Viekö ylin poliittinen johto meitä YYA-aikaan

Taitolaji

Ylipäällikkö
BAN
"Kaikki ymmärtävät, että kyseessä on poliittinen ratkaisu, jos harjoituksiin ei mennä", arvioi yksi lähde. Harjoituksiin osallistuminen olisi rutiinitoimenpide (kuten ennenkin), mutta niistä poisjääminen olisi todella ikävä poliittinen markkeeraus - yksi lisää ikävässä kehityksessä! Miksi meille markkinoidaan yleistä asevelvollisuutta jos samaan aikaan kampitetaan maanpuolustusta ja jopa leikataan rahoitusta? Olisiko aika täyttää sosiaalinen media protesteilla!

http://www.hs.fi/kotimaa/a1421468535715
Niinistö ja Tuomioja puuttuivat Ilmavoimien harjoitukseen USA:n kanssa
Yhdysvaltain hävittäjälaivue tulee yhteisharjoitukseen Viron Ämariin
Kotimaa 18.1.2015 6:53

Kari Huhta

Helsingin Sanomat

Viron puolustusvoimat
1421471101876

Yhdysvaltain joukot saapuivat Viron Ämarissa sijaitsevaan lentotukikohtaan viime vuonna huhtikuun lopussa.

  • Ilmavoimien kaavailema harjoittelu yhdessä Viroon tulevan Yhdysvaltain lento-osaston kanssa on nostattanut eripuraa Suomen ulkopolitiikan johdossa.

    HS:n tietojen mukaan presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Erkki Tuomioja puuttuivat hankkeeseen, kun Puolustusvoimien harjoitusohjelmaa käsiteltiin presidentin ja valtioneuvoston kesken ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa (utva).

    Harjoituksen herättämä vastustus ilmeisesti yllätti virkamiehet. Ilmavoimat osallistuu entuudestaan vähintään pari kertaa vuodessa Baltian maissa Itämeren alueen harjoituksiin ja myös Naton päivystysosastojen harjoituksiin.

    Päätökset harjoituksiin osallistumisesta pitäisi tehdä utvassa viimeistään ensi kuussa.

    1421471097918

    Erimielisyys harjoituksista virisi samaan aikaan, kun Suomessa korostettiin ulkopoliittista yksimielisyyttä sekä Venäjän-suhteista että Suomesta osana länttä. Harjoitukseen osallistumista kannattavat HS:n tietojen mukaan pääministeri Alexander Stubb (kok) ja puolustusministeri Carl Haglund (r).

    Presidentin kanslia sekä ulko- ja puolustusministerit eivät kommentoineet hanketta HS:lle.

    Puolustusvoimien harjoitusohjelman käsittely utvassa on ollut aiemmin yleensä rutiinitapahtuma.

    "Siinä on tullut uudenlaisia äänenpainoja", arvioi asiaa seurannut lähde harjoituksesta syntynyttä epäselvyyttä.

    "Onhan Venäjä takaraivossa."

    Ohjelman mukaan Ilmavoimat harjoittelisi yhdessä Yhdysvaltain ilmavoimien laivueen kanssa, joka tulee Viron Ämarin tukikohtaan maalis–huhtikuussa. Ilmavoimissa ei ole vielä tarkennettu harjoitusten sisältöä.

    Myös Ruotsi ja Yhdysvallat ovat suunnitelleet yhteisiä ilmaharjoituksia, joko samaan aikaan suomalaisten kanssa tai erikseen. Ruotsissakaan ei ole asiasta vielä päätöksiä, mutta sitä ei vastusteta.

    Yhdysvaltalaislaivue ei ole osa ilmavalvontaa, jota Naton jäsenmaiden koneet tekevät Baltiassa vastatoimena Venäjän sotatoimille Ukrainassa. Toisin kuin olemassa olevissa harjoitusohjelmissa Suomen koneet eivät lentäisi Ämarin tukikohdasta vaan enimmäkseen Rissalasta.

    "Kyseessä olisi poikkeuksellisen hintatehokas tapa harjoitella", kommentoi yksi HS:n lähteistä.

    Yhdysvallat on ilmavalvonnassa Suomen tärkein kumppani. Suomen F-18-hävittäjien ylläpitäminen edellyttää yhteisiä harjoituksia.

    Hävittäjälaivueen saapuminen Viroon on ensimmäinen vaihe Yhdysvaltain Ämariin suunnittelemasta Baltian ja Pohjolan ilmavoimien koulutuskeskuksesta. Baltian mailla ei ole varsinaisia ilmavoimia, joten Suomi ja Ruotsi ovat ilmeisimmät koulutettavat.

    HS:n lähteiden arviot kytkevät harjoitusten kohtaaman vastustuksen suoraan Ukrainan kriisiin ja Venäjän näkemykseen Ämarista Naton yhteisen puolustuksen keskuksena.

    Samalla ulkopolitiikan johto antaa kuitenkin yksimielisesti tukensa Suomen täysimittaiselle osallistumiselle sellaiseen toimintaan, joka ylläpitää Afganistanin kriisinhallinnassa saavutettua läheistä kumppanuutta Naton ja Yhdysvaltain kanssa.

    "Kaikki ymmärtävät, että kyseessä on poliittinen ratkaisu, jos harjoituksiin ei mennä", arvioi yksi lähde.
----------

Onko tässä esimerkki siitä, että Suomen ja Ruotsin tiet jo ovat Naton suhteen erkanemassa, vai onko kyseessä pelkkä varoitus?

http://www.hs.fi/blogi/korkeajannitys/a1305918030122
 
Viimeksi muokattu:
Ikävä kyllä, Suomi on ja pysyy Venäjän etupiirissä. Pahasti näyttää siltä että johtavat poliitikomme ovat valinneet maallemme turvallisuuspoliittisen aseman EU:n ulkopuolelta. Tässä voi olla juuri se rakoaminen jollaisen Ruotsi mahdollisesti tarvitsee itsenäisen NATO-jäsenhakemuksensa tueksi. Mutta ei Venäjäkään turhaan varustanut Ala-Kurttia. Sieltä pystytään tulevaisuudessa hallitsemaan koko Lappia aina Tornion jokea myöten..
 
Laitoin tästä myös tonne "kärkipoliitikkojen vahtiminen" -ketjuun ja ei voi muuta sanoa, kuin että olen erittäin pettynyt Niinistöön tässä. Puuttuuko häneltäkin selkäranka?

Niinistöltä pitäisi ehdottomasti kysyä, miten hän aikoo estää Suomen luisumisen samanlaiseen vahingolliseen vasallin asemaan kuin kylmässä sodassa. Kohta meidän erikoisolosuhteisiin varmaan sopivat parhaiten monkey model T-72:set...
 
Mene sinä ja täytä somesi... Minä en lähde nimettömän "lähteen" juttujen perusteella mouhuamaan vaikka juttu Pravdaan on saatukin. Katsellaan nyt maanantaihin. :)

Kai se on pakko myöntää, että lähteet on KUKE:n poikien juttujen tasolla. Joutuu kai sitten pitkin hampain odottelemaan tutkimisen loppumista ja vasta sitten aloittaa hutkiminen.
 
Kai se on pakko myöntää, että lähteet on KUKE:n poikien juttujen tasolla. Joutuu kai sitten pitkin hampain odottelemaan tutkimisen loppumista ja vasta sitten aloittaa hutkiminen.

En silti epäile, etteikö siellä ole keskusteltu.

Pitää muistaa, että Tuomiojaa tavalla tai toisella nuotitetaan. Hän on ainoa kärkipoliitikko, joka todistettavasti on aktvioinut ns. kotiryssälinkin vielä uudessa ajassa 1990-luvulla ja kertonut asiasta ihan itse muistelmissaan. Niinistö taas ei määrää valiokuntaa vaan kysyy ne kaikki kannat. Puheenjohtaja on Stubb.

Ei tuossa "konsensusta" noilla eväillä synny...
 
Nykyhallitus ei ole enää pitkään voimassa. Miettikää ketä äänestätte huhtikuussa.
 
Mene sinä ja täytä somesi... Minä en lähde nimettömän "lähteen" juttujen perusteella mouhuamaan vaikka juttu Pravdaan on saatukin. Katsellaan nyt maanantaihin. :)

Periaatteessa olet oikeassa Vonka, aina kannattaa odottaa. Tunnen kuitenkin henkilökohtaisesti Kari Huhdan, hän on harvoin kirjoittanut potaskaa!

Somesta lainattua: Päivän uussanoitus: Back to the YYA :cool:

Viimeksi muokattu:
Olisi kiinnostavaa tietää ministerivaliokunnan täysi koostumus, sillä mukana voi olla myös vaihtuva kertajäsen / jäseniä riippuen asian luonteesta. Valtioneuvoston sivuille vain ei nyt pääse.

"Valiokunnan tehtävänä on käsitellä ja valmistella ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja Suomen muihin ulkosuhteisiin liittyvät tärkeät asiat sekä sisäisen turvallisuuden ja kokonaismaanpuolustuksen asiat silloin kun ne liittyvät ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

Ministerivaliokunnan puheenjohtajana on pääministeri. Lisäksi valiokuntaan kuuluvat ulkoasiainministeri, puolustusministeri ja enintään neljä muuta ministeriä, jotka valtioneuvosto valiokuntaan määrää. Ulkoasiainministeriön toimialaan kuuluvia asioita käsittelemään määrätty ministeri (ns. toinen ulkoasiainministeri) kuuluu valiokuntaan, jos hallituksessa on sellainen."

Eli käytännössä parlamentaarisen vallankäytön kannalta utva on Stubb, Haglund, Tuomioja. Puheenjohtaja sitten ehdottaa, esimerkiksi että "osallistumme" tai että "ehdotan että emme osallistu".
 
Nykyhallitus ei ole enää pitkään voimassa. Miettikää ketä äänestätte huhtikuussa.

Ongelmahan on se ettei omassa vaalipiirissäni näytä olevan yhtään sellaisen puolueen ehdokasta jolle voisin kuvitella antavani ääneni - tilanne on todellakin sikäli outo, että ensimmäistä kertaa reiluun pariinkymmeneen vuoteen (eli täysi-ikäisyydeni ajan) tilanne on se, että en ole löytänyt soveliasta ehdokasta sopivasta puolueesta. Tietyssä mielessä olen jopa kyllästynyt puoluepolitiikkaan, tämä nykyinen hallituskokoonpano on lopullisesti ajanut minut "sivuraiteille" ja turhautuneeksi - eikä tuleva, mahdollinen kombinaatio - kepu, demarit ja persut - kovinkaan paljoa aiheuta riemunkiljahduksia. (No persuissa nyt on jokunen tolkun ehdokas muissa vaalipiireissä mutta toisaalta soinilaisuus ts. tietty Soiniin henkilöitynyt päätöksenteko herättää ärtymystä). Toisaalta kepu, kokoomus vetoinen hallituskaan ei pohjana innostusta herätä...

...valistunut diktatuuri Suomeen? *grin*

vlad.
 
Stubb ja Haglun ovat vetäneet johdonmukaista linjaa, Niinistö ja Tuomioja lipsuvat. Tietävätkö he jotain, mitä ei muille kerrota, vai onko kyse ainoastaan korvien välistä. Niinistöllä luulisi olevan jotain myös haarojen välissä. Ei ihme, että Virossa hämmästellään Suomen linjattomuutta!

http://www.postimees.ee/3059877/eestis-peetavad-oppused-tekitasid-soome-juhtkonnas-erimeelsusi
Eestis peetavad õppused tekitasid Soome juhtkonnas erimeelsusi63
18. jaanuar 2015 09:21

Soomlaste välispoliitilise juhtkonna seas tekitab erimeelsusi kevadel Eestis korraldatavatel sõjaväeõppustel osalemine, kirjutab tänane ajaleht Helsingin Sanomat toetudes anonüümsetele allikatele.

Soome õhujõud harjutaksid kõnealustel õppustel koos USA lennuväeüksusega.

Ajalehe väitel on asjasse sekkunud president Sauli Niinistö ja välisminister Erkki Tuomioja. Õppustel osalemist toetavad peaminister Alexander Stubb ja kaitseminister Carl Haglund.

Soome õhujõud osalevad tavaliselt vähemalt paar korda aastas Balti riikides Läänemere regiooni ja samuti ka NATO õppustel.

Väljaande Helsingin Sanomat tundmatuks jääda sooviva allika kinnitusel on vastuseis seotud Ukraina kriisiga. Allika hinnangul on oma osa ka Venemaa nägemusel Ämari koolituskeskusest NATO kaitse ühe tugipunktina.

Ajalehe sõnul lendaksid Soome lennukid õppusel mitte Ämari lennuväljalt, vaid peamiselt Rissalast. Õhujõud pole õppuste sisu esialgu täpsustanud.

Presidendikantselei, välisministeerium ega kaitseministeerium ajalehele kommentaare ei andnud.

Otsus õppustel osalemise kohta tuleb väljaande informatsiooni kohaselt langetada kõige hiljem järgmisel kuul.
 
Ajattelin Niinistön puoluejohtajapuhuttelun jälkeen, että kova nootti on tullut. Tämä vahvistaa ajatuksen.

Onko uhkana suora (tai epäsuora) hyökkäys?
 
Tämä on kyllä Sauli Niinistöltä alle vyön menevä suoritus, jos tuomiojan demujyrän alle jää!

Pitäisi ehdottomasti harjoitella Virolaisten kentiltä ja alueella, niin oppii käsi, kun harjoittelee.. :D
Toivottavasti järki voittaa vielä tässä episodissa.
 
Stubb ja Haglun ovat vetäneet johdonmukaista linjaa, Niinistö ja Tuomioja lipsuvat. Tietävätkö he jotain, mitä ei muille kerrota, vai onko kyse ainoastaan korvien välistä. Niinistöllä luulisi olevan jotain myös haarojen välissä. Ei ihme, että Virossa hämmästellään Suomen linjattomuutta!

http://www.postimees.ee/3059877/eestis-peetavad-oppused-tekitasid-soome-juhtkonnas-erimeelsusi
Eestis peetavad õppused tekitasid Soome juhtkonnas erimeelsusi63
18. jaanuar 2015 09:21

Soomlaste välispoliitilise juhtkonna seas tekitab erimeelsusi kevadel Eestis korraldatavatel sõjaväeõppustel osalemine, kirjutab tänane ajaleht Helsingin Sanomat toetudes anonüümsetele allikatele.

Soome õhujõud harjutaksid kõnealustel õppustel koos USA lennuväeüksusega.

Ajalehe väitel on asjasse sekkunud president Sauli Niinistö ja välisminister Erkki Tuomioja. Õppustel osalemist toetavad peaminister Alexander Stubb ja kaitseminister Carl Haglund.

Soome õhujõud osalevad tavaliselt vähemalt paar korda aastas Balti riikides Läänemere regiooni ja samuti ka NATO õppustel.

Väljaande Helsingin Sanomat tundmatuks jääda sooviva allika kinnitusel on vastuseis seotud Ukraina kriisiga. Allika hinnangul on oma osa ka Venemaa nägemusel Ämari koolituskeskusest NATO kaitse ühe tugipunktina.

Ajalehe sõnul lendaksid Soome lennukid õppusel mitte Ämari lennuväljalt, vaid peamiselt Rissalast. Õhujõud pole õppuste sisu esialgu täpsustanud.

Presidendikantselei, välisministeerium ega kaitseministeerium ajalehele kommentaare ei andnud.

Otsus õppustel osalemise kohta tuleb väljaande informatsiooni kohaselt langetada kõige hiljem järgmisel kuul.

Emme me vielä tiedä, mitä on sanottu. Media toimii juorutoimistona niin kauan kuin keskustelujen kulku ei ole selvillä. Kun Huhta kirjoittaa näin, asialla on päältä katsoen hyvä tarkoitus: paljastaa se, että rutiiniharjoitusta ja kumppanuuslinjaa kohtaan esiintyy vastavoimia. Huhta varmasti haluaa vaikuttaa linjan pysyvyyteen.

Kolikolla on kuitenkin kääntöpuoli ja asian syvärakenne on melkoinen. Tuomioja on legenda, hänet tuntevat kaikki. Mutta Niinistön vetäminen mukaan ikään kuin hän olisi estämässä kumppanuusharjoittelua sisältää Kremlin toivoman syvärakenteen: presidentti osoittaa Suomen kansalle suunnan Novosibirskin tulille tuttuun kainaloon.

Huhdan on parempi olla nyt oikeassa tai hän on tehnyt todella suuren vahingon.
 
On olemassa kansa, joka haluaa NATOn vaihtoehdoksi ja sitten kiihkeät "natottajat". Pelkään, että antiikin peripetia toimii eli he kompastuvat omaan näppäryyteensä oikein huolella ja sitten saadaan päinvastainen tulos.

Peripetia = hyvä aie, paha tulos.

Seuratkaa tarkkaan aiheen ohi meneviä kommentteja: mihin pyrkivät.
 
Emme me vielä tiedä, mitä on sanottu. Media toimii juorutoimistona niin kauan kuin keskustelujen kulku ei ole selvillä. Kun Huhta kirjoittaa näin, asialla on päältä katsoen hyvä tarkoitus: paljastaa se, että rutiiniharjoitusta ja kumppanuuslinjaa kohtaan esiintyy vastavoimia. Huhta varmasti haluaa vaikuttaa linjan pysyvyyteen.

Kolikolla on kuitenkin kääntöpuoli ja asian syvärakenne on melkoinen. Tuomioja on legenda, hänet tuntevat kaikki. Mutta Niinistön vetäminen mukaan ikään kuin hän olisi estämässä kumppanuusharjoittelua sisältää Kremlin toivoman syvärakenteen: presidentti osoittaa Suomen kansalle suunnan Novosibirskin tulille tuttuun kainaloon.

Huhdan on parempi olla nyt oikeassa tai hän on tehnyt todella suuren vahingon.

Tämä on niitä uutisia, joiden myös itse toivon olevan ankkoja. Myönnän silloin kernaasti myös itse reagoineeni liian nopeasti. Se on kuitenkin pieni murhe, kunhan totuus tulee esille.

Minua kaivertaa etenkin se, ettei mikään Venäjän asevoimien suurharjoitus, uusi varuskunta rajojemme lähellä, uudet ohjukset, uusi lentotukikohta tai puolustusdoktriini nyt tai koskaan ole uhka Suomelle, mutta Suomen osalta omat poliitikkomme (tai osa heistä) katsovat vaatimattomankin varustautumisen, luonnollisen harjoittelun ja Nato-yhteistyön vaarantavan suhteemme Venäjään. Kärjistin hieman, mutta kyllä tässä YYA-ajat tai jotain vielä ikävämpää tulee mieleen.

Tämä kevät ja Venäjän toimet ratkaisevat paljon. Kummallista kyllä "takiaispuolue" RKP Haglundeineen on toistaiseksi ollut johdonmukaisimmin puolustamassa suoraselkäistä linjaa. Saas nähdä muuttuuko ääni hallitusneuvotteluissa jos on pakko ängetä Kepun kainaloon.
 
"Kaikki ymmärtävät, että kyseessä on poliittinen ratkaisu, jos harjoituksiin ei mennä", arvioi yksi lähde. Harjoituksiin osallistuminen olisi rutiinitoimenpide (kuten ennenkin), mutta niistä poisjääminen olisi todella ikävä poliittinen markkeeraus - yksi lisää ikävässä kehityksessä! Miksi meille markkinoidaan yleistä asevelvollisuutta jos samaan aikaan kampitetaan maanpuolustusta ja jopa leikataan rahoitusta? Olisiko aika täyttää sosiaalinen media protesteilla!

Muutama trolli sosiaalisessa mediassa ei vielä muutosta tee. Kansan enemmistö on kuitenkin edelleen vahvasti Niinistön ja Tuomiojan kannalla. Suomessa on pitkät suomettumisen perinteet eikä niiden psykologinen vaikutus ole pettänyt tässäkään tapauksessa. Täytyy varmaan käydä keväällä äänestämässä, vaikka ei sekään ole koskaan mitään muutosta mihinkään tehnyt.

Valitettavasti tämä antaa vähän huonoa poliittista signaalia Yhdysvaltojen suuntaan ja vaikuttaa Suomen uskottavuuteen, mikäli me suomalaiset haluamme heidän kanssaan erityisesti ilmavoimien ja hi-tech aseistuksen osalta tehdä jatkossakin rakentavaa yhteistyötä sekä mahdollisesti päästä hyötymään Yhdysvaltojen geopoliittisista intresseistä turvallisuuspolitiikan saralla.

Venäjä sen sijaan on varmasti hyvin tyytyväinen aiheuttaessaan hajaannusta ja epävarmuutta poliittiseen päätöksentekoon. Hajoita ja hallitse.
 
Trolleista en tiedä, mutta netissä levisi nopeasti uutinen, että HS:n kirjoitus olisi kumottu Ylen klo. 11.00 uutisissa. Vilkaisu Yle Areenaan kertoo kyllä jotain aivan muuta. Toivottavasti kyse on kuitenkin vain koepallosta, katsotaan mitä kansa sanoo ja muutetaan suuntaa. Toiveajattelua?

http://areena.yle.fi/tv/2394727

Valtioneuvoston uudet verkkosivut heti nurin
Julkaistu: 18.1.2015 11:49
Valtioneuvosto ilmoittaa, että sen uusilla verkkosivuilla on palvelinongelma.

Vikaa korjataan parhaillaan, kertoo valtioneuvosto Twitterissä.

Viestintäjohtaja Markku Mantila kertoo STT:lle, että ongelman selvittely on kesken. Hän sanoo odottavansa lisätietoja tilanteesta.

Mantilan mukaan mikään ei ainakaan toistaiseksi viittaa palvelunestohyökkäykseen.

Sivut ovat Mantilan mukaan olleet nurin tästä aamusta alkaen.

Valtioneuvosto otti käyttöön uudistuneet sivustonsa hiljattain.

STT
 
Back
Top