Viekö ylin poliittinen johto meitä YYA-aikaan

Mitäpäs jos tuo USA:n harjoitus ei olekaan puhtaasti puolustuksellinen? Harjoitellaan vähän venäläisten Gotlanti treenin tyyliin vastavittuiluna ja testaillaan Hornetien ilmasta maahan systeemejä. Siinä olisi silloin Suomi venäläisten kannalta katsottuna samassa hyökkäyskuviossa mukana, ihan riippumatta siitä, onko rooli vain koneen huoltaja yms. Nuivuus on täysin paikallaan myös USA:ta kohtaan.
 
Vähän on arviossa muutakin pielessä kuin pelkkä valuuttamuunnin.

Aika wiiltävä tuo Venäjän ja Israelin komparaatio. Nyt kun oikein tosissaan yrittää miettiä niin nopeasti tulee mieleen vertailukelpoisena yhteneväisenä seikkana vain se, että myös Israelin naapurimaassa Syyriassa on sisällissota. Toisaalta onkos se Israelin aloittama ja onko juutalaiset siellä salaa pääosassa. Ei siis taida toimia tämäkään. Ai niin juu, ydinpelote. Tällähän Israelin johto aina avoimesti uhkaille naapureitaan kansansuosiota hakiessaan. Näinkös se meni. Ei ny oikein toimi tämäkään.

Mutta hei! Nyt muistu samankaltaisuus mieleen. Iipot, juuri kuten Putin propagandassaan levittävät kansalaiselleen kuvitteellista pelkoa olevansa vihamielisten valtioiden ympäröimä linnake, jonka tuhoamista jatkuvasti suunnitellaan. Juu'u, kyllä tämän tyhjästä leivotun propaganda valheen ylläpitäminen syö miljardeja vuodessa. Molemmilta.:rolleyes:

No Israelin ilmavoimat kävi siellä Syyriassa ekana pommittamassa aselasteja pois Assadin repertuaarista, liiemmin välittämättä valtionrajoista. Kenenkäs sinä luulet Syyrian sisällissodan takana olevan? Ketä se voisi hyödyttää? Voisikohan olla niin että siellä "separatistit" saa tukea jostain ulkopuolelta?

Koko homma on siellä kuin Ukraina 180 astetta käännettynä, sillä erolla että se on tehty ihan eri voimalla ja tuholla kuin Ukrainassa.

Ja jos Venäjän asevoimat olisi tahallaan nautiskellen ja pikkuhiljaa tuhonnut YK:n sotilastarkkailijaryhmän (suomalainen lähti mukana) niinkuin Israel, niin minkähänlainen paskamyrsky siitä olisi syntynyt. Israel pääsi siitä kuin koira veräjästä.

Ja sinäkö uskot ettei länsimailla ole vahvaa intressiä saada Venäjällä aikaan vallanvaihto sellaiseen regiimiin, joka pelaa niillä samoilla säännöillä kun "kansainvälinen yhteisö"?

Aika wiiltävä analyysi.
 
Kyllähän Israel on aina panostanut ns. "propagandasotaan" ja esim. IDF:llä on siihen erikoistunut yksikkökin. Israelin kaltaisella valtiolla ei yksinkertaisesti ole varaa hävitä tätäkään sodankäynnin muotoa, sillä talous on aika riippuvainen korkean teknologian viennistä. Jonkinlaiseksi paariaksi länsimaissa suistuminen olisi lopun alkua. Israelilla onneksi on se onni mukana, että vastapuoli valehtelee jatkuvasti nenä pitkällä kuin Pinokkiolla, niin pärjää suhtkoht totta puhumalla. :D

T: Mossadin trolli :cool:

En minä paheksu sitä. Matoisessa maailmassa on parasta hoitaa postinsa hyvin, erityisesti Israel on joutunut ottamaan oppia siinä ympäristössä, jossa seilaa. En tiedä korkeasta teknologiasta, mutta Israelin appelsiinit ja porkkanat ovat pirun hyviä. Mutkan kautta nämäkin tuotteet palautuvat teknologiaan. Siinä missä Israelin panostus on tuottanut hyviä appelsiineja, samalla naapureiden vastaavat panostukset ovat valuneet kirjaimellisesti hiekkaan.
 
No Israelin ilmavoimat kävi siellä Syyriassa ekana pommittamassa aselasteja pois Assadin repertuaarista, liiemmin välittämättä valtionrajoista. Kenenkäs sinä luulet Syyrian sisällissodan takana olevan? Ketä se voisi hyödyttää? Voisikohan olla niin että siellä "separatistit" saa tukea jostain ulkopuolelta?

Koko homma on siellä kuin Ukraina 180 astetta käännettynä, sillä erolla että se on tehty ihan eri voimalla ja tuholla kuin Ukrainassa.

Ja jos Venäjän asevoimat olisi tahallaan nautiskellen ja pikkuhiljaa tuhonnut YK:n sotilastarkkailijaryhmän (suomalainen lähti mukana) niinkuin Israel, niin minkähänlainen paskamyrsky siitä olisi syntynyt. Israel pääsi siitä kuin koira veräjästä.

Ja sinäkö uskot ettei länsimailla ole vahvaa intressiä saada Venäjällä aikaan vallanvaihto sellaiseen regiimiin, joka pelaa niillä samoilla säännöillä kun "kansainvälinen yhteisö"?

Aika wiiltävä analyysi.

Aika pienin äänin suomalaistaistelija saateltiin Hietaniemeen. Häkellyttävän matalalla profiililla. Sitä voisi kuvitella, että upseerikollegat olisivat koroittaneet ääntään, edes hitusen, mutta ei. No, aika monella on sitä "kosketuspintaa" asioihin tosipahojen Libskin komennusten myötä......
 
No Israelin ilmavoimat kävi siellä Syyriassa ekana pommittamassa aselasteja pois Assadin repertuaarista, liiemmin välittämättä valtionrajoista. Kenenkäs sinä luulet Syyrian sisällissodan takana olevan? Ketä se voisi hyödyttää? Voisikohan olla niin että siellä "separatistit" saa tukea jostain ulkopuolelta?

Koko homma on siellä kuin Ukraina 180 astetta käännettynä, sillä erolla että se on tehty ihan eri voimalla ja tuholla kuin Ukrainassa.

Ja jos Venäjän asevoimat olisi tahallaan nautiskellen ja pikkuhiljaa tuhonnut YK:n sotilastarkkailijaryhmän (suomalainen lähti mukana) niinkuin Israel, niin minkähänlainen paskamyrsky siitä olisi syntynyt. Israel pääsi siitä kuin koira veräjästä.

Ja sinäkö uskot ettei länsimailla ole vahvaa intressiä saada Venäjällä aikaan vallanvaihto sellaiseen regiimiin, joka pelaa niillä samoilla säännöillä kun "kansainvälinen yhteisö"?

Aika wiiltävä analyysi.

Tänään tapettiin iranilainen kenu joka oli kouluttamassa Assadin joukkoja. Asialla ilmeisesti Israelin helikopteri. Aiemminkin on hyvin herkästi hyökätty kaikkea Assadiin liittyvää vastaan. Kylmä tosiasia: ISIS on Israelin kannalta ihan OK, koska tappaa shiioja joita valtaosa Israelin perivihollisista sattuu olemaan.

Israel on ajoittain hyvin kyyninen ja v-mainen. En voi sitä aina hyväksyä, toisaalta tiedän mitä juutalaiset ovat tuhat vuotta joutuneet kestämään ja se ei voi olla aiheuttamatta jälkeään. Toisaalta siellä on hirveästi hienoja ihmisiä ja vastapuoli on kyllä tehnyt vähintään oman osansa vihan kylvämisessä ja jatkamisessa. Surullista, en enää jaksa uskoa että parempaan tilanteeseen siellä koskaan päästäisiin...

E: Olivatkin vissiin Hizbollahia eli eivät Syyrian sotilaita (vaikka samalla puolella). Eipä sitten ihmetytä sitäkään vähää miksi näin.
 
Viimeksi muokattu:
Suurvallat voi vittuilla toisilleen, mutta räkänokkaiseksi ja innokkaaksi juoksupojaksi ei Suomen kannata ryhtyä. Virolaiset hoitakoot sen homman.
Ei Hornettien ilmasta-maahan aseita koristeiksi ole hankittu. Kyllä Suomi voi harjoitella länsimaisten sivistysvaltioiden kanssa myös niiden käyttöä.
 
Kannatan pikkumaan tasapainoilua idän ja lännen välissä. Jos annetaan Iivanan ostaa suomesta maat, niin lennellään jenkkien kanssa. Jos ei lennellä jenkkien kanssa niin linnoitetaan itäraja. Kärjistäen,mutta jonkinlainen tasapaino luulisi löytyvän jos johdossa meillä olisi tekijämiehiä. Vastaavasti tälläiset eu:n Lissabonin sopimukset ja muut hömpät eivät kuulu tähän. Niillä kun ei ole venäläisille minkäänlaista painoarvoa. Jenkkien kanssa lentelyllä tai rajan linnoittamisella on painoarvoa. Tai sitten vain potkitaan niiden maanomistukset takaisin itärajan taakse ja haistatetaan pitkä paska tasapuolisesti myös jenkeille. Sekin on mahdollista.
 
Jenkeille ja lännelle meillä ei ole varaa ja järkeä haistattaa missään tilanteessa, niin kauan, kuin meillä on naapuri, mikä on ja sehän on ja pysyy. Lännessä on meidän tuki ja turva.
 
Lännessä on tuki ja turva,mutta kyllä se tuki ja turva siellä pienemmälläkin pysyy. Kalusto sieltä, yhteistyötä. Ne on nuo Sotaharjoitukset jotka tuntuvat osuvan arkaan paikkaan isommille.
 
Missä kulkee raja, että USA laittaa munansa tuleen valtion puolesta, jolla toinen jalka on vielä idässä ja toinen vasta länttä kohti kurottamassa.

Luulen nimittäin, että kun (jos) kongressi rapakon takana tarkastelee Suomen ja Viron toimia avun antamista harkitakseen, niin Suomi näyttää kovastikin Venjäjämyönteiseltä. Kun Ruotsi lasketaan mukaan niin asetelma selkiytyy entisestään.

Toivon kuitenkin että sinä olet oikeammassa.
 
Tuota minäkin pelkään.
 
No joo, totta. En ole ikinä pystynyt edes ajattelemaan että meillä olisi mahdollisuuksia saada mitään muuta tukea Usasta kuin aseita. Aseita ne on kovia lähettelemään.
Kyllä aseita aina sieltä saa kunhan vähän pelaa korttinsa oikein. Samoin tiedustelutietoa. Mitään muuta tukea Usalta suomeen ei ole mahdollista saada. Tokkopa kukaan järkevä sellaista edes ajattelee. Nato nostaa tietenkin mahdollisuuksia siihen.
 
Mitäpäs jos tuo USA:n harjoitus ei olekaan puhtaasti puolustuksellinen? Harjoitellaan vähän venäläisten Gotlanti treenin tyyliin vastavittuiluna ja testaillaan Hornetien ilmasta maahan systeemejä. Siinä olisi silloin Suomi venäläisten kannalta katsottuna samassa hyökkäyskuviossa mukana, ihan riippumatta siitä, onko rooli vain koneen huoltaja yms. Nuivuus on täysin paikallaan myös USA:ta kohtaan.

Tällainen harjoitus olisi juuri se mitä tarvitaan Suomen ilmavoimille. Meidän pitää harjoitella hyökkäyksiä nimenomaan vihollista vastaan..Näinhän kaikki tekevät.
Kysymys on Suomen puolustuksen uskottavuudesta. Naurettavaa edes ajatella ettei Suomen iolmavoimat uskaltaisi poliittisesta syystä harjoitella hyökkäyksiä esim. kuviteltuihin venäläisiin maahantunkeutuviin kohteisiin.

Suomella on vain yksi (1) mahdollinen vihollinen. Kaikki muut ovan Suomen kumppaneita joiden kanssa harjoittelemme yhdessä poulustautumista venäläisten kaikkia mahdollisia kohteita vastaan. Mitä enemmän ja julkisemmin tuomme esille omaa puolustusvalmiuttamme sitä suurempi vaikutus sillä on estämään vihollisen (siis Venäjän) mahdollisia sotilaallisia agressioita itseämme kohtaan.

Ensimmäinen asia on tietenkin oppia puhumaan asioista totuudenmukaisesti ja oikeilla nimillä.

Ikävä kyllä osa kansasta on näköjään pysyvästi kyykyssä Venäjää kohtaan. Heille emme voi mitään - Pitää vain odottaa että sukupolvet vaihtuvat ja yhteiskuntamme vapautuu luonnollisella tavalla näistä YYA-aikojen koulimista Venäjän nöyristelijöistä.
 
Kannatan pikkumaan tasapainoilua idän ja lännen välissä. Jos annetaan Iivanan ostaa suomesta maat, niin lennellään jenkkien kanssa. Jos ei lennellä jenkkien kanssa niin linnoitetaan itäraja. Kärjistäen,mutta jonkinlainen tasapaino luulisi löytyvän jos johdossa meillä olisi tekijämiehiä. Vastaavasti tälläiset eu:n Lissabonin sopimukset ja muut hömpät eivät kuulu tähän. Niillä kun ei ole venäläisille minkäänlaista painoarvoa. Jenkkien kanssa lentelyllä tai rajan linnoittamisella on painoarvoa. Tai sitten vain potkitaan niiden maanomistukset takaisin itärajan taakse ja haistatetaan pitkä paska tasapuolisesti myös jenkeille. Sekin on mahdollista.
Mahdollista muttei missään nimessä kannattaa haistatella pitkä paska jenkeille. Venäjällä on pahat ajat edessä, ja sieltä voi tulla mitä vain, kun on tälläinen psykopaatti vallassa, radikaali-ortodoksit, NOD:t, terrorismi, avoin törkeä sotiminen naapureidensa kanssa, jota törkeästi kiistetään, takoituksellisesti tyhmistetty agressivinen kansa, joka on täysin johtajansa näköinen, kansa, jota usutetaan toisten valtioiden päälle ja kylmän sotaan menevä fasistinen kehitys. Aina kun kuulen näitä ryssien undermensch höpinöitä, miten suuria, ylivertaisia ja henkeviä he ovat, ettei henkevämpiä ole maailmalla edes alemassa, putlerin messian puheet "skrepeista" muinaiseen Korsuniin Krimista, josta "kaikki alkoi" mikä on täyttä potaskaa, jolla ei historian kanssa ole mitään tekemistäkään, mieleeni tulee että siihen kansaan mennyt jokin virus. Vaikka onhan se näinkin että se oli siellä kohta jo 100 vuotta.
 
Ikävä kyllä osa kansasta on näköjään pysyvästi kyykyssä Venäjää kohtaan. Heille emme voi mitään - Pitää vain odottaa että sukupolvet vaihtuvat ja yhteiskuntamme vapautuu luonnollisella tavalla näistä YYA-aikojen koulimista Venäjän nöyristelijöistä.

Holui (ven.холуй) оn se oikea nimi täälle kyykistelijalle. Bootlicker ja lakeja.
 
Missä kulkee raja, että USA laittaa munansa tuleen valtion puolesta, jolla toinen jalka on vielä idässä ja toinen vasta länttä kohti kurottamassa.

Sehän on jo nähty parikin kertaa. Siinä se raja juuri kulkee! NATO-Baltia on toisella puolella rajaa ja NATO-kumppanit, kuten Irakissa palvelleet ja samanlaisessa kumppanuusohjelmassa kuin Suomi olleet Georgia ja Ukraina sillä toisella. Edes aseiden toimittamiseen kongressi ei anna lupaa, kun maa on sodassa Venäjän kanssa, mutta toki muuten diplomatialla ja painostustoimilla auttaa sikäli, kunhan se ei häiritse ISIS-torjuntaa, jossa yhteistyö Venäjän kanssa on tärkeää. Katsokaa globaalia palloa, Eurooppa on Yhdysvaltain sivusuunta. Tyynimeri ja Lähi-Itä pääsuunta.

NATO-maa ei ole myytävissä reaalipoliittisessa vaihtokaupassa samalla tavoin.

Meidän pitää olla täysjäsen NATOssa. Pelkkä kuhertelu on ollut huono juttu. Nyt tietenkään, tämän Ämä'rin kannalta, sillä ei ole suurempaa merkitystä, vaikka ärsyttäisi lisää. Kartalla olemme NATO-maa ilman sen tuomaa turvaa.

Niinistön kolmen pilarin malli vaatii keinottelua mutta on ainoa järkevä siihen asti, kunnes kansa ymmärtää miten asiat reaalimaailmassa menevät. Vaihtoehtona tosiaan YYA, ja siitä sitten tuleekin keinottelua. Nimittäin, kun venäläinen saa siimaa, se ottaa löysät pois eikä koskaan anna sitä takaisin. Ja koko ajan se vaatii lisää. Jos se jotain saa, se vaatii kohta lisää.
 
Back
Top