Venezuela

Vähän aika sittenhän Venäjä solmi Maduron kanssa sopparit muhkeista lainoista ja talousyhteistyöstä. Mietin jo silloin että niin natisevalta Maduron valta näytti että saattoi olla myöhäistä enää tilkitä sitä laivaa isoillakaan seteleillä.
 
Veikkaan tällaista kuviota:

Trump ilmoitti Yhdysvaltojen tunnustavan Guaidon presidenttiyden, joten Meksikossa ollaan itsepäisesti eri mieltä ja tuki annetaan Madurolle.
Meksikon uusi presidentti Louis Obrador on pitkän linjan vasemmistolainen (kommunisti), ja mm. etelä-amerikkalaisittain poikkeuksellisesti kutsui Maduron viralliseksi vieraaksi virkaanastujaisiinsa viime joulukuussa. Hän on julistanut ei-interventionistista ulkopolitiikkaa, joka väli- ja Etelä-Amerikassa on perinteisesti tarkoittanut Yhdysvaltain vaikutusvallan kasvun vastustamista.



Meksiko on myös Venezuelan lailla aika pulassa öljyteollisuutensa kanssa, tuotannon magnitudi ja sen lasku ei tosin ole läheskään yhtä dramaattisia, mutta lähtököhtaisesti öljytulot on hassattu aina milloin mihinkin (korruptio), ja tuotannon vaatimia investointeja ei ole voitu/ osattu tehdä, neuvotella, kilpailuttaa jne. ajoissa. Tuotannon lasku on kiihtynyt huomattavasti 2016-18 (linkki alla).
https://www.offshore-technology.com/comment/mexicos-crude-production-decline-may-irreversible/



Meksikossa on myös 90-luvun puolivälin peso-kriisi vielä hyvin muistissa varsinkin vanhemmilla poliitikoilla: devalvaatio, valuuttapako, kellutus... lama (
miksiköhän tämä kuulostaa tutulta?)

Lopputuloksena oli IMF:n suorittama bailout lähinnä Yhdysvaltain rahoittamana.
https://en.wikipedia.org/wiki/Mexican_peso_crisis

Lähtökohtaisesti mitä lähempänä Etelä-Amerikan maa on maantieteellisesti Yhdysvaltoja, sitä helpompi koko yhteiskunnan läpikyllästävän korruption tuottamasta paskasta on syyttää kirottuja gringoja.

ps. Meksikon ei-interventionistista linjaa ovat nyt asettuneet tukemaan myös alueelliset suurvallat Guyana (ei ranskan-) ja St. Lucia (kyllä, on valtio - jouduin tarkistamaan: https://fi.wikipedia.org/wiki/Saint_Lucia).
 
Viimeksi muokattu:
Venäjä, Meksiko, Turkki, Iran, Kiina ja E-Afrikka näkyvät olevan joillain tapaa samalla kannalla.

EU "President of the European Parliament Antonio Tajani declared Maduro illegitimate shortly after the inauguration ceremony and met with opposition figures, with Tajani facing death threats following his actions"
 
Mielenkiintoinen kuvio.

Olin pitkään FB:ssa Hands off Venezuela-ryhmässä, mutta piti poistua, kun siellä ei ihmisistä saanut irti mitään järkevää. Jenkit sitä ja oikeisto tätä.
 
Kiitos @Fremen - on tunnustettava, etten ole pahemmin jaksanut tutustua Meksikon tilanteeseen & pressan taustoihin. Maasta tulee ensinnä mieleen korruptio ja huumeet sekä väkivalta. Ja Keski-Amerikan alueen intiaanien pitkä historia.
 
Saako Trump sen oman pikku sotansa nyt? Nykyisen hallituksen jäseninä taitaa olla ihan suoraa porukkaa huumekartellista. Eli maa on huumekartellin johtama.
Uudeksi johtajaksi julistautunut kaveri on varmaan saanut rohkaisua ulkomailta. Tuohan vaikuttaisi täysin itsemurhaliikkeeltä ellei jostain ole rohkaisua ja tukea tullut, että anna mennä.
 
Mielenkiintoinen kuvio.

Olin pitkään FB:ssa Hands off Venezuela-ryhmässä, mutta piti poistua, kun siellä ei ihmisistä saanut irti mitään järkevää. Jenkit sitä ja oikeisto tätä.

Maalla on takana loistava tulevaisuus. Siellä on pumpattu menneinä vuosikymmeninä melkoinen lätäkkö öljyä ja kas, nyt ollaan tässä. Kohtalo, jonka tulee jakamaan vielä moni öljyn-kaasuntuottaja.

Toivottavasti monikaan ei nyt syytä Usaa tästä asiantilasta. Kyllä Venezuelalla oli monta saumaa lähteä tekemään ihan aitoa yhteistyötä jenkkien kanssa, mutta valinta osui toisin. Paasikiveläisyyttä olisi kannattanut harjoittaa sopivissa määrin, mutta ei.
 
Venäjän selitys Venezuelan liikehdinnälle (samoin kuin Ukrainan Maidanille 5v sitten): kyseessä on USA:n salakavala juoni
Venäjän selitys Ranskan keltaliivien liikehdinnälle: kyseessä on aito kansan mielenilmaus vallanpitäjiä vastaan
 
Venäjän selitys Venezuelan liikehdinnälle (samoin kuin Ukrainan Maidanille 5v sitten): kyseessä on USA:n salakavala juoni
Venäjän selitys Ranskan keltaliivien liikehdinnälle: kyseessä on aito kansan mielenilmaus vallanpitäjiä vastaan

Hyvin on toiminut aina ohje että ryssän tiedottamiset tulee kääntää päinvastoin. Silloin ollaan lähellä totuutta :)
Eli keltaliivien takana oli Venäjän propagandakoneisto. Venezuelassa on vireillä aito kyllästyminen valtaapitäviin.
 
Vähän aika sittenhän Venäjä solmi Maduron kanssa sopparit muhkeista lainoista ja talousyhteistyöstä. Mietin jo silloin että niin natisevalta Maduron valta näytti että saattoi olla myöhäistä enää tilkitä sitä laivaa isoillakaan seteleillä.
Poliittisia syitä löytyy Venäjän tuelle Madurolle. Mutta juuri tämä talouspuoli taitaa hiostaa Kremlin poikien kainaloita melkoisesti.

Tämän mukaan Moskova on pistänyt $17 mrd haisemaan Venezuelaan, mm luottoja, asekauppaa ja ennakkomaksuja öljystä, jonka toimitukset on saamatta.


Vallan vaihtuessa Venezuelassa Moskova pelkää (ehkä ihan aiheestakin), että taloudellisestikin voi tulla takkiin ja raskaasti.
 
Euroopassa Britannian ulkoministeri Jeremy Hunt sanoi kannanotossaan, että Maduro ei ole Venezuelan laillinen johtaja ja että Britannia tukee Guaidon astumista maan johtoon.
– Uskomme, että Juan Guaido on oikea henkilö johtamaan Venezuelaa. Me tuemme Yhdysvaltoja, Kanadaa, Brasiliaa ja Argentiinaa sen toteuttamiseksi, Hunt sanoi lausunnossaan.

Hauska tilanne, kun Iso-Britannia tukee Argentiinaa :D
 
Tusinan verran on ilmoitettu ammuttuja mielenosoituksissa tähän mennessä. Lähteenä some.
 
Uutisen sirpaleita: Brasilian ulkoministeri kertoo, että maan diplomaatit Caracasissa eivät kuuntele tai noudata Maduron määräyksiä.
 
Back
Top