräistä kuormaa, ase, suojavarusteet, tykin/heittimen ammus kainalossa jne. Ylimääräisen painon kanssa pitää sitten vielä liikkua nopeasti epätasaisella alustalla, joskus pimeässä, usein vauhdilla. Saattaapi kuolemanpelko ja jännitys vielä lisätä adrenaliinin eritystä ja täten heikentää hienomotoriikkaa. Lisäksi 99% reserviläisistä ei ole koskaan edes harjoitellut toimintaa oikean painoisilla varusteilla, joten nilkan vääntyminen on todellinen riski.

2. Kumisaapas ei hengitä. No, ei se kalvo/nahkakenkäkään ihmeisiin pysty, mutta huomattavasti mukavampi, kuin kumisaapas. Minä pidän kumppareita töissä 5-10 tuntia päivässä ja varsinkin talvella, kun lämpötila hallissa on nollassa tai vähän pakkasella, pitää ainakin ulommainen villasukka vaihtaa viimeistään kolmen tunnin päästä, muuten palelevat varpaat. Hyvillä sukilla "toiminta-aikaa" voi vähän pidentää. Sukan vaihto kolmen tunnin välein ei minusta ole lainkaan kenttäkelpoinen ratkaisu... Kesällähän märkä sukka ei tietenkään ole niin iso ongelma.
Huopakumisaapas kyllä on toimiva talvijalkine, huopavuori kykenee imemään kosteutta monin verroin enemmän kuin sukat ja lämmittää kosteanakin kohtuullisesti.

Sitten tietysti ihmisillä on erilaista tuo jalkojen hien eritys, minä kyllä saan vaihtaa sukat varsikengissäkin kerran päivässä...
 
1. kohta - on ilman muuta validi pointti. Tosin, jos on esim. tottunut retkeilemään/vaeltamaan/metsästämään kumpparit jalassa, niin ko. ongelmaa ei suuressa määrin ole, mutta olen valmis myöntämään että suurimmalle osalle reservistä tuo on iso etu varsikengän hyväksi.

2. kohta - Suomalaisessa maastossa varsikenkä, kalvolla tai ei, kastuu yleensä heti, kumppari pysyy kuivana monet tunnit kunnes hiki kastelee, juuri kuten kuvasit. Esim. tällaisella nollakelillä, joka tuolla ulkona on nyt, rapakossa/metsäojassa/suossa/vesistössä kastunut varsikenkäjalka palelee niin pirusti, muutama aste kylmempää ja paleltumavaara on ilmeinen. Minulle ei ainakaan ole ongelma kantaa mukana vaihtosukkia, ovat yleensä minulla pikkurepussa tai tst-liivin selkätaskussa. Varsikenkien käyttäjää ei vaihtosukat auta, kun itse jalkine on läpimärkä.

Kumpparien etuja mielestäni:

1. Jalat kuivana maastossa -> parempi yleiskunto ja toimintakyky

2. Huopakumisaapas talvella -> paras talvijalkine, sopii nuoskakelistä tulipalopakkasiin, ei kastu nuoskalla jalat eikä palele pakkasella. Varsikengissä tapahtuu nämä molemmat.

3. Kumivarret suojaavat sääriä ylös asti risuilta, piikkilangan pätkiltä ym.

4. Helppo ja nopea laittaa jalkaan ja ottaa jalasta pois. Koko tuo yllä käyty keskustelu siitä, minkälaiset nauhoitukset ja muut sulkimet ovat varsikengissä parasta, ja mitä ihmevirityksiä nauhoille pitää tehdä jos tulee äkkilähtö, naurattaa näin kumpparien käyttäjänä. Kumpparit on tässä mielessä the täctical jalkine.

Kumpparien huonoja puolia:

1. Nilkkatuki puuttuu, kuten mainitsit

2. Raskaat

3. Kuluneilla pohjilla pito jäätiköllä huono

4. Ulkonäöllisesti vähäinen pillumagneettiarvo. Suoraan sanoen joskus tulee mieleen kengistä käytävää keskustelua seuratessa, että tärkein syy varsikenkien suosimiseen (asutuskeskuksen ulkopuolella) on seksikkäämpi ulkonäkö.
 
Mulla on kesäkenkinä jotkut Meidlin pitkävartiset Goretex GTX varsikengät (on muuten nytkin duunissa jalassa), talvikenkinä (sitten kun talvi tänne etelä-Suomeen joskus saapuu) tälläiset Meindl Söldenit, on irroitettavalla sisäosalla:

solden8.jpg

Back
Top