Riitelyn sijaan isänmaan etu vaatii yhteistyötä
Toimitusjohtaja Juha Kärkkäinen korostaa, että J. Kärkkäinen Oy on ennen kaikkea tavarataloyhtiö, joka puolustaa hanakasti sidosryhmiensä etuja aina työntekijöistä tavarantoimittajiin.
Helsingin Sanomat käynnisti kaksinaamaisen kampanjan J. Kärkkäinen Oy:tä vastaan
Helsingin Sanomat julkaisi 22.10.2017 sunnuntailiitteessä viisisivuisen artikkelin tavarataloketju J. Kärkkäinen Oy:stä ja yrityksen toimitusjohtajasta Juha Kärkkäisestä otsikolla Aatekauppias. Artikkelissa vihjailtiin Juha Kärkkäisellä olevan yhteyksiä uusnatseihin. Artikkelin ilmiselvä tarkoitus oli vahingoittaa lähes 600 suomalaista työllistävää yritystä.
Teksti: KauppaSuomi/toimitus
Lokakuun jälkipuoliskolla valtamedia antoi Helsingin Sanomien (HS) johdolla jälleen tekohengitystä vanhoille J. Kärkkäinen -yhtiöön liitetyille ”kohuille”. Edellisen kerran Kärkkäinen oli lehdistön kohteena tasan puoli vuotta sitten. Kummallista tuoreimmassa ”kohussa” on se, ettei medialla ollut mitään uutta kerrottavaa; lehdistö yritti vahingoittaa yhtiötä nostamalla esiin menneisyyden otsikoita.
J. Kärkkäinen Oy kustansi takavuosina Magneettimedia-nimistä mainoslehteä. Julkaisu oli siitä erityinen, että se otti kantaa myös yhteiskunnallisiin ja terveydellisiin kysymyksiin. Mikä tärkeintä, lehti haastoi valtavirtaisen median ja poliittisten vallanpitäjien kanonisoimat ”totuudet”. Magneettimedia oli suomalaisten toisinajattelijoiden ääni jo aikana, jolloin kukaan ei puhunut vaihtoehtomedioista.
Koska Magneettimediassa kynttilää ei pidetty vakan alla, julkaisu keräsi kiihkeitä kannattajia siinä missä kiihkeitä kriitikoitakin. Erityisen paljon puhuttivat lääketeollisuutta, maahanmuuttoa ja maailmanpolitiikkaa käsittelevät artikkelit. Lopulta Magneettimedian ja vallanpitäjien välinen vastakkainasettelu johti käräjille 2013. Tuomio tuli, eikä korkein oikeus lopulta myöntänyt valituslupaa.
Monia tuomio jäi kuitenkin hiertämään, sillä oikeudessa syyttäjä ei onnistunut kumoamaan yhdenkään artikkelin sisältöä. Sen sijaan tuomiota perusteltiin sittemmin klassikoksi muodostuneella lauseella: ”Kirjoituksessa esitetyt lausumat ja mielipiteet ovat laatunsa, laajuutensa ja vakavuutensa puolesta sellaisia, ettei niiden todenperäisyyden arviointi ole tarkoituksenmukaista.”
Lehden kannattajat tulkitsivat käräjäoikeuden kommentin niin, että Suomessa jopa totuuden kertominen voi olla ”rikos”, mikäli totuus uhkaa liian ”vakavasti” ja ”laajasti” vallanpitäjien rakentamaa konsensusta.
Näin hämärä laintulkinta on omiaan nakertamaan suomalaista sananvapautta ennakkosensuurin kautta, sillä totuudenpuhujat joutuvat nyt pelkäämään, ovatko heidän kirjoituksensa niin ”laajoja” ja ”vakavia” teemoiltaan, että poliisi saattaa ilmestyä oven taakse.
Eräs kuohuttaneista artikkeleista, ”Suuri raiskaavien rabbien salailu” käsitteli esimerkiksi sitä, kuinka amerikkalainen valtamedia sensuroi juutalaisyhteisön sisällä tapahtuneet pedofiiliskandaalit samalla, kun kristittyjen ja katolilaisten vastaavista skandaaleista reviteltiin säälimättä otsikoita.
Kaksinaismoralismin paljastaminen oli eliitin mielestä väärin, minkä vuoksi valtakunnansyyttäjä usutettiin Magneettimedian kimppuun. Valtamedia ei kuitenkaan paljastanut kansalle sitä, ettei ”Suuri raiskaavien rabbien salailu” -artikkelista koskaan lopulta annettu tuomiota, vaikka sitä käytettiinkin käräjäoikeudessa ”todisteena” Magneettimediaa vastaan. Teksti on edelleen täysin laillinen, vaikka moni luuleekin toisin.
Magneettimedia todisti oikeudenkäyntien aikana, että jokainen artikkelissa käsitelty raiskaus oli aito tapaus, minkä vuoksi teksti ei länsimaisen oikeuskäsityksen mukaan voisi olla rikollinen. Tämä asetti ”oikeusjärjestelmän” noloon tilanteeseen, sillä tekstin väitettiin olevan kiihottamista kansanryhmää vastaan. Valtakunnansyyttäjä vaatikin kaikessa hiljaisuudessa käräjien jälkeen, että ”Suuri raiskaavien rabbien salailu” -artikkelin poliisitutkinta lopetettaisiin. Syyttäjä ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan tahtonut lakaista artikkelia maton alle siksi, että teksti oli alusta loppuun totta vaan siksi, että ”asia käsiteltiin jo käräjillä”.
Todellisuudessa käräjillä ei lainkaan arvioitu tekstin todenperäisyyttä tai edes sen ”rikollisuutta”. ”Suuri raiskaavien rabbien salailu” -artikkelin tapaus kuvastaa, kuinka vaarallisille ja sameille vesille suomalainen sananvapaus on kariutunut.
Kansalainen ei kykene enää etukäteen määrittelemään, onko jokin totuudenmukainen teksti rikollinen vai laillinen. Valtakunnansyyttäjä pahensi tilannetta torppaamalla ”Suuri raiskaavien rabbien salailu” -artikkelin poliisitutkinnan ja julkisen käsittelyn. Artikkelin kohtalosta ei koskaan annettu lopullista lausuntoa julkisuudessa. Epätietoisuutta ruokitaan tarkoituksenmukaisesti, sillä epätietoisuus johtaa itsesensuuriin eli toisinajattelun vähenemiseen.
J. Kärkkäinen Oy on ennen kaikkea tavarataloyhtiö, joka puolustaa hanakasti sidosryhmiensä etuja aina työntekijöistä tavarantoimittajiin. Valtamedia onnistui aggressiivisella ja valheellisella oikeudenkäyntiuutisoinnillaan, jossa ei tuotu esille sitä, ettei yhtään artikkeleiden argumenttia kumottu oikeudessa, säikäyttämään muun muassa joitain tavarantoimittajiamme niin perusteellisesti, että yhtiö päätti luopua Magneettimediasta.
Joulukuussa 2013 yhtiö luopui Magneettimedia-aputoiminimestä ja luovutti sen Pohjoinen Perinne ry:lle. Myös Magneettimedia-domainin käyttöoikeudet luovutettiin samalle yhdistykselle. Miksi Pohjoinen Perinne? Koska he olivat seuranneet oikeudenkäyntiä tiiviisti ja he olivat kiinnostuneita julkaisun teemoista. Mitään taloudellista hyötyä yhdistys ei Magneettimediasta saanut, sillä julkaisu ei omistanut eikä kerännyt varallisuutta missään muodossa.
Toisin sanoen Pohjoiselle Perinteelle aiheutui ainoastaan hieman lisäkuluja, joita verkkosivujen ylläpito aiheuttaa. Tätä on tärkeä painottaa, sillä valtamediassa on väitetty, että aputoiminimen luovuttaminen olisi merkinnyt Pohjoisen Perinteen taloudellista tukemista. Totuus oli kuitenkin päinvastainen.
J. Kärkkäinen Oy perusti syksyllä 2013 Magneettimedian tilalle KauppaSuomi-lehden. KauppaSuomi-lehdessä käsitellään muun muassa harrastuksiin, kotiin ja hyvinvointiin liittyviä asioita. KauppaSuomi-lehden välissä ilmestyy Kärkkäisen asiakaslehti, jossa on Kärkkäisen tavaratalojen ja verkkokaupan tarjousten ohella informaatiota Kärkkäisen valikoimien tuotteista ja tavarantoimittajista.
Joka toinen viikko ilmestyvä KauppaSuomi on Suomen suurilevikkisin jakelulehti, sen valtakunnallisten numeroiden painosmäärä on 1,6 miljoonaa. Lehti ilmestyy myös verkossa.
KauppaSuomi-lehdessä ilmestyi syksystä 2015 syksyyn 2017 Saa sanoa -mielipidepalsta. Palsta oli monen lukijan mielestä lehden paras palsta. Lukijat ovatkin olleet harmeissaan palstan lopettamisesta, jota käsitellään lisää myöhemmin tässä artikkelissa.
Magneettimedian ylläpitoa jatkanut Pohjoinen Perinne ry oli HS:n tuoreen loka-artikkelin keskiössä, sillä yhdistyksen jäsenet kutsuvat itseään kansallissosialisteiksi. HS ei tuonut esille kuitenkaan sitä, että sen jälkeen, kun Magneettimedia siirtyi uudelle omistajalle, ei julkaisun artikkeleista ole nostettu yhtään syytettä oikeudessa. Pohjoinen Perinne ei ole koskaan syyllistynyt Magneettimedian tai minkään muunkaan julkaisun kautta esimerkiksi kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, vaikka valtamedia kutsuu yhdistystä ”rasistiseksi”.
Sanalle ”rasisti” on tietysti lukemattomia eri määritelmiä. Pohjoinen Perinne ei kutsu itseään ”rasistiseksi”, sillä he vastustavat ajatusta ihmisryhmien luokittelusta ”arvokkaisiin” ja ”arvottomiin” rotuihin. Pohjoinen Perinne ei kannata rotusyrjintää tai muiden rotujen halveksintaa vaan ajatusta siitä, että jokaisella kansakunnalla on oikeus elää omalla alueellaan itsenäisesti ja ilman esimerkiksi ulkomaalaisten pankkien sekä sotilasliittojen kahleita.
Helsingin Sanomien toimitus ja muut ääriliberaalit määrittelevät sanan ”rasismi” kuitenkin toisin. Heille ”rasismia” on jo se, että suomalaiset eivät suostu elättämään satojatuhansia (usein laittomasti maahan saapuvia) siirtolaisia, joiden joukkoon on todistetusti soluttautunut ääri-islamistiterroristeja. Helsingin Sanomien toimituksellinen linja on aina ollut ”rajat auki tai olet rasisti”. Tämän määritelmän mukaan valtaosa suomalaisista on ”rasisteja”. J. Kärkkäinen Oy ei kannata kansojen luokittelemista ”arvojärjestykseen” – se olisi aitoa ääriajattelua. Sen sijaan Suomen kansallista etua palvelevan nykyistä tiukemman maahanmuuttopolitiikan kannattaminen ei ole ääriajattelua.
Maailmassa on paljon hätää ja kärsimystä, joiden ratkaiseminen hyödyttää kaikkia. Ratkaisu ei kuitenkaan ole Euroopan hukuttaminen laittomiin siirtolaisiin vaan esimerkiksi se, että auttaisimme Lähi-idän valtioita irtaantumaan monikansallisten finanssi- ja öljy-yhtiöiden otteesta, jolloin rahaa ja hyvinvointia riittäisi paikallisten oligarkkien ohella myös kansalle.
Näin alueen kuohunta laantuisi ja Eurooppaan kohdistuva siirtolaispainekin hellittäisi. Ikävä kyllä monikansallinen rahaeliitti häviäisi yhtälössä liikaa, minkä vuoksi kabineteissa jatketaan sotaa ja terrorismia ruokkivan politiikan lobbaamista.
Samoja teemoja käsiteltiin myös Juha Kärkkäisen 50-vuotishaastattelussa, joka julkaistiin KauppaSuomessa puoli vuotta sitten huhtikuussa. Tuolloin tavarataloyhtiön toimitusjohtaja kertoi paitsi elämästään ja perheestään myös maailmankatsomuksestaan. Haastattelussa maahanmuuttajia ei solvattu sanallakaan, mikä varmasti yllättää valtamedian valelööppien varassa elävät suomalaiset. Sen sijaan Kärkkäinen kertoi, kuinka esimerkiksi Muammar Gaddafin Libyassa tehtiin oikeudenmukaista talouspolitiikkaa, joka on myrkkyä Isisille, al-Qaidalle ja muille äärijärjestöille.
Koska haastattelussa hyökättiin nykyisen vallanpitäjien aseman kivijalkaa – eli yksityistä rahanluontijärjestelmää – vastaan, suututti teksti varmasti Helsingin Sanomien ja muiden eliittiviestimien päätoimittajat. Suomessa ei ole totuttu siihen, että menestyvät kansalaiset hylkäävät kulissit ja puhuvat suunsa puhtaaksi yhteiskunnallisista tabuista. Tämä on yksi syy sille, miksi HS on ylläpitänyt Kärkkäisen-vastaista kampanjaa.
Toinen syy HS:n vihamielisyydelle oli KauppaSuomen samassa numerossa julkaistu mielipidekirjoitus suomalaisten koulujen poliittisesta aivopesusta. Varhaiskasvatuksessa vallitsee sama ”yhden sallitun totuuden” periaate kuin valtamediassakin. Mielipidekirjoitus kuitenkin rohkeni kyseenalaistamaan konsensuksen, mikä raivostutti tiedotusvälineiden ääriliberaaleja päätoimittajia. Iltalehti yritti synnyttää mielipidekirjoituksesta keinotekoisen kohun, joka ei lopulta ottanut kuitenkaan tuulta siipiensä alle.
Silloisessa vastineessa KauppaSuomi muistutti, että lukemattomat vanhemmat eri puolilla Suomea ovat kyllästyneet siihen, että koulut ovat alkaneet pakkosyöttää nuorisolle poliittisia kantoja esimerkiksi maahanmuutto- ja perhekysymyksiin liittyen. Erityisen paljon hämmennystä on aiheuttanut ”sukupuolineutraaliuden” aatteen lobbaaminen.
Iltalehti levitti KauppaSuomessa julkaistusta mielipidekirjoituksesta valheellista tietoa antaen muun muassa ymmärtää, että artikkeli ei olisi sisältänyt tieteellisiä lähteitä ja että artikkeli olisi hyökännyt erilaisia kansanryhmiä vastaan. Näin Iltalehti pyrki lakaisemaan artikkelin todellisen sisällön – koulujärjestelmän vaivihkaisen politisoitumisen – maton alle. Valhe lähteiden puutteesta oli kummallinen. Mielipidekirjoitus alkoi Suomen opetushallituksen sitaateilla sekä viittauksella Helsingin yliopiston tutkimukseen "Monikulttuurisuuskasvatus päiväkodin monikulttuurisessa esiopetusryhmässä". Myöhemmin tekstissä lainataan esimerkiksi Der Spiegel -lehteä sekä "kriittisen pedagogiikan" eli kouluissa toteutettavan kulttuurimarxismin pääteoksia.
Tämä on tyypillistä valtamedian luomille ”kohuille”: Mediat eivät suostu keskustelemaan argumenteista ja lähteistä, koska silloin ne häviäisivät keskustelun, vaan vastapuoli pyritään mustamaalaamaan esimerkiksi valehtelemalla, ettei tämä ole edes käyttänyt lähteitä. Juuri valtamedian päätoimittajien epärehellisyyden vuoksi yhä useampi suomalainen menettää luottamuksensa lehdistöön.
Kevään kohun jälkeen alkoi rauhallisempi kausi. KauppaSuomi päätti lakkauttaa Saa sanoa -mielipidekirjoitusosionsa kädenojennuksena tavarantoimittajille ja muille sidosryhmille. Yhtiö työllistää satoja ihmisiä eri puolilla Suomea, joten kamppailussa sananvapauden puolesta raja tuli ikävä kyllä vastaan.
Syksyllä 2017 seuraavat asiat olivat siis riidattomia: Yhtiö oli luopunut Magneettimedia-aputoiminimesta vuosia sitten, KauppaSuomi oli lakkauttanut mielipidepalstansa eikä yhtiötä voitu enää edes lukijoiden laatimien mielipidekirjoitusten kautta liittää mihinkään poliittiseen toimintaan. J. Kärkkäinen Oy oli sovittanut aiemmat sananvapaustuomiot ja keskittyi nyt laajentamaan liiketoimintaansa sekä luomaan suomalaisille lisää töitä ja kilpailukykyistä tarjoomaa.
Helsingin Sanomissa ei kuitenkaan oltu tyytyväisiä. Juha Kärkkäinen ei ollut syönyt sanojaan eikä irtisanoutunut 50-vuotishaastattelustaan. HS alkoi kaikessa hiljaisuudessa rakentaa uutta keinotekoista ”kohua”. Tällä kertaa ”kohua” varten ei ollut tarjolla lainkaan tuoreita uutisia, joten paras tehokeino eli ajankohtaisuus puuttui. HS:n artikkeli antoikin vain tekohengitystä vanhoille syytöksille. Koska lähtökohdat mustamaalauskampanjalle olivat onnettomat, päätettiin tehokeinona käyttää mahdollisimman suurta näkyvyyttä ja räikeää tyyliä.
22.10. HS:n sunnuntailiitteen kannessa lukijaa tuijotti vihaisen näköinen mies, jonka purppuralla, sinisellä ja punaisella värjätyt kasvot olivat kuin kauhukirjasta karanneella vampyyrillä. Naama täytti lehden koko kannen. Vain otsikosta selvisi, että Helsingin Sanomien köykäisen kuvamanipulaation kohteena oli Juha Kärkkäinen.
Kalmainen ja luonnoton värimaailma kertoivat omaa selkokieltään siitä, mitä mieltä HS oli Kärkkäisen mielipiteistä. Šokkivaikutuksen terästämiseksi kansikuvaan oli liitetty tunnettuja suomalaisia brändejä. HS:n viesti tavarantoimittajille oli selvä: ”Mikäli toimitat tavaroita vihaamallemme yritykselle, voi sinullekin käydä kalpaten.”
Kuten todettua, artikkeli yritti herättää vain vanhat negatiiviset otsikot henkiin. Toimittaja Tommi Nieminen oli yrittänyt kaivaa lokaa lukemattomista osoitteista, mutta kukaan Kärkkäisen tuntenut ei halunnut osallistua mustamaalauskampanjaan. Lopulta ”tutkivasta journalismista” aiemmin palkittu Nieminen joutui tukeutumaan tekstissään oululaiseen Vihreiden (!) rivijäseneen, joka ei ole edes koskaan tavannut Kärkkäistä. Laadukasta ”tutkivaa journalismia” kerrakseen.
HS:n sunnuntailiitteen artikkeli oli jatkoa ääriliberaalin Long Playn 2013 julkaisemalle ”Totuuksien tavaratalo” -propagandatekstille, joka pystytti raamit nykyiselle lokakampanjalle. Sekä Long Play että HS esimerkiksi väittivät, että Kärkkäinen olisi ”muuttunut persoonana” Yhdysvaltojen-matkallaan kymmenisen vuotta sitten.
Oudolla muodonmuutostarinalla kohteesta yritettiin maalata epäinhimillistä kiihkoilijamielikuvaa ja samalla lukijoille yritettiin uskotella, että ”eihän nyt kukaan normaali ihminen ole enää 2000-luvulla kansallismielinen”. Kärkkäisen tuntevat sen sijaan tietävät, että puhe muutoksesta on palturia; yhteiskunnalliset asiat alkavat kiinnostaa ihmisiä tietyssä vaiheessa elämää, mutta tämä ei merkitse persoonan muutosta vaan luonnollista henkistä kasvua. Yhteiskuntakriittisyys ei ole synkkä tai häpeällinen asia.
HS:n sunnuntailiitteen julkaisemisen jälkeen alkoi järjestelmällinen hyökkäys yhtiötä vastaan. Lehdistö tietysti väitti, ettei kyse ollut ajojahdista vaan täysin neutraalista ”kansalaiskeskustelun raportoinnista”. Media ei suostu koskaan myöntämään, että sillä on valtaa manipuloida julkisuudessa kuultavia ääniä. Heti maanantaina HS alkoi soitella läpi tunnetuimpia Kärkkäisen kanssa yhteistyötä tekeviä suomalaisia yhtiöitä. Pelin henki oli kaikille selvä: ”Jos ette lopeta yhteistyötä, joudutte itsekin likaämpärijournalismin uhriksi!”
Päätoimittajien politikoinnin pelinappuloiksi kaapatut suomalaisyhtiöt joutuivat vaikeaan tilanteeseen, mikä heijastui niiden antamiin vaikeaselkoisiin lausuntoihin. Samana maanantaina HS uutisoi voitonriemuisena, että ”usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa”, vaikka yksikään yrityksistä ei edes vielä todellisuudessa tiennyt, kuinka suhtautua tapaukseen.
HS listasi hiillostamiaan brändejä: Nokia, Fiskars, Muumi, Tammi ja niin edelleen. Lehti halusi tietää, mitä pahaa sanottavaa näillä olisi Kärkkäiseen liittyen. ”Neutraalia kansalaiskeskustelun raportointia”, mukamas.
Pian myös muut suomalaismediat alkoivat seurata johtajaa ja kierrättää HS:n fraaseja. Yhä uudelleen toimittajat soittelivat tunnetuille suomalaisyhtiöille ja vaativat näiltä tuomitsevia lausuntoja Kärkkäisestä. Toiminta oli täysin kaavamaista ja tavoitteellista: yhtiötä tahdottiin vahingoittaa tuntuvasti.
Etelä-Suomen Sanomat lähetti toimittajansa Teemu Leppäsen jopa ahdistelemaan Kärkkäisen Lahden tavaratalon asiakkaita parkkipaikalle. Asiakkaista otettiin valokuvia ja näiden poliittisia kantoja tivattiin. Varsinaiseen lehtijuttuun (25.10.) suodatettiin vain negatiivisimmat kommentit.
Kauppalehden toimittaja Emil Elo puolestaan vihjaili samana päivänä jopa tavarataloyhtiön kaatamisesta ja antoi ymmärtää, ettei itse olisi huolissaan edes menetetyistä työpaikoista, koska kysehän on ”markkinataloudesta”. Kysyä kuitenkin sopii, mitä tekemistä ”vapailla markkinoilla” on sen kanssa, että mediakartelli liittoutuu järjestelmällisesti kansallismielisiä arvoja kannattavia yrittäjiä vastaan ja tarjoaa loputtomasti tukea ääriliberaaleille yrittäjille.
Viikon katkeamatta kestänyt ahdistelumaraton huipentui tragikoomisesti Helsingin Sanomien paperilehden perjantaipainoksen Lasten uutiset -osioon, jossa seikkailevat yleensä poptähti Robinin kaltaiset hahmot. Tällä kertaa pikkupilttien kannalta ”viikon tärkein uutinen” oli kuitenkin Juha Kärkkäinen, joka ”on monen vuoden ajan tehnyt yhteistyötä rasistisen eli syrjivän uusnatsijärjestön kanssa”. Tämäkään ei toki ole lokajournalismia, päätoimittajat vakuuttelevat. Hesarihan vain raportoi neutraalisti, mistä pääkaupunkiseudun lapset ovat viikon ajan keskustelleet!
Uutisoinnin sävy oli kuitenkin niin iljettävää, että se kääntyi lopulta itseään vastaan. Esimerkiksi Helsingin Sanomien Facebook-sivu täyttyi hölmistyneiden lukijoiden kritiikistä:
”Kiitos muistutuksesta. Oli tarkoitus käydä Säästökuopassa, mutta lähdenkin sunnuntain ratoksi Iin Kärkkäiselle, joka näkyy olevan auki kuuteen asti tänään. Sinne tulee toki kannettua muutenkin muutama tonni vuodessa.”
”Oien Kärkkäisen vakioasiakas ja tulen olemaan jatkossakin.”
”Miksi sitä kauppaa pitäisi edes boikotoida. Muutama iso liike, työllistää satoja ihmisiä maksaa verot ym maksut suomeen. Laittakaa ennenmin nää veronkiertoyritykset boikottiin.”
”Rovaniemellekkin tulee Kärkkäisen liike, se on hyvä homma sieltä kaikki tavarat.”
”100% tukeni Kärkkäiselle ja ostoksille tulen ohi ajaessa.”
”Mites muiden isojen firmojen omistajien arvopohjat? kestääkö esim mainitsemiesi yritysten omistajien arvot lähempää.”
Harva uskoi mediakartellin väitteisiin siitä, että julkinen keskustelu boikottikampanjasta olisi syntynyt ”luonnollisesti”. Jos yritysten eettisyys aidosti kiinnostaisi toimittajia, olisi maassamme paljon mehevämpiäkin kohteita, joista saisi kyhättyä esimerkiksi kirkuvia lapsityövoima- ja veroparatiisiotsikoita. Jostain syystä nämä eivät koskaan kuitenkaan saa yhtä rajua kohtelua kuin ”väärinajatteluun syyllistynyt” Kärkkäinen.
Kohussa kyse ei siis ole etiikasta vaan siitä, että Helsingin Sanomat ei voi sietää muita maailmankatsomuksia kuin monikulttuurisen ääriliberalismin.
Kaksinaismoralismi saa yllättäviäkin muotoja. Kuten todettua, lokakampanjan sylttytehdas oli alkujaan Long Play -julkaisu. Eräs lehden toimittajista on Yleisradiostakin tuttu monikulttuurisuuden raivokas puolestapuhuja sekä ”Afrikka-asiantuntija" Ari Lahdenmäki. Lahdenmäki edustaa kaikkia Helsingin Sanomien ”hyvänä” pitämiä arvoja ja viime kesään asti hän kuului Suomen liberaaliin media-eliittiin.
Kesäkuussa tapahtui kuitenkin jotain erikoista: Long Playn toimittaja tuomittiin yllättäen raiskauksesta. Vaikka kyse oli erittäin tunnetusta ja vaikutusvaltaisesta julkisuuden henkilöstä, ei oikeudenkäyntiä edeltänyt Kärkkäisen käräjien kaltainen mediarummutus. Sen sijaan hiljaisuus oli korviahuumaavaa. Tuomiolla oli nimittäin avoimia rajoja kannattava kosmopoliitti eli ”hyvis”.
Tuomion jälkeenkään Lahdenmäen nimeä ei julkaistu missään valtavirtaisessa viestimessä, vaikka raiskaus oli ollut poikkeuksellisen suunnitelmallinen ja kylmäverinen. Lopulta vaihtoehtomediat joutuivat kaivamaan tuomitun henkilöllisyyden esille, sillä valtamedia oli päättänyt suojella omaansa viimeiseen asti. Lahdenmäen työnantajilta ei tietenkään vaadittu irtisanoutumista raiskaajasta. Toimittajan aiempia saavutuksia ei myöskään asetettu rikoksen vuoksi kyseenalaiseen valoon.
Tapaus osoitti selkeästi valtamedian puolueellisuuden: toisinajatteluun ”syyllistyneet” kansallismieliset kiinnitetään virtuaaliseen häpeä- ja boikottipaaluun, kun taas raiskaukseen syyllistyneet ”suvaitsevaiset” saavat nauttia tehostetusta yksityisyydensuojasta tuomion jälkeenkin. Tässä tiivistyy Helsingin Sanomien, Long Playn ja koko suomalaisen mediakartellin läpimätä arvopohja.
Suomalainen valtamedia ei peilaa puolueettomasti kansalaiskeskustelua, vaan yrittää itse painostamalla manipuloida kansalaisten sekä yritysten toimintaa. ”Väärinajattelijoita” vastaan nostetaan keinotekoisia ”kohuja”, vaikka mitään tuoretta uutisoitavaa ei olisi. ”Oikeinajattelijat” sen sijaan saavat vaikka raiskata vailla pelkoa siitä, että heidän kasvonsa päätyisivät Helsingin Sanomien kanteen.
Suomen valtamedia ei ole vuosiin julkaissut Juha Kärkkäisen sensuroimattomia vastineita loka-artikkeleihinsa. Median mukaan maahan mahtuu vain yksi ”totuus”, eikä kyseenalaistajilla ole oikeutta saada ääntään kuuluviin edes vastinepalstalla.
J. Kärkkäinen Oy on toistuvasti kuluneiden vuosien aikana muistuttanut siitä, että yhtiö ei valikoi kauppakumppaneita etnisin perustein. Kuluneiden kuukausien aikana kauppa niin kiinalais-, intialais- kuin vaikkapa juutalaistaustaistenkin yritysten kanssa on vain kiihtynyt. Suomalaismedian luoma kupla ”rasismi- ja boikottikohuista” ei kuvaa siis lainkaan yhtiön todellista toimintaa eikä kasvua. Kehityksemme on nousujohteista toki myös suomalaisella rintamalla.
Olisi surkuhupaisaa, jos isänmaallisuuden nimiin vannova yritys joutuisi Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi käyttämään ulkomaalaisia tukkureita ja tuotteita suomalaisten sijaan. Valtamedian harjoittama valheellinen ja rikollinen painostus nimittäin vahingoittaisi koko suomalaista tukkukauppaa.
J. Kärkkäinen Oy uskoo vahvasti, että olisi jokaisen suomalaisen etu, jos suomalaiset yritykset kykenisivät sulavaan yhteistyöhön, sillä tuolloin mahdollisimman moni euro jäisi isänmaan rajojen sisälle luomaan uutta hyvinvointia ja kasvua. Valtamedia yrittää usuttaa tällä hetkellä suomalaiset yrittäjät toistensa kimppuun, mistä hyötyvät vain ulkomaalaiset monopolit. Riitelyn sijaan isänmaan etu vaatii yhteistyötä.
