J0h1F
Ylipäällikkö
Vienankarjalaa voisikin tosiaan kohdella suomen kielen itämurteena, ja Pohjois-Karjalan murretta puhuvalle/ymmärtävälle tai kirjakielisesti sivistyneelle se on täysin ymmärrettävissä ja ensivaikutelma on kuin Pohjois-Karjalan murteessa. Sen sijaan livvinkarjala eli aunuksenkarjala noudattaa tiettyjä omia sääntöjään, ja äänneasu on muuttunut enemmän kuin varsinaiskarjalan murteissa, joten se ei ole enää ihan täysin ymmärrettävissä, vanhakielistäkin sanastoa käyttäessä sen ymmärtäminen vaatii selkeää keskittymistä. Tuossa kartassa olevaa lyydiä pidetään nykyään vepsän kielen karjalaistuneena murteena, otin kartan vain siksi, että se näytti myös Itä-Karjalan vepsäläisalueen (=lyydiläisalueen).
Jo ennen sotia, siis 1930-luvulla, karjalan kieltä tosin pidettiin omana kielenään, mikä käy ilmi mm. aikansa johtavan fennougristikon Lauri Kettusen julkaisuista.
Vienankarjalan samankaltaisuus suomen kielen kanssa on johtanut myös sikäli ikävään kehityskulkuun itäkarjalaisten osalta, että sen puhujat kuluttavat pitkälti suomenkielistä kirjallisuutta ja puheaineistoa ja siten vienankarjala ylisuomenkielistyy ja menettää alkuperäisiä, omakielisiäkin murreilmiöitä ja minkään itäkarjalaisen yleiskielisen kieliopin luominen ajautuu yhä vaikeammaksi projektiksi. Aunuksenkarjalaksi tuotetaan paljon enemmän omakielistä aineistoa, siinä taas ongelmana on sujuvien natiivipuhujien vähälukuisuus ja sitä myöten tiettyjen äänteiden ja äänneasujen venäläistyminen. Uhkana on, että puhuttu aunuksenkarjala jakautuu vielä Suomessa konservoituun ylätyyliseen ja kanta-alueella puhuttavaan venäläistyneeseen muotoon. Lisäksi kielen käytön kannalta ongelmana on uussanaston luominen, sillä sen pitäisi olla luontevaa, ja aktiivipuhujien vähäinen määrä aiheuttaa vaihtelua venäläislainojen ja suomalaistyyppisten uudissanojen käytössä. Sama venäläislainoilla korvautumisen uhka koskee myös monia vanhoja omakielisiä sanoja, jotka ovat harvoin käytössä.
Aivan, ja suomenruotsin pitäminen omana kielenään olisikin ihan perusteltua. Käytännön hyötynäkökohtien takia näin ei ole kuitenkaan haluttu tehdä, koska ei haluta ajaa kielen kehitystä ymmärryksellisesti erilleen riikinruotsista enempää kuin sitä itsekseen murteistumisen takia tapahtuu.
Meänkieli ja kveeni ovat kielellisesti täysin suomen kielen peräpohjalaismurteita, joissa on ruotsalaisia ja norjalaisia lainoja. Niitähän ei Suomessa ole historiallisesti pidetty kielitieteen piirissä omina kielinään, koska niiden ero rajan suomenpuolisiin peräpohjalaismurteisiin on olematon (tai ainakin oli olematon ennen kuin murteet lähtivät heikkenemään Suomessa), eikä niiden puhujilla ole samanlaista kulttuurillistakaan rajaa luterilaisiin suomenkielisiin kuin ortodoksisilla rajakarjalaisilla ja itäkarjalaisilla. Esimerkiksi kveenin kielen paikallismuodot ovat selvästi alueellisten peräpohjalaismurteiden paikallismuotoja, ja eroavat toisistaan enemmän kuin kyseisen alueen Suomessa puhutuista peräpohjalaismurteista. Meänkielen Tornionjokilaakson murteet ovat niin ikään aivan samaa kuin laakson Suomen puolella puhutut, ja Jällivaaran murre muodostaa oman peräpohjalaismurteensa, joka eroaa Tornionjokilaakson murteista hieman.
Kun tässä nyt Kettunen mainittiin, niin tässäpä on puhtaista paikallismurteisista ilmiöistä laaja kartasto, ajalta ennen kuin murteet sekoittuivat ja radio- ja televisiopuhe yksinkertaisti ja yleiskielisti väestön puheenparren:
Viimeksi muokattu:
Tai sen verran ketjun aiheeseen, että ryssähän tuohonkin on syypää, kun veti rajan väärään paikkaan. Olis vaan höökiny pidemmälle samoin tein.
