Varusmiesten käyttäminen ylläreissä

Itselle kävi varusmiesaikana kerran niin, että kun tulin viikonloppulomilta kassulle niin piha oli täynnä Paseja ja hirvee hulina päällä. Päivystäjä ilmoitti välittömästi, että kaikki johtajat pakkaavat heti kamat, rynkky valmiiksi, lippaat tulee kiinni, ilman sysäriä, 10 min lähtövalmius eli punkkaan maastopuku päällä. Mitään muuta ei kerrottu. No aamulla sitten annettiin "tilanne ohi" ja luti totesi, että oli jo kahdelta yöllä peruttu, mutta eivät tulleet sanomaan kun ajattelivat, että saadaan nukkua rauhassa. Nukkua rauhassa? :D Ei sinä yönä yksikään jätkä nukkunut vaan makas punkassa silmät levällään miettien, että mitäköhän v**** on tapahtumassa.


Mutta silloin oli ihan selvä, että lähdetään, hoidetaan homma kotiin eikä siitä kukaan itkenyt. Tunnelma oli johtajatuvissa sinä yönä kouriintuntuvan tumma ja tiivis. En tiedä mihin oltaisiin lähdetty, oltiinko oikeasti edes lähdössä vai mitä. Erilaisia spekulaatioita oli, mutta koskaan homma ei varmuudella auennut.

Näin 90-luvun lopulla, musta mikään ei ole muuttunut niin paljon, ettei tämän päivän varusmiehiltä voisi odottaa samaa.
Verestit vanhoja muistoja. Meillä oli vastaavan tyyppinen hälyharjoitus, jonkinlainen pakkaamisen minimiaika asetettiin, nuoremmat jääkärit alkoivat vartioida komppaniaa, kuskit ajeli peräkärryjään jonnekin yms.
Kokelastupa oli valmiina kuin hmm... lukkari sotaan. Itse asiassa jonkinlaista innostumista oli muistaakseni ilmassa
Oli nimittäin ajallinen yhteensattuma näihin tapahtumiin ;)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Venäjän_perustuslaillinen_kriisi_1993
 
Varmasti on asia joka tulee jokaisen varusmiehen mieleen. Näin pitääkin olla ja sitä asiaa tule omassa mielessä valmistella, jotta koulutus saavuttaa sen tason mitä siltä odotetaan. Sotilaan on valmisteltava itsensä tappamaan toinen ihminen kun se tulee vihollisen ominaisuudessa.
Ampumaharjoittelua jatkamalla reserviläisympäristössä tuo pohdinta jollain tavalla jää taustalle ja harjoittelussa on automaattisesti ajatus että maalitaulussa on ihminen. Määrällä on laatunsa, harjoittelu kannattaa ja siitä on hieman lyhyempi matka siihen että tositilanteessa vetää liipasimesta. Tältä tuntuu. Monella varusmiehellä ampuma-asia on uutta pohdittavaa ja on luonnollista, että edellä kuvattua tulee mieleen sillä hetkellä.

Varmaan noin. Jostain syystä asiaa ei käsitellä juuri lainkaan varusmieskoulutuksessa.

Voisko johtua siitä että sodissa aika moni on joutunut tilanteeseen ns. "pystymetsästä"? Arki siviilissä on muuttunut täysin toisenlaiseksi sodan kentällä. Voisin kuvitella että sodissa enemmistö on ollut aika tavallisia kansalaisia ja vain pieni osa sotaan jollain lailla tottuneempia. Siksi epäröinnin määrä on suurta. En tiedä, mutta tällaista pohdin.

Varmaan. En tosin tiedä, mitä tutkimukset sanovat tämän asian suhteen eroista ammattisotilaiden ja reserviläisten kesken. Mutta voisi ajatella, että suurin osa potentiaalisista suomalaissotilaista mahdollisessa sodassa olisi juuri noita pystymetsästä revittyjä reserviläisiä.
 
Varmaan noin. Jostain syystä asiaa ei käsitellä juuri lainkaan varusmieskoulutuksessa.
Ehkä tämä onkin enemmän sellainen isä-poika keskustelu jota ei voi ulkoistaa. Meillä tätä on kyllä käyty läpi kun pohdittiin mikä sen armeijan tarkoitus on.
 
Tänään kävin lakonisen, mutta vaikuttavan keskustelun. Tuttavani poika on juuri armeijassa, ja tuttava kertoi sanoneensa pojalleen olevansa varma, että Suomi joutuu kohta tai muutaman vuoden sisään aseelliseen konfliktiin. Poika ei ollut asiaa sinänsä säikähtänyt, vaan on tällä hetkellä ilmeisesti saapumiseränsä kärkitaistelijoita yksikössään ja johtajaputkessa.
Minähän olin samaa mieltä, ja keskustelu oli enemmänkin sellaista toteavaa, miehen pitää tehdä mitä miehen pitää tehdä/teit isoisäis astuman -henkistä. Ja tämä tuttava ei tosiaan ole mikään inttihurmahenki, vaan pikemminkin aina mennyt matalimmasta aidasta yli.
Että kylläpä eroavat puheenaiheet sitten siitä,kun itse olin varusmiespalveluksessa. Realiteetit ovat kuitenkin hallussa tavan ihmisilläkin, eikä niitä ole säikähdetty. Jäi hyvä olo tuosta juttelusta, näin reserviläisen näkökulmasta.
 
Tänään kävin lakonisen, mutta vaikuttavan keskustelun. Tuttavani poika on juuri armeijassa, ja tuttava kertoi sanoneensa pojalleen olevansa varma, että Suomi joutuu kohta tai muutaman vuoden sisään aseelliseen konfliktiin. Poika ei ollut asiaa sinänsä säikähtänyt, vaan on tällä hetkellä ilmeisesti saapumiseränsä kärkitaistelijoita yksikössään ja johtajaputkessa.
Minähän olin samaa mieltä, ja keskustelu oli enemmänkin sellaista toteavaa, miehen pitää tehdä mitä miehen pitää tehdä/teit isoisäis astuman -henkistä. Ja tämä tuttava ei tosiaan ole mikään inttihurmahenki, vaan pikemminkin aina mennyt matalimmasta aidasta yli.
Että kylläpä eroavat puheenaiheet sitten siitä,kun itse olin varusmiespalveluksessa. Realiteetit ovat kuitenkin hallussa tavan ihmisilläkin, eikä niitä ole säikähdetty. Jäi hyvä olo tuosta juttelusta, näin reserviläisen näkökulmasta.

Kyllä tästä maasta löytyy pirusti maanpuolustushenkistä ja kovapäistä nuortamiestä, vaikka piloille lellittyjen vellihousujen osuus onkin kasvanut. Suomi on Suomi ja kun tuttavien kanssa juttelee, niin 80% on ainakin parin kaljan jälkeen hampaat irvessä "sopii tulla kokeilemaan ja jos onnistuu, niin sitten se vasta alkaa" -asenteella. Miehittää voi, mutta ei Suomesta tullut osa Venäjää 100-vuotta sitten eikä siitä tule sitä tänä päivänäkään.
 
Juristit tulkinneet lakia väärin 10 vuotta: Varusmiehet voikin lähettää torjumaan hyökkäystä
Valmiutta on nostettu vaalikauden aikana jo kolmella tavalla. Pääesikunta tulkitsi lakia väärin kymmenen vuotta.
KOTIMAA9.10. 10.04 KIMMO PENTTINEN
23987536-730x486.jpg

Puolustusministeri Jussi Niinistö korostaa, että varusmiehiä voidaan määrätä tehtäviin vasta tietyn koulutusjakson jälkeen.


Varusmiehiä voidaan käyttää jatkossa mahdollisissa kriisitilanteissa ja yllätyksellisten hyökkäysten torjumisessa. Aiemmin tähän ei ollut mahdollisuutta, sillä varusmiehiä ei ole saanut ottaa sodan ajan tehtäviin, jotka luokitellaan vaarallisiksi.

Taustalta löytyy kimurantti laintulkinta.

Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) mukaan pääesikunnan juristit ovat tulkinneet väärin asevelvollisuuslakia viimeiset kymmenen vuotta. Pääesikunnan mukaan varusmiehiä saisi ottaa sodan ajan joukkoihin vasta sitten, kun heidät on kotiutettu.

– Pyysin oikeuskanslerilta lausuntoa, koska ihmettelin laintulkintaa. Muistan, kun olisi suorittamassa asepalvelusta 1990-luvulla. Berliinin muuri kaatui ja meillä järjestettiin harjoituksia kriisin varalle. Olimme varusmiehinä mukana harjoituksissa. Oikeuskansleri Jaakko Jonkan lausunto oli, ettei lainsäädäntö estä varusmiesten käyttöä valmiuden kohottamiseen.

Tämä avaa Niinistön mukaan laajat mahdollisuudet. Reagointikyky paranee.

– Meillä on tällä hetkellä noin 8 000 ammattisotilasta, joilla on välitön valmius. Tämän joukon lisäksi saamme tuhansia nuoria miehiä lisää varusmiespalveluksesta. Se on merkittävä lisä ja nostaa valmiutta, Niinistö toteaa.

Tämä korvaa hiukan reservin vajetta. Muutama vuosi sitten sodan ajan joukkojen määrää laskettiin 350 000:stä 250 000:een. Niinistö on edelleen sitä mieltä, että pudotus oli liian raju ja nopea.

Alokkaita ei mahdollisiin kriiseihin heitetä. Niinistö korostaa, että varusmiehiä voidaan määrätä tehtäviin vasta tietyn koulutusjakson jälkeen.

Valmiutta on nostettu muutoinkin tällä vaalikaudella. Aiemmin laissa on ollut kolmen kuukauden minimiaika käskylle saapua kertausharjoituksiin.

Nyt reserviläiset voidaan käskeä harjoituksiin ilman valmistautumisaikaa, jos valmiutta on jostain syystä kohotettava.

Uudistus on tarpeen, sillä kolme kuukautta olisi pitkä aika, jos jotain yllättävää tapahtuisi.

Uudistus tuo joustoa reservin käytölle. Tällöin ei tarvita välttämättä ottaa käyttöön raskaampia poikkeusolojen lakeja.

– Meillä on hyvä ja toimiva yleinen asevelvollisuus, mutta järjestelmän Akilleen kantapää on hitaus. Nyt tähän saadaan hiukan puhtia.

Kolmanneksi kertausharjoituksia on lisätty.

Kertausvuorokausia on saatu kurottua hiukan kiinni monien taloudellisesti vaikeiden vuosien jälkeen.

Puolustusministeriössä sorvataan parhaillaan puolustusselontekoa. Sen kehyksenä toimii tuore ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko, joka valmistui kesällä.

Niinistö sanoo, että puolustusselonteossa otetaan kantaa aivan samalla tavalla muuttuneeseen turvallisuusympäristöön. – Uhkia ei voida vähätellä.

Sotilaallisen valmiuden nosto on vastaus uhkiin. Puolustusselonteko valmistuu jouluksi tai ensi vuoden alussa.

Turvallisuusselonteon mukaan Itämeren turvallisuustilanne heikentynyt. Selonteossa todetaan suoraan, että jännittynyt tilanne on seurausta Venäjän toimista. Venäjä on rikkonut kansainvälistä oikeutta valtaamalla Krimin ja synnyttämällä konflikteja Itä-Ukrainassa.

Tulkinta on, ettei sotilaallista voimankäyttöä Suomea vastaan tai sillä uhkaamista voida sulkea pois.

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/jur...het-voikin-lahettaa-torjumaan-hyokkaysta/#ath

Laitanpa minäkin havainnon nuoresta miehesta joka liikuntaharrastuksissa telotusta jalastaan huolimatta reuhasi itsensä valmarien taistelupelastaja-alikersantiksi yhtenä marsseista parhaimmin selviytyneenä. Liittyi reserviläisliittoon jo varusmiesaikana koska näin pääsi muutamia kertoja harjoittelemaan rk-95:lla ampumaradalle. Ammunta ei ollut palveluksessa sujunut ja sai asiat kohdalleen näin itse harjoittelemalla. Tämä kaveri piti Nato-evalointia aika lapsellisena eikä ulkomailla suoritettu taisteluharjoituskaan tarjonnut kuin enempi vain odottelua hänen mielestään. Kaveri siis suht kriittinen tämän saadun soturiopin riittävyydestä mutta siitä huolimatta lähtee heti ja suuremmin miettimättä jos kutsu käy.
 
Viimeksi muokattu:
:D:D:D

Mites se olikaan? "Kun aseet puhuvat, lait vaikenevat" on todettu aina ja kaikissa kähinöissä.
 
Hyvä että Niinistö pitää esillä tuota laintulkinta-asiaa. Olen havainnut isoissa medioissakin väärintulkintaa asiasta. Jospa se pikkuhiljaa uppoaisi mieliin, kun puhutaan siitä.
 
Laitanpa minäkin havainnon nuoresta miehesta joka liikuntaharrastuksissa telotusta jalastaan huolimatta reuhasi itsensä valmarien taistelupelastaja-alikersantiksi yhtenä marsseista parhaimmin selviytyneenä.

Mikä ihme on taistelupelastaja-alikersantti?
 
Mikä ihme on taistelupelastaja-alikersantti?
No nykyään ryhmässä on ns taistelupelastaja. Afghanistanin oppeja itseasiassa. Ryhmän taistelija ja taistelukoulutus ja rynkky - lisäksi lääkintakoulutus ( pääpaino evakuoinnin ensilääkinnässä ). Ensimmäinen joka pyrkii haavoittuneen luo ja valmistaa havoittuneen lääkintamiehille. Alikersantti on arvo - kaikki valmiusjoukoissa käyvät aukin. Lisäksi oli sälytettynä jonkin sortin viestimiehen tehtäviä mm vaunussa kaiketi kun on ryhmänjohtajan partiossa. Toki Taistelupelasta-alik ei ole mikään termi vaan jääkärihän tuo on - kultainen kokardi.

http://www.reservilaisliitto.fi/yhd.../tstea_ja_kenttalaakinnan_nykyaika.22322.news



jääkäriryhmä.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Juristit tulkinneet lakia väärin 10 vuotta: Varusmiehet voikin lähettää torjumaan hyökkäystä

Eipä tässä edes pitäisi olla mitään ihmeellistä. Menneiden sotien aikana ne jotka olivat suorittamassa varusmiespalvelustaan lähetettiin sotaan mukaan ihan rintamalle osallistumaan taisteluihin (tai mihin tehtävään kukin joutuikaan) siinä vaiheessa kun koulutus sen salli. Kuuntelin aikoinaan pätkää radiohaastattelusta sotien ajoilta; haastateltavina porukkaa joka sodan syttyessä oli suorittamassa varusmiespalvelustaan ja nyt olivat ensimmäisten suomalaisten joukossa eräällä rintamalohkolla - haastattelija kysyi aamujen määrää - eräs kaveri vastasi miten nyt ollaan jo ylimääräisiä viettämässä.
 
Back
Top