Varsikengät

Tietysti makuasia mutta parhaimpia jalkineita mitä minulla ollut on nämä Töysän saappaat:
00444-8611.jpg

Kyllä niissä jalka liikkuu mutta 2-3 paria sukkia eikä koskaan mitään rakkoja tullut. Pisin yhtämittainen kävelymatka noilla oli 20km ilman mitään ongelmia. Lantio ja selkä oli kyllä loppu sen matkan jälkeen muttei jalat.
Tällaiset 'vahvanahkaiset' saappaat tuli ostettua melkein heti edellisen viestin jälkeen. Sisäpohjan pituus on annettua kokoa yksi suurempi eli ihan kuten M/91 -varsikengissä. Koon 44 vahvanahkaisiin menee siis parhaiten 45 kokoinen, vaikkapa Sievin pohjallinen.

Nahka ei ole mitään erityisen paksua, mutta kai sitä vahvaksi voi kutsua. Hengittävyys on ihan ok, joten nahkaa ei ilmeisestikään ole pinnoitettu polyuretaanilla (kuten saman puljun sileänahkaiset jatsarit ja 'box-saappaat').
Varren halkaisija aivan älytön! Esimerkiksi saman kokoisiin intin nahkasaappaisiin verrattuna varmaan puolitoistakertainen. Ei rupea ainakaan paksujen sarkahousujenkaan kanssa ahdistamaan.

Pohja tuntuisi olevan polyuretaania eikä kumia, ikävä kyllä. En tiedä onko liimattu vai valettu yläosaan. Kuvio on 'commando', mutta todella matala; ei kestä kovinkaan kauan.

Vain kaksinkertaiset ompeleet (esim. intin nahkasaappaissa kolminkertaiset).

Ei mitkään täydelliset saappaat, mutta ei aivan mahdottoman hintaisetkaan. Parempia uusia, kotimaisia, hyllystä saatavia perusnahkasaappaita ei taida kuitenkaan löytyä.
Kyllä näilläkin mielummin vetelen Vienaa kohti kuin valtion nykyisillä tossuilla. Tai ysiykkösillä.
 
Suhteellista. Minun pohkeilla ei jäänyt juuri ollenkaan tyhjää tilaa 41 koon saappailla, pitkät kalsarit mahtui muttei sen paksumpaa. Pohjeympärys 40cm.
Teikäläisellä onkin atleettiset pohkeet. Itse olen taas tällainen nälkiintynyt tikkukinttu.

Sitähän en tosin tiedä kuinka jyrkästi nuo varrensuut kapenevat pienempään kokoon mentäessä.
 
Ei no atleettinen en kyllä ole, pikemmin kotlettinen. Kai ne pohkeet kasvaa kun vuosikymmeniä on pitänyt liikuttaa läskiä jalan ja pyörällä.
 
Unohdit laittaa hiukan tervaa sekaan. Eikö tuo keittämäsi sekoitus ole semmoinen joka härskiintyy ajan myötä ja rupeaa haisemaan?
 
Valjasrasvalla olen voidellut nahkajalkineeni. On isossa purkissa ostettuna edullisempaa kuin saapasrasvan nimellä myytävät tuotteet, vaikka luultavimmin aivan samaa tavaraa.
 
Tuleeko jotain ajatuksia näistä Varustelekan tulevista Särmä saappaista?

Lowan ja Varustelekan yhteistyönä ylpeänä esittelemme Z-8N Taistelijan Jalkineen! Vedenpitävällä kalvolla varustettu moderni nahkamaihari, jossa on iskunvaimennettu pohja ja kunnon hyvä istuvuus. Tilasimme näitä niin paljon, että saimme tehdä malliin pari pikku muutosta ja näin syntyi "M19" Taistelijan Jalkine. Särmä TST Lowaa saa vain ja ainoastaan meiltä!
  • Gore-Tex-kalvo
  • Paksua nupukkinahkaa ja corduraa
  • Pakkasellakin pitävä ja iskunvaimennettu ruiskuvalupohja
  • Pikanauhoitus
  • Paino noin 1430 grammaa parille
  • Materiaalit ja työ Euroopan alueelta!
Maastosta asfaltille

Z-8N on ketterä ja kevyt, mutta samalla tukeva sotilaskenkä. Sopii käytettäväksi painavankin kantamuksen kanssa ja passaa mitä parhaiten ihan rehelliseen sotilas- ja eräkäyttöön, mutta täyttää kansalaisen tarpeet esimerkiksi märän ja kylmän kauden yleisjalkineena täydellisesti.
Kenkä on tosi kevyt, mutta oikein mitoitettu kiertojäykkyys ja taipuisuus tekevät siitä sopivan jämäkän jalkineen maastoon. Korkeutta on noin 20 cm, eli useimmat luontoelementit pysyvät ulkopuolella.
Mistä on hyvät kengät tehty
Yläosan materiaalit nahkaa ja corduraa. Nahkaa enemmän alaosassa, kulutusalttiimmissa paikoissa. Nahan paksuus 2,0-2,2 mm.
Vedenpitävä kalvo pitää jalkasi Suomen maastossa kuivina ja päästää kuitenkin hikihöyryjä läpi. Kalvo on ehtaa Gore-Texiä!
Lowan oma MONOWRAP-pohja: koostuu kolmesta kerroksesta, eli EVA-kulutuspohjasta, muovijäykistäjästä ja PU-kehyksestä. Kantapäässä erillinen stabilisointipala. Pohja nousee edestä suojaamaan kärkeä. Pohja on ruiskuvalettu, eli se ei ole vaihdettavissa, mutta se ei varmasti irtoa itsekseen. Tämä valmistusmenetelmä tekee pohjasta myös kevyen.
Pikanauhoitus tunnelilenkeillä. Pikanauhoitus on suoraviivaisempi verrattuna koukkuihin. Lisäksi riskiä koukkujen sotkeutumiseen ja kompastumiseen ei ole.
Istuvuus ja lesti ovat tehty ns. oikein. Tarkoittaa sitä, että kenkään mahtuu jalka vaikka tuplasukkien kanssa, ja monoa saa kiristettyä niin paljon kuin ikinä tarvitseekin! Ooh!
Mikä näistä tekee Särmä TST:n?
Todettiin, että tämä malli on hyvä sellaisenaan, mutta pyysimme pikku muutoksia Lowan perusmalliin Suomen olosuhteita ajatellen:
Pohja hieman taipuisampi kuin Lowan vakiomallissa, eli toimivat erinomaisesti Suomen ei-niin-vuoristoisessa maastossa. Jäykkyyttä on siis säädelty vaihtamalla pohjan sisällä oleva kovike vähemmän jäykäksi.
Pohjan kuviointi karkeampi, eli näillä pysyy talvellakin pystyssä. Vakiomalli on talvella liukas, nämä pitävät hyvin. Vastapainona nämä eivät sitten pidä niin hyvin jollain öljyisellä metallipinnalla (poliisistandardiasioita).
Pohjan reunojen värimaailma on harmaan sijaan kokonaan musta ja kengästä löytyvät omat Särmä TST -leimamme, koska tottakai, hähä. Tätä mallia on saatavilla vain ja ainoastaan Varustelekasta!
Huolto
Nämä ovat kalvokengät. Käytä vain kalvokengille sopivia hoitotuotteita! Näin lyhyesti kengät kannattaa puhdistaa kostealla rätillä ja/tai harjalla, ja nahkaosat käsitellä kalvokenkäyhteensopivalla spray-kyllästeellä ja sen jälkeen kevyesti rasvalla. Rasvauksen tarve riippuu käytön rankkuudesta - kovalla käytöllä olevaa kenkää voi rasvata useammin, satunnaiskäyttöä näkevää ehkä parisen kertaa vuodessa.
Muista pitää kengän sisätila puhtaana pikkukivistä sun muista, sillä kalvo ei niistä tykkää yhtään.
Huolto takaa pitkän käyttöiän
Oikein huollettuna kengän käyttöikä on noin seitsemästä kymmeneen vuotta - Lowa uskoo tuotteisiinsa niin paljon, että ilmoittaa nämä jutut ihan suoraan, vaikka varmasti sielläkin tiedetään että käyttöikää kengille on hankala määritellä tarkasti.
Kokotietoa
Koot brittikokoina, suluissa vastaava EU/ranskalainen koko. Koot ovat melko pieniä, joten kannattaa harkita yhtä kokoa isompaa kuin normaalisti käyttäisit!
Naisten malleissa on hieman jyrkempi notko varrensuun takaosassa johtuen naisten hieman erilaisesta pohkeen rakenteesta. Niitä voivat miehetkin käyttää.
Valmistaja Lowa
Lowa on vanha tekijä kenkien osalla, yli 90 vuoden kokemus on tuonut puljulle aika vankan kokemuspohjan. Lowaan luottavat monet viranomais- ja sotilastahot unohtamatta lukemattomia eränkävijöitä. Meidät voi lisätä listaan. Lowa ei ole pitänyt itsestään ihan niin paljon ääntä kuin monet muut valmistajat, mutta firman tuotteita käytetään järkyttävän paljon.
 
Tuleeko jotain ajatuksia näistä Varustelekan tulevista Särmä saappaista?

Hyvä arvaus: Kapea lesti ja liukas pohja jäätiköllä. Kesällä kuumat koska gore, talvella kylmän nahkeat koska gore, eikä kuivu pitemmällä reissulla mitenkään koska gore :D
Ensimmäinen syy estää jo itselle ostamisen. Varmasti ihan ok kengät jos tykkää gore-kengistä, Lowa on kuitenkin laatuvalmistaja jolla on pitkät perinteet. Mutta omalla kohdalla suoritan ressuilut Jalaksen M05:lla mieluummin.
 
Väärin, lällällää...

Lesti ok ellet ole selkeästi W eli wide. Gore on Gore, jaloissa vikaa :p vikaan myös mennyt jos sadetakin sisälle sataa.

Pohjasta Leka julistaa
Pohjan kuviointi karkeampi, eli näillä pysyy talvellakin pystyssä. Vakiomalli on talvella liukas, nämä pitävät hyvin. Vastapainona nämä eivät sitten pidä niin hyvin jollain öljyisellä metallipinnalla (poliisistandardiasioita).
 
Väärin, lällällää...

Lesti ok ellet ole selkeästi W eli wide. Gore on Gore, jaloissa vikaa :p vikaan myös mennyt jos sadetakin sisälle sataa.

Pohjasta Leka julistaa
Lällällää :D
Olen niin pirusti wide jalkojen suhteen, että se on ihan ongelma jo. Keskieurooppalainen kenkä ei ole vielä kertaakaan toiminut itsellä jäätiköllä, onhan se hienoa jos nyt olisivat sellaisen saaneet tehtyä ;) Hieman vain epäilen tekstissä olevan sitä konala-lisää :D
Ja gorekenkien hyvyydestä/huonoudesta voi aina vääntää, niitä on ollut itsellä 5 parit, joten tiedän niiden hyvät ja huonot puolet.
Mutta tämä on nyt vain oma vaatimaton ja ehkä virheellinen näkemykseni, kukin verhotkoon jalkansa miten parhaaksi näkee :)
 
Jaloissasi ei ole vikaa, vain ominaisuuksia :giggle:.

Toivottavasti tuo pohja lumella pitää, jää on sitten jää. Sitä varten omiin Alpinan maihareihin on jääketjut.
 
Jaloissasi ei ole vikaa, vain ominaisuuksia :giggle:.

Toivottavasti tuo pohja lumella pitää, jää on sitten jää. Sitä varten omiin Alpinan maihareihin on jääketjut.
Voisin milloin vaan lahjoittaa tuota leveysominaisuutta pois vaikka sentin, helpoittaisi kummasti kenkäostoksilla :D
 
Tein itse saapasrasvat viikonloppuna,naudan sisärasvaa kattilaan ja kasviöljyä sekaan,tuli hyvä voidemainen koostumus,sotajatsarit saivat perinteisen suojan.

No nyt uidaan syvissä vesissä. Arvostan! :solthum:

Reseptiä jos olisi laittaa ja näkemystä lisättävän tervan määrästä tai suhteesta niin olisin oikein iloinen.
 
Eipä näissä niin millin tarkkaa ole,laitoin rasvaa turkkijugurtti purkillisen,öljyä alle pari senttiä samaa purkkia käyttäen,tervaa saman alle pari senttiä,aikanaan tehtiin kiskorasvaa teurastamolla kympin teräs saaviin,naudanrasvaa,sian ihraa ämpäri melkein täyteen ja kasviöljyä kahvikupilla tolokun verran,ja loistavaa tuli,pihkasalvan tein myös noin mitoilla,ja onnistuin,ja tuohon jatsari rasvaan voi sulattaa myös mehiläisvahaa joukkoon mutta sitä saa laittaa varoen,se kun tekee kaikesta tosi kovaa..
 
Valjasrasvalla olen voidellut nahkajalkineeni. On isossa purkissa ostettuna edullisempaa kuin saapasrasvan nimellä myytävät tuotteet, vaikka luultavimmin aivan samaa tavaraa.
Noissa valjasrasvoissa on ikävä kyllä vaan vaseliinia lähes poikkeuksetta. Notkistavat kyllä nahan, mutta tuhoavat sen ennenaikaisesti, kuten tekee myös kasvirasvat.

Siis ne eivät ole hyviä valjaillekaan, mutta ne taitavat kulua niin nopiasti rikki, että jää haitallisuus huomaamatta.

Ekolin nahkaöljy on ihan priimaa tavaraa. Pääraaka-aine taitaa olla minkkiöljy. Tuotahan on ennen vanhaan käyttänyt Ruotsin puolustusvoimatkin pitkällisten testausten jälkeen nahkaesineiden pitkäaikaisessa varastoinnissa.
Älkää ostako mistään jalkineasiantuntijaliikkeiltä tai lekoilta; tota saa mm. hevostarvikeliikkeistä litran pulloissa alle kympillä.
 
Suhteellista. Minun pohkeilla ei jäänyt juuri ollenkaan tyhjää tilaa 41 koon saappailla, pitkät kalsarit mahtui muttei sen paksumpaa. Pohjeympärys 40cm.

Oma koko myös tuo noin 41/42, pituuden osalta siis. Kun on sellaiset suopalonsammuttajan jalat niin leveys on aina ongelma ja tarvitsee ostaa 44-45 koon tossua.

Omat pohkeet olivat intissä 56 ja 57cm, joten piti olla erikoistehdyt kumisaapaat, nahkaisethan olivat tuolloin jo poistuneet valikoimista. Ja kun niistä kumisaappaista haluttiin mahdollisimman monikäyttöiset ja pohkeen levennys tapahtui kiilamaisesti, niin saappaan suun halkaisija oli 70 cm. Ja kun piti olla monikäyttöiset, niin koko oli 47 ja kun olin hukkapätkä, niin se saappaan reuna tuli polvien kohdalle. Kyllä monesti hieman v-tutti, kun tetsatessa saappaat keräsivät kaikki lumet taisteluparinkin uralta ja milloin sai vetää saappaita suosta.

Nyt on pohkeet enemmän sellaista anorektikon kokoa, eli 42 ja 44 cm, tosin kroppa on edelleen kahden miehen kokoinen. On jäänyt jo pidempään jalkapäivät väliin.
 
Lällällää :D
Olen niin pirusti wide jalkojen suhteen, että se on ihan ongelma jo. :)

New Balancella oli aikoinaan tossuja 6E leveyteen asti, tosin ne olivat pääosin krikettikenkiä intialaisille.

Oma jalka myö leveä. Koitin talvella Fischerin mononvalintasovellusta, jossa jalka kuvataan paperin päällä ja se kertoo sitten oikean koon. Useista yrityksistä huolimatta se sovellus ei tuntenut jalkaani jalaksi, ei kyllä tarjonnut muitakaan vaihtoehtoja.
 
Noissa valjasrasvoissa on ikävä kyllä vaan vaseliinia lähes poikkeuksetta. Notkistavat kyllä nahan, mutta tuhoavat sen ennenaikaisesti, kuten tekee myös kasvirasvat.

Siis ne eivät ole hyviä valjaillekaan, mutta ne taitavat kulua niin nopiasti rikki, että jää haitallisuus huomaamatta.

Ekolin nahkaöljy on ihan priimaa tavaraa. Pääraaka-aine taitaa olla minkkiöljy. Tuotahan on ennen vanhaan käyttänyt Ruotsin puolustusvoimatkin pitkällisten testausten jälkeen nahkaesineiden pitkäaikaisessa varastoinnissa.
Älkää ostako mistään jalkineasiantuntijaliikkeiltä tai lekoilta; tota saa mm. hevostarvikeliikkeistä litran pulloissa alle kympillä.

Tampereen luontokaupassa myydään Peelon tilan omaa kehitelmää "Vanhan ajan nahkarasva", jossa on kasvirasvoja, tervaa ja mehiläisvahaa. Siitä ei kyllä minulla ole mitään kokemusta. Mahdollisesti tuote on kiinnostava, mutta se on pieni purkki kympin sitten.

Halvassa "Tallipojan valjasrasvassa", jota lekassa ja monessa paikassa myydään, on vaseliinia.

Nahan paras kaveri on minunkin mielestäni öljy. Tosin pehmeiden nahkojen kanssa se voi joidenkin mielestä tehdä liian vetelää, eli jo valmiiksi pehmeään nahkatakkiin en laittaisi, mutta koviin saappaisiin kyllä.
 
https://www.lundhags.com/en/footwea...sories/footwear-care/lundhags-leather-grease/
Tätä on tullut nyt tämän vuoden aikana laitettua kalvottomiin popoihin, onhan siinä tervaa inakin hajuksi asti ;) Ja näyttää se hyvin tekevän kengät saumoista vedenpitäväksi.
 
Back
Top