Venäjän masinoimat "pakolais"-virrat Suomeen

Joo, kriittinen aina kannattaa olla. Mutta sen apulaisoikeuskanslerin lausunnon jälkeen hallitus alkoi aivopieruilla.

Vastuuhan on yksin valtioneuvoston. Se päättää.

No pitäisi näillä tiedonvääristäjillämme mediassa olla joku vastuu myös, kun saavat näemmä lukijat uskomaan kaikenlaisiin höpötulkintoihin.

Nyt näyttää olevan vimmattu persunpelko nostanut päätään, kun onkin reaalinen mahdollisuus sille, että PersuPower pääseekin valloilleen ja laittaa ihan aikuisten oikeesti rajan kiinni.

Vastustajat käyvät viimeiseen epätoivoiseen ulvontaan ja jotkut viepä uskoo siitä erottuvia sanoja...
 
Sitä paitsi voihan sotaa käyvä maakin antaa turvapaikkoja mutta realistisesti siellä, missä paukkuu, ei tietenkään oikein kannata jopoilla.

Suomeen tuli ja jäi monenlaista väkeä sotien aikana, vaikka silloin ei nykylakeja ollutkaan.
 

Ylen saamat asiakirjat paljastavat: hallituksella oli kaksi vaihtoehtoa itärajalle, muttei päätynyt kumpaankaan​

Hallitus päätyi lopulta keskittämään rajaliikenteen ja turvapaikanhaun Raja-Jooseppiin Inariin. Se ei ollut aluksi suunnitelmissa.

Ylen saamat asiakirjat ja sähköpostit paljastavat, millaisia suunnitelmia hallituksella oli itärajan sulkemiseksi ennen kuin se lopulta päätyi keskittämään rajaliikenteen ja turvapaikanhaun Raja-Jooseppiin Inarin erämaahan.

Esillä oli kaksi skenaariota: joko rajaliikenteen ja kansainvälisen suojelun keskittäminen itärajalla Imatran rajanylityspaikalle tai itärajan sulkeminen kokonaan. Tällöin turvapaikkaa olisi voinut hakea lentoasemilla tai satamissa. Apulaisoikeuskansleri torppasi jälkimmäisen vaihtoehdon.

Muistiossa vaihtoehto VE2 eli koko itärajan sulkeminen on käytännöllisesti katsoen perustelematon”, apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen kirjoitti vastauksessaan maanantaina.

Puumalainen kirjoitti vastauksessaan myös, että suunnitelmissa käytettiin epäselvästi eri asioita tarkoittavia termejä.

Termit tulisi korjata niin, että turvapaikan hakua, siirtolaisuutta ja laitonta maahantuloa ei käytettäisi synonyymeinä. Turvapaikanhakija ei tarvitse viisumia eikä tule maahan laittomasti, ja toisaalta siirtolaiset eivät ole turvapaikanhakijoita”, apulaisoikeuskansleri kirjoitti.

Yle sai hallituksen itärajapäätösten esitys- ja muistioluonnoksia sekä eri vaihtoehtoihin liittyviä sähköpostiviestejä tietopyynnöllä oikeuskanslerinvirastosta. Oikeuskansleri valvoo hallituksen toimien lainmukaisuutta.

Miksi Imatra?

Skenaariota VE1 – jossa Imatran rajanylityspaikka olisi jäänyt auki – perusteltiin suunnitelmissa niin, että sen avoinna oleminen olisi helpottanut muun muassa Suomen Moskovan-suurlähetystön huoltoa ja henkilöstön liikkumista.

”Imatran rajanylityspaikan kautta kulkeminen olisi suurlähetystön kannalta parempi vaihtoehto kuin pohjoisten rajanylityspaikkojen kautta kulkeminen”, yhdessä asiakirjassa perusteltiin.

Hallitus pohti myös maahantulon rajoittamista kansalaisuuden perusteella eli tällä linjauksella niin kutsutut kolmansien maiden kansalaiset eivät olisi päässeet Suomeen.

”Maahantulo olisi sallittu vain henkilöliikenteessä Suomen, EU-maiden, Schengen-maiden, Nato-maiden ja Ukrainan kansalaisille, EU:n vapaan liikkuvuuden piiriin kuuluville henkilöille ja diplomaattipassilla matkustaville ”, muistiossa ehdotetaan.

Lopulta Imatran rajanylityspaikan sijaan liikenne ja turvapaikanhaku keskitettiin itärajalla Raja-Jooseppiin huomattavasti pohjoisemmaksi.

Hallitus sulki viime viikon lauantaina Vaalimaan, Nuijamaan, Imatran ja Niiralan rajanylityspaikat kokonaan liikenteeltä, ja keskitti turvapaikanhakemisen Sallan ja Vartiuksen raja-asemille.

Perjantaina laitettiin kiinni Salla, Kuusamo ja Vartius. Raja-Jooseppi on ainoa liikenteelle ja turvapaikanhaulle avoinna oleva rajanylityspaikka itärajalla.

Yle
 
Aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle!

0a3cfcfb4436374f5af8fc0cb38f43c9.jpg.webp
 
Pelottaako että raja sulkeutuu?

Ei se kyllä sulkeudu näilläkään eväillä eikä ainakaan Orpon ja Rantasen lihaksilla :ROFLMAO:

Enemmän minua kuitenkin harmittaa tällä hetkellä tuo jatkuva venkoilu ja sekoilu. Orpo on kokenut poliitikko mutta se aina ollut vähän Orpo. Rantanen on tähän tilanteeseen aivan liian kokematon harjoittelija.
 
Viimeksi muokattu:
No pitäisi näillä tiedonvääristäjillämme mediassa olla joku vastuu myös, kun saavat näemmä lukijat uskomaan kaikenlaisiin höpötulkintoihin.

Nyt näyttää olevan vimmattu persunpelko nostanut päätään, kun onkin reaalinen mahdollisuus sille, että PersuPower pääseekin valloilleen ja laittaa ihan aikuisten oikeesti rajan kiinni.

Vastustajat käyvät viimeiseen epätoivoiseen ulvontaan ja jotkut viepä uskoo siitä erottuvia sanoja...
Siis tässähän on ilmeinen vaaranpaikka, ettei hallitus ala toteuttamaan Perussuomalsista turvapaikkapolitiikkaa..
 
Näissä tyhjillään seisovissa oligarkkien kiinteistöissähän on paljon rakennettua majoitustilaa. Sinne vaan kaikki. Puumalan Kotasaari otettiin just kuukausi sitten ulosottoviraston haltuun, sinne.

Toisaalta sitähän se Putin varmaan toivookin, että vietäis suomalaisten toimesta niitten soluttautujat niitä varten valmiiksi rakennettuihin tukikohtiin. Ja täällähän pelataan aina kaksi siirtoa kolmesta Putinin pussiin.
 
Ei se kyllä sulkeudu näilläkään eväillä :ROFLMAO:

Katotaan. IL ei ole mikään viimesijainen hallituksen tekstien tulkitsija.

Esimerkiksi minä tulkitsen, että julkisesti IL:n esittämillä perusteilla seuraava tulkinta on täyttä paskaa:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5fdfdd1b-fdbc-4c57-8425-c81594b215df

"Iltalehti kysyi perjantaina ministereiltä, miten he sulkisivat koko itärajan turvapaikanhakijoilta, jos päätösmuistion mukaan tämä ei lain mukaan ole mahdollista."

Tämän tulkinnan päätösmuistion sisällöstä teki siis IL ja se ei nyt IL:n esittämillä lainauksilla pidä alakuunkaan paikkansa, ei.

Kyse on nyt ihan samasta tarinoitten taistelusta, jota Puumalainen käy hallintovaliokunnan ja perustuslakivaliokunnan lausuntoja eli eduskunnan ilmaisemaa tahtotilaa vastaan.

Ettekö te näe tämän punikkien perustaistelutavan lävitse ja ohitse? Älkää uskoko kaikkia väitteitä, mitä teille heitetään...
 
Viimeksi muokattu:
No niin, nyt vaan tilausajobusseja riviin Raja-Jooseppiin ja Welcome Refugees..olemme valmiina..

Itärajan yli saapuvat maahantulijat aletaan rekisteröidä järjestelykeskuksessa
Valtioneuvosto päätti ylimääräisessä istunnossa tänään perjantaina, että itärajan yli saapuvat maahantulijat aletaan rekisteröidä järjestelykeskuksessa.

Valtioneuvoston mukaan päätöksellä varmistetaan se, ettei Suomessa oleskele vapaasti henkilöitä, jotka eivät täytä maahantulon edellytyksiä, mutta joita ei myöskään ole viranomaisten toimesta vielä tunnistettu ja rekisteröity.

Järjestelykeskus on yksi työkalu, jolla viranomaiset voivat vastata Venäjän aiheuttaman rajatilanteen seurauksiin ja ylläpitää turvallisuutta Suomessa.

Maahantulijat velvoitetaan oleskelemaan rekisteröinnin ajan valvotussa järjestelykeskuksessa. Maahanmuuttovirasto vastaa järjestelykeskuksen perustamisesta

Yle
 
Näissä tyhjillään seisovissa oligarkkien kiinteistöissähän on paljon rakennettua majoitustilaa. Sinne vaan kaikki. Puumalan Kotasaari otettiin just kuukausi sitten ulosottoviraston haltuun, sinne.

Toisaalta sitähän se Putin varmaan toivookin, että vietäis suomalaisten toimesta niitten soluttautujat niitä varten valmiiksi rakennettuihin tukikohtiin. Ja täällähän pelataan aina kaksi siirtoa kolmesta Putinin pussiin.
Saattaisi kelvata näille Canadian Goose-miehille, kunhan cateringin ja viihdykkeiden tasosta ei tingitä..
 
No pitäisi näillä tiedonvääristäjillämme mediassa olla joku vastuu myös, kun saavat näemmä lukijat uskomaan kaikenlaisiin höpötulkintoihin.

Nyt näyttää olevan vimmattu persunpelko nostanut päätään, kun onkin reaalinen mahdollisuus sille, että PersuPower pääseekin valloilleen ja laittaa ihan aikuisten oikeesti rajan kiinni.

Vastustajat käyvät viimeiseen epätoivoiseen ulvontaan ja jotkut viepä uskoo siitä erottuvia sanoja...

Varmaan joku ulvookin, mutta se mitä tapahtui, on aika selvää. Hallitus otti oikeuskanslerin tulkinnan omaksi tulkinnakseen ja kirjasi ylös. Siksi yksi asema on auki.

Professori Koskenniemi sanoi suoraan, että ei oikeuskansleri vastaa, vaikka "valvoo toimintaa". Valtioneuvosto päättää. Rajan kiinni tai auki pitäminen on maan poliittisen järjestelmän päätös, ei oikeuskanslerin. Homman voi viedä sitten EIT:n ratkaistavaksi ja katsoa, oliko päätös oikea vai väärä, mutta päätös on sataprosenttisesti valtioneuvoston.

Risto Ryti päätti aikanaan pelastaa maansa ja meni linnaan. Haavisto vähät välitti mistään menettelytavoista, kun piti saada huntuakat kotiin.

Tilanne lienee kesken. Katsellaan, pysyykö sormi perseessä vai ei.
 
Katotaan. IL ei ole mikään viimesijainen hallituksen tekstien tulkitsija.

Esimerkiksi minä tulkitsen, että julkisesti IL:n esittämillä perusteilla seuraava tulkinta on täyttä paskaa:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5fdfdd1b-fdbc-4c57-8425-c81594b215df

"Iltalehti kysyi perjantaina ministereiltä, miten he sulkisivat koko itärajan turvapaikanhakijoilta, jos päätösmuistion mukaan tämä ei lain mukaan ole mahdollista."

Tämän tulkinnan päätösmuistion sisällöstä teki siis IL ja se ei nyt IL:n esittämillä lainauksilla pidä alakuunkaan paikkansa, ei.

Kyse on nyt ihan samasta tarinoitten taistelusta, jota Puumalainen käy hallintovaliokuntien ja perustusvaliokuntien lausuntoja eli eduskunnan ilmaisemaa tahtotilaa vastaan.

Ettekö te näe tämän punikkien perustaistelutavan lävitse ja ohitse? Älkää uskoko kaikkia väitteitä, mitä teille heitetään...

Jos medialle syötetään paskaa niin kyllä media sitä syö ihan mielellään ja syöttää vielä muillekin :ROFLMAO:
 
Viimeksi muokattu:
Varmaan joku ulvookin, mutta se mitä tapahtui, on aika selvää. Hallitus otti oikeuskanslerin tulkinnan omaksi tulkinnakseen ja kirjasi ylös. Siksi yksi asema on auki.

Professori Koskenniemi sanoi suoraan, että ei oikeuskansleri vastaa, vaikka "valvoo toimintaa". Valtioneuvosto päättää. Rajan kiinni tai auki pitäminen on maan poliittisen järjestelmän päätös, ei oikeuskanslerin. Homman voi viedä sitten EIT:n ratkaistavaksi ja katsoa, oliko päätös oikea vai väärä, mutta päätös on sataprosenttisesti valtioneuvoston.

Risto Ryti päätti aikanaan pelastaa maansa ja meni linnaan. Haavisto vähät välitti mistään menettelytavoista, kun piti saada huntuakat kotiin.

Tilanne lienee kesken. Katsellaan, pysyykö sormi perseessä vai ei.

Puumalaisen vastustuksen vuoksi yksi raja-asema on vielä auki. Se lienee riidatonta.

Sen sijaan en alkuunkaan lähde pureksimatta nielemään IL:n tulkintoja, jotka vahvistavat Puumalaisen asemaa tässä narratiivien taistossa. Varsinkaan kun tämän IL:n artikkelin vieressä on toinen otsikolla "Rantalainen pakoili toimittajia eduskunnassa".
 

Ukrainalaisten pakkosiirto Oulusta perutaan, osa ehtinyt jo muuttaa​


”MAAHANMUUTTOVIRASTO (Migri) on perunut Oulun Heikinharjun vastaanottokeskuksessa asuneiden ukrainalaisten pakkosiirron Kemijärvelle ja Raaheen, kertoo Migrin ylijohtaja Ilkka Haahtela viestipalvelu X:ssä.”

”Migri ei siirrä Oulun vastaanottokeskuksen asukkaita Oulun ulkopuolelle. Jo siirretyille asukkaille tarjotaan mahdollisuus siirtyä Ouluun. Jatkossa moni pystyy jatkamaan asumistaan Oulussa kuntalaisena. Jatkamme samaan aikaa varautumista ja turvallisuuden edistämistä”, Haahtela kirjoittaa.”
…………………


Tämän päivän paras uutinen (hallituksen itäraja sekoilun keskellä).
Slava UKRAINE!

Migri ei kyllä saa toiminnastaan hyviä pisteitä, ei perkele paskaa.

”Haahtela on pahoillaan ukrainalaisille aiheutuneesta tilanteesta.”

On perkele syytäkin olla!
Mikä aivopieru on lähteä siirtämään pakolla oikeita sotapakolaisia Ukrainasta ja heidän tilalleen olisi asutettu näitä Venäjän hybridisiirtämiä siirtolaisia.
Tässä todennäköisesti tyhjennettiin tilat juuri päätettyä järjestelykeskusta varten.

Todennäköisesti takaisin Ouluun tulevilla Ukrainalaisilla perheillä muuttuu lasten hoidot ja koulut sekä muut tutut ympäristöt..
 
Jos medialle syötetään paskaa niin kyllä media sitä syö ihan mielellään ja syöttää vielä muillekin :ROFLMAO:

Toki toki, mutta miksi olen tässä kiihtynyt, johtuu siitä että minusta näyttää että IL on tässä nyt aktiivinen toimija mikä pyrkii häiritsemään Suomen suvereniteetin suojaamiseksi tehtäviä toimintoja.

Ihan siis vituttaa tuo IL:n artikkeli, ja raskaasti.

Taidan lähteä lämmittelemään saunaa ja Hehkuviiniä glögin kanssa.
 
Back
Top