Venäjän masinoimat "pakolais"-virrat Suomeen

Niin? Onko tuo sinusta positiivista vai negatiivista?

Hyvä kun ottaa sormen pois perseestä ja edes miettii. Toivon mukaan sisäministeriössä nyt työstetään niitä muutoksia, jotka mahdollistaisivat tuon takaisin työntämisen ryssän puolelle. Eri asia sitten että milloin menee mahdolliseen eduskuntakäsittelyyn ja meneekö ylipäänsä siellä läpi.
 
Halpaa retkeilyä

"Ensi vuoden alusta vapaaehtoisen paluun avustus on 5 300 euroa, jos avustusta haetaan 30 päivän sisällä ensimmäisestä kielteisestä turvapaikkapäätöksestä tai hakemuksen peruuttamisesta.
Jos avustusta haetaan 30 päivän jälkeen, se laskee 2 000 euroon. Suuremman avustuksen voi saada vain kerran"

Irakissa keskipalkka on 300 taalaa kuukaudessa. Afrikan suhteen ei kannata ajatella palkkaa (suurin osa jengistä elää käytännössä ilman päivittäistä rahankäyttöä) vaan bkt/capita. Ugandassa se on vuodessa noin 670 taalaa. Ja sitä rataa. Presbyteeri-John on muuttanut Sambesin varrelta vähän pohjoisemmaksi ja kultaisen valtakunnan etsijöiden virta on käännähtänyt samalla.

Toki tuo on halvempaa kuin antaa sandaalin jäädä Pohjolan hankiin mutta ei tosiaan kovin paljon isompaa mainoskylttiä enää voisi olla.
 
Tämä myös poistaa taloudellisen riskin turvapaikanhakureissusta.

Jos et pääse kela-paratiisiin, niin saat paluulipun ja hyvän bonarin, jolla kuitata matkakulut + jää massiakin käteen. Ei mitään hävittävää, kannattaa ehdottomasti kokeilla.
 
Irakissa keskipalkka on 300 taalaa kuukaudessa. Afrikan suhteen ei kannata ajatella palkkaa (suurin osa jengistä elää käytännössä ilman päivittäistä rahankäyttöä) vaan bkt/capita. Ugandassa se on vuodessa noin 670 taalaa. Ja sitä rataa. Presbyteeri-John on muuttanut Sambesin varrelta vähän pohjoisemmaksi ja kultaisen valtakunnan etsijöiden virta on käännähtänyt samalla.

Toki tuo on halvempaa kuin antaa sandaalin jäädä Pohjolan hankiin mutta ei tosiaan kovin paljon isompaa mainoskylttiä enää voisi olla.
Saattaa toki olla (en tiedä) että matka syvästä Afrikasta on kalliimpi kuin tuo raha. Venekyydin hintoja on listattu tuossa alempana ja maallakin Afrikan halki kulkiessa pitää maksaa lahjukset ja bensat + euroopan läpi oma hintansa.

Mutta jos putler niitä kärrää lentorahdilla meidän rajalle ilman erityisiä omakustanteita niin sitten tuo on selkeästi kannattavaa.

Sulan aikaan voi sitten olla tungosta maastorajoilla.
 
Googlasin äsken mitä maksaisi lentämällä jos paperit siis kunnossa.
Esim. lennot Keniasta Helsinkiin alkaen 700 euroa

Somaliasta alkaen 887 euroa

Angolasta 1247 euroa
 
Saattaa toki olla (en tiedä) että matka syvästä Afrikasta on kalliimpi kuin tuo raha. Venekyydin hintoja on listattu tuossa alempana ja maallakin Afrikan halki kulkiessa pitää maksaa lahjukset ja bensat + euroopan läpi oma hintansa.

Mutta jos putler niitä kärrää lentorahdilla meidän rajalle ilman erityisiä omakustanteita niin sitten tuo on selkeästi kannattavaa.

Sulan aikaan voi sitten olla tungosta maastorajoilla.
Se riippuu. Aikanaan Eritrea-Libya oli 3-6 tonnia. Eritrea-Etiopia 2 tonnia. Kympistä noin keskimäärin on joskus ollut puhetta.
 
Mahmud Mohammed saa sandaalin ujutettua rajan yli... Mahmud Mohammed suostuu palaamaan paskastaniaan 5300 ekua taskussa, matka on ilmainen... Mahmud Mohammed ostaa paskastaniassa katukaupasta uudet paperin nimellä Mohammed Mahmud hintaan 50 ekua... Mohammed Mahmud lentää Pietariin josta ilmaantuu rajalle ja saa sandaalinsa yli... Mohammed Mahmud suostuu palaamaan paskastaniaan 5300 ekua taskussa... Mohammed Mahmud ostaa paskastaniassa katukauppiaalta paperin hintaan 50 ekua ja on nyt Abdi Mahmud jne... Vaikka olis ekaks tullu salakuljettajien kautta ja maksanu maltaita, hän on parilla keikalla maksanut senkin... Abdi/Mahmud/ Mohammed tai joku sellanen ehtii vuodessa heittää semmoset viis keikkaa helposti ja tienaa enemmän vuodessa, kuin paskastanian avaruusydinyyberkirurgi kymmenessä vuodessa...
 
Ryssä perusti oikein lentoyhtiön kuskaamaan läpsyttelijöitä Eurooppaan.

Ja mitäs nyt helvettiä, Turkki? Tämä kyllä sopisi hyväksi aiheeksi siihen Turkin pyytämään keskustelukerhoon. Ei se voi niin olla, että liittolaisia vastaan sallitaan toimia omalta alueelta.
 
Kai siltä Mahmud Mohammed Abdilta sentään sormenjäljet otetaan jo ensimmäisellä kerralla? Jos ei, niin on sitten kyllä rahansa ansainnut systeemin typeryyden ansiosta 😁
Juu otettais järjellä ajatellen, mutta nykysekomaailmassa keksitään kyl kaikki yksilönoikeudet ja rasismi sun muut tekijät, miks niitä ei voi ottaa ilman Mahmud Mohammed Abdin suostumusta kolmena kappaleena ja kirjallisena ;)
 
Irakissa keskipalkka on 300 taalaa kuukaudessa. Afrikan suhteen ei kannata ajatella palkkaa (suurin osa jengistä elää käytännössä ilman päivittäistä rahankäyttöä) vaan bkt/capita. Ugandassa se on vuodessa noin 670 taalaa. Ja sitä rataa. Presbyteeri-John on muuttanut Sambesin varrelta vähän pohjoisemmaksi ja kultaisen valtakunnan etsijöiden virta on käännähtänyt samalla.

Toki tuo on halvempaa kuin antaa sandaalin jäädä Pohjolan hankiin mutta ei tosiaan kovin paljon isompaa mainoskylttiä enää voisi olla.
Kampalassa Capital Shoppersissa Mbuyassa 2015 ostostenpakkaaja-jätkät kyselivät että kannattaako lähteä? Sanoin "ettei kannata, ei siellä ole teille tarjolla sitä unelmaa." En tiedä uskoivatko heput lopulta, toivottavasti.
 
Ryssä perusti oikein lentoyhtiön kuskaamaan läpsyttelijöitä Eurooppaan.

Vaikka en ihan näin kovia keinoja kannata, niin tässä tapauksessa "voisi olla lännelle kannattavaa" jos joku stealth-hävittäjä kävisi vähän tuikkaamassa heti tuota ensimmäistä lentoa...
Ja PC kyttääjille tottakai tämä on sarkastista (j)yrinää. Mutta jos putain saa tuon toimimaan, niin se on toistaiseksi yksi vittumaisimpia asioita mitä se on saanut aikaiseksi länttä kohtaan.

Onni onnettomuudessa on se, että Ukrainan sodan seurauksena eilinen presidentivaalitentti kuulosti järkevältä keskustelulta ulko-, turvallisuus- ja rajapolitiikasta... Jopa Li Anderson oli lähes tervejärkisen kuuloinen. Luulen että putain ei ole tätä oikeastaan laskenut. Jos me olemme sinisilmäisin Euroopan valtio, niin muutos on kyllä iso. putain saattaa saada aikaiseksi Fortress Europen ihan omilla toimillaan. Ja osa on ehkä zenäjän omia loikkareita vastaan suunniteltua, mutta lännen ja EU:n sisäänpäin kääntyminen ei ole putainille niin edullista.
 
Niin mistäpä sen tietää vaikka ryssät ite noita matkustajakoneita pistäisivät palasiksi bukeillaan. Ei voi tietää kuka sen alas ampu ja sitten levitellään vaan käsiä.
 
Back
Top