Varustautuminen itsepuolustusta silmälläpitäen

YJT

Respected Leader
Nykymaailman meno alkaa Suomessakin olla melko hurjaa. Laki antaa jonkin verran eväitä aseistautumista varten, lähinnä kaasusumutinluvan muodossa. Kaasusumutinluvassa on kuitenkin ongelmana se, että PoHan tulkinta luvan myöntämisen ehdoista on paljon tiukempi kuin mitä laki vaatii. Esimerkiksi kaasusumutinlupaa ei myönnetä varmuuden vuoksi, vaan se vaatii käytännössä jonkin yksilöidyn uhan ja asiasta laaditun rikosilmoituksen, lähestymiskiellon tai vastaavan.

Mitä mahdollisuuksia kansalaisilla on varustautua (järkevällä tavalla) henkilökohtaista koskemattomuuttaan suojatakseen? Onko tällainen varustautuminen ylipäätään tarpeellista tai järkevää?

Keskustelussa voi myös puhua siitä, miten asioiden pitäisi olla, miten lakeja tulisi muuttaa jne.
 
Viimeksi muokattu:
Teräaseet itsepuolustuksessa -blogissasi toteat: 'Kirvesmies voi ruokatunnillaan varmasti kantaa puukkoa mukanaan lounaalle mennessään, mutta vapaapäivänä tämä sama perustelu ei enää toimikaan.' Ensin mainittu ei aivan pidä paikkaansa. Tiedän tapauksen, jossa poliisi on poistanut ruokatunnillaan ABC:lle ruokailemaan menneen rakennusmiehen vyöllä olleen puukon. Miehellä työvaatteet päällä, joten mistään väärinymmärryksestä ei ollut kysymys. Tämä tuskin oli mikään poikkeustapaus.

Mitä tulee teräaseen kantamiseen mukana julkisilla paikoilla itsepuolustustarkoituksessa, niin vierastan ajatusta. Kotioloissakin varaan eteiseen tarvittaessa mieluummin jotain tylppää kättä pidempää kuin kauhavalaisen.
 
https://yle.fi/uutiset/3-6797814
Puukkoa tai teräasetta ei saa pitää hallussa yleisellä paikalla, muistuttaa Päijät-Hämeen poliisilaitoksen komissario Outi Pennanen.

Laki määrää, että puukko saa olla mukana julkisella paikalla, mikäli työtehtävät sitä vaativat. Esimerkiksi ruokatuntia pitävä rakennusmies on velvoitettu jättämään puukko työkalupakkiin.

- Laki sanoo näin, mutta poliisi soveltaa tätä tapauskohtaisesti ja ilmoitusten perusteella.
 
Teräaseet itsepuolustuksessa -blogissasi toteat: 'Kirvesmies voi ruokatunnillaan varmasti kantaa puukkoa mukanaan lounaalle mennessään, mutta vapaapäivänä tämä sama perustelu ei enää toimikaan.' Ensin mainittu ei aivan pidä paikkaansa. Tiedän tapauksen, jossa poliisi on poistanut ruokatunnillaan ABC:lle ruokailemaan menneen rakennusmiehen vyöllä olleen puukon. Miehellä työvaatteet päällä, joten mistään väärinymmärryksestä ei ollut kysymys. Tämä tuskin oli mikään poikkeustapaus.
Minä taas tiedän monta tapausta, joissa poliisi ei ole puuttunut vastaavissa tilanteissa. Tilannekohtaista, ja on hyvin paljon esim henkilön käyttäytymisestä kiinni mitä tapahtuu.
 
Ihan hyvä, että noihin kantamisiin puututaan.

Ei se niin mene, että jos kuteet on dimexin tai blåkläderin, niin sulla on oikeus kanniskella teräaseita missä vain.

Välillä kyllä pistää mietityttämään, että kaverilla ei ole taskuissa mitään muita työvälineita, mutta puukon pitää olla vyöllä lähijunassa tai bussissa. Jos ne eväät, termoksen ja muut työkalut voi kantaa repussa tai pakissa, niin miksi puukon pitää olla vyöllä?
 
Onko tässä jotenkin tarpeen tehdä paljastuksia yksilöiden omasta varautumisesta?
Esimerkiksi antaa vinkkiä joillekin siitä millaisia ratkaisuja on käytössä tai voi ottaa käyttöön? Kuka tätä ketjua seuraa?

Minusta itsepuolustaminen on jokaisen oma asia. Tietty määrä taistelijaa tulee löytyä jokaisesta miehestä, muuten häviää. Meillä on laki ja se tulee lukea. Tulkinnassa kuitenkin on paljon riskejä.
Mitä vaan voi tehdä jottei menetä omaa henkeään. Mitä vaan voi tehdä, kunhan ei jää kiinni.
.
 
Mitä tulee teräaseen kantamiseen mukana julkisilla paikoilla itsepuolustustarkoituksessa, niin vierastan ajatusta. Kotioloissakin varaan eteiseen tarvittaessa mieluummin jotain tylppää kättä pidempää kuin kauhavalaisen.

Ääni pesäpallomailalle eteisessä. Jos puukon kanssa alkaa puolustautumaan niin tunkeutuja on aivan liian lähellä ja puukottamista ei kovin suopeasti katsota hätävarjeluksi.

Uskallan väittää pesismailalla hutmimisen olevan tehokkaampaa ja paljon helpommin hyväksyttävissä käräjillä.
 
Minun mielestä esim. OC-sumuttimen voisi antaa helpommin itsepuolutustustarkoitukseen. Harkinnan mukaan.
 
Viimeksi muokattu:
joo poliseja aina vain vähemmän ,syriä kylillä ei ollenkaan,ja ase lupia ei myönnetä .mutta roistoilla niitä laittomia piisaa.pitäskö sitte itekki ruveta hommann niitä ja olla rikollinen...
 
Ihan hyvä, että noihin kantamisiin puututaan.

Ei se niin mene, että jos kuteet on dimexin tai blåkläderin, niin sulla on oikeus kanniskella teräaseita missä vain.

Välillä kyllä pistää mietityttämään, että kaverilla ei ole taskuissa mitään muita työvälineita, mutta puukon pitää olla vyöllä lähijunassa tai bussissa. Jos ne eväät, termoksen ja muut työkalut voi kantaa repussa tai pakissa, niin miksi puukon pitää olla vyöllä?
Nyt menee kukkahattuilun puolelle. En oikein näe, mikä ongelma tuo raksamiesten puukon kantaminen on. Vaikka onhan se varmaan melko uhkaavan näköistä tässä rauhallisen yhteiskunnan keskellä tietenkin. Mistä muuten tiedät jonkun raksamiehen taskujen sisällöstä? Et kai ole taskuvaras? Yleensä työpuvun ohessa kulkee puukon, mittanauhan ja kynien tapaista pikkusälää, jotka on työssä oltava jatkuvasti käden ulottuvilla.
 
Olen itse hyvin vahvasti suojeluaseiden palauttamisen ja laajemmankin käyttöönoton kannalla. Mielestäni hyvä lähtökohta olisi poistaa taskuasepykälät aselaista kokonaan ja antaa pistooleita omistaville urheiluampujille mahdollisuus kantaa aseita piilotettuna. Kynnyksenä aseenkantoluvan (siis oikeasti kantoluvan, aika monihan virheellisesti kutsuu nykyisiäkin lupia aseenkantoluviksi) saamiselle voisi olla esimerkiksi yksi hyväksytysti suoritettu IDPA- tai practical-kilpailu vuodessa. Esim. ketjun aloittaja osaa kommentoida enemmän, mutta käsittääkseni aseenkäyttämisessä pääsee samalle tai korkeammalle tasolle keskivertojen poliisien kanssa joka ikinen urheiluampuja jolla on pistoolilupa, koska sellaiseen vaaditaan se 10 harjoituskertaa / 2 vuotta.
 
Kiipeilijät ovat käyttäneet kevlar-vahvisteisia vaatteita jo vuosikymmenen, joillakin kalliotyypeillä (ei suomalainen graniitti/ gabbro) on tapana repiä vaatteet aika tehokkaasti riekaleiksi heti ensimmäisen tunnin aikana, vulkaaniset ehkä pahimpana, kalkkikivi hyvänä kakkosena). Nämä pysyättävät myös pisto- ja viiltuyritykset teräaseilla, rikotuilla pulloilla yms.
Kävi mielessä tälläisen hankkiminen muuhun kuin kiipeilyyn kun asuin vielä Lontoossa, nykyään ei ole tuolle mitään tarvetta.

https://www.klattermusen.com/en/men...VTuyj3d_bycWyLXirT0iH3y71WeMKyyRoCG0AQAvD_BwE

Kaupallisesti myydään myös tolkutonta määrä takkeja, pusakoita ja housuja eri kuoseissa yms. stab proof -kerroksella. Hinnat alkavat reilusta satasesta, joten harkinnan arvoinen hankinta.
Vahva mutu-kutina että noi eivät hengitä ollenkaan hyvin, joten pikkupyrähdyksiin vaan sitten ja muuten bulevardilla cruisailuun. Luulisi että nämä olisivat jo suositumpia kun hinta/ paino on saatu alas ihan peruskäyttäjän tasolle.

Cut, Slash and Bite Resistant Jacket £149.95

http://www.eightriverssecurity.co.uk/product/cut-resistant-jacket/

Ole valmis kaikkeen... :).

Myös siihen että joudut hyvin todennäköisesti voimankäytöstä lailliseen edesvastuuseen, jolloin kaikki kantamasi tarve-esineet tulevat kyllä esiin. Eli mitään "kättä pidempää" ei yksinkertaisesti kannata pitää mukana, ikinä. Kaasu (pippuri) jos siihen on lupa, ehkä. Mutta jos käytät sitä niin viranomainen tulee lujasti muiden aselupien perään, oli sen sun dried chili-pippuri -purkin runttaaminen tyhjäksi jonkun kusipään sierainaukkoon sitten mielestäsi oikeutettua, tahi enemmänkin periaatteellista toimintaa.

Tätkeimpänä pitäisin hyvää tilannekuvaa, ja valmiutta kiertää ongelmapaikkoja tarvittaessa. Määrätietoisen näköinen liikkuminen, katsekontaktin ja väistämiskontaktin välttäminen ennakoivasti. Puhelimen pitäminen äänettömällä/ värinällä taskussa, älypuhelimen soiminen väärällä hetkellä provosoi usein ad hoc -hyökkäyksiin... "ain't you gonna answer your phone boy? Wot U scared of us boy? jne. Ja tämä siis vain esimerkkinä Lontoon Islingtonista/ Angelistä alkuiltaisin.

Mitä tulee tilanteen eskaloitumiseen väkivaltaiseen itsepuolustukseen, tuollainen takki on jo hyvä taktinen suoja /vartaloblokki melkein... voit keskittyä lähimpään uhkaan joka on edessä ensimmäisen soveliaan tekniikan ulottuvilla. Peitä aikeesi, älä näytä osaamistasi - pidä kädet alhaalla jos on tilaa, ole kääntämässä päätä/ ylävartaloa heikomman puolen suuntaan poistuaksesi ja etujalan askel eteen sivulle.. takajalan mawan pyyhkäisyetäisyys pidemmällä 185-195cm treenanneella kaverilla on kunnon sisään askelluksella reilut 2.5 metriä seisonnasta, kiertopotku tähdätään päähän, ja täysillä. Seuraava tekniikka on sitten hyökkäys johonkin muualle, momentti eteenpäin on uhrattu, toivottavasti oli sen arvoista :cool:.
Seuraavat potkut sitten vyötärölinjan alle 100%, toi mawa on vaan niin hieno kun se pasahtaa kohalleen niin pääset kävelemään siitä pois kuin herrasmies koska kaikki muut kuin sinä yleensä kelaavat vähän että wtf.

Omasta iskunkestävyydestä on hyvä olla realistinen kuva, aivotärähdys viimeisen 3kk:n aikana tai vastikään sairastettu kova nuhakuume, jotkut lääkitykset jne. voivat johtaa bambi-jalkoihin tai pahempaan vaikka päähän osunut isku ei olisi kovakaan. Tunne rajasi.
 
Tällästä kamaa kannatan kanssa jos on pyssymiehet vaarana:

https://www.zfi-inc.com/en/bulletproof-flight-jacket-with-sleeves-protection-level-iii-a

Tässä meikä esittelee ex-muijalta (työskentelee tuossa Zfi-firmassa Israelissa) saatua kantokassia :D Siellä on ihan liivitkin mukana :D

k6jL11W.jpg
 
Olen itse hyvin vahvasti suojeluaseiden palauttamisen ja laajemmankin käyttöönoton kannalla. Mielestäni hyvä lähtökohta olisi poistaa taskuasepykälät aselaista kokonaan ja antaa pistooleita omistaville urheiluampujille mahdollisuus kantaa aseita piilotettuna. Kynnyksenä aseenkantoluvan (siis oikeasti kantoluvan, aika monihan virheellisesti kutsuu nykyisiäkin lupia aseenkantoluviksi) saamiselle voisi olla esimerkiksi yksi hyväksytysti suoritettu IDPA- tai practical-kilpailu vuodessa. Esim. ketjun aloittaja osaa kommentoida enemmän, mutta käsittääkseni aseenkäyttämisessä pääsee samalle tai korkeammalle tasolle keskivertojen poliisien kanssa joka ikinen urheiluampuja jolla on pistoolilupa, koska sellaiseen vaaditaan se 10 harjoituskertaa / 2 vuotta.
joo oletko miettinyt mikä tarkoitus on kieltää rehellisiltä maanpuolustus miehiltä ja naisilta aseet joilla ei ole minkään laista lainvastaisuutta ei edes sakkoja ylinopeudesta.mutta rikollisilla saa olla aseet eikä virkavalta voi mitään ….
 
Ääni pesäpallomailalle eteisessä. Jos puukon kanssa alkaa puolustautumaan niin tunkeutuja on aivan liian lähellä ja puukottamista ei kovin suopeasti katsota hätävarjeluksi.

Uskallan väittää pesismailalla hutmimisen olevan tehokkaampaa ja paljon helpommin hyväksyttävissä käräjillä.
Pesismaila on vaan turhan kömpelö kapine eteisessä tai oviaukossa huitomiseen, pitäisi olla helpommin käytettävä kapine kuten vasara...
 
Back
Top