Viekö ylin poliittinen johto meitä YYA-aikaan

Veikkaan, että tämä olisi johtanut siihen, että yleisö ei olisi ikinä kuullutkaan Ämärin harjoituksesta. Luuletko, että tämä olisi tullut ikinä merkityksellisessä ajassa esille ilman hesarin juttua? Ehkä asiasta olisi joka tapauksessa muutaman vuoden päästä keskusteltu huhupuheina suomalaisella maanpuolutusfoorumilla. Se olisi ollut kuitenkin liian myöhän. Asian oikea laita on ainakin minulle tärkeää, koska äänestäjänä haluan tietää, että mitä sain äänelläni. Ei Sauli ja Erkki hommiaan itseään varten tee.

Niin, tästä päästään kysymykseen: montako harjoituskutsua meille on viime vuosina tullut, ja moneenko niistä on vastattu kieltävästi? Julkisuuteen tullee vain ne, joihin vastattiin kyllä.
 
Veikkaan, että tämä olisi johtanut siihen, että yleisö ei olisi ikinä kuullutkaan Ämärin harjoituksesta. Luuletko, että tämä olisi tullut ikinä merkityksellisessä ajassa esille ilman hesarin juttua? Ehkä asiasta olisi joka tapauksessa muutaman vuoden päästä keskusteltu huhupuheina suomalaisella maanpuolutusfoorumilla. Se olisi ollut kuitenkin liian myöhän. Asian oikea laita on ainakin minulle tärkeää, koska äänestäjänä haluan tietää, että mitä sain äänelläni. Ei Sauli ja Erkki hommiaan itseään varten tee.

Kyllä yleisö olisi lukenut Ämäristä lehdistä ja sitten olisi itketty miksei meitä ole kutsuttu ja tämä neuroottinen kutsufarssi olisi tapahtunut kuitenkin.
 
Volanen kirjoittaa:

"HS:n tietojen mukaan" tarkoittaa, että joku UTVA:n kokouksessa läsnä ollut jäsen, pysyvä läsnäolo-oikeutettu, asiantuntijaksi kutsuttu henkilö tai virkasalaisuuden piirissä oleva valmistelussa mukana oleva on vuotanut asian. Näin hän on rikkonut 22§ ja 24§ Laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta, mistä saman lain 35§:ssä säädetään rikoslain 40 luvun 5 §:n tai rikoslain 38 luvun 1 tai §:n mukainen rangaistus. Tältä osin mielenkiintoista nähdä, miten ulkoministeriö, puolustusministeriö ja poliisi tällä kertaa suhtautuvat näiden säädösten rikkomiseen.

http://www.ristovolanen.fi/118302917/2463473/posting/ilmaharjoitus-uutisanalyysi
Volasen juttuja lukiessa pitää muistaa Volasen salaliittoteoria että PV oli kaappaamassa valtaa Suomessa, kuten myös että Volanen kuuluu näihin Kekkosaikaisiin eläkeläisiin jotka nyt ovat nousseet haudasta ihannoimaan YYA:ta
 
Mutta Unkarin kohdalla kiintoisaa on seurata tiettyjen puolueiden (esim. Jobbik) tai liikkeiden suhteiden tiivistymistä Moskovan suuntaan ja kuinka tämä on vaikuttanut asemoitumiseen Eurooppaan ja läntisiin arvoihin.

vlad.

Televisiosta tuli taannoin dokumentti, jossa haastateltiin erästä Jobbikin organisaattoreista. Alexandr Duginin kirjat ja teoriat olivat näkyvästi esillä. Viime syksynä oli Budapestissä tarkoitus järjestää kansainvälinen uusoikeiston konferenssi johon Duginkin oli kutsuttu agitoimaan, mutta Unkarin viranomaiset estivät miekkosen maahantulon. Konferenssin takapiruna toimi yhdysvaltalainen "valkoista nationalismia" edustava National Policy Institute, jolla on ilmeisen hyvät välit mm. ranskalaiseen Nouvelle Droite -liikkeeseen. Myös Venäjällä on jo pitkään (viimeistään 1990-luvulta?) rakennettu suhteita Eurooppalaisen uusoikeiston kanssa. Tämä suuntaus on vain tullut näkyvämmäksi viimeisen 5-10 vuoden aikana.

Viime vuonna Unkarissa oli suuria mielenosoituksia Viktor "Viktator" Orbania vastaan, joten maa ei ole ihan tyystin autoritarismin ikeen alla. Vielä. Huomionarvoista on, että osalle unkarilaisista hurmahengistä "junttimaiset" suomalaiset eivät enää kelpaa ns. veljeskansaksi, vaikka kielisukulaisuus ei tietenkään merkitse välttämättä verisukulaisuutta. Mutta nyt kun tuli puhetta Unkarista, Turkista ja Suomesta, on olemssa yksi meitä kaikkia yhdistävä ideologia: panturanismi!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Turanismi

(edit. typo)
 
Viimeksi muokattu:
Epäilen olisiko kuitenkaan. Siihen mennessä olisi varmaan keksitty askelmerkit, miten väistellään tämä ikävä kysymys.

Yhdysvaltain suurlähetystö: kenraalimme kutsui teidät suullisesti sotilaiden kesken käydyssä keskustelussa

Suomi: Meidän sotilaillamme oli korvatulehdusepidemia ja väliaikainen kuulon alenema. Emme kuulleet kutsua.
 
Liittyen keskusteluun Viron ja Suomen yhteiskuntamallien ja valtioiden keskinäisestä paremmuudesta - lueskelin huvikseni YLE:n puolella kirjoitettuja kommentteja tästä Ämarin harjoitusasiasta ja tuli tällainen viesti nimimerkki "Nakilta" vastaan. Kummallista miten tällaiset itsestäänselvyydet aukeavat vasta silloin, kun joku sanoo ensimmäisenä ettei keisarilla ole vaatteita. Sanokaa mitä sanotte, olen edelleen sitä mieltä että meillä on itsenäisen valtion jämy presdentti ohjaksissa eikä mikään lakeija. Niinkun esim. Virossa, jonka sanottiin tuolla keskustelussa siirtyneen suoraan CCCP:n osavaltiosta USA:n osavaltioksi.

"Onko kaikilta jäänyt huomaamatta, että amerikkalainen kenraali jakelee kutsuja Viron puolesta vieraan maan sotavoimille saapua Viroon! Eikö kutsun pitäisi tulla Virosta, eikä Yhdysvalloista?? Eikä tilanne ole muuttumassa, koska nyt Yhdysvallat on luvannut toimittaa kirjallisenkin kutsun Viron puolesta."
Harjoitukset ovat Yhdysvaltain järjestämiä, Viron suostumuksella Viron alueella. Viro on täysillä mukana harjoituksissa.

Viro ottaisi Yhdysvaltalaisen divisioonan ja laivueen tai pari lentokoneita koska tahansa alueelleen, koska naapurissa on agressiivisen fasistijohdon sotilasmahti.
 
Häglundia "vähän" moititaan Ämar-sekoilun johdosta:

http://www.ristovolanen.fi/118302917/2463473/posting/ilmaharjoitus-uutisanalyysi

"Eilisen YLE:n 20.30 uutisten mukaan "Haglund sanoo olevansa harjoituksen suhteen ulkomaisten mediatietojen varassa." Saman uutisen mukaan Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg taas on varsin hyvin perillä asiasta sanoessaan, että "kyseessä ei ole Naton vaan Yhdysvaltojen toiminta, jota on valmisteltu sen jälkeen kun presidentti Obama lupasi syksyllä tukea virolaisille." Hänen mukaansa "Tämä on osa Yhdysvaltojen panostusta Euroopan harjoituksiin ja tämä sitten aikanaan tulee olemaan konkreettinen ilmentymä täällä Suomen lähialueella. Tämä ei siis ole Naton toimintaa vaan tämä on Yhdysvaltojen toimintaa."

Ensimmäinen havainto on se, että sanotaanpa Yhdysvaltojen esittämää kutsua Ämarin harjoituksesta epäviralliseksi tai viralliseksi, se on ollut tarpeeksi virallinen siihen, että valmistellessaan Puolustusvoimien harjoitusohjelmaa Pääesikunta on laittanut sen tavallisesti varsin pitkään listaan yhdeksi kohdaksi. Sen jälkeen koko ohjelma on toimitettu puolustusministeriöön, josta edelleen pääministerin esityslistalle hyväksymänä UTVA:aan.

Pääesikunnasta alkaen on mahdollista, ettei esittelevä taho ole kiinnittänyt ylemmän tahon huomiota asiaan, ylempi taho virkamiehineen ja avustajineen ei mennyt listaa huolellisesti läpi tai kaikki yhdessä ovat ajatelleet, että pitkän listan Ämarin kohtakin menee UTVA:ssa rutiinilla ja huomaamatta läpi osana harjoitusohjelman pitkää listaa. Kun kuitenkin ministeri Haglund esittelevänä ministerinä UTVA:ssa vastaa esittelystään, ei voi pitää kestävänä hänen lausuntoaan, että hän on esittelemästään asiasta "harjoituksen suhteen ulkomaisten mediatietojen varassa". "

Nyt kun ajattelee asiaa ns. järjellä niin kyllä Baikal & Vonka ovat tässä oikeilla jäljillä siinä että Calle on puhunut hätäpäissään ns. paskaa.
 
Naulan kantaan. Tässä on hyvä lähestymistapa.

Suomen ulkopoliittiselle johdolle ilmavoimien harjoituksesta virinnyt hässäkkä tuo monta opetusta.

– Yksi opetus on viestinnällinen. Kyse on kuitenkin vain muutamasta Suomen ulkopolitiikan avainhenkilöstä. Se, että heillä on vaikeuksia koordinoida viestejään, tuntuu uskomattomalta.

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija, Charly Salonius-Pasternak jatkaa:

– On myös kysyttävä onko tässä kyseessä tapahtuma, joka muodostuu periaatepäätökseksi? Tullaanko kaikkia harjoituksia, kaikkia kahdenvälisiä harjoituksia tai kaikkia Yhdysvaltojen kanssa järjestettäviä kahdenvälisiä harjoituksia katsomaan aivan eri mittareilla, kuin muita? Jos asia on näin, niin täytyy sanoa, että Utvalle tulee aika paljon työtä.

http://yle.fi/uutiset/ulkopolitiikan_tutkija_ennustaa_suomi_paattaa_osallistua_harjoitukseen/7749852

Kansainvälinen yhteistyö sovitaan normaalisti kulisseissa valmiiksi ennen virallisen kutsun lähettämistä tai lähettämättä jättämistä. Näin on käynyt tälläkin kertaa. Jenkit ovat ottaneet hankkeen puheeksi alemmalla tasolla ja Suomen ulkopoliittinen johto on päättänyt olla osallistumatta. Tämä on nähtävästi aiheuttanut kiistaa hallituksen sisällä ja läheisempään yhteistyöhön jenkkien kanssa haluavat tahot tekivät kiistasta julkisen median edustajien avustuksella. Todennäköisesti asia vuodettiin Kokoomuksen tai RKP:n toimesta.
 
Ei ole mitään syytä, miksi valtiojohdon linjauksia tällaisessa asiassa ei voisi paljastaa kansalaisille. Muutenkin Venäjän leviäminen pitää estää kaikin keinoin. Siitä on vain haittaa ihmisille Euroopassa.

Miksi epäilet Kokoomusta ja RKP:tä?
 
RKP.

Viron asema on fantsu. Sen yli puhuu amerikkalainen kenraali ja Suomen valtiojohto. Miettikääs, jos tänne tulisi harjoitus, ja päämme yli puhuisivat amerikkalaiset kenraalit ja Ruotsin valtiojohto. Olisiko vähän sellainen chi-chi-olo?

Saa nähdä, joutuuko vastuuseen 2. alemman virkaluokan posteljooni? Koska postihan näitä tällaisia kutsuja kantaa jalkakannon kärryissä, kakkosluokassa mainospostin seassa.

Kari Suomalaista tarvittaisiin ja kipeästi. Hän osasi asettaa tällaiset tapahtumat oikeaan perspektiiviin.
 
Ei ole mitään syytä, miksi valtiojohdon linjauksia tällaisessa asiassa ei voisi paljastaa kansalaisille. Muutenkin Venäjän leviäminen pitää estää kaikin keinoin. Siitä on vain haittaa ihmisille Euroopassa.

Miksi epäilet Kokoomusta ja RKP:tä?

Ilmeisesti valtionjohdossa ei tällä hetkellä ole selkeätä linjaa, vaan kaksi kilpailevaa ulkopoliittista suuntausta. Tämähän on näkynyt muutoinkin Ukrainan kriisin myötä kärjistyneen kansainvälisen tilanteen käsittelyssä.

Kokoomus ja RKP ovat vahvimmat ehdokkaat vuotajiksi, koska niiden ministereistä löytyvät innokkaimmat USA-yhteistyön kannattajat ja he tuskin saivat haluamaansa tulosta. Tiedä sitten tuleeko parempaa tulosta tekemällä kiistasta julkisen. Vaalikampanjointia ja oman kilven kiillotusta kenties?
 
Kokoomuslainen presidentti leimattiin toiseksi hankkeen vastustajaksi ja kokoomuksessa taitaa olla eniten NATO:n kannattajia, joten miten heille olisi tästä hyötyä?
 
Kokoomuslainen presidentti leimattiin toiseksi hankkeen vastustajaksi ja kokoomuksessa taitaa olla eniten NATO:n kannattajia, joten miten heille olisi tästä hyötyä?

Niinistö on näyttänyt olevan eri linjoilla puolueensa muun väen kanssa ja se on laittanut epäilemään Venäjältä tullutta varsin tiukkasanaista ukaasia liittyen Suomen ja Naton yhteistyöhön. Toki kyseessä voi myös olla tarkoituksellinen kaksilla korteilla pelaaminen sisäpolitiikkaa ajatellen. Presidentti kulkee kansalaisten mielipiteen kanssa samaan suuntaan ja samaan aikaan puolue käytännössä toimii vastoin suomalaisten enemmistön mielipidettä. Muutaman vuoden päästä olemme viisaampia.
 
Volasen juttuja lukiessa pitää muistaa Volasen salaliittoteoria että PV oli kaappaamassa valtaa Suomessa, kuten myös että Volanen kuuluu näihin Kekkosaikaisiin eläkeläisiin jotka nyt ovat nousseet haudasta ihannoimaan YYA:ta

Joo, niin pitää. laintulkinta on kuitenkin oikein eikä laki ole riippuvainen tästä.
 
Carl Haglund kuvattu tarkistamassa kaikki mahdolliset paikat minne kutsu olisi voinut hävitä.

Tämä menee mun kirjoissa kiistatta sarjaan "parhaat linkitykset ikinä" :D

Lieköhän Ylioppilas Larvanto -sketseistä löytyisi jokin sopiva tähän myös?
 
Suomen ulkopoliittinen johto on päättänyt olla osallistumatta.
Tarkoitat siis että Saulin eiliset lausunnot tiedotustilaisuudessa olisivat puhdasta paskaa? Hän kertoi ettei tieto riittänyt asiasta päättämiseen. Itse ainakin olen taipuvainen uskomaan Saulia ja siihen, että asia tällainen haluttaessa herkäksi väännettävä asia tuli puun takaa päätettäväksi tällaisena herkkänä aikana. Kun jättää asian hyväksymättä syystä että edes puolustusministeri ei tiedä sisältöä, mediassa leimataan YYA-henkiseksi. Ei ihme että v1tuttaa. Kyllä Sauli tietää että itse harjoitus on järkijuttu, homman pitää toimia yhteen tahon kanssa joka de facto vastaa ilmapuolustuksesta alueella josta hävittäjällä lentää kaksi minuuttia helsinkiin.
 
Noin sanoessa ei tarvitse ottaa kantaa suuntaan eikä toiseen.
 
Back
Top