Venäläisten maakaupat ja tiedustelu

deeq

Kersantti
Tuli tuossa justiinsa katsottua 45 minuuttia ohjelma venäläisten maakaupoista puolustusvoimien tärkeiden kohteiden lähettyviltä. Nyt rupesi kiinnostamaan näin maallikkona, että mitä/miten ne voivat hyödyntää noita alueita?

Kiinteistöjä on myyty ainakin ilmavoimien koelentokeskuksen, viestikoelaitoksen, lentosotakoulun, ilmavoimien esikunnan ja tutka-aseman vaikutuspiiristä.

Tämä on ilmeisesti ELSO touhuja, joka on meikäläiselle ihan hepreaa, kiinnostaisi kuitenkin tietää mitä venäläiset voivat ostamillaan paikoilla pahimmassa tapauksessa tehdä.
 
Merten sheriffi kirjoitti:
Kaikennäköistä elektronista häirintää, sabotointia jne.

Itse epäilisin pikemmin elso tiedustelua. Tuovat ajoittain kaluston paikalle ja tallentavat kaiken mitä ilmassa liikkuu. Niitä voi sitten Venäjällä tutkia ajan kanssa.

Saarien hankkiminen voisi liittyä myös Suomessa liikkuvien alusten herätteiden tutkimiseen. Voivat vuosien ajan rauhassa kuunnella ja tutkia magneetti- ja ääniherätteitä kaikista tällä suunnalla liikkuvista aluksista. Ehkäpä iivanoilla on esimerkiksi hyvillä sensoreilla varustettuja ohjelmoitavia miinoja. Niille voidaan hankkia kattava aineisto merivoimiemme alusten herätteistä. Sukellusveneet luonnollisesti hyötyvät samasta materiaalista.

Kaiken tämän voisi tietysti tehdä ilman näitä maa-alueita. Näiden avulla touhu on ehkä helpompaa ja halvempaa?

Toivottavasti upseerikunta vuotaa julkisuuteen vähän tarkemmin asiaan liityvistä uhkakuvista. Halosen touhut eivät miellytä tämänkään asian osalta.
 
Minä luulen että on spetnaz joka on ostanut ne tai joku toinen erikoisryhmä.
Jos sota sytty niin ne lyö nopeasti ulos suomen tutka, viesti y m, koska niilä on joukkoja jo suomen sisällä.

Eihän Suomi tiedä kaikki venäläisiä Suomessa.

Yks asia en tajua miten ne voi myydä alueitä lähellä tärkeidä sotilaskohteida:huh:

Ei tarte olla proffesori sitä ymmärtämään mitä niiden oikea tarkoitus on.

Minä lujin jostain että ne oli ostanut joku alue lähellä Karjalan Prikaatia.
 
Illegaalit tekisivät Mk1 Eyeball tarkkailuhommat helpommin ja paremmalla peitteellä. Jos yleisradioyhtiö on huomannut nuo kaupat, noissa taloissa tuskin tapahtuu tänä päivänä mitään mitä ei jo yhdestä venäläisrekasta käsin tekisi.

Vaikka näitä kiinteistöjä syvän rauhan aikana ei käytettäisikään muuhun kuin satunnaiseen tiedusteluun ja jonkinlaiseen ELSO, SIGINT etc. puuhaan, voisi jo harmaan vaiheen aikana taloihin, mökkeihin ja halleihin tukeutua erilaisia tihulaisosastoja tai suoran toiminnan joukkoja, varsinkin noilla syrjäisemmillä paikoilla. Näille paikoille voisi myös toimittaa em. toimijoille valmiiksi "eteentyönnettynä" erilaisia tarvikkeita ja varusteita, jotka kiristyneen tilanteen aikana voivat olla vaikeampia uittaa maahan. Saarista en oikein osaa edes spekuloida, mutta edellä on jo esitetty jonkinlaisia ideoita. Yksi asia tosin tulee mieleen, vaikka en tarkkaan tiedä mitä tarkoitetaan "herätteellä", mutta oletan että akustisia, optisia ja magneettisia etc. havaintoja? Eikö näitä edellämainittuja voisi myös keinotekoisesti muuttaa/vahvistaa, jotta varsinainen suorityskyky ei tule esille?
 
Mainittiinko ohjelmassa, onko ko. alueilla merkittäviä kaupallisia siviilipuolen solmukohtia? Venäjällä tähytään taatusti kaupallisen tietoliikenteen tulevaisuuteen, ja silloin tonttimaalla voi olla merkitystä, jos päättävät rakentaa omia virityksiään.

Tämä juttu on kokonaisuutena varmaan paljon monisyisempi kuin parin ohjelman perusteella voisi aatella.
 
Olisi vaikeaa kuvitella että joku ostaisi viattomasti kesämökin joka on melkein pukukuntoinen lentomelualueelta. Kerkesin vain töistälähtiessäni pikaisesti näkemään pienen pätkän tuota ohjelmaa ja yksi asia joka on noiden maakauppojen kanssa hölmöä on se että jos oikein kuulin niin yksi talo oli jotain 7000 € ja toinen vähän yli 10000 €, niin eikö olisi ollut parempi/järkevämpi valtion ostaa nuo pois ja puskea pillarilla läjään ja liittää ne omaan alueeseen.
Kyllä luulisi valtiolla olevan sen verran ylimääräistä rahaa että tuollaiset kohteet olisi voinut ostaa, jos kerran lööpeissä lukee että kansanedustaja ajelee omia ajojaan veronmaksajien laskuun taksilla muutamassa kuukaudessa 2600 € verran, kun on kortti kuivumassa.
 
Aika milenkiintoinen uutinen tai itseasiassa varsin huoletuttava. Tää lista on varmaan jäävuorenhuippu noista ostetuista alueista.

Venäläiset ostavat rappiotiloja sotilasalueiden vierestä
Julkaistu 28.04.2010 20:03 (päivitetty 20:22)

MTV3 - Tuula Malin

Venäläiset ovat ostaneet heikossa kunnossa olevia kiinteistöjä ja maa-alueita sotilaskohteiden lähialueilta eri puolilla Suomea, kertoo MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma.

Kiinteistöjä on myyty ainakin ilmavoimien koelentokeskuksen, viestikoelaitoksen, lentosotakoulun, ilmavoimien esikunnan ja tutka-aseman vaikutuspiiristä.

Kiinteistökauppoja on tehty myös rannikkopuolustuksen johtokeskuksen, merivoimien keskeisten tutka-asemien ja Suomesta Itämerelle liikennöivien laivojen pääväylän varrelta.
Hiljaiset talot, autiot maat

Naapureiden mukaan useissa kohteissa käydään harvoin, jos ollenkaan. Uudet omistajat eivät myöskään juuri solmi tuttavuuksia lähiympäristöönsä. Vakavista kosteusvaurioista kärsiviä kiinteistöjä ei ole korjattu eikä asumiskelvottomia asuintaloja saneerattu asumiskelpoisiksi.

Mereltä ja mantereelta hankitut laajat maa-alueet ovat pääosin rakentamattomia. Joillekin saarille tai mannerkiinteistöille on ilmestynyt poikkeuksellisen mittavia laiturialueita tai varastorakennuksia.

Heikossa kunnossa olevia taloja ovat hankkineet pääosin yksityishenkilöt. Maakauppoja ovat tehneet Suomeen rekisteröidyt venäläisvetoiset yhtiöt.

Yhtiöissä vastuunalaisissa tehtävissä saattaa olla myös muiden kansallisuuksien edustajia. Mukana on usein myös suomalaisia. Käytännössä yhtiöiden hallinnollisten asioiden hoito on useissa tapauksissa uskottu suomalaisille tilitoimistoille.

Yhtiöiden todellisen omistuksen selvittäminen on hankalaa ja jopa mahdotonta. Tieto omistajista on vain yrityksillä itsellään eikä sitä useinkaan anneta edes pyydettäessä.
Pääesikunta ja suojelupoliisi vaikenevat

Pääesikunta ja suojelupoliisi eivät halunneet antaa aiheesta tv-haastattelua 45 minuuttia -ohjelmalle. Suojelupoliisin mukaan maakauppoihin liittyvissä asioissa ei ole uutta tiedotettavaa.

MTV3 kertoi viime lokakuussa suojelupoliisin ryhtyneen selvittämään strategisten alueiden läheisyydessä tapahtuneita maakauppoja.

Strategisilla alueilla tarkoitetaan esimerkiksi varuskuntia, lentokenttiä ja tärkeitä tele- ja tietoliikennemastoja. Tarkkaa tietoa kauppojen lukumäärästä tai laajuudesta ei ole kenelläkään, sillä Suomen viranomaisilta puuttuu maakauppojen seurantajärjestelmä.

* Kuorevesi
* Kuorevedellä, ilmavoimien keskeisimmän harjoitus- ja testauskentän naapurissa myytiin viime syksynä asuinkelvoton kiinteistö pietarilaiselle, 40-vuotiaalle Natalialle. Uudelle omistajalle ei löydy minkäänlaisia yhteystietoja.
* Lähellä sijaitsevat myös ilmavoimien varuskunta-alue, varikko, teknillinen koulu, koelentokeskus sekä sotilaskoneita huoltava ja valmistava Patria.
* Kaksikymmentä vuotta tyhjänä olleen kiinteistön ja tuhannen neliön tontin myyntihinta oli 7 000 euroa.
* Kymmenen vuotta tyhjillään ollut naapuritalo myytiin venäläisostajille jo kolme vuotta aiemmin 9 000:lla eurolla. Suuri kiinteistö on pahoin ränsistynyt ja kauppakirjan mukaan arvoton. Kauppakirjassa todetaan, että kiinteistön putkisto on rikkoutunut ja talo kärsii vakavista kosteus- sekä homevaurioista.
* Kaupparekisterin mukaan kiinteistössä toimii myös pietarilaismiehen hallinnoima yritys, joka harjoittaa nettikauppaa ja ohjelmointia sekä osakkeiden ja kiinteistöjen hallintaa sekä vuokrausta.

* Uurainen

* Keski-Suomessa Uuraisten Kuukkajärvellä, Höytiän kylässä myytiin vuosia hoitamatta ollut kiinteistö ja runsaan 8000:n neliön tontti runsas vuosi sitten Petroskoista Suomeen muuttaneelle 30-vuotiaalle autonasentajalle 84000:lla eurolla.
* Mies tekee keikkatyötä autokorjaamossa ja asuu pääasiallisesti Jyväskylän kaupungin omistamassa vuokra-asunnossa. Kiinteistöstä maksettu kauppasumma on selvästi yli alueen yleisen hintatason. Kiinteistökaupan asiantuntijoiden mukaan hinnan olisi pitänyt asettua alle puoleen maksetusta.
* Alueella sijaitsee testauksia suorittava ilmavoimien erikoisyksikkö. Esikunta, viestikoelaitos ja varuskunta-alue sijaitsevat naapuritaajamassa

Tikkakoskella.

* Pirkkala
* Moskovalainen liikemies on hankkinut omistukseensa kaksi taloa Satakunnan lennoston tukikohdan liepeiltä Pirkkalasta. Rinnakkain sijaitsevista kiinteistöistä toinen maksoi 390 000 euroa ja toinen 315 000 euroa.
* Taloissa näkyy liikettä harvoin. Kaupparekisterin mukaan toisessa niistä harjoitetaan mittalaitteiden ja kalibrointijärjestelmien kauppaa.

* Kauhava
* Sotilaslentäjien koulutuksessa käytetyn Kauhavan lentokentän läheisyydestä on juuri myyty venäläisomistukseen toimintansa lopettanut puualan yritys liiketiloineen ja tontteineen.

* Saarijärvi
* Puolustusvoimien keskeisen linkkimaston juurella Saarijärvellä sijaitsevan hiljaisen teräshallin omistaja, duumassa työskentelevä Denis Varlakov on hankkinut haltuunsa Saarijärveltä myös pari uutta maa-aluetta. Toiselle, louhokseen rajoittuvalle 40 hehtaarin suoalueelle hän sanoo suunnittelevansa minkkitarhaa.

* Petäjävesi

* Nelikymppinen pietarilaispariskunta osti Petäjäveden kunnasta Kintauden kylästä noin kymmenen hehtaarin tilan ja kiinteistön lähes miljoonalla eurolla kolme vuotta sitten. Kiinteistöllä käy vain paikallinen huoltomies.

* Parainen
* Varsinais-Suomessa Länsi-Turunmaan kaupungissa venäläisomistukseen on siirtynyt useita maa-alueita: saaria ja mannerkiinteistöjä satojen metrien rantaviivalla.
* Alueella sijaitsee rannikkopuolustuksen johtokeskus ja Korppoon tutka-asema. Laivaliikenteen pääväylä kulkee ulkomaalaisomistukseen siirtyneiden saarten välissä.
 
Anti-Panzer kirjoitti:
Yksi asia tosin tulee mieleen, vaikka en tarkkaan tiedä mitä tarkoitetaan "herätteellä", mutta oletan että akustisia, optisia ja magneettisia etc. havaintoja? Eikö näitä edellämainittuja voisi myös keinotekoisesti muuttaa/vahvistaa, jotta varsinainen suorityskyky ei tule esille?


Juuri niitähän ne herätteet ovat:

"- Merimiinat räjähtävät alusten aiheuttamien herätteiden vaikutuksesta, eli akustisesta, magneettisesta tai paineellisesta muutoksesta vedessä. Aluksen herätteitä pyritään vähentämään mittausten ja säätämisen avulla samaan aikaan kun merimiinoja kehitetään koko ajan monipuolisemmiksi."

http://www.varusmies.fi/ruotuvaki/index.php?action=read_page&pid=116&aid=1916


Itse pidän vähintäänkin typeränä homman tekemistä mahdollisimman helpoksi venäläisille. Nyt voivat tuoda mittalaitteet mökkirantaan ja saavat kaiken mahdollisen selville makkaran paistamisen ohessa.
 
Hyvää viesti JSP!!!
Niin näkee mitä ne ryskit ostaa
 
Kyllä niitä kohteita varmasti seurataan rauhanaikana hyvinkin tarkasti. Harmaan vaiheen aikana tuskin kenelläkään mitään asiaa kilometrien päähän sotilaskohteista ja kulunvalvonta on tehostettua kaikilla alueilla. Sodan aikana taas ei mitään mahdollisuutta toimia johtuen rajoituksista, valvonnasta ja lainsäädännöstä.
 
Tässä haiskahtaa ihan pieni liioittelu. Ymmärrän kyllä, että näyttää pahalta ostaa esimerkiksi tutka-aseman vierestä maata, mutta pitää huomata myös muut tarkoitusperät kuin sotilaalliset.

Osalle venäläisistä (etenkin huonomaisista) yrityksista on helpompi toimia suomessa ja kansainvälisesti silloin kun on rekisteröitynyt suomeen ja laskutusosoitekin löytyy suomalaisesta osoitteesta. Yllätten siihen tarvitaan kiinteistö, joka siis halvimmillaan on juuri tuo lentomelualueella sijaitseva homevaurioinen mökki.
Laittomuuksia harjoitetaan siis todennäköisesti, mutta liittyvätkö ne sotilaallisiin asioihin on ihan toinen juttu. Ajatelkaapa esimerkiksi venäläisomisteista yritystä joka tekee kauppaa keskieuroopassa suomeen rekisteröidyn osoitteen kautta. Kuinka suuri etu se on esimerkiksi yrityksen maineelle? Ja mitä se kustantaan kyseiselle yritykselle? Joku alle 10 000 euroa on aika pieni summa kansainvälistä kauppaa harjoittavalle firmalle.

Olenko ihan väärässä vai voisiko esimerkiksi tuota suomalaisten tutkien tiedustelua hoitaa yhtä hyvin jostain rajan takaa tehokkailla laitteilla? Tarvitseeko mennä ostelemaan maa-alueita ihan naapurista venäläisiin nimiin, jos ei haluta kuunnella vähintää niitä keskusteluja mitä tutkavalvojat käyvät kahvipaussilla?

Onhan tuollainen ihan selkeä turvallisuusriski, mutta mietityttää vähän eri näkökulmista. Kuten jo täällä ehdittiin sanoa: Luultavasti yhteen konttiin rakennettu elektroninen laitteisto tekisi saman asian ilman maa-alueiden ostoa.
 
setämies kirjoitti:
Onhan tuollainen ihan selkeä turvallisuusriski, mutta mietityttää vähän eri näkökulmista. Kuten jo täällä ehdittiin sanoa: Luultavasti yhteen konttiin rakennettu elektroninen laitteisto tekisi saman asian ilman maa-alueiden ostoa.

Luulenpa että sellaisen postilaatikkofirman saisi Suomeen perustettua muutenkin kuin ostamalla maata PV:n tutka-aseman tai linkkitorinin vierestä. Kyllä noissa kaupoissa joku valtiollisen toimijan taka-ajatus todennäköisesti on.

Toisaalta tuota toimintaa ei kokonaan saataisi kitkettyä vaikka kiellettäisiin venäjän kansalaisilta maan ostaminen Suomesta. Silloin asialle mitä todennäköisimmin laitettaisiin sellainen Suomeen rekisteröity yritys, jossa on suomalainen bulvaani ja vasta taustajoukoissa ne venäläiset. Sinänsä mietityttää, että Venäjä ostaa maata tuollaisista paikoista noinkin avoimesti ja jälkiään peittelemättä.
 
Heikkilä kirjoitti:
setämies kirjoitti:
Onhan tuollainen ihan selkeä turvallisuusriski, mutta mietityttää vähän eri näkökulmista. Kuten jo täällä ehdittiin sanoa: Luultavasti yhteen konttiin rakennettu elektroninen laitteisto tekisi saman asian ilman maa-alueiden ostoa.

Luulenpa että sellaisen postilaatikkofirman saisi Suomeen perustettua muutenkin kuin ostamalla maata PV:n tutka-aseman tai linkkitorinin vierestä. Kyllä noissa kaupoissa joku valtiollisen toimijan taka-ajatus todennäköisesti on.

Toisaalta tuota toimintaa ei kokonaan saataisi kitkettyä vaikka kiellettäisiin venäjän kansalaisilta maan ostaminen Suomesta. Silloin asialle mitä todennäköisimmin laitettaisiin sellainen Suomeen rekisteröity yritys, jossa on suomalainen bulvaani ja vasta taustajoukoissa ne venäläiset. Sinänsä mietityttää, että Venäjä ostaa maata tuollaisista paikoista noinkin avoimesti ja jälkiään peittelemättä.

Pitäisi tietää jotain niistä mahdollisista kaupallisista tavoitteista....veikkaan, että ykköspointti on se, että halutaan tonttia ja maata tulevaisen varalle nimenomaan siksi, että tarvittaessa saadaan omalle tolpalle paikkaa....informaatiobisness eikun kasvaa vaan. Kätevästi hyvänä kakkosena tulee sotilaallinen puoli.

Ei sitä tarvi ihmetellä, miksi "bisnes-miehet" kotimaassa saavat ostella mitä vaan mistä vaan...kotimaassa on PÄÄSTY JO tilanteeseen, jossa parilla kybätonnilla ostetaan itselle istuva kansanedustaja. Muutamalla sadalla tonnilla saa kokonaisen hallituspuolueen!!! Oppositiopuolueen hinta lienee vielä halvempi.

Voi hitto, kun tuo edellinen olisi edes vitsi, mutta ei, se on todellisuutta. Valko-Venäjällä ja Ukrainassa? Ehhei, Onnelassa.
 
Miksi venäläiset ostavat maita sotilasalueiden läheltä?

Viimeksi päivitetty 29.04.2010 15:40

Kansanedustaja Aila Paloniemi on huolestunut (kesk.) venäläisten maa- ja kiinteistökaupoista Suomen sotilasalueiden lähistöillä.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaan kuuluva Aila Paloniemi sanoo Suomenmaassa, etteivät maakaupat Suomen sotilasalueiden läheisyydessä voi olla enää sattumaa.

Aila Paloniemen mukaan valtiojohdon pitäisi viimein herätä asiassa.

MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman mukaan venäläiset ovat ostaneet kohteita näkemättä kiinnostavia kiinteistöjä ja maita.

Niitä on hankittu nyt mm. ilmavoimien harjoitus- ja testauskentän naapurista Kuorevedeltä, erikoisyksikön vierestä Uuraisista ja Pirkkalasta Satakunnan lennoston tukikohdan läheltä.

- Kenelläkään ei ole tietoa, miksi ja mihin tarkoitukseen kauppoja tehdään. Kyse on kuitenkin strategisesti tärkeistä kohteista, jotka liittyvät kiinteästi sisäiseen turvallisuuteen, Aila Paloniemi sanoo.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja (kesk.) sanoo Suomenmaassa, että tilannetta seurataan, mutta se ei ole antanut aihetta erityistoimiin.
Verkkouutiset
 
Jos Suomi yritä ostaa ne takaisin ne ei myy sitä......ja jos suomi yritä voimakeinoin niin tulle Venäjä käymään.
Kato vaikka georgia......venäläiset puolustaa sen oma kansalaisia.
 
Hejsan kirjoitti:
Jos Suomi yritä ostaa ne takaisin ne ei myy sitä......ja jos suomi yritä voimakeinoin niin tulle Venäjä käymään.
Kato vaikka georgia......venäläiset puolustaa sen oma kansalaisia.

Ei se ole ongelma, pitää vain saada joku ryssä kiinni itse teossa. Myöskin voidaan muuttaa maanomistuslakeja niin, että ne vastaavat naapurin omia, siltä osin että ne koskevat ryssiä.
 
SJ kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Jos Suomi yritä ostaa ne takaisin ne ei myy sitä......ja jos suomi yritä voimakeinoin niin tulle Venäjä käymään.
Kato vaikka georgia......venäläiset puolustaa sen oma kansalaisia.

Ei se ole ongelma, pitää vain saada joku ryssä kiinni itse teossa. Myöskin voidaan muuttaa maanomistuslakeja niin, että ne vastaavat naapurin omia, siltä osin että ne koskevat ryssiä.

Pistäppä viestiä kansanedustajallesi....
 
En tunne asiaa pintaa syvemmältä, mutta saattaa olla ettei asia ole ihan niinkuin tuo TV-ohjelma antaa ymmärtää. Tai sanotaanko niin, että asia on osaltaan juuri niin kuin TV-ohjelma antaa ymmärtää, mutta toisaalta jotain saattaa jäädä myös kertomatta.
Tosiasia on, että Venäläiset ovat viime vuosina ostaneet PALJON maata ja kiinteistöjä Suomesta. Osa niistä on kiistatta Puolustusvoimien kohteiden lähellä, mutta hyvin iso osa ei ole. Joten aivan oikopäätä tuskin voi vetää sellaista johtopäätöstä, että maaplänttien oston taustalla olisi sotilaallisiin tarkoitusperiin liittyvät toimet. Voi olla myös niin, että kun ostetaan paljon maata, sattuu osa niistä väkisin myös Puolustusvoimien kohteiden läheisyyteen.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ostajilla olisi välttämättä ollenkaan puhtaat jauhot pussissaan tai tarkoitusperät kaikissa kaupoissa täysin vilpittömät.
Osa kaupoista voi liittyä rahanpesuun, osa voi liittyä siihen, että Venäläiset jotka eivät ole hallituksensa "kavereita" haluavat siirtää omaisuuttaan turvaan siltä varalta, että hallitus päättää määrätä heille esimerkiksi "riittävän suuret veromätkyt", osa kaupoista voi liittyä esim. tietoverkkokilpailuun valmistautumiseen jne jne jne jne. Selityksiä on monia ja pitäisin todennäköisenä, että noista kaikista mahdollisista selityksistä löytyy vastauksia siihen, miksi joku on ostanut juuri sen kiinteistön tai maapalan, minkä on ostanut.
Valppaana tässäkin asiassa on hyvä tietenkin olla, mutta vainoharhaiseksi ei pidä ruveta.
 
Joo samaa mieltä hyvin pitkälle Kapiaisen kanssa. Venäläiset ostavat todella paljon maata tällä hetkellä ja osa osuu varmasti mediaa kiinnostaville plänteille. Taustat ja motivaatiot hankkeille lienevät yhtä monilukuiset, kuin ostajatkin, mutta suureen vouhotukseen tuskin on syytä.

Suomessa on selvästi liian vähän salaliittoteorioita..
 
Back
Top