Venäjän merivoimat-yleisketju

Merten sheriffi

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Eihän se savu-paatti yksin ollut. Ehkä joku muu paatti siinä "armaadassa " herätti suurempaa kunnioitusta?
Olet oikeassa. Ehkä armaada itsessään oli se juttu. Nostalgista nähdä punalaivasto tuossa kokoonpanossa maailman merillä. Aika on vain muuttunut. Nyt Venäjän aluksien kansilta kuvattiin Naton aluksia Iphoneilla.
 
fulcrum

Ylipäällikkö
Uutisten videoraportti Kuznetsovista, venättää en osaa mutta mitaleja jaetaan ja amiraalille järjestetään samanlainen tuplalaukaisudemonstraatio kuin aikaisemmin näytetyssä Liaoning-videossa. Vähän absurdin näköistä kun valtava hävittäjäkone lähtee ilmaan noin lyhyeltä matkalta, hiukan vaivalloisen oloisesti toki. Aluksen hangaari on huomiotaherättävän tyhjän oloinen, kertoo osaltaan siitä että liikkeellä ollaan vajaalla konemäärällä, vai onko osa koneista lennätetty jo pois Iranin kautta?

Kenraalieversti Kartopolovin mukaan* laivastolentäjät suorittivat kahden kuukauden aikana 420 taistelulentoa joista 117 yöllä ja tuhosivat 1252 "terroristikohdetta". Lisäksi fregatti Grigorovitsh ampui Daesh-kohteita risteilyohjuksilla. Bastion-järjestelmäkin mainitaan:
"The naval group accomplished its battle tasks. The Northern Fleet's aircraft carrier group is ready for further actions," Kartapolov said adding the ships had necessary supplies and were operable. He added that close interoperability has been established between the Russian Aerospace Forces and the Bastion coastal defense systems on Syrian shores.

Kuznetsovin ryhmä kokonaisuutenakin on neuvostoajan reliikki, saattoalukset (Petr Velikij ja kaksi Udaloyta) ovat hyvin erikoistuneita aluksia koska sen aikaisella teknologialla ei pystytty sellaiseen monikäyttöisyyteen kuin nykyään. Udaloyt ovat edelleen melko tehokkaita suto-aluksia mutta muuta ne eivät osaa. Niillä ei ole alueit-kykyä, ne ovat heikkoja pinta-aluksia vastaan eivätkä pysty iskemään maakohteisiin muilla kuin tykeillä. Velikij on tehokas it-alus ja pystyy torjumaan pinta-aluksia mutta ohjusten määrä on pieni torjunnan saturointia silmälläpitäen ja niillä on vain hyvin toissijainen kyky iskeä maakohteisiin. Sitä merisodan paradigmaa johon nämä alukset on suunniteltu ei kertakaikkiaan ole enää olemassa ja irrallaan vanhan neuvostolaivaston struktuureista ne ovat kaikki tänä päivänä outolintuja tai valkoisia norsuja, verrattuna vaikka sellaiseen monikäyttöiseen alusluokkaan kuin Arleigh Burket tai Grigorovitshin kaltaiset monitoimifregatit. Syyrian kapinallisilla tai ISISillä ei ole lentokoneita, tukialuksia tai sukellusveneitä joita vastaan nämä alukset on suunniteltu joten niiden käyttö tällaisessa tehtävässä on vähän hassua, ja lähinnä eräänlainen imitaatio siitä tukialuspolitiikasta jota USA tai Ranska harrastavat. Jopa Intian laivasto on tällä haavaa tehokkaampi 'strike'-tyyppisissä operaatioissa kuin Venäjän Pohjoinen laivasto. Epäilemättä tilanne tulee tulevaisuudessa muuttumaan kun uutta kalustoa saadaan käyttöön (Nahimovin modernisointi, uudet fregatit yms).

*Suomen puolustusvoimissakin olisi pitänyt ottaa käyttöön kenraalieverstin arvo. Kuulostaa niin komialta.
 
Merten sheriffi

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
IMG_0996.JPG IMG_0997.JPG

Venäjän laivasto kykenee pelkästään retroiluun kylmän sodan aikaisilla aluksilla. Olisipa Perulla intressejä Syyrian sisällissodassa, niin näkisimme lajissaan viimeisen ww2 aikaisen tykkiristeilijän kenties tositoimissa:) Se ei olisi enää retroilua, vaan vintagea.
Voisitko kertoa mitä ihmettä tuollaisella dinosauruksella enää tehdään?
 
Rannari

Pullistellaan? Tai ehkä amiraalin työsopparissa luvataan lippulaivaksi risteilijä :)
 
fulcrum

Ylipäällikkö
Juuri sitä. Almirante Grau on viimeinen jäänne Etelä-Amerikan maiden välillä vallinneesta laivaston varustelukisasta. 1900-luvun alussa nämä maat laittoivat toinen toistaan isompia taistelulaivoja: siinäpä oli merisota-analyytikot ihmeissään kun maailman vahvin taistelulaiva oli valmistumassa, ei Royal Navyyn tai Hochseeflotteniin, vaan Chilen laivastolle. 2. maailmansodan jälkeen kilpavarustelua jatkettiin hankkimalla ylijäämäristeilijöitä joista tämä on viimeinen. Jane's Fighting Ships on viimeiset 15 vuotta varmaan joka painoksessa maininnut että "alus poistetaan ensi vuonna..." sielläpä tuo edelleen patsastelee.

Sotilaallista merkitystä näillä oli ehkä vielä 1980-luvulla, lähinnä maihinnousuoperaatioiden tukemisessa. Britti- ja jenkkilaivastot poistivat viimeiset tykkiristeilijät 70-luvulla, joskin reservilaivastoissa ne vielä kummittelivat pitkään. HMS Blakea yritettiin vielä kunnostaa Falklandin sotaan muttei ehtinyt. Neukkulaivaston Sverdloveista pari viimeistä taisi ehtiä näkemään kylmän sodan lopun. Tykkiristeilijöiden ongelma oli niiden valtavat miehistöt. Tykkitornit ja höyryturbiinit vaativat paljon miestyövoimaa. Almirante Graun miehistöön kuuluu 650 henkeä, vertailun vuoksi Ticonderoga-luokan risteilijän miehistöön kuuluu n. 400 henkeä.
 
Sardaukar

Tähän oi vielä mainita, että jenkeissä jotkut kaipaavat edelleen käytöstä poistettujen taistelulaivujen palauttamista käyttöön. Todennäköisesti on unohtuut se, kuinka pirusti miehistöä moiset tarvitsevat.
 
Taistelulaivoja olisi hyvä olla olemassa esim. mahdollisten alien invaasioiden varalta. Näin on Hollywood minulle opettanut.

Muistan nämä Etelä-Amerikan reliikit 80-luvun alusta mistä minulla on ensikosketukset kirjaston laivastoluetteloihin. Brasseilla ja Argentiinalla sekä Chilellä taisi jokaisella olla omat sodan jälkeen hankitut jenkkiristeilijänsä. Saattoivat kaikki olla sittemmin upotetun Belgranon sisaria? Chilellä oli erikoisuutena Ruotsista ostettu entinen Göta Lejon ja Perulla sitten nuo Hollannista ostetut risteilijät. Samassa tai myöhemmässä kaupassa Hollannista tuli Peruun myös puolen tusinaa hävittäjää.

Komeita paatteja mutta ei tosiaan kovin käytännöllisiä tai kustannustehokkaita.
 
Venäjän laivasto kykenee pelkästään retroiluun kylmän sodan aikaisilla aluksilla. Olisipa Perulla intressejä Syyrian sisällissodassa, niin näkisimme lajissaan viimeisen ww2 aikaisen tykkiristeilijän kenties tositoimissa:) Se ei olisi enää retroilua, vaan vintagea.
Voisitko kertoa mitä ihmettä tuollaisella dinosauruksella enää tehdään?
Tykkiristeilijät on kai hankittu "sotilasjunttakaudella" 1970-luvulla kilpavarusteluna Chileä vastaan. Voisi noille kuvitella edelleen käyttöä. Perulla ja Chilellä on Tyynellämerellä isot kalaa kuhiseva talousalueet, joista myös Kaukoidän ryöstökalastajat lienevät kiinnostuneita. Noiden alueiden valvomiseen isorunkoinen, nopeahko, aseistettu alus pitkällä toiminta-ajalla soveltunee oikeinkin hyvin. Ocean Patrol -toiminnassa miehistöäkin voinee vähentää jättämällä tuossa tehtävässä tarpeettomia tykkimiehiä yms. rannalle.
 
Täyslaidallinen ryöstökalastajien niskaan. :confused:
 
fulcrum

Ylipäällikkö
Tähän oi vielä mainita, että jenkeissä jotkut kaipaavat edelleen käytöstä poistettujen taistelulaivujen palauttamista käyttöön. Todennäköisesti on unohtuut se, kuinka pirusti miehistöä moiset tarvitsevat.
Kyllä ja ysärinä asiasta käytiin kova debatti, ja kongressi velvoitti laivaston pitämään taistelulaivat reservissä pitkälle 2000-luvulle asti. Modernisoidut Iowat olivat vielä 80-luvulla hyödyllisiä koska niissä oli paljon ohjuksia (32 Tomahawkia) mutta sitten kun VLS-versiot Spruancesta ja Ticonderogasta tulivat käyttöön niin laivastolla oli Tomahawk-siiloja yllin kyllin.

Zumwaltit ovat taistelulaivojen korvike tulitukiroolissa, mutta homma ei mennyt ihan putkeen. Neuvostoliitossa Sverdlovien tilalle suunniteltiin Sovremenny-luokan hävittäjä, siksi niissä on 4 tykkiä. Nekään eivät olleet täysin onnistunut alustyyppi.
 
StepanRudanskij

Eversti
Lahjoittaja
Tykkiristeilijät on kai hankittu "sotilasjunttakaudella" 1970-luvulla kilpavarusteluna Chileä vastaan. Voisi noille kuvitella edelleen käyttöä. Perulla ja Chilellä on Tyynellämerellä isot kalaa kuhiseva talousalueet, joista myös Kaukoidän ryöstökalastajat lienevät kiinnostuneita. Noiden alueiden valvomiseen isorunkoinen, nopeahko, aseistettu alus pitkällä toiminta-ajalla soveltunee oikeinkin hyvin. Ocean Patrol -toiminnassa miehistöäkin voinee vähentää jättämällä tuossa tehtävässä tarpeettomia tykkimiehiä yms. rannalle.
Kun ajattelee Chilen maantiedettä, niin mereltä voi sitä vastaan toimia parhaiten. Perulla ja Chilellä on ollut kähinöitä reilut sata vuotta sitten Tyynenmeren sodan aikana ja Boliviakin oli siinä mukana ja menetti yhteyden merelle. Kaikki osapuolet eivät ole vieläkään täysin tyytyväisiä valitsevaan tilanteeseen joten varustautumisella on pitkä historia.
 
Britti- ja jenkkilaivastot poistivat viimeiset tykkiristeilijät 70-luvulla
Perulla sitten nuo Hollannista ostetut risteilijät
Komeita vehkeitä nuo tykistöalukset
Veli @Rannari n kanssa ihan samaa mieltä. Onneksi niihin oli mahdollisuus tutustua Hesassakin! Koulupoikana pääsin käymään 8 tuuman raskas risteilijä USS Newport Newsissä jotain 1970. Sailorit ei valitettavasti kyllä ottaneet nuoren pojan kysymyksiä
lainkaan vakavasti vaan sain aika ylimalkaisia vastauksia. Tykkitorneihin ei myöskään ollut pääsyä, tosin ei koulupoika niistä olisi paljon ymmärtäny. Myöhemmin tykkimiehen opit saatua selvisi, että ne olivat maailman ainoat täysautomaattiset 8 tuuman
tykit; siitä salailu. Kun näiden dinosaurusten miehistömääristä oli puhetta, niin tämä 17.000 tn vähän yli 200 m aluksen sa-miehistövahvuus oli 1860. Rauhanaikanakin tarvittiin 1200. Kun pääsivät iltalomille, niin näkyivät kyllä kautta koko Helsingin kes-
kustan.

Hollantilainen De Zeven Provincien taas kävi 1978. Siitä kyllä puolet päätykistöstä oli korvattu Terrier -itohjuksilla. Tykitkin olivat ainoastaan 152 mm. Hollannissa oli vielä asevelvollisuusarmeija ja mieleen jäi pisimmät tukat, mitä minkään maan asevoimissa
olen livenä nähny. Tosin Ruotsin armeijassa en vielä 1970 -luvulla päässy käymään.
 
Viimeksi muokattu:

Juna112Porojetsiin

Kapteeni
Lahjoittaja
Koulupoikana pääsin käymään 8 tuuman raskas risteilijä USS Newport Newsissä jotain 1970.
Samanlaiset on muistot :) Mun muistikuvan mukaan se oli Jätkäsaaren rannassa, Sillilaituria vastapäätä.
Käytiin faijan kanssa, mieleen jäi myös se millaista keskikokoista kaupunkia sillä sähköntuotannolla olisi pyöritetty.
 
Rannari

Ylipäällikkö
Hollantilainen De Zeven Provincien taas kävi 1978. Siitä kyllä puolet päätykistöstä oli korvattu Terrier -itohjuksilla. Tykitkin olivat ainoastaan 152 mm.
Tuo oli siis nykyisen Almirante Graun sisaralus ja päätyi myös Peruun. Tosin ilman Terrier-systeemiä jolta vapautunut tila korvattiin isolla hekokannella ja -hangaarilla Sea King-koptereita varten. Niitä mahtui kyytiin 3kpl.
 
Mun muistikuvan mukaan se oli Jätkäsaaren rannassa, Sillilaituria vastapäätä.
Oikeassa olet, aika vaan oli syyskuussa 1971. Lähes 25 v sitten romutetulla aluksella on omat kotisivut, josta asia selvisi. De Zeven Provincien pääsi läpi Kustaanmiekan salmen, jota tosin oli levennetty Finjetiä varten ja sijoittautui Katajanokalle.

Aijai kun meilläkin olisi Väinämöinen Forum Marinumissa...
Näin olisi jopa voinut käydä...
Nimittäin Hannu Rautkallio pääsi 90 -luvulla tutkimaan Nliiton Politbyroon pöytäkirjoja. Niissä oli keskusteltu pitäisikö romutettava "tykkialus" Vyborg, siis ex-Väinämöinen, lahjoittaa takaisin Suomelle. Asia oli sitten silloin 1960 -luvulla kuitenkin jäänyt.