Venäjän masinoimat "pakolais"-virrat Suomeen

"Syyttäjä vaatii Itä-Ukrainassa tehdyistä terrorismirikoksista epäillylle venäläiselle Voislav Tordenille ehdollista vankeusrangaistusta kahdesta maahantulokiellon rikkomisesta."

Eli sotarikoksista ei epäillä 🤔
 
Mutta nyt Suomessa tuota rangaistusta haetaan maahantulokiellon rikkomisesta. En tiedä kuka Ukrainan tapahtumia erikseen selvittää.
 
Kaveri saa sotarikoksistaan vielä turvapaikan, että ei joudu epäinhimillisiin vankilaolosuhteisiin. Ollaan siinä vaiheessa kyllä saavutettu rikollisten suojelussa tietynlainen virstanpylväs.
 
Itärajan yli saapui Suomeen loppuvuonna hieman alle 1 300 turvapaikanhakijaa.
ITÄRAJAN kautta viime vuoden lopulla tulleille turvapaikanhakijoille ei tähän mennessä ole annettu lainkaan myönteisiä turvapaikkapäätöksiä, kertoo Maahanmuuttovirasto.
Päätöksiä on tähän mennessä tehty noin 70, kertoi Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Antti Lehtinen tiedotustilaisuudessa. Niistä noin kaksi kolmasosaa on kielteisiä ja kolmasosa raukeamisia. Hakemus raukeaa esimerkiksi silloin, kun turvapaikanhakija on poistunut Suomesta. Venäjän kautta tulleita turvapaikanhakijoita on kadonnut vastaanottokeskuksista noin 190.

Kovin on hidasta tuo käsittely, vain +40kpl oikeita päätöksiä vaikka ymmärsin silloisesta uutisoinnista että selkeät/helpot tapaukset laitetaan jonon ohi keulille ajansäästön nimissä:oops:
Vaikea ymmärtää esim. että tiedetään vastaanotto keskuksista kadonneen 190hlö, mutta sen perusteella rauenneita hakemuksia vain +20kpl, pelottavan kankeaa toimintaa.
Jos tulijoiden määrä olisi ollut 13 000, systeemi olisi täysin jumissa vähintään seuraavat pari vuotta, riittääkö edes:poop: Ryssä pystyisi sekoittamaan pakan täällä aivan täydellisesti jos haluaisi:oops:
 
Mut kyllähän tähän on varauduttu erittäin hyvin. Ei lopu vastaanottokapasiteetti kesken. Näinhän meille koko ajan kerrotaan.
 
Ryssä pystyisi sekoittamaan pakan täällä aivan täydellisesti jos haluaisi:oops:
Yhtään etelämmässä lumet on jo vähissä 10 viikon kuluttua. Huolestuttaa vähäistä enemmän kun ei julkisuuteen kuulu mitään toimenpiteistä joilla henkilövoimaa kasvatetaan. Valittelisi nyt edes joku rajahenkilö tai poliisi julkisuudessa että kaikilla lomakielto päällä tulevat 6 kk.

Niinhän sitä sanotaan että kreml testaa jokaista uutta presidenttiä.
 
Nämä ilmeisesti kestää, kun jokainen pitää erikseen puhutella. Eikö menisi fiksummin, jos olisi vaan täytettävä paperi ja liitteet? Puhuttelu jos vaikuttaa olevan aihetta paikkaan.
 
Mut kyllähän tähän on varauduttu erittäin hyvin. Ei lopu vastaanottokapasiteetti kesken. Näinhän meille koko ajan kerrotaan.

Jos olisin ryssä, laittaisin ensin maximaalisen aallon "pakolaisia" rajan yli ja heti perään maximaaliset joukkojen keskitykset ihan rajalle ym. säpinää. Eli tukkisin suomen vastaanottokapasiteetin ensin pakolaisilla ja siihen päälle itärajan evakuointi Suomalaisista. Siinä olisi paletti täällä siviili puolen osalta niin sekaisin ettei paremmasta väliä:oops:
Muita ryssän rajanaapureita vastaan tuo ei toimi, koska niitä ei otettaisi vastaan tai porukka jätettäisiin oman onnensa nojaan vaikka pellon reunaan, täällä järjestelmä olisi täynnä pakolaisia kun tulisi omien vuoro. Noh, onneksi ryssä on ryssinyt joukkonsa Ukrainan pelloille, mutta pelottaa edes ajatella mitä kaikkea täällä olisi saatu aikaan jos olisi aloitettu pohjoisesta toimittu sen kaavan mukaan mikä täällä puree (ukrainassa se oli ehkä korruptio/ruplilla ostaminen, täällä se olisi ilman muuta ollut ihmisoikeus sopimukset).
 
Pitkän aikavälin kehitystä ja ratkaisua siirtolaisongelmaan haussa. Hyvä! Tähän hätään ei tietty jeesiä tästä tule.

Suomen hallitus haluaa ulkoistaa turvapaikanhaun EU:n ulkopuolelle​

Suomen EU-tavoitteisiin kirjattiin pitkän väännön jälkeen, että EU-tason toimia siirtää turvapaikkaprosessi kolmansiin maihin ”edistetään rakentavasti”.

HALLITUS on nostanut yhdeksi Suomen tavoitteeksi EU:ssa edistää toimia, joilla EU:ssa otettaisiin käyttöön niin sanottu Ruanda-malli eli turvapaikkaprosessin siirtäminen EU:n ulkopuolisiin maihin.

Tavoite on kirjattu mukaan hallituksen viime viikolla päättämään linjaukseen, jossa listataan Suomen avaintavoitteet EU:n strategiseen agendaan ja komission tulevaan ohjelmaan vaikuttamiseksi.

Suomen hallituksen linjauksen mukaan ”Suomi edistää rakentavasti EU-tason toimia, joilla kehitetään mahdollisuuksia toteuttaa turvapaikkaprosessi ja kansainvälisen suojelun tarjoaminen turvallisissa kolmansissa maissa”.

Yhtään etelämmässä lumet on jo vähissä 10 viikon kuluttua. Huolestuttaa vähäistä enemmän kun ei julkisuuteen kuulu mitään toimenpiteistä joilla henkilövoimaa kasvatetaan. Valittelisi nyt edes joku rajahenkilö tai poliisi julkisuudessa että kaikilla lomakielto päällä tulevat 6 kk.

Niinhän sitä sanotaan että kreml testaa jokaista uutta presidenttiä.

Ei hlö määrillä ole oleellista merkitystä, metsää piisaa mitä kautta rajan yli pääsee ja sen jälkeen ei ole merkitystä kuka sen ylittäjän bongaa, rajan mummo 2km päässä rajasta vai vartija 2m päässä rajasta. Meidän pitää saada käsittely proseduurit sellaiselle tolalle että ilman perusteita maahan tullut henkilö on luokkaa viikon sisällä odottamassa paluulentoa kotimaahansa. Ja se päätös tästä saadaan aikaan heti ensimmäisen puhuttelun aikana kun todetaan maahan tulo turvallisen maan kautta/saadaan henkilöllisyys selville.
 
Nämä ilmeisesti kestää, kun jokainen pitää erikseen puhutella. Eikö menisi fiksummin, jos olisi vaan täytettävä paperi ja liitteet? Puhuttelu jos vaikuttaa olevan aihetta paikkaan.

Ei näin hidas tahti selity mielestäni millään yhdellä puhuttelu kerralla, en halua edes tietää mitä kaikkea selvittelyä/veivaamista nykyinen systeemi edellyttää -> nämä kun piti olla niitä helppoja/ilmiselvästi kielteiseen päätökseen johtavia tapauksia, +40kpl ja aikaa on kulunut joku 1-2kko_O
Enemmän tai vähemmän automaattina se kielteinen päätös pitäisi langettaa kun tullaan ryssän puolelta.
 
  • Tykkää
Reactions: Krk
Iltalehden näkemystä.

Venäjä käyttää turvapaikanhakijoita painostuskeinona Suomea vastaan. Manööverin tarkoituksena on kylvää eripuraa ja sekasortoa suomalaiseen yhteiskuntaan. Venäjä pystyy toimimaan näin, koska se tuntee suomalaisen turvapaikkalainsäädännön humaanit heikkoudet.

Suomi on vastannut Venäjän välineellistettyyn maahanmuuttoon sulkemalla itärajan marraskuusta alkaen noin kuukaudeksi kerrallaan. Nykyinen itärajan sulkupäätös on voimassa 11. helmikuuta asti.

Iltalehden tietojen mukaan raja aiotaan pitää kiinni helmikuun jälkeenkin. Päätöstä perustellaan sillä, että Venäjän toiminnassa ja aikeissa ei ole tapahtunut muutosta.

Ongelmana on kuitenkin se, että juridinen pohja rajansulkupäätösten taustalla on heikko. Nykylain mukaan itärajan voi sulkea kokonaan vain erittäin poikkeuksellisissa oloissa ja lyhyeksi ajaksi kerrallaan. Käytännössä raja on ollut kiinni marraskuusta saakka, pienin poikkeuksin.

Hallituksen ja lakia säätävien viranomaisten pitäisi löytää juridisesti kestävämpi keino vastata Venäjän painostukseen. Se on kuitenkin haastavaa, koska Suomea sitovat turvapaikkaoikeutta korostavat kansainväliset sopimukset ja oikeusvaltioperiaate.

Iltalehden tietojen mukaan yrityksestä huolimatta toistaiseksi ei ole löytynyt juridista pohjaa, jonka perusteella uutta lainsäädäntöä voitaisiin alkaa valmistella.

Parhaillaan sisäministeriö valmistelee niin sanottua rajamenettelyä. Se nopeuttaa turvapaikkakäsittelyä, mutta ei poista henkilön oikeutta turvapaikkakäsittelyyn, kun hän on saapunut rajan yli Suomeen.

Venäjä tietää hyvin Suomen heikkoudet ja myös sen, millaista lainsäädäntöä täällä valmistellaan. Siksi ei ole sattumaa, että Suomeen on työnnetty ihmisiä etenkin niistä maista, joihin Suomi ei voi heitä palauttaa.
 
Iltalehden tietojen mukaan yrityksestä huolimatta toistaiseksi ei ole löytynyt juridista pohjaa, jonka perusteella uutta lainsäädäntöä voitaisiin alkaa valmistella.

Virkamiehet siis kinastelevat ja stallaavat sen minkä ehtivät. Monta kuukautta nyt munittu jo ripotellen hiekkaa rattaisiin. Kevät tulee ja ennen juridista pohjaa taitaa löytyä se pohja kukkarosta.
 
Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa, että itäraja avataan. Niin, sehän on varmasti oiva signaali ryssälle, että lopettaisitteko pliis tämän pelleilyn.

Nyt Stenman sanoo kirjeessään, että aito ja tehokas mahdollisuus hakea turvapaikkaa ei näissä olosuhteissa voi toteutua. Hänen mukaansa voi tulkita, että Suomi vaarantaa oikeuden hakea turvapaikkaa ja synnyttää tilanteen, jossa voi tapahtua palautuskiellon loukkaus.

”Toivomme, että valtioneuvosto lähiviikkoina päättää avata rajanylityspisteitä itärajalla”, Stenman kirjoittaa.
 
Virkamiehet siis kinastelevat ja stallaavat sen minkä ehtivät. Monta kuukautta nyt munittu jo ripotellen hiekkaa rattaisiin. Kevät tulee ja ennen juridista pohjaa taitaa löytyä se pohja kukkarosta.

Alkaa paljastua, kuka käyttää maassa todellista valtaa.

Aina vedotaan oikeusvaltioperiaatteeseen. Miten tämä muka taas estää?

Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.
Tämänhän pitäisi ennemminkin mahdollistaa. Perustuslaki ei estä ja poliitikon allekirjoittama sopimus taas ei ole laki.

Keksivät varmaan jostain omasta päästään lisää merkityksiä.
 
Viimeksi muokattu:
Alkaa paljastua, kuka käyttää maassa todellista valtaa.

Aina vedotaan oikeusvaltioperiaatteeseen. Miten tämä muka taas estää?

Tämänhän pitäisi ennemminkin mahdollistaa. Perustuslaki ei estä ja poliitikon allekirjoittama sopimus taas ei ole laki.

Keksivät varmaan jostain omasta päästään lisää merkityksiä.
Tuolla saa halutessaan melko suuret valtuudet
noudattaen demokratiaan ja perusoikeuksiin liittyviä arvoja
 
En haluaisi olla pessimisti, mutta tämä alkaa näyttämään aika pahalta.
Tuntuu täysin käsittämättömältä, että kansalliset edut ei jyrää tällaisessa asiassa kaikkia muita asioita.
Käsittämiseen auttaa historiantuntemus. Eivät muinaiset gallialaiset ja roomalaiset, Amerikan intiaanit tai 1965+ amerikkalaisetkaan ole voineet mitään, kun jengiä vaan tulee rajan ylitse. Sisäisten ristiriitojen parissa vellomiseen on aina riittänyt ruutia, mutta annas olla kun joku muukalainen tulee väitetty kurjuus kaapunaan, niin ei maha mittään. Joka tämän ratkaisee, perii maan. Joka ei ratkaise, kokee saman kohtalon kuin nuo menneiden aikojen väetkin.

Edit. iso määrä omasta väestämme on sitä mieltä, että se "kansallinen" etu on "avoin ja kansainvälinen" meno.
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä, mutta voisin kuvitella että kesken turvapaikka prosessin katoaminen keski-eurooppaan ei ainakaan edistä sitä myönteistä turvapaikan saantia vaikka prosessi joskus jatkuisikin. Pitäisi ehdottomasti johtaa kielteiseen päätökseen, kuten myös turvallisen maan kautta kulkeminen.
Olen edelleen sitä mieltä, että mitä enemmän katoaa eteenpäin, sitä parempi. Se kertoo myös siitä että suomen vetovoimatekijät ei ole 1-prioriteetissä.
En ymmärrä, että miksi kadonnut turvapaikanhakija ei voisi kadota myös suomen viranomaisten tiedostoista, tällöin ei tarvitsisi vastaanottaa palautusta.
 
En haluaisi olla pessimisti, mutta tämä alkaa näyttämään aika pahalta.

Tuntuu täysin käsittämättömältä, että kansalliset edut ei jyrää tällaisessa asiassa kaikkia muita asioita.

Ratkaisu tähän olisi se että lumien sulettua ja ryssän metkujen kiihtyessä ilmoitamme että keskeytämme kv. pakolaissopimusten noudattamisen, koska nykytilanne ei vastaa niiden määrittelemää tilannetta. Kansallinen turvallisuus menee edelle.

Otetaan ne mainehaitat ja vasemmiston vinkumiset.

Jonkun pitää olla ensimmäinen tässäkin asiassa. Ja samalla niiden sopimusten avaamista ja päivittämistä pitää edistää kaikilla tasoilla.

Raja pysyy kiinni ja tp-hakemuksia ei oteta vastaan. Kaikki tuet pois ja elämä niin hankalaksi että sana alkaa kiertää.

Saa suorittaa.
 
Back
Top