Venäjän merivoimat-yleisketju

fulcrum

Greatest Leader
Vanhan foorumin "Venäjän uudet pinta-alukset" -ketjun uusi & hienompi jatko-osa alkakoon tästä. Viimeisen kuukauden aikana on alettu taas muutaman uuden aluksen rakentelu.

Uuden Kilo-luokan veneen rakennus aloitettu

Merivoimat on tilannut kolme uutta sukellusvenettä, projekti 636.3. Aika yllättävää mielestäni että Kiloja vielä rakennetaan kun uusi Lada on jo astumassa palvelukseen? Onko veneiden roolitus jotenkin erilainen, vai onko kyseessä stop-gap hankinta korvaamaan poistuvia vanhoja veneitä.

Bujan-luokan korvetista uusi versio

Projekti 21631. Nähtävästi melkolailla suurennettu versio, pituus on kasvanut 12 metriä ja uppouma 950 tonniin. Viisi tällaista on meininki rakentaa, ilmeisesti Kaspian merelle?? Aseistukseksi mainitaan 8 "Kalibr/Onyx SAMia", mahtaako tarkoittaa Onyx (eli Jahont) merimaaliohjusta? Se sopisi ainakin ilmoitettuun tehtävään eli merimaalien torjuntaan. Onko Kaspian merellä Jahontin arvoisia kohteita...?

Sitten vähän silmänruokaa:

Hieno graafinen esitys laivaston lippulaivasta

Mukana myös harvinaisia sisäkuvia Kirov-luokan aluksesta. Yllättävän asuttavan näköiset tilat itätuotteeksi. Upseerimessi on hulppean näköinen.

MOq27phwNpI[/media] II video

Ruplia palaa kun vanha tuttavamme Amiraali Chabanenko esittelee joltisenkin koko arsenaalinsa. Mukana myös harvinaista herkkua torpedojen ja SS-N-15 suto-ohjusten laukaisujen muodossa. Jälkimmäiset ovat komeaa katsottavaa.

tJoEe7Ul6nk[/media] video Kara-luokasta

Oshakov ampuu mm. harvoin nähtyjä SA-N-3 -ohjuksia. Karat ovat aina olleet suosikkejani. Aikoinaan melko edistyksellinen alustyyppi ja ilmeisesti myös onnistuneimpia venäläisiä pinta-alustyyppejä. Viimeiset pari alusta ovat ilmeisesti poistumassa lopullisesti lähikuukausina tai viimeistään ensi vuonna.
 
Last edited by a moderator:
fulcrum kirjoitti:
Sitten vähän silmänruokaa:

Hieno graafinen esitys laivaston lippulaivasta

Mukana myös harvinaisia sisäkuvia Kirov-luokan aluksesta. Yllättävän asuttavan näköiset tilat itätuotteeksi. Upseerimessi on hulppean näköinen.


Pahoittelen kun menee vähän varsinaisen aiheen ohi mutta tuossa esityksessä oli seuraava kohta:

"The spirit room is used to store the dry red wine that is given daily to the crew in order to offset the harmful impact of the cruiser´s nuclear reactors."

Siis oikeasti? Tanniineja vaan päivittäin huiviin koko miehistölle niin ei pienet ongelmat säteilyturvallisuudessa haittaa?
 
Museo kirjoitti:
Tanniineja vaan päivittäin huiviin koko miehistölle niin ei pienet ongelmat säteilyturvallisuudessa haittaa?
Pitäisi olla harmita. Ihan parhaiden perinteiden mukaan.

Kysymyksenä ketjuun, onko havaintoja muutoksista Itämeren laivaston toiminnassa? Spekulaatiot kaasuputken rakentamisen myötä pysyviksi käytännöiksi muodostuvista uusista tehtävistä olivat vahvoja.
 
Museo kirjoitti:
fulcrum kirjoitti:
Sitten vähän silmänruokaa:

Hieno graafinen esitys laivaston lippulaivasta

Mukana myös harvinaisia sisäkuvia Kirov-luokan aluksesta. Yllättävän asuttavan näköiset tilat itätuotteeksi. Upseerimessi on hulppean näköinen.


Pahoittelen kun menee vähän varsinaisen aiheen ohi mutta tuossa esityksessä oli seuraava kohta:

"The spirit room is used to store the dry red wine that is given daily to the crew in order to offset the harmful impact of the cruiser´s nuclear reactors."

Siis oikeasti? Tanniineja vaan päivittäin huiviin koko miehistölle niin ei pienet ongelmat säteilyturvallisuudessa haittaa?


Samalla reseptillä ne muuttuu velatkin saataviksi. :D

Voihan Venäjän laivasto sanoa rehellisesti, ettei teistä kukaan tule kuolemaan säteilyyn. Maksakirroosi vie kauan ennen sitä.
 
Museo kirjoitti:
Siis oikeasti? Tanniineja vaan päivittäin huiviin koko miehistölle niin ei pienet ongelmat säteilyturvallisuudessa haittaa?

Googlettamalla 'wine radiation' löytyi joitain linkkejä ja tutkimustuloksia joiden mukaan punaviinin jokin ainesosa tosiaan voi suojata joiltain säteilyn haittavaikutuksista, mm. ihovammoilta. Viiniä suositellaan mm. rintasyövän säteilytyshoitoa läpikäyville.

Käytännössä kyseessä lienee kuitenkin enempi moraalia kohottava vaikutus...
 
Well lieneekö vaikutuksensa seuraavilla "yleisillä syillä":
Krimin laivastotukikohdasta tehtiin pitkäkestoinen sopimus Ukrainan kanssa. Varoja ei tarvita uuden tukikohdan tekemiseen.
itämerelle tarvitaan kalustoa kaasuputken takia.
Kohta se yleinen taantuma on ohi ja öljynhinta lähtee nousuun joka korjaa venäjän kauppatasetta.
 
JOKO kirjoitti:
Kuinka kaukaa kaikuluotain tavoittaa iivanan nykyiset sukellusveneet?

Oletatko oikeasti jonkun vastaavan tuohon kysymykseen? :-/

Ihmeen hitaasti muuten tuntuu Venäjän laivaston uudistaminen etenevän. Jossain Mustallamerellä ei tätä vauhtia kohta paljon venäläisiä sotalaivoja ole.
 
fulcrum kirjoitti:
Museo kirjoitti:
Siis oikeasti? Tanniineja vaan päivittäin huiviin koko miehistölle niin ei pienet ongelmat säteilyturvallisuudessa haittaa?

Googlettamalla 'wine radiation' löytyi joitain linkkejä ja tutkimustuloksia joiden mukaan punaviinin jokin ainesosa tosiaan voi suojata joiltain säteilyn haittavaikutuksista, mm. ihovammoilta. Viiniä suositellaan mm. rintasyövän säteilytyshoitoa läpikäyville.

Käytännössä kyseessä lienee kuitenkin enempi moraalia kohottava vaikutus...

Onhan se ainakin hirmuisessa punaviinikännissä helpompi sairastaa säteilytautia...ja pistää vähän votkaa lisäksi.
 
Museo kirjoitti:
JOKO kirjoitti:
Kuinka kaukaa kaikuluotain tavoittaa iivanan nykyiset sukellusveneet?

Oletatko oikeasti jonkun vastaavan tuohon kysymykseen? :-/

Ihmeen hitaasti muuten tuntuu Venäjän laivaston uudistaminen etenevän. Jossain Mustallamerellä ei tätä vauhtia kohta paljon venäläisiä sotalaivoja ole.

No ei se kaveri ainakaan mikään merivalta ole. Itämeren piirin merivoimista Ruotsilla lienee karhakimmat ja suorituskykyisimmät merivoimat, kun ottaa huomioon heikäläisen koipussukkatilanteenkin.
 
fulcrum kirjoitti:
Sitten vähän silmänruokaa:

Hieno graafinen esitys laivaston lippulaivasta

Mukana myös harvinaisia sisäkuvia Kirov-luokan aluksesta. Yllättävän asuttavan näköiset tilat itätuotteeksi. Upseerimessi on hulppean näköinen.

sisäkuvat laivasta osoittavat alkeellisen tekniikan tason.

voin vain arvata kuinka ollaan pantu fyrkkaa tähän potemkinin kulissiin, ja kaikki on pois muilta laivoilta.
 
Museo kirjoitti:
JOKO kirjoitti:
Kuinka kaukaa kaikuluotain tavoittaa iivanan nykyiset sukellusveneet?

Oletatko oikeasti jonkun vastaavan tuohon kysymykseen? :-/

No siis noin suunnilleen. Ja tarkoitan aktiivista luotainta. Sen kyvyt taitavat nykyisin pohjata lähinnä fysiikkaan. Kova kolaus veteen ja sitten odottelemaan kaikua. Olettaisin tietokoneiden tehostaneen näiden suorituskyvyn aivan toiselle tasolle. Ainakin noin niinkun saaristossa ja matalassa vedessä. Suoritetaan luotaus kiinteällä luotaimella aina samassa paikassa. Tulee läjäpäin kaikuja joka suunnalta. Ihminen ei huomaisi mitään eroa, mutta tietokone luultavasti huomaisi. Mistä tulee kaiku liian nopeasti takaisin, siellä on jotakin ylimääräistä. Ellei tule kaikua, vaikka pitäisi tulla, niin sitten on jotakin vaimennettua välissä. Tietokone vertaisi kaikujen heijastumisaikoja ja suuntia aiemmin otettuihin.
 
Russia's first Project 22350 frigate was floated out at the Severnaya Verf.
Russia's first Project 22350 frigate was floated out at the Severnaya Verf shipyard in St. Petersburg on Friday.

The Admiral Gorshkov frigate will be able to execute long-range strike, anti-submarine and escort missions in remote areas.

However, it will be some time yet before it enters service because the ship is only 40% complete, officials said.

The next Gorshkov-class frigate, the Admiral Kasatonov, is under construction and expected to be launched in 2012.

The Russian Navy will receive up to 10 new ocean-going frigates in the next 10 years, a Defense Ministry source said.

The Russian Navy needs between 20 and 30 such frigates, which will be the 21st century's main ocean-going surface ship.

The Admiral Gorshkov has a displacement of 4,500 tons, a speed of 29 knots, a range of 4000 nm at 14 knots, and endurance of 15 days.

It has a crew of 210 and an assortment of weaponry, including a 130 mm A-192 gun, a Kashtan close-in weapon system (CIWS), eight Oniks 3M55 (SS-N-26) anti-ship missiles, the Shtil I (SA-N-12 "Grizzly") medium range antiaircraft missile complex, four 533mm torpedo tubes, RPK-9 Medvedka-VE (SS-N-29) anti-submarine rockets, and 24 Uragan SAM missiles.

It also carries a Ka-27 or Ka-32 helicopter.

MOSCOW, October 29 (RIA Novosti)
http://en.rian.ru/mlitary_news/20101029/161134416.html
 
Löysin hyvän sivun: http://russian-ships.info/eng/today/
http://russian-ships.info/eng/
 
adam7 kirjoitti:
fulcrum kirjoitti:
Hieno graafinen esitys laivaston lippulaivasta

Mukana myös harvinaisia sisäkuvia Kirov-luokan aluksesta. Yllättävän asuttavan näköiset tilat itätuotteeksi. Upseerimessi on hulppean näköinen.

sisäkuvat laivasta osoittavat alkeellisen tekniikan tason.

No en nyt tiedä, eihän noissa kuvissa näy juuri muita kuin mekaanisia järjestelmiä jotka varmaan ovat suht samanlaisia kaikkialla. Kuvien perusteella alus näyttää itse asiassa aika hyvin pidetyltä, toki mitä muuta voi odottaakaan laivaston lippulaivasta otetuista propagandakuvista. Asiaan liittyen, laivaston johto on taas muuttanut mieltään taisteluristeilijöistä ja haluaa kunnostaa kaikki neljä vuoteen 2020 mennessä. Luokan kolmosalus Nakhimov odottaa telakalla korjausrahoja joita on ensi vuodeksi budjettiin merkitty eli tämä alus luultavasti ainakin jossain välissä palaa palvelukseen.

Muita uutisia:

-Putin vieraili Aleksanteri Nevskillä, eli Borei-luokan toisella sukellusveneellä jonka pitäisi ensi vuonna valmistua. Kaksi muuta tämän tyypin venettä on tekeillä. Ballistiset ohjusveneet ovat laivaston tärkein prioriteetti joten näille varmasti ainakin fyffeä löytyy.

-Venäjän laivasto on tilannut kolme projekti 11356 fregattia. Kyseessä on siis venäläinen versio Talwar-luokasta. Tämä on erittäin kiinnostava uutinen sillä rakenteilla oleva Gorshkov-luokka on hyvin samantyyppinen. Uutisten mukaan fregatit tulevat Mustalle merelle, ja tilauksen syyksi on mainittu se ettei uutta Gorshkov-luokkaa ehditä rakentaa ja testata riittävän nopeasti korvaamaan Mustanmeren laivaston jo hyvin vanhaa aluskantaa.

-Aikaisemmassa viestissä mainitut Kilo-luokan veneet tulevat ilmeisesti myös Mustalle merelle ja kyseessä näyttää olevan hätäohjelma korjaamaan Venäjän heikkokuntoisimman laivaston tila. Eräässä vastikään julkaistussa Wikileaks-viestissä käy ilmi ettei Turkki pidä Venäjän Mustanmeren laivastoa minkäänlaisena uhkana.

-Edelleen Mustanmeren laivastoon liittyen, venäläiset aikovat lähettää asiantuntijatiimin tutkimaan risteilijä Ukrainan kunnon. Aluksen mahdollinen kauppa on ollut taas esillä. Viimeinen Kara-luokan alus voi saada viisi vuotta lisää jatkoaikaa.

-Bujan-luokan korvetin uuden version tehtäväksi on varmistunut pinta-alusten torjunta. 8 Jahont-ohjusta riittänee tähän varsin mainiosti. Tästä ohjuksesta on myös maamaaliversio. Suomen kannalta huomioitava kehityslinja on että varsin pienetkin alukset pystyvät vastaisuudessa risteilyohjusiskuihin, siihen ei tarvita enää ydinsukellusvenettä tai isoa risteilijää.

-Uusi hävittäjä suunnitteilla, uppoumaksi on arveltu n. 10 000 tonnia. Design julkaistaneen parin vuoden sisällä.

-Uudesta Gepard-luokan fregatista saatu kuva: tässä

Tekstin mukaan kyseessä olisi luokan kakkosalus Dagestan, mutta voi olla myös yksi Vietnamille myydyistä aluksista. Miten päin vain, aluksen varustus on täysin erilainen verrattuna luokan johtoalukseen.

-Gorshkov-luokan fregattia tarjotaan myös vientiin.

Valinnanvaraa piisaa, ohjusjärjestelmäksi joko Rif tai Shtil, merimaali/maamaaliohjukseksi Jahont/Brahmos tai Alfa/Klub, jälkimmäisestä myös suto-versio. 130mm tykki tarjoaa paljon kehityspotentiaalia. Paatti on todella hampaisiin asti aseistettu, kelpaisi varmaan CarlH:llekin Suomen seuraavaksi monitoimialukseksi merirosvoja jahtaamaan :cool:

-vientiuutisia: huhu kertoo että Taiwan olisi ilmaissut kiinnostuksensa venäläisten sukellusveneiden hankintaan. Diplomaattisista syistä juuri kellään ei ole intoa myydä Taiwanille aseita, ja Yhdysvallat ei rakenna diesel-veneitä. Niinpä Taiwanin sukellusvenease on todella surkeassa jamassa. Vaikea uskoa kyllä että Venäjä haluaisi pilata suhteitaan Kiinaan tällaisella kaupalla, mutta ehkä sitä käytetään lyömäaseena diplomaattisissa neuvotteluissa.
 
Newest Russian Frigates could be equipped with foreign weapons' systems
In accordance to some well positioned source in Russian MOD newest Russian Frigates of project 22350 could be equipped with the French cannon Creusot-Loire Compact or Italian OTO-Melara 127/64LW. Apart from that the possibility of the installation of the foreign diesels and diesel generators together with ventilation and AC systems is also being considered.
http://vz.ru/news/2011/2/10/467862.html
 
Pieniä päivityksiä:

Projekti 20380-luokan toinen korvetti vesillä, magneettisuuden poisto menossa.

Kuvaa komentosillalta.

Myös luokan kolmas alus, Boiky on päässyt vesille.

Koko viiden aluksen ensimmäinen sarja saataneen siis valmiiksi vähintään parin vuoden sisään. Luokan kuudetta alusta on ruvettu rakentamaan. Tyypiksi on mainittu 20385, eli ilmeisesti muunneltu versio?

Ensimmäinen 22350 eli Gorshkov, edistyy pikkuhiljaa. "Kilpailevan" fregattimallin eli 11356 (Grigorivich-luokka) rakennustyöt ovat päässeet vauhtiin kahden ensimmäisen aluksen osalta. Lupaava vauhti, mutta venäläisillä laivoilla on taipumus jossain välissä "hyytyä" telakalle.

Rajavartiostokin saa uusia aluksia. Projekti 22460 luokan tuliterä johtoalus Rubin. Strategiset mitat: 630 tonnia, maksiminopeus 30 solmua, 50 päivän toiminta-aika, 30mm tykki ja laskeutumisalusta kopterille. Ohjuksiakin saa kyytiin jos haluaa.

Sukellusveneestä laukaistavaa ballistista Sineva-ohjusta on testattu onnistuneesti. kuuluisamman Bulavan "kilpailija", ilmeisesti tarkoitettu vanhemmille veneille?

Tässä kuvassa nähtävissä vierekkäin Intialle valmistuva Talwar-luokan fregatti ja Venäjän merivoimille rakennettava Ivan Gren-luokan (projekti 11711) maihinnousualus. Ilmeisesti tarkoitettu Ropuchan korvaajaksi? Näkee heti kumpi on tarkoitettu vientiin...Ivan Gren on ollut valmisteilla kohta 7 vuotta ja hidasta on. Ensi vuodeksi on lupailtu valmista. Neljää sisaralusta on kaavailtu sitten ehkä joskus.

Bonuskuva: veljekset vierekkäin! Harvinainen kuva molemmista Neustrashimy-luokan fregateista:

240482_202890533079673_137879459580781_477398_4406381_o.jpg
 
baikal kirjoitti:
On sitten nimittäin niiiin stealthia että.

Jos noita Neustrashimyjä meinaat, niin nehän on 80-luvulla suunniteltuja paatteja. Ne on itse asiassa ensimmäisiä venäläisaluksia joissa on yhtään otettu tutkapoikkipinta-alan vähennystä huomioon suunnittelussa.
 
Eivät kyllä paljoa tehneet vähentääkseen tutkassa näkyvyyttä. Mistäköhän runko on valmistettu?
 
Back
Top