Venäjän sisällissota

Elää...ei elä...elää...ei elä...elää...

Venäläisprofessori Solovein tuoreimpien väitteiden mukaan Prigožin oleskelisi parhaillaan Venezuelalle kuuluvalla Margaritan saarella.

Täytyy myöntää että minäkään ole täysin vakuuttunut Putinin kokin kuolemasta kun Venäjällä kaikki on mahdollista.

Tuo naapurin tunkio on oikea salaliittoteorioiden äiti ja isä :ROFLMAO:
 
– Kapinassa oli kiinnostavaa se, että vaikka asevoimat ja turvallisuusjoukot eivät liittyneet kapinaan, he eivät myöskään olleet halukkaita puuttumaan asiaan tai yrittäneet estää sitä, Galeotti sanoo.

Putinin vallan viimeinen tukipilari on asevoimien ja turvallisuusjoukkojen joukkojen tuki. Kun tämäkin on alkanut kyseenalaistua, on jokin Galeottin mukaan todella muuttunut.

– Jossain vaiheessa tulevaisuudessa yhteen Putinin palatseista kerääntyy joukko ihmisiä. Putin yrittää soittaa turvamiehilleen, mutta kukaan ei vastaa. Joukko käytännössä sanoo hänelle: huolehdimme sinusta, emmekä luovuta sinua Haagiin Kansainväliseen rikostuomioistuimeen, mutta sinun täytyy astua sivuun.
 
Joku palkkasotilasjoukkio Irkutskissa on ottanu öljy-yhtiön haltuun
[medialink]Linkki: https://twitter.com/GlobalTensions/status/1702954454088331670?t=_orDOFzt-TMrwM6noXB4Dg&s=19[/medialink]

Unrest in Russia is increasing. Dozens of people in camouflage and with weapons seized the territory of the Dulisma oil company in the Irkutsk region

According to Russian Telegram channels, these are representatives of private security companies. In video from the scene, they shoot in the air and knock people to the ground.

Dulisma belongs to the former owner of Yugra Bank, Alexei Khotin, who is under house arrest in a case of embezzlement of over 283 billion rubles. The income from all his assets is now turned to the state. At the same time, Dulisma is in the process of bankruptcy. It is unknown in whose interests the enterprise was seized.

The main thing is that there will be more and more such fighters with machine guns in Russia. Murderers, robbers and rapists continue to be released from prisons.
 
Kappas, kaaos on alkamassa. Se mitä ryssille on opetettu viimeisen 20 vuotta on nimenomaan pelko ennen puttelin kautta ollutta kaaosta kohtaan. Tällä tarinalla on kaksi kohdetta, suuri yleisö ja puttelin lähipiiri. Lähipiirilleen putteli on pystynyt takaamaan kiistämättömän oikeuden rikkauksiin. Kansalle taasen se että aseryhmät ei riehu ympäriinsä. Taannoinen wagnerin keikaus oli eka kerta kun puttelin lähipiirin valtaa kiistettiin ja näemmä niitä nyt alkaa kukkia enemmänkin. Kaaoksessa puttelia ei sinällään syöstä vallasta mutta heikkoa zaaria ei vain kukaan enää kuuntele. Kun zaarilla ei ole enää voimaa estää rikkauksien vientiä. Sama koskee ruplaa ja ryssälän arvopapereita: kaiken takaa vain ja ainostaan zaari.

Näinhän se menee että matto alkaa kupruilla niin että sitä ei enää pysty piilottelemaan.
 
Otetaan jokin maaperän rikkauksia jalostava laitos, helpoin lienee öljykenttä. Mielellään lähellä rajaa johonkin puolittaiseen paskastaniin. Tälläinen kohde on näppärää ottaa haltuun ja sitten kylmänviileästi myydä tuotanto suoraan rajanyli. Toimivan laitoksen ylläpidon voi unohtaa, yksinkertaisesti ajetaan niin pitkään kun voidaan. Homman pysäyttää todennäköisesti viranomaiset mutta nyt zaari onkin heikko eli ei ole riittävästi sotilaallista voimaa pistää paikallista valtaajaa ruotuun ainakaan heti. Dulisma sattuu juuri tähän kategoriaan, eli mahdollinen ryöstää kun on jossain perämettässä moskovasta katsoen ja ryöstösaaliin saa muutettu valuutaksi rajan ylittävällä viennillä. Tässä tapauksessa ei tarvitse edes katsella hinnan perään, öljy on sen 100/barreli ja kun myy vaikka 50/barreli niin eipä se ostaja perään kysele. Jokainen rajanyli ajettu tankkiautorekka tuo sen 10000usd polkumyyntihinnalla. Jos ehdit ajaa vaikka 100 rekallista niin teit miljoonan tilin.

Tästä varmaan jokainen hoksaa miksi omankädenoikeus tulee toimimaan kurruption raiskaamassa ryssälässä. Ei tarvita kuin yksi esimerkki että zaari ei kykene niin tilanne menee vyöryksi.
 
31.8.- 13.9.2023 Venäjällä tapahtunutta. Hyökätty mm. GLONASS- satelliittijärjestelmän pääsuunnittelijaa vastaan.
  • In Belgorod Oblast, a partisan set fire to a cabinet on the railway for lubricating the railway tracks. https:// t. me/HeraldOfRebellion/563
  • 3 relay cabinets were destroyed in the Moscow region on the 31st of August. https:// t. me/HeraldOfRebellion/565
  • A relay cabinet was destroyed near Rostov-on-Don on the 1st of September. https:// t. me/HeraldOfRebellion/566
  • Explosives were discovered on a power line in Kaluga Oblast on the 1st of September. https:// t. me/HeraldOfRebellion/569
  • On the night of the 4th of September, 2 partisans attacked the car of the chief designer of the GLONASS satellite navigation system, which the Russian army uses to plot the routes of cruise missiles and drones. https:// t. me/HeraldOfRebellion/570
  • Partisans from the Freedom of Russia Movement set fire to signalling cabinets in Vladimir Oblast. https:// t. me/i_ponomarev/12893
  • Near Moscow, a quadrocopter was found with fake explosives taped to it. https:// t. me/HeraldOfRebellion/576
  • According to British intelligence, the recent attack on a Pskov military airport was most likely carried out from within Russian territory. Whether it was Partisans, Ukrainians, or both working together is unknown. https:// t. me/rospartizan/1927

Ukrainan mukaan kapina kytee Venäjällä
"Processes are underway": a mutiny is brewing in Russia, which will lead to the fragmentation of the Russian Federation. Ukraine knows who is leading it - Danilov"I think that it will not be a trip (to Moscow). Let's remember how the collapse of the USSR took place in August 1991. What is brewing there, they are already buying there, is a well-known fact. The question is when the next rebellion will happen in Russia is a matter of a short period of time . We'll see what time it will be, but the processes are underway." he added.
 
Eihän tämä ole Kadyrovia nähnytkään. Kuollut on, jos mikä niin tämä on vahvistus sille.

Ihan on tullut 10 vuotta lisää viikossa, lähtenyt 30kg painoa ja tullut uudet luomet otsaan ja oikeaan poskeen. Hiukset, viikset ja partakin leikattu ja muutanut väriään.... he's dead.

1695242806322.png

Vastathan tuo julkaisi videon tg tilillään, ettei mitään nähtävää...

1695242990923.png

Eihän tämä ole Kadyrovia nähnytkään. Kuollut on, jos mikä niin tämä on vahvistus sille.

Ihan on tullut 10 vuotta lisää viikossa, lähtenyt 30kg painoa ja tullut uudet luomet otsaan ja oikeaan poskeen. Hiukset, viikset ja partakin leikattu ja muutanut väriään.... he's dead.

Katso liite: 84066

Vastathan tuo julkaisi videon tg tilillään, ettei mitään nähtävää...

Katso liite: 84067

Täh, tuo on Kadyrovin setä kuten uutisessa lukee. Kadyrov istuu siinä jakkaralla ja silittelee setänsä poskea? :ROFLMAO:
 
Laitetaas sisällissota ketjuun myös:
Kasparovin kanssa samanmieliset antaneet julkilausuman
Vapaan Venäjän foorumi antoi Tallinnassa vastarintaa koskevan uuden julkilausuman, joka löytyy kirjallisena heidän virallisilta nettisivuiltaan.

– Me tuemme Ukrainan asevoimien aseellista taistelua miehittäjiä vastaan. Tuemme avointa sotilaallista vastarintaa taistelukentillä sekä sabotaasitoimia miehittäjän hallussa olevilla ukrainalaisilla alueilla että myös Venäjän federaation alueilla, julkilausumassa sanotaan.

– Lisäksi me hyväksymme kaikki voimankäytön muodot putinismin vastustamisessa niiltä venäläisiltä itseltään, jotka päättävät lähteä tälle tielle, sillä ehdolla, että sitä ei ole suunnattu siviiliväestöä vastaan, julkilausuman teksti jatkuu.

Julkilausumassa kehotetaan myös kaikkia Putinin vastustajia antamaan tukeaan niille vapaaehtoisille venäläisille, jotka taistelevat putinismia vastaan ja jotka ovat liittyneet vapaaehtoisina Ukrainan tueksi rintamalla.

---

Kasparovin mukaan venäläisten olisi tärkeintä ymmärtää, että vasta Putinin valtarakenteen kaatuminen tarkoittaisi voittoa ja tulevaisuutta myös venäläisille itselleen.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä pidempään Vladimir Putin sinnittelee vallassa ja mitä pidempään hän teurastuttaa sekä ukrainalaisia että omaa kansaansa, sitä radikaalimmaksi käyvät myös Putinin kotimaiset vastustajat sekä Venäjän sisällä että maanpaossa ulkomailla.

Tämä kävi selväksi viimeistään alkuviikosta Tallinnassa, kun shakkimestari Garri Kasparovin johtama Vapaan Venäjän foorumi ilmoitti hyväksyvänsä Venäjän sisäisen aseellisen taistelun Putinia vastaan.

– Vielä vuosi sitten – tai vielä puolikin vuotta sitten – tällaisen julkilausuman antaminen ei olisi ollut mahdollista, Kasparov selitti voimankäytön oikeutustaan.

Prigozhinin kapina muutti myös toisen Putinin arkkivihollisen, ex-oligarkki Mihail Hodorkovskin ajattelua. Hodorkovski julkaisi jo kapinan aikana lausunnon, jossa hän kehotti venäläisiä tukemaan kapinaa.

– Kyllä, on autettava vaikka itse pirua, jos hän on päättänyt toimia tätä (Putinin) valtakoneistoa vastaan, Hodorkovski selitti Telegram-kanavallaan päätöstään tukea Prigozhinia.

Myöhemmin heinäkuussa Hodorkovski sanoi Der Spiegelille, että Venäjän demokraattisen opposition on tartuttava aseisiin, sillä rauhanomaisin keinoin Putinin kaataminen ei ole mahdollista.
 
Sisällisota Venäjällä on jopa todennäköistä jo ihan lähitulevaisuudessa mutta pahoin pelkään että demokraattiset voimat eivät sitä sotaa voita vaikka olisihan se hienoa. Toiseksi paras ja ainakin vähän todennäköisempi vaihtoehto on että Venäjä hajoaa pienempiin osiin ja kaikki osat löytävät paikkansa omien rajojensa sisäpuolelta :ROFLMAO:
 
Perustele miten se on todennäköistä? Onko nähtävillä jossain että siellä kansa lähtee kaduille tai putinin lähipiiri alkaa nostamaan kapinaa? Vaikka lähipiiri nostaakin kapinan siitä ei sisällisotaa synny... Tsaari nostetaan sivuun ja toinen tulee tilalle. Kansa hurraa uutta suurta johtajaa niin kuin pöllö korean kekkereissä on tapana.
 
Kansa lähtee kaduille ja Putinin lähipiiri nousee kapinaan heti kun helvetti jäätyy :ROFLMAO:

Venäjän hajoaminen alkaa reunoilta ja leviää sieltä monen mutkan kautta Moskovaan.

En kuitenkaan väitä että näin tulee ihan ehdottomasti ja vääjäämättä tapahtumaan.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top