Varusmiespalvelus, mitä opit, mitä jäi mieleen kokemuksena?

Starpom

Majuri
Nyt kun intin suorittamisesta on kulunut neljännesvuosisata, voin todeta ettei varusmiespalveluksesta lopulta jäänyt mieleen paljoakaan. Rynkkyä ehkä osaisin käsitellä ja siihen se oppiminen taisi jäädä. Moske87:sta en edes oppinut mitään päivystäjän pöydän takana. Oppimista ajatellen leirejä ja taisteluharjoituksia ja tekemistä oli aivan liian vähän. Intti oli aika löysä kokemus. Ainoat mieleen jääneet actionit ja oppimispaikat oli peruskoulutuskaudella. Aukki oli luonteeltaan opiskelua, eipä siellä muutoin paljoa tapahtunut. Kantahenkilökunnasta havaintona, että joukossa oli muutamia harvoja motivaation ja yksi liikunnan riivaama. Enemmistö lienee hakeutunut työhönsä raadollisemmista syistä. Kantahenkilökunnassa oli paljon ihan hyviä tyyppejä, joilla kuitenkin päällimmäiset kiinnostuksen kohteet jossain aivan muualla kuin työssänsä. Motivaatiolla ja sen puuttumisella on taipumus tarttua. Kokonaisuutena intti oli ok kokemus, vaikka menetin uskoni maanpuolustuskykyyn sähköteknillisiin laitteisiin liittyvistä syistä.
 
Viimeksi muokattu:
Aika pal o jäänt mielee. Rynkky, pystykorva, suomikp, kvkk62 kävis käteen edelleen. Erilaiset kevyet heittimet, kertasingot, käsikranaatit myös. Erilaisten miinotteiden teko onnistuisi myös. Samoin ainakin osa pioneerihommista ja joukkueen johtaminenkin tiukan paikan tullen.
 
Opin että paras nakkisuoja on olla tupakan mittaisella tauolla (tupakki huulessa) ja esittää kiireistä, tarpeen vaatiessa. Vakavasti ottaen, oppihan siellä mm. huoltamaan ja käyttämään aseita, liikunnallisempaa elämäntapaa, ehkä myös sosiaalisia taitoja, EA-taitoja, suunnistusta ja paljon muuta mitä ei varmaan näin arkielämässä tiedostakaan. Kaiken kaikkiaan hyödyllinen ja hieno kokemus!
 
Aika paljon jäi muistiin noita erinäisten tuliaseiden kokoamiseen liittyviä suoritteita. Muistan myös esim. viuhkapanosten asentamisen.

Mentaalipuolella taas palveluksesta jäi käteen vähän sellainen samanlainen fiilis kuin aikoinaan Band of Brothersia katsellessa, eli se että oma taisteleva joukkosi on se vahvin ja heikoin lenkki samaan aikaan. Tarkoitan tällä sitä että omien alaisten kohteleminen ihmisinä tulisi olla kaiken lähtökohta eikä vain ajatella että ne parit kulmaraudat tekevät sinusta jonkun käskytyskoneen vailla mitään vastuuta omista tekemisistä.

Tuo metsässä toimiminen ei sinällään ollut itselle mitään uutta, vaan maalaispoikana metsä oli tuttu elementti enkä todellakaan ensimmäistä kertaa ollut kumisaappaat jalassa hakkaamassa halkoja, marssimassa reppu selässä yms. vaikka hiihtäminen melkolailla tuntematonta itselleni olikin.

En nyt oikein tiedä että mitä konkreettista palveluksesta jäi käteen. Samalla tavalla palveluksessa tapasi lusmuilevia ja esimerkillisiä tyyppejä sekä parempia ja huonompia kapiaisia sekä kykyjensä että motivaationsa osalta. Ei se sen kummempi hahmogalleria ole työelämässäkään.
 
Suurin oppi itselleni oli oppia tulemaan toimeen erilaisten, eri lähtökohdista tulleiden ja eri älyllisesti suuntautuneiden ihmisten kanssa. Jos ei tulemaan toimeen niin ainakin sietämään erilaisuutta. Kiitos tästä PorPr/AUK II/92 ja kaikki v...tun turkulaiset eri joukkueissa.
 
Jos jätetään ne aseasiat pois, niin minulle suurin oppi oli se kuinka paljon sitä "henkistä voimavaraa" ihmisessä onkaan. Et ole rikki silloin kun jaksat valittaa, olet reunalla kun et enää jaksa edes valittaa, ja silti painat eteenpäin. Myöhemmässä elämässä: "jos sä jaksoit 11kk siradauna, niin täähän menee vaikka päällään seisten"-oppi.
Ja tietty se toveruus, kaveria ei hylätä.
Sekö tietty tuo Kyrätulen mainitsema, kaikkien kanssa toimeen tuleminen. Oli se nyt aikaisemminkin asenteessa ettei kaikista tarvitse tykätä, riittää että hyväksyy ja tulee toimeen.

Eli, summa summarum, tuo henkinen puoli; kuinka paljoon pystyy jos vain haluaa ja tahtoo.
 
Luonnossa selviäminen toimintakykyisenä, kaikenlaisessa säässä, kaikkina vuodenaikoina, jos saan itse valita varusteet rinkkaani tai ahkiooni.
 
Opin olemaan varauksellisempi, tornihuhuja kiersi monesti ja niissä viimeistään oppi olemaan maltillisempi eikä elättäämään liian suuria toiveita etenkin asioiden kohdalla jotka kuulostivat liian hyviltä ollakseen totta.

Eikä välttämättä ihan kaikkea ota tosissaan mitä kuulee. Tupakaverina oli yksi savolainen joka kyllä osasi koijata porukkaa uskottavasti.
 
Luonnossa selviäminen toimintakykyisenä, kaikenlaisessa säässä, kaikkina vuodenaikoina, jos saan itse valita varusteet rinkkaani tai ahkiooni.
Ja tuo on tositilanteessa ihan vitun vaikea suoritus. Mitään ei tee miehillä (yksilöinä), joiden raajojen äärikohdat ovat kohmettuneet ja joilla ei ole energiaa suoritettavaan tehtävään.

No, te kaikki tiedätte sen, että pystyykö pakkasen puremilla sormilla puristamaan liipasinta? Ei pysty. Ja miten yli 24h -30C pakkasessa viettäneeseen, virikkeitä vailla olevaan mieheen kohdistuu hypotermia.

Eikä se vaadi pitkiä aikoja: ylittäkää jokin pariasteinen joki ja jos ryhmänjohtaja ei muista ohjeistaa lämmittelyä ylityksen jälkeen, niin miehet ovat toimintakyvyttömiä.
 
Sen verran tullut elämän aikana paleltua että tietää että se on vittumainen olotila. En ollenkaan tykkää helteestä mutta kyllä helteessä kärvisteleminen kunnon palelemisen voittaa.
 
Meille sattu RUK:ssa TstHarj II:lle muistaakseni yli -20 asteen pakkaset ja jo rupesi löytymään harjoitukseen todenmukaisuutta. BTR:ät ja Pasit jääty, joukkueista puolet putosi lievien paleltumien ynnä muun johdosta poikkens. RK:in äänsi kuten venäläinen veljensä. Vittu että oli hienoa, oikeastikin.
 
Nyt on oikea aika muistella talvista varusmiespalvelusta! Tasan 34 vuotta sitten mitattiin pakkasennätykset Suomessa. Olimme lähdössä AUK I -aikaiselle PST-leirille Hätilään, kun AUK:n vääpeli piti harjoituspuhuttelua: "Ilmoittaisin teille, paljonko on pakkasta, mutta elohopea jäätyy -37 pakkasasteessa..." Matkalla Hätilään Pasissa oli kattoluukku auki ja aukossa koko ajan joku tähystämässä "ilmavaaran" vuoksi. Tähystäjällä oli mikkihiiri päässään ja turkislakki, mutta tähystäjää piti silti vaihtaa 5 min välein. Näin jälkikäteen ajateltuna tuossa hommassa ei ollut mitään järkeä! Leirillä meillä oli onneksi teltat ja toimivat kamiinat, mutta makuupusseja ei ollut. Yöksi oli ainoastaan kaksi intin vilttiä. Väijyssä hypotermian uhka oli todellinen ja väijyvuoro oli muistaakseni 15 minuuttia. Ihme ja kumma, selvisimme kaikki takaisin tuolta keikalta, mutta sen jälkeen kaikki olivat kipeänä. Minulle koitti myös Tilkan keikka.
 
Viimeksi muokattu:
Itse ajattelin aikanaan, ettei siitä vm-palvelusta varmaan mitään jää mieleen. Mutta ihmeen hyvin asiat muistui mieleen kertausharjoituksissa, jopa kuulustelupöytäkirjan sanamuodot... En tiedä, olivatko ne jutut jossain "piilomuistissa" vai mikä oli. Ei siinä 11 kk ehtinyt asioita saada ns lihasmuistiin tms. No, enää ei tarvitse muistaa niitä asioita ollenkaan, kun en enää ole muutamaan vuoteen kuulunut edes varareserviin saatikka vanhaan nostoväkeen.
 
Vm-palvelus osaltani oli, jälkeenpäin arvioiden, aika helppo. Aika kultaa muistot.

Yhden kerran vm-aikana kävi pieni mishap kouluttajalle. Olimme linnakesaaren vieressä olevalla pikku luodolla, jokin harjoitus se oli, mutta en muista tarkemmin. Kuitenkin lopuksi meidän piti kahlata luodolta pois ja kouluttajan mukaan "siinä on niin matalaa että yli pääsee helposti". Syystä tai toisesta hän muisti hiukan väärin tai veden korkeus oli noussut ja siellä sitten äijät jonossa lähtivät ylitykseen. Vettä olikin yllättäen lyhyempää miestä kaulaan ja minuakin kainaloihin asti. Vesi oli sellaista keväistä, ei nyt jäitä enää ollut, mutta ei paljon puuttunutkaan. Muutama kaveri kompastui johonkin pohjassaolevaan tms ja tekivät sukellusharjoituksen kaikkien varusteiden ja aseen kanssa. Onneksi kukaan ei mennyt virtauksen mukana, olisi voinut olla vaaranpaikka. Jostain syystä ko. harjoitus keskeytettiin samantien ja saimme mennä sisälle kuivattelemaan itseämme ja varusteita.
 
Nyt on oikea aika muistella talvista varusmiespalvelusta! Tasan 34 vuotta sitten mitattiin pakkasennätykset Suomessa. Olimme lähdössä AUK I aikaiselle PST-leirille Hätilään, kun AUK:n vääpeli piti harjoituspuhuttelua: "Ilmoittaisin teille, paljonko on pakkasta, mutta elohopea jäätyy -37 pakkasasteessa..." Matkalla Hätilään Pasissa oli kattoluukku auki ja aukossa koko ajan joku tähystämässä "ilmavaaran" vuoksi. Tähystäjällä oli milkkihiiri päässään ja turkislakki, mutta tähystäjää piti silti vaihtaa 5 min välein. Näin jälkikäteen ajateltuna tuossa hommassa ei ollut mitään järkeä! Leirillä meillä oli onneksi teltat ja toimivat kamiinat, mutta makuupusseja ei ollut. Yöksi oli ainoastaan kaksi intin vilttiä. Väijyssä hypotermian uhka oli todellinen ja väijyvuoro oli muistaakseni 15 minuuttia. Ihme ja kumma, selvisimme kaikki takaisin tuolta keikalta, mutta sen jälkeen kaikki olivat kipeänä. Minulle koitti myös Tilkan keikka.
Tuliko mitään mietteitä omasta ja PV:n toimintakyvystä noissa lämpötiloissa. Samanlainen tilanne, joskin n.10v. aikaisemmin, ja aina olen miettinyt, että miten siellä selviäisi. Eihän tuollainen harjoitus mihinkään vielä valmista, mutta puheet voivat olla pienenpiä sen jälkeen. Siihen se ehkä valmistaa, että käsketyt varusteet ovat mukana ja pysyvät mukana.
 
Vm-palvelus osaltani oli, jälkeenpäin arvioiden, aika helppo. Aika kultaa muistot.

Yhden kerran vm-aikana kävi pieni mishap kouluttajalle. Olimme linnakesaaren vieressä olevalla pikku luodolla, jokin harjoitus se oli, mutta en muista tarkemmin. Kuitenkin lopuksi meidän piti kahlata luodolta pois ja kouluttajan mukaan "siinä on niin matalaa että yli pääsee helposti". Syystä tai toisesta hän muisti hiukan väärin tai veden korkeus oli noussut ja siellä sitten äijät jonossa lähtivät ylitykseen. Vettä olikin yllättäen lyhyempää miestä kaulaan ja minuakin kainaloihin asti. Vesi oli sellaista keväistä, ei nyt jäitä enää ollut, mutta ei paljon puuttunutkaan. Muutama kaveri kompastui johonkin pohjassaolevaan tms ja tekivät sukellusharjoituksen kaikkien varusteiden ja aseen kanssa. Onneksi kukaan ei mennyt virtauksen mukana, olisi voinut olla vaaranpaikka. Jostain syystä ko. harjoitus keskeytettiin samantien ja saimme mennä sisälle kuivattelemaan itseämme ja varusteita.
Oliko harjoitus mennyt huonosti, tai jotain vastaavaa?:sneaky:
 
Tuliko mitään mietteitä omasta ja PV:n toimintakyvystä noissa lämpötiloissa. Samanlainen tilanne, joskin n.10v. aikaisemmin, ja aina olen miettinyt, että miten siellä selviäisi. Eihän tuollainen harjoitus mihinkään vielä valmista, mutta puheet voivat olla pienenpiä sen jälkeen. Siihen se ehkä valmistaa, että käsketyt varusteet ovat mukana ja pysyvät mukana.
Päällimmäisenä jäi mieleen aivan perkeleellinen kylmyys, joka halvaannutti kaiken! Kaikki olimme kuin robotteja, jotka pyrkivät tekemään annetut tehtävät, mutta välttämättä varsinaista aivotoimintaa ei enää kauheasti ollut. Tekniikka toimi ihan hyvin, muistaakseni meillä ei ollut ongelmia Pasien tai aseiden kanssa. Venäläiset tankit toimivat maaleina, eikä niissä näyttänyt olleen ongelmia. Tuo oli vielä aikaa, jolloin pv kuvitteli, ettei etelän joukko-osastoissa (UUDJP) tarvita arktisia varusteita, mm. makuupusseja. Tänä päivänä ei tulisi mieleenkään lähteä talvella retkeilemään ilman kunnollista makuupussia, mutta tuolloin sitä vain surkeana alistui kulin osaan...
 
Viimeksi muokattu:
Päällimmäisenä jäi mieleen aivan perkeleellinen kylmyys, joka halvaannutti kaiken! Kaikki olimme kuin robotteja, jotka pyrkivät tekemään annetut tehtävät, mutta välttämättä varsinaista aivotoimintaa ei enää kauheasti ollut. Tekniikka toimi ihan hyvin, muistaakseni meillä ei ollut ongelmia Pasien tai aseiden kanssa. Venäläiset tankit toimivat maaleina, eikä niissä näyttänyt olevan ongelmia. Tuo oli vielä aikaa, jolloin pv kuvitteli, ettei etelän joukko-osastoissa (UUDJP) tarvita arktisia varusteita, mm. makuupusseja. Tänä päivänä ei tulisi mieleenkään lähteä talvella retkeilemään ilman kunnollista makuupussia, mutta tuolloin sitä vain surkeana alistui kulin osaan...
Tuo on totta, että toimii kuin robotti, ja varsin hidas sellainen. Ehkä siihenkin tulisi vauhtia, jos murkulaa sataisi aina silloin tällöin.
 
Meillä oli intin mosaleirillä noin 35 astetta pakkasta. Ihme kyllä kaikki pelasi niinkuin pitääkin, tosin kuuma mehukin jäätyi pakin kanteen ennenkuin sen ehti juoda. Liikkuminen oli hankalaa, kun päällä oli kaikki kaapista löytyneet vaatekappaleet - todellista kerrospukeutumista. Siinä polttopuita tehdessäni joukkueenjohtaja tuli paikalle, pyysi kirveen itselleen ja sanoi tekevänsä hetken puita ihan lämpimänä pysyäkseen. Siinä sitten alokkaana vierestä katselin, kun luutnantti teki polttopuut.

Taisi olla sama leiri, jolla onnistuin jäädyttämään pyyhkeeni sellaiseksi repun sivutaskun kokoiseksi jääkuutioksi... :facepalm:
 
Nyt on oikea aika muistella talvista varusmiespalvelusta! Tasan 34 vuotta sitten mitattiin pakkasennätykset Suomessa. Olimme lähdössä AUK I -aikaiselle PST-leirille Hätilään, kun AUK:n vääpeli piti harjoituspuhuttelua: "Ilmoittaisin teille, paljonko on pakkasta, mutta elohopea jäätyy -37 pakkasasteessa..." Matkalla Hätilään Pasissa oli kattoluukku auki ja aukossa koko ajan joku tähystämässä "ilmavaaran" vuoksi. Tähystäjällä oli mikkihiiri päässään ja turkislakki, mutta tähystäjää piti silti vaihtaa 5 min välein. Näin jälkikäteen ajateltuna tuossa hommassa ei ollut mitään järkeä! Leirillä meillä oli onneksi teltat ja toimivat kamiinat, mutta makuupusseja ei ollut. Yöksi oli ainoastaan kaksi intin vilttiä. Väijyssä hypotermian uhka oli todellinen ja väijyvuoro oli muistaakseni 15 minuuttia. Ihme ja kumma, selvisimme kaikki takaisin tuolta keikalta, mutta sen jälkeen kaikki olivat kipeänä. Minulle koitti myös Tilkan keikka.
87 vuonna oli kolme viikkoa reippaasti yli kolmekymmentä pakkasta, jäi endurotreenit vähiin, sitten kun lauhtui miinus viiteentoista, tuntui kun olisi voinut olla ilman paitaa ulkona. Vuosia aikaisemmin intissä vekaralla oli myös yli kolmeakymmentä pakkasta, aika hyvin pärjäsi, yhden krran muistan, että näpit oli jäässä. Meillä ei siis ollut muuta kuin se telaketjupatja ja mantteli yöpymisvarusteina teltassa, yhden kerran väijyyn purkasin manttelin kääröstä, muuten sai olla tetsarissa kiinni
 
Back
Top