#vihapuhe

^ Niin siis ranskalaisten perunoiden osuvampi ja nykyaikaisempi suora käännöshän on ranskalainen paistuu sähkötuolissa, ja onhan tuo nyt merkitykseltään melkolailla raskauttavampi kuin "rasvassa paistuva ranskalainen".

Juuri tuollainen liudentaminen, mädättäminen ja valkopesu tekee näistä arkipäivän sorron rakenteista niin salakavalia.
 
Ylikomisario Taponen Twitterissä: Viharikosten tutkinta kärkisijoilla

Ylikomisario Jari Taponen vastaa, mitä hän tarkoitti twiitatessaan viharikosten tutkinnan olevan kärkisijoilla.


Taposen mukaan viharikosten priorisointi ei kuitenkaan tarkoittaisi sitä, että viharikosten selvittämiseen käytetty aika olisi pois muiden rikosten tutkinnasta.

– Sisäasiainministeriö on myöntänyt poliisille lisää rahaa viharikosten torjuntaan, Taponen sanoo.

Taponen ilmoitti Twitterissä, kuinka poliisin toiminnassa keskitytään parhaillaan erityisesti niin sanottujen viharikosten tutkintaan.

– Kiitos kommentista. Vaikka paljon joudutaan priorisoimaan, viharikosten tutkinta kuitenkin nostettu kärkisijoille, Taponen kirjoitti vastauksena kommenttiin, jossa esitettiin, kuinka kansalaisten kokemaa turvallisuuden tunnetta parantaa eniten poliisin suorittama rikosten tutkinta ja selvittäminen.

Onko tuhman puheen tutkiminen tärkeämpää?

Taposen kommentit ovat herättäneet ihmetystä Twitterissä. Yleisessä tiedossa on, kuinka poliisin resurssit eivät tahdo riittää selvittämään kaikkia sille ilmoitettuja rikoksia.

Etelä-Suomen Sanomissa uutisoitiin keväällä, kuinka poliisi ei ehdi tutkia väkivaltarikoksia ja kuinka rikosten selvitysprosentit ovat laskeneet useilla paikkakunnilla.

Minkä kaiken ohi vihapuheen tutkinta priorisoidaan, tarkoittaako tämä myös vihamotiivista tehtyjä sananvapausrikoksia? Taposelta kysellään.

– Kumpi on tärkeämpää tutkia, tuhma puhe vai rikollinen teko? kuuluu Taposelle osoitettu kysymys, johon hän ei ole vielä ehtinyt vastata.

Strateginen painopiste viharikoksissa

Suomen Uutiset tavoitti Jari Taposen tarkentamaan Twitter-lausuntojaan.

– Viharikosten nostaminen kärkisijoille viittaa poliisihallituksen ja poliisilaitosten tulossopimuksen painopistealueeseen. Tänä vuonna strateginen painopiste siis on viharikoksissa, Taponen sanoo.

Poliisin vuosikertomuksessa 2016 todetaankin, kuinka Poliisihallitus asetti rangaistavien vihapuheiden tehostettuun torjuntaan liittyvän toimintasuunnitelman valmistelevan työryhmän, joka antoi loppuraporttinsa marraskuussa 2016. Raportissa hahmotellut valtakunnalliset rakenteet ja vastuunjako internetissä tapahtuvien viharikosten torjumiseksi on pantu täytäntöön viime keväänä.

Yhteiskunnallinen merkitys avainasemassa

Tarkoittaako viharikosten priorisointi myös vihamotiivista tehtyjä sananvapausrikoksia? Millaisten rikosten ohi ne poliisin priorisoinnissa menevät? Onko esimerkiksi auton varastaminen vähemmän tärkeää kuin vihaisen puheen tutkinta?

– Kysymys on siitä, että strategisessa asiakirjassa mainitut asiat nostetaan ylös, eli niitä painotetaan strategisesti enemmän. Siihen en voi ottaa kantaa, onko vihapuheen tutkinta tärkeämpää kuin vaikka auton varastamisen, Taponen sanoo.

Hänen mukaansa viharikokset ovat yleisimmin juuri sananvapausrikoksia, kuten kunnianloukkaus tai kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Myös laittomia uhkauksia ilmenee nettikirjoittelussa.

– Sisäasiainministeriö on myöntänyt poliisille lisää rahaa viharikosten torjuntaan. Näin ollen kyse ei siis ole siitä, että viharikosten tutkiminen olisi välttämättä pois muiden rikosten tutkinnasta, Taponen sanoo.

Millä tavalla poliisi priorisoi tehtäviään, millä perusteella tietyn rikoksen selvittäminen on tärkeämpää kuin jonkin toisen?

– Yleisenä ohjeena voi todeta, että mitä vakavammasta rikoksesta on kyse ja mitä enemmän sillä on yhteiskunnallista merkittävyyttä, sitä tärkeämpää rikoksen selvittäminen on, Taponen vastaa.
https://www.suomenuutiset.fi/ylikomisario-taponen-twitterissa-viharikosten-tutkinta-karkisijoilla/
 
Ylikomisario Taponen Twitterissä: Viharikosten tutkinta kärkisijoilla
– Yleisenä ohjeena voi todeta, että mitä vakavammasta rikoksesta on kyse ja mitä enemmän sillä on yhteiskunnallista merkittävyyttä, sitä tärkeämpää rikoksen selvittäminen on, Taponen vastaa.
Jutun otsikko ja viimeinen virke kertovat oleellisen.

Kysyn edelleen, odottamatta vastausta: Miksi kukaan ei uhraa ajatustakaan sille, mistä vihapuhe kumpuaa? Maallikko miettii asiaa siltä kannalta, mitä tapahtui pari vuotta sitten, aikaan johon tässä tarkoitetun vihapuheen alkuperä on jäljitettävissä?

Oliko tuo vihapuhetta :eek: Kenties o_O
 
Vihapuhejahdin suhteen toivon esim. vuoden kuluttua noista poliittisia vapauksia vaarantavista päätöksistä selkeää vertailua, jossa katsotaan että mikä määrä suoritettuja esitutkintoja, nostettuja syytteitä ja annettuja tuomioita on tullut suhteessa työtunteihin ja tätä lukua verrataan oikeiden vihatekojen eli toteutunutta väkivaltaa sisältäneiden rokosten vastaavaan.

Ellei mittavaa resurssien suuntauksen muutosta ja sen mitattavaa vaikutusta selvitetä kvantitatiivisesti, niin mieleen tulee helposti, että kyse on poliisin käyttämisestä arvo- ja puoluepoliittisen painostustoiminnan välineenä. Ja sellaistahan ei saa läntisissä demokratioissa tapahtua.
 
Vihapuhejahdin suhteen toivon esim. vuoden kuluttua noista poliittisia vapauksia vaarantavista päätöksistä selkeää vertailua, jossa katsotaan että mikä määrä suoritettuja esitutkintoja, nostettuja syytteitä ja annettuja tuomioita on tullut suhteessa työtunteihin ja tätä lukua verrataan oikeiden vihatekojen eli toteutunutta väkivaltaa sisältäneiden rokosten vastaavaan.

Ellei mittavaa resurssien suuntauksen muutosta ja sen mitattavaa vaikutusta selvitetä kvantitatiivisesti, niin mieleen tulee helposti, että kyse on poliisin käyttämisestä arvo- ja puoluepoliittisen painostustoiminnan välineenä. Ja sellaistahan ei saa läntisissä demokratioissa tapahtua.

POHA linjannut. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

Tuollainen arviointi olisi hyvä tehdä. Itse suhtaudun aika maltillisesti. En minä tiedä millaista kiihottamista ja juttua on liikkunut. Tuskin meistä kukaan sellaisissa ympyröissä pyörii.

Itse olisin tyytyväinen, jos näitä novorossijalaisia vaikka saisi luokille. Heiluttelevat aseitakin eivätkä vain puhu.
 
Kunnon masinoija tämä Taposen enkeli...Rysky varmaa kohta retweettaa lukusuosituksena...

Happamia, sanoi Halla-aho

kahdenkymmenen vuoden työn rippeitä ja omia hallituspestejään lähti pelastamaan parinkymmenen kansanedustajan joukkio, jonka manööverille on irvailtu runsaasti niin somessa kuin mediassakin. Ja totta tosiaan, Sinisten puolueeton eduskuntaryhmä ministereineen on ollut erikoisinta toviin. Ehkä äänekkäin pilkan orkestroija on perussuomalaisten nykyinen puheenjohtaja, Jussi Halla-aho.

Kaikki ei toki ole mitään ystävällisen lämmintä kuittailua. Sinisten kannattajakortin allekirjoittamisesta napsahtaa potkut puolueesta, ilmoitti puoluejohtaja lempiareenallaan Facebookissa. Puoluejohtaja myös muistutti korttien tulevan julkisiksi. Siinä sitten käy läpi tuhansia kortteja etsiäkseen todisteita petturuudesta.

Sinisten eduskuntaryhmän rovaniemeläisedustaja Torvinen kertoo pelosta, kostosta ja vihasta, mikä varjostaa Sinisten puoluehanketta. Tämänkin Halla-aho ilmoitti Torvisen harhoiksi. Ylipäänsä viime aikoina Halla-ahon kestopuheenaiheen (jota ei tässä erikseen tarvitse mainita) rinnalle on tullut toinen – Sinisille kettuilu. Kenelle tahansa valtiomiesmäiselle henkilölle tämä olisi turhamaisuutta, mutta kostohenkiselle hajottajajohtajalle se maistuu. On syytä kuitenkin muistaa, että radikaali irtiotto ei synny tyhjiöstä, vaan siihen on syynsä.

Jussi Halla-aho ei olekaan mikään kokoava voima ja rauhanpiippujen polttelija vaan hajottava persoona, jolle on henkilökohtaisesti oltava lojaali – rutinuivalistossa tällainen johtohahmo on enemmän sääntö kuin poikkeus. Siellä tunnutaan arvostavan kiusaavia tyyppejä, jonka helmoihin on mukava mennä joukolla heittelemään luumunkiviä pienempien päälle.

Halla-aho on ilmoittanut Sinisten kaatuvan viimeistään seuraavissa eduskuntavaaleissa. Hänellä on kiire päästä irvimään, vaikka olisi ehkä hedelmällisempää huolehtia puolueensa ehdokasasettelusta. Parikymmentä kestosuosikkia on poissa, eivätkä äänet testamentoidu mitenkään automaattisesti kenelle tahansa. Myös ääriporukan tuominen vaalikentille olisi varma kompastuskivi, joten harsusta oksasta tulee marjoja riipimän ja katkerista marjoista hilloa keittämän.
http://petranyqvist.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243578-happamia-sanoi-halla-aho
 
TS:n toimittajaan kohdistuneita kirjoituksia tutkitaan kunnianloukkauksina ja laittomina uhkauksina

Poliisin mukaan tutkittavaa materiaalia on paljon ja kokonaisuus on hankala. Tutkinta valmistunee kuukauden sisällä.

Turun Sanomien toimittaja Rebekka Härkönen sai Turun puukotusten jälkeen poikkeuksellisen paljon vihamielistä palautetta sosiaalisessa mediassa. Syynä oli hänen kirjoituksensa Turun puukottajaa jahdanneesta turvapaikanhakijasta
Muun muassa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho jakoi auttajaa mollaavan kirjoituksen Facebookissa. Härkönen sai satoja vihamielisiä yhteydenottoja.

Poliisi on tutkinut nyt näitä sosiaalisessa mediassa olleita kirjoituksia muutaman viikon. Tutkintaa johtava rikoskomisario Kimmo Heinonen keskusrikospoliisista kertoo, että tutkinnan aikana rikosnimike on täsmentynyt.

– Näitä kirjoituksia tutkitaan kunnianloukkauksina ja laittomina uhkauksina.

Kimmo Heinonen ei halua täsmentää, minkälaisia uhkauksia Härköstä kohtaan on esitetty.

Normaalia some-kirjoittelua vai ei?

Kimmo Heinonen sanoo, että Rebekka Härkönen on ollut kuultavana ja KRP käy some-kirjoituksia parhaillaan läpi.

– Tutkittavaa materiaalia on runsaasti ja kokonaisuus on hankala, Heinonen sanoo.

Poliisin tutkima aineisto on pääosin Facebook-kirjoittelua. Poliisin mukaan on hankala arvioida, täyttyvätkö rikoksen tunnusmerkit.

Myös perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon facebook-päivitys
on selvittelyn alla.

– Ongelma ylipäätään on se, ovatko Härköseen kohdistuneet kirjoitukset normaalista some-kirjoittelusta poikkeavia, Heinonen pohtii.

Tämänhetkisen arvion mukaan poliisin tutkinta valmistuu kuukauden sisällä.
 
Syyte: Suomalaismies antoi voimakkaan tukensa Isisille ja kehotti terroristisiin tappoihin

Syyttäjä vaatii miehelle vankeusrangaistusta.

Syyttäjän mukaan mies toimi keskustelunvalvojana nettisivustolla, jossa puitiin islamiin liittyviä asioista. Syytteen mukaan mies osallistui itsekin keskusteluun, mutta rikollisella tavalla.

Syyttäjän mukaan vuonna 1979 syntynyt mies nimitti shiiamuslimeja saastaksi. Tämän lisäksi hän vertasi heitä sikoihin kirjoittamalla shiiat useaan otteeseen muotoon s(h)iat.

Syyttäjän mukaan mies antoi myös voimakkaan tukensa terroristijärjestö Isisille, ja hän kehotti samanhenkisiä suomalaisia shiiamuslimeihin kohdistuvaan joukkotuhontaan tai terroristisessa tarkoituksessa tehtyihin tappoihin. Miehen kirjoituksen mukaan iskua ei olisi estänyt edes se, jos kohteeksi olisi joutunut nainen tai lapsi.

– Rynnäkkökivääri on sananvapautta väkevämpi.

– Meidän muslimien täytyy antaa kaikki tukemme ISIS:lle, mies kirjoitti.

Kirjoitusten lisäksi mies levitti ja mainosti linkkiä, joka vei sivustolle, jossa oli Isisin raakaa väkivaltaa sisältävä kuvatallenne. Epäillyt rikokset tapahtuivat vuoden 2011 maaliskuun ja viime vuoden helmikuun välisenä aikana.

Mies, jolla on suomalaista alkuperää oleva nimi, kiistää syytteet.

Syyttäjä vaatii miehelle kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja väkivaltakuvauksen levittämisestä vankeusrangaistusta, joka voi olla ehdollinen. Asiaa käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa aiemmin tässä kuussa.

Oikeus antaa asiassa tuomion 6. lokakuuta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005387925.html

Abdullah Rintala

Mutta ei hätää, s(h)iat! Onneksi joku keksi laittaa uutisen ja linkin, jossa Baqubah'n eilistä joukkomurhaa eivät tehneetkään shi'at, vaan...DITTIDIDII! "ISIS!"
http://www.islamtieto.com/viewtopic.php?p=7650#7650
 
Viimeksi muokattu:
Melkoista vihapuhetta. Ja ajatella: ihan kantasuomalainen nimeään myöten!

Tää alkaa olla sellaista, että Franz Kafkakin punastelee haudassaan, kun miettii lapsellisia lurituksiaan kirjatuotannossa. :cool:
 
22042130_10155644877484519_4775559644608951439_o.jpg
 

Toki en tiedä mitä sontaa TS:n arvoisa toimittelijatar on vastaanottanut mutta:

Varsin pimeille vesille mennään jos alkavat vääntää Halla-ahosta syyllistä johonkin.

Ei olisi uskonut. Suomessa tapahtuu ensimmäinen islamistien tekemä terroriteko ja mihin viranomaisten aikaa käytetään? Molemmin puolin tapahtuvan sometrollauksen selvittelyyn.

Minne se Turun islamistisaarnamies vai mikäs se oli niin katosi? Löytyikö??

En tykkää.
 
Viimeksi muokattu:
Tätäkö Nerg muuten ajoi takaa kun vastikään alkoi puhumaan suomalaisten radikalisoitumisesta?

Abdullah Rintala pomppasi juuri nyt sopivasti pintaan. Onhan meillä myös Abdullah Tammi, joka johtaa Suomen islamilaista puoluetta, jonka tavoitteena on sharia-laki ja islamin oppien mukaan toimiva suomalainen yhteiskunta.

Tässä Islamilaisesta puolueesta kertova TS artikkeli vuodelta 2008, jossa molemmat Abdullahit sekä kolmas hörhö kuvassa. Liekkö Abdullah Ingman jo tänään?

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074276495/Islamilainen+puolue+lukee+Vironkin+pahan+akseliin

IMG_5698.JPG
Kuvateksti: Abdullah Rintala, Abdullah Tammi ja Sauli Ingman kertoivat Suomen islamilaisen puolueen ulkopoliittisesta linjasta. Kuva: Lehtikuva.
 
Toki en tiedä mitä sontaa TS:n arvoisa toimittelijatar on vastaanottanut mutta:

Varsin pimeille vesille mennään jos alkavat vääntää Halla-ahosta syyllistä johonkin.

Ei olisi uskonut. Suomessa tapahtuu ensimmäinen islamistien tekemä terroriteko ja mihin viranomaisten aikaa käytetään? Molemmin puolin tapahtuvan sometrollauksen selvittelyyn.

Minne se Turun islamistisaarnamies vai mikäs se oli niin katosi? Löytyikö??

En tykkää.

Jotenki outoa tämä infosota, jota maassamme käydään meitä itseämme vastaan. Jengiä jaetaan kahtia halkaisukirveellä takoen.

Huolestuttavan iso osa toimittajakunnasta tuntuu elävän jossain pilvessä juttuinensa, Halla-aho on anti-kristuksesta seuraava pahuuden ruumiillistuma ja syypää kaikkeen, poliisi esiintyy anarkistihenkisen lehden kansikuvapoikana varsin raflaavin kyltein... tolkun ihmiset yrittävät jotenkin argumentoida reilun pelin ja faktan hengessä, parjattu äärioikeisto on itse asiassa aivan hiljaa ja näkymättömissä. Vasemmisto pelaa sikaa minkä ehtii eikä kukaan sano mitään.

Sellainen gaslighting päällä, ettei paremmasta väliä ja hukuttaa alleen kaiken rationaalisen keskustelun.
 
Moro. Meiltä puuttuu se kaiken ahmatisoiva, vastaisen kritiikin alleenpaneva voima. Tulee vastaansanomattomasti mieleen Kekkonen. No, en halua, mutta jotain sen kaltaista tässä nyt tarvitaan. Mediamaailma on liian sirpaloitunut, kukaan ei oikein tunnu olevan liipasimella. Mediaihmiset ovat mielestäni vihollisiani. Kukaan ei oikein uskalla keskustella, viestiä "oikeista" ongelmista. Kaikki asiat piiloitetaan jonkinlaisen sumuverhon taakse. Mielestäni me ollaan jo hävitty tämä taistelu, toivottavasti ei sotaa sentään.
 
NETTI ON PILATTU, TUOKAA NIMIMERKIT TAKAISIN!

Netti on pilattu. Sosiaalisessa mediassa vaanivat moraalisoturit saavat nautintonsa väärämielisten mestaamisesta, eikä kukaan uskalla sanoa mitään.

Ajatuspoliisien ajasta kertoo esimerkiksi julkkismiesten Sisäpiiri 2.0 -verkostosta tehty lehtijuttu Seiskaan ja sitä seuranneet tuhannet kiukkuiset somejaot. Eturivin artistien yksityisessä Facebook-ryhmässä oltiin puhuttu seksistisiä juttuja, heitetty rasistisia vitsejä ja höpisty panemisesta. Mikä on väärin. Koska seksistiset ajatukset pitää haudata syvälle sisäänsä ja hävetä, ja rasismista saa puhua vain vakavasti.

Miksi muka Cheek, Elastinen, Arman Alizad ja muut herrakerholaiset eivät saisi höpistä tyhmiä keskenään? Mitä se meille kuuluu?

Vielä vakavampi esimerkki on Yhdysvalloissa noussut moraaliraivo tutkijoita ja tieteentekijöitä kohtaan. Varsinkin konservatiiviset puhujat ovat viime aikoina joutuneet raivon kohteeksi mielipiteidensä takia. Monia on leimattu fasisteiksi. Akateeminen vapaus on vaarassa.

Totuussoturit toimivat mielestään oikealla asialla, mutta homma on lähtenyt lapasesta. Mistä ilmiö johtuu?

Väärämielisten lynkkaamista helpottaa, että ihmiset ovat alkaneet esiintyä internetissä oikeilla nimillään. Kun raivon kohde on oikea ihminen, hyökkäyksistä tulee tehokkaita ja pahimmillaan tuhoisia.

Omalla nimellä esiintyminen tekee meidät pelokkaiksi. On luonnollista väistää vaaraa. Ei kukaan halua menettää mainettaan tai tuhota työuraansa nettivihan vuoksi.

Eikö internetin pitänyt lisätä sananvapautta? 90-luvun netti oli vielä raikkaan anarkistinen ja sarkastinen. Ihmiset tykittelivät hulluja läppiä IRC-kanaville, chattihuoneisiin ja keskustelupalstoille. Jos trollaaminen lähti lapasesta, pystyi vaihtamaan nickiään ja aloittamaan alusta uudella identiteetillä jotain oleellista oppineena.

Totisena someaikana vanha underground-verkko vaikuttaa paratiisilta. Kaipaan vapauden huumaa ja asennetta, jossa moraalin vartijoita pidettiin juntteina. Ikävöin seikkailuja, joilla ei koskaan tiennyt, mitä hullua tulee vastaan. Kaipaan jopa goatsea, tubgirliä ja muita shokkisivuja.

Ajatuksen vapaus on vaarassa, sillä kukaan ei ole pahempi moraalipoliisi kuin eri mieltä oleva ihminen. Mitä jos emme olleetkaan valmiita sosiaalisen median aikakauteen? Jos olimme liian tyhmiä ja sivistymättömiä?

Mitä tehdä? Voimme joko jatkaa hyperaktiivisina feikkeinä somessa ja keskittyä samanmielisten paijaamiseen tai palauttaa verkkoon vapauden. Nimimerkeillä.
https://www.mikrobitti.fi/2017/09/netti-on-pilattu-tuokaa-nimimerkit-takaisin/
 
Back
Top