Venezuela

Viimeksi muokattu:
Vallankumous käynnistyi? Venezuelan Guaido sanoo armeijan tehneen ”oikean ratkaisun” - kutsuu kansaa kaduille
Tänään klo 14:03
Presidentiksi julistautuneen oppositiojohtajan mukaan ”viimeinen vaihe” Maduron syrjäyttämiseksi on alkanut.

Länsivaltojen tukema presidentti Juan Guaido julkaisi tiistaina Twitterissä videon, jossa hän puhui univormupukuiset miehet taustallaan.

– Olen tapaamassa armeijamme tärkeimpiä sotilasyksiköitä käynnistäen näin Operaatio Vapauden viimeisen vaiheen.

– Venezuelan armeija on tehnyt oikean päätöksen, heillä on kansan ja perustuslain tuki ja he jäävät taatusti historian oikealle puolelle, Guaido julisti Twitterissä.

Hän myös kutsui kansaa kaduille tukemaan armeijaa ja kehotti kaikkia caracasilaisia tulemaan vanhalle La Carlotana tunnetulle lentokentälle. Reutersin toimittajan mukaan Guaido on itse La Carlotalla sotilaiden kanssa.

Paikalla myös kotiarestiin määrätty oppositiopoliitikko Leopoldo López, jonka puolitoista vuotta hiljaa pysynyt Twitter-tili aktivoitui samaan aikaan Guaidon videon kanssa. Lopez kertoi Twitterissä, että sotilaat ovat vapauttaneet hänet.

Guaido yrittää kammeta valtaan takertuneen Nicolas Maduronpois presidentin paikalta. Tähän asti Maduron läpikorruptoitunut hallinto on pystynyt pitämään asemastaan kiinni vain armeijan tuen ansiosta. Oppositio sai vallan maan parlamentissa jo kolme vuotta sitten, mutta Maduro keinotteli, monien mielestä laittomasti, vallan pois parlamentilta.
JAAKKO ISONIEMI
 
Näin sitä palattiin kylmän sodan aikaan takaisin.
USA on vahvasti valtaa vaihtavan tahon takana ja Venäjä tukee vallassa olevaa tahoa.
Venäläiset ovat nyt puolisen vuotta vieneet maahan joukkoja ja kalustoa vähin äänin ja pikkuhiljaa, Wagnerin väkeä ja virallisen armeijan väkeä myös. Kuvien perusteella alueella on myös maahanlaskujoukkojen rynnäkköpanssarivaunukalustoa jne.
Tarkoittanee käytännössä sitä ettei USA voi virallisesti tehdä juuri mitään - yksityisten toimijoiden kautta sitten varmasti toimivatkin.
Ei nyt varsinaisesti olisi näidenkään kuvioiden paluuta kaivattu.
 
Mielenkiintoiseksi menee...
https://southfront.org/blackwater-f...spF6N6bXIv0ZkYHq00ygDrKOJlvVdU5hztqQc8ff6TTrI
 
Lähinnä tuo että aseen päällä on p90-tyylinen vaakatasoinen lipas ja alla ns. tavallinen lipas. Onko kumpikin toiminnassa? Miten tuo syöttö toimii?
Tuo linkki jäsen Falangin postauksessa pari slottia ylöspäin. Ei mulla ainakaan lisättävää tuohon ole, en tunne sen kummemmin.
 
Tavislipas on hylsyjen keräilyyn. TFB artikkelista yllä:

" It is actually a brass catcher. Just like the P90, the AR57 ejects the spent brass downwards. You do not need to use an AR magazine but it is nice to use as a brass catcher. Only problem is that you need to permanently modify the magazine."
 
Back
Top