#vihapuhe

Passi

Kenraali
Analyysi: Väestönvaihto on salaliittoteoria, mutta se ei estä perussuomalaisten johtoa käyttämästä sanaa
Väestönvaihto-salaliittoteorian popularisointi alkoi Ranskasta 2010-luvun alussa.
Pekka Torvinen HS
Julkaistu: 5.7. 9:07

Perussuomalaisten puoluesihteeriksi valittiin kesäkuun lopussa Simo Grönroos.

Hän puhuu avoimesti väestönvaihdoksesta niin verkkosivuillaan kuin Espoon kaupunginvaltuustossa.

Perussuomalaisten ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin kesäkuun lopussa Riikka Purra.

Hän on puhunut viime aikoina väestönmuutoksesta. Kuulemma myös väestönvaihto käy, sillä käsitteet ovat selviä:
”Väestönmuutos = väestö muuttuu. Kun väestö muuttuu tarpeeksi = väestö vaihtuu.”

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahoon myös puhunut väestönvaihdosta.

Hän kirjoitti esimerkiksi julkisessa Facebook-päivityksessä keväällä 2018, että usein väestönvaihdoksesta puhumista pidetään foliohattuiluna tai liioitteluna, mutta Länsi-Euroopan osalta ”on kuitenkin epärehellistä sanoa, että se ei olisi käynnissä, että se ei olisi nopeaa, ja että se ei jatkuisi juuri niin kauan kuin sen annetaan jatkua”.

Halla-aho lisäsi, että Suomessa ”tullaan hiukan jälkijunassa, mutta vauhti on melkoinen”.

Niin, jos väestönvaihto todella tarkottaisi vain sitä, että kun väestö muuttuu tarpeeksi, se vaihtuu, siinä ei olisi mitään dramaattista.

Siinä ei olisi mitään dramaattista silloinkaan, jos se tarkoittaisi vain sitä tilastollista faktaa, että etnisesti ranskalaisten tai etnisesti suomalaisten suhteellinen osuus Ranskan ja Suomen väestöstä on pienentynyt ja pienenee todennäköisesti myös tulevaisuudessa (jota ei tosin voida tietää).

Samalla tavalla sanaparissa lopullinen ratkaisu ei olisi mitään dramaattista, jos se tarkoittaisi vain ratkaisua, joka on viimeinen.

Mutta me tiedämme, että lopullinen ratkaisu tarkoittaa myös paljon muuta.

Niin tarkoittaa myös väestönvaihto. Se on rasistinen ja misogynistinen salaliittoteoria, jonka mukaan valkoihoiset ihmiset ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon, koska länsimaihin muuttaa ihmisiä Lähi-idästä ja Afrikasta (ja Yhdysvaltoihin ihmisiä erityisesti Latinalaisesta Amerikasta), ja koska valkoihoiset eivät lisäänny tarpeeksi.

Väestönvaihtoa toteuttavat salaliittoteorian mukaan eliitti eli globalistit, jotka edistävät maahanmuuttoa, feminismiä ja ilmastohysteriaa. Valtamedia kuuluu salaliittoon, ja aivan äärimmäisen laidan mukaan globalistit ovat tietysti juutalaisia.

Tätä kautta esimerkiksi Yhdysvaltojen Charlottesvillestä maailmalle kesäkuussa 2017 levinneet uusnatsien ”Jews will not replace us” -huudot muuttuvat ymmärrettäviksi. Juutalaiset eivät siis ole itse tulossa korvaamaan valkoihoisia, vaan juutalaisglobalistieliitti korvaa valkoihoiset vääränvärisillä ja islaminuskoisilla maahanmuuttajilla.

Näin siis salaliittoteorian mukaan, joka on yksinkertaisen sekopäinen mutta varmaankin juuri siksi niin toimiva.

Vierailu internetin kaatopaikoilla eli esimerkiksi osassa Youtubea, Twitteriä, Homma-forumia ja Ylilautaa osoittaa, että salaliittoteoria elää ja voi hyvin.

Eikä ihme, väestönvaihto on rimmaava sana.

Sillä on suurempi markkinointipotentiaali kuin esimerkiksi valkoisten kansanmurhalla (englanniksi white genocide), jota käytettiin aiemmin ja käytetään toisinaan edelleen. Kansanmurha kuulostaa jo liian älyvapaalta. Sen verran yhteisessä maailmassa yhä elämme.

Väestönvaihto-sanalla on intellektuaalista painoa. Englanniksi käsite on great replacement, ja se tulee ranskalaiselta kirjailijalta, kriitikolta ja esseistiltä Renaud Camus’lta. Alun perin hän esitti le grand remplacement -väitteensä vuonna 2010 ja julkaisi seuraavana vuonna samannimisen kirjan, joka kääntyy ”Suureksi vaihdoksi”.

Camus’n väitteen mukaan natiivit valkoihoiset eurooppalaiset ovat jäämässä mustien ja ruskeiden maahanmuuttajien aallon alle niin, että koko prosessia voisi kutsua käänteiseksi siirtomaavalloitukseksi.

Koko asia on hyvin yksinkertainen, Camus on sanonut. Ensin on yksi kansa, ja yhden tai kahden sukupolven kuluttua on toinen kansa.

Renaud Camus on läntisen Euroopan etnisestä puhtaudesta huolestunut ja erittäin maahanmuuttovastainen hahmo, joka kannattaa oikeistopopulistista Marine Le Peniä, mutta joka itse kieltää olevansa äärioikeistolainen.

Camus oli ehdolla kevään europarlamenttivaaleissa ”La Ligne claire” (Selvä/Puhdas linja) -listalta, mutta irtisanoutui, kun julkisuuteen tuli kuva, jossa yksi listan ehdokkaista oli pari vuotta aiemmin rukoillut hiekkaan piirretyn hakaristin edessä.

Hän ihmetteli, milloin ”oman maan puolustaminen valloitukselta” tai ”sivilisaation [puolustaminen] tuholta” on muuttunut äärioikeistolaiseksi.

Camus’n mukaan väestönvaihto ”ei tarvitse määritelmää, se ei ole käsite, se on ilmiö, yhtä ilmiselvä kuin nenä kasvojen keskellä”.

Vaikka näin Camus’n mielestä on, silti hän kirjoitti kokonaisen kirjan, jossa puolustaa käsitettä.

”Yksilöt voivat liittyä kansaan, sopeutua siihen, assimiloitua siihen”, Camus kirjoittaa kirjassaan. Mutta kansat, sivilisaatiot, uskonnot – ja erityisesti kun nämä uskonnot ovat itsessään sivilisaatioita, yhteiskuntalajeja, melkein valtioita – eivät voi eivätkä edes halua sekoittua toisiin kansoihin, toisiin sivilisaatioihin, Camus kirjoittaa.

Aivan kuin kansalla olisi tahto, tai koko muslimimaailmalla. Tai aivan kuin ”valkoisella” Euroopalla olisi tahto.

Suuri väestönvaihto Camus’lla koskee nimenomaan valkoihoisten ”vaihtamista” muun värisiin. Onko ilmiö tosi, onko Ranska todella käänteisen siirtomaavalloituksen kourissa?

Ranskan tilastokeskuksen raportti vuodelta 2017 ei tue väitettä valloituksesta. Sen tuoreimmat tiedot ovat vuodelta 2014:

Ranskassa oli kuusi miljoonaa maahanmuuttajaa, mikä vastaa noin yhdeksää prosenttia väestöstä. Maahanmuuttajien jälkeläisiä oli seitsemän miljoonaa, mikä vastaa 11 prosenttia väestöstä.

Puolella näistä ”toisen polven maahanmuuttajista” oli kumpanakin vanhempana maahanmuuttaja, ja 54 prosenttia näistä maahanmuuttajien jälkeläisistä oli alle 30-vuotiaita.

20 prosenttia Ranskan väestöstä on siis maahanmuuttajia tai maahanmuuttajien jälkeläisiä. Lukua voi pitää joko suurena tai pienenä, näkökannasta riippuen.

Kuitenkin väestönvaihdossa on Camus’lle ja internetin kaatopaikoille kyse nimenomaan ei-eurooppalaisista maahanmuuttajista.

Vuonna 2014 Ranskan maahanmuuttajista 64 prosenttia oli muita kuin eurooppalaisia. Maahanmuuttajien jälkeläisistä ei-eurooppalaisia oli 53 prosenttia.

Yhteensä siis noin 7,5 miljoonaa maahanmuuttajaa tai maahanmuuttajien jälkeläistä Ranskassa on ei-eurooppalaista alkuperää. Se vastaa noin 12 prosenttia koko Ranskan väestöstä.

Jälleen, onko tämä liikaa, sopivasti vai liian vähän, tai onko tällä yhtään mitään väliä, on kysymys, josta voi perustellusti olla useaa eri mieltä. Aivan rauhassa voi myös kyseenalaistaa, onko Pariisi hoitanut maahanmuuttoa ja maahanmuuttajien sopeutumista kunnolla.

Mutta väestönvaihto tällainen lukema ei ole. Ranskan kansa ei ole muuttumassa toiseksi kansaksi sukupolvessa tai kahdessa.

Entä sitten Suomi?

On ennustettu, että ”vieraskielisen väestön” määrä kasvaa Helsingin seudulla niin, että vuonna 2035 joka neljäs pääkaupunkiseudulla asuva on vieraskielinen.

”Vieraskielisyys” ei tarkoita, etteikö puhuja osaisi suomea tai ruotsia. Se tarkoittaa vain väestörekisteriin merkittyä äidinkieltä, eikä huomioi esimerkiksi kaksikielisyyttä.

Ja jälleen, väestönvaihtosalaliittoteoreetikoiden mukaan ongelma on nimenomaan ei-eurooppalainen väestö. Kyllä, ei-eurooppalaisia kieliä puhuvien määrä kasvaa ennusteiden mukaan vuoteen 2035 mennessä, mutta samalla kasvaa länsieurooppalaisia kieliä ja venäjää puhuvien määrä, ei tosin aivan yhtä nopeasti.

Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien ennusteen mukaan ei-eurooppalaisia kieliä puhuu äidinkielenään vuonna 2035 Helsingin seudulla 8,5 prosenttia väestöstä.

Tällainen ennuste ei ole väestönvaihtoa nähnytkään, ei salonkikelpoista eikä salaliittoteoriamaista.

Lisäksi se on ennuste. Edellinen, vuonna 2015 tehty ennuste meni jo kolmen vuoden aikana hieman yläkanttiin.

Entäpä jos joskus hamassa tulevaisuudessa kävisi niin, että etniset suomalaiset vastaisivat alle puolta Suomessa asuvista ihmisistä? (HUOMIO! Näin ei välttämättä koskaan käy, tulevaisuus on tuntematon ja maahanmuuttopykäliä kiristettiin jo viime hallituksen aikana tuntuvasti.)

Olisivatko etniset suomalaiset tuolloin vähemmistö omassa maassaan?

Eivät olisi, he (käytän sanaa he, koska minä tuskin olen tällöin enää hengissä) eivät vain olisi absoluuttinen enemmistö. He olisivat edelleen selvästi suurin yksittäinen etninen ryhmä, ja mitä todennäköisimmin myös poliittisesti ja kulttuurisesti ylivoimaisesti vahvin. Suomalaisten kulttuuri, mitä se sitten ikinä tarkoittakaan, eläisi edelleen valtiossa nimeltä Suomi.

Niin, mitä kulttuuri tarkoittaa? Väestönvaihdosta puhuvat näyttävät keskittyvän jatkuvasti etnisyyteen, mutta onko etnisillä suomalaisilla jotain yhtä kulttuuria, jonka he jakavat?

Tämä on muuten aihe, josta ranskalaisilla oikeistoajattelijoilla on muutakin sanottavaa kuin väestönvaihtohuutelua.

Yksi kuuluisimmista Ranskan 1970-luvulla syntyneen ”uuden oikeiston” ajattelijoista on Alain de Benoist. Hän on muun muassa kehoittanut oikeistoa ottamaan oppia Antonio Gramscista, italialaisesta marxistifilosofista.

Benoist’n mukaan oikeistolainen gramscismi on Hollywoodin kulttuuriteollisuuden ja kansainvälisten suuryhtiöiden vastustamista. Ranskalaisten olisi pidettävä kiinni ainutlaatuisista perinteistään eikä vaihdettava hampurilaisiin ja Coca-Colaan.

Benoist’lle maahanmuutto on ongelma, mutta hänen vihollisiaan eivät ole maahanmuuttajat, vaan ihmisten ainutlaatuisten identiteettien tuhoajat, modernismi ja nykyinen globaali kapitalistinen järjestelmä. Se tuhoaa kaikki erot ja sekoittaa kansat.

”Tämä järjestelmä on vihollinen, ei Toinen”, Benoist sanoi vuonna 2013 amerikkalaiselle valkoista ylivaltaa kannattavalle American Renaissance -lehdelle.

Suomen ainutlaatuisen kulttuurin osalta saattaa olla jo myöhäistä, kun kansallisruoka oli ensin pizza ja nykyisin se on kebab.

Väestönvaihto sen sijaan on valhetta. Suomi on muuttunut ja muuttumassa etnisesti moninaisemmaksi, mutta etniset suomalaiset eivät ole katoamassa mihinkään.

"On ennustettu, että ”vieraskielisen väestön” määrä kasvaa Helsingin seudulla niin, että vuonna 2035 joka neljäs pääkaupunkiseudulla asuva on vieraskielinen.

”Vieraskielisyys” ei tarkoita, etteikö puhuja osaisi suomea tai ruotsia. Se tarkoittaa vain väestörekisteriin merkittyä äidinkieltä, eikä huomioi esimerkiksi kaksikielisyyttä.

Ja jälleen, väestönvaihtosalaliittoteoreetikoiden mukaan ongelma on nimenomaan ei-eurooppalainen väestö. Kyllä, ei-eurooppalaisia kieliä puhuvien määrä kasvaa ennusteiden mukaan vuoteen 2035 mennessä, mutta samalla kasvaa länsieurooppalaisia kieliä ja venäjää puhuvien määrä, ei tosin aivan yhtä nopeasti.

Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien ennusteen mukaan ei-eurooppalaisia kieliä puhuu äidinkielenään vuonna 2035 Helsingin seudulla 8,5 prosenttia väestöstä.

Tällainen ennuste ei ole väestönvaihtoa nähnytkään, ei salonkikelpoista eikä salaliittoteoriamaista."








Voisin tehdä olettamuksen, että väestön vaihdosta puhuvat ei tarkoita pelkästään vieraskielisiä.

Ihan vain kärjistettynä esimerkkinä. Jos helsingissä olisi 100% afrikkalais/lähi-itä taustaisia islaminuskoisia vuonna 2050, niin joidenkin mielestä se olisi väestönvaihtoa puhutusta kielestä riippumatta. (Eli vaikka kaikki näistä puhuisi äidinkielenä suomea).
 

inscout

Kenraali
Maalittaminen senkun yltyy.... hörhöt vauhdissa. Voi kuvitella mitä se on ollut #Metoo ja natseja vastaan.
Sinä olet selvästikin tiedostamaton ihminen! Eikö nyt mene jakeluun, että maalittamista voi tapahtua vain sellaisia ihmisiä kohti jotka ovat "hyvyyden" soihdunkantajia??

No. Vitsi vitsinä. Mutta me olemme oikeasti menossa kohti huonoja aikoja.

Tämä palsta on ainoa paikka, missä julkisesti kirjoitan. Ja aina silloin tällöin tulee runtua. Kuten jokaiselle joka mielipiteensä pistää esille isommalle porukalle. Se kuuluu asiaan mielestäni. Totta kai kritiikki harmittaa kun omasta mielestään on oikeassa mutta miten hitossa mitään kehitystä voi tapahtua jos kaikki vain nyökkäilisivät hiljaa?

Totta kai on väärin jos postataan jonkun kotiosoitteita mutta se ei ole peruste alkaa tappamaan keskustelua. Siihen on jo lait olemassa.

Nämä "maalitusitkijät" ovat mielestäni monesti niitä, joilla ei ole omille näkemyksilleen muita perusteluja kuin oma ideologiansa.
 

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Melkoista vallankäyttöä ja -näyttöä-. Ja onhan helvetti joutavaa kotkotusta. No, oppiipahan jokainen olemaan kommentoimatta mitään kaikista niistä 43sta eri sukupuolesta, joita on syntynyt tähänkin maahan. Ysärillä purettu mt-hoitoko alkaa nyt näyttää oikein kunnolla tuloksiaan?
 

hansai

Ylipäällikkö
Sanna Ukkola: Mitään ei saa enää sanoa -hokema ärsyttää monia, mutta siinä piilee myös totuuden siemen
Häpeärangaistus on äärimmäisen voimakas ase, kirjoittaa Sanna Ukkola blogissaan.
Julkinen keskustelu
5.7.2019 klo 06.45
Sanna Ukkola

Sanna Ukkola

Blogi

“Jos oma mielipide poikkeaa yleisesti hyväksytystä tai vallallaolevasta, kannattaa pitää suunsa kiinni”, toteaa(siirryt toiseen palveluun) Eppu Normaalin kitaristi Mikko “Pantse” Syrjä.

“Mies ei saa oikein sanoa enää mitään mielipidettä”, sanoo(siirryt toiseen palveluun)muusikko Kauko Röyhkä.

Kirjailija Leena Krohnin mukaansananvapautta rajoitetaan myös liberaaliuden nimissä: tilanne on Krohnin mukaan pahempi kuin 70-luvulla.
Siinähän te olette sanomassa – toljotatte meitä suoraan silmiin ison lehden värikuvahaastattelussa ja kehtaatte väittää, että ei saa muka sanoa.
Kirjailija Pirkko Saision mukaan Suomessa on edelleen valtavasti tabuja, joista ei voi keskustella sivistyneesti ja rauhallisesti.
Mitään ei saa enää sanoa -hokema ärsyttää ja herättää monessa vahvan reaktion: miten niin ei saa sanoa?

Siinähän te olette sanomassa – toljotatte meitä suoraan silmiin ison lehden värikuvahaastattelussa ja kehtaatte väittää, että ei saa muka sanoa. Ja olette saaneet sanoa – jo vuosikymmeniä. Ainoa ero on se, että nyt palaute on välitöntä: jos sanot jotain typerää, saat kuulla siitä nopean ja usein kärkkään reaktion.

Moni suomalainen on avannut ajatuksiaan sananvapauden rajoista mediassa – ja koska aihe kiinnostaa itseänikin, olen pyytänyt osaa heistä haastatteluun aiheesta. He ovat kieltäytyneet ymmärrettävästä syystä: he ovat saaneet osakseen läjän pilkkaa ja henkilökohtaisuuksiin menevää kuraa avautumisensa jälkeen.
Sananvapaus kaventuu – vaikka sitä ei varsinaisesti kukaan ole kaventamassa. Kas, se käy itsesensuurin kautta.
He eivät enää jaksa jatkaa keskustelua – moni on kurkkuaan myöten täynnä eikä halua avata asiaa enempää. Äkkiä pois.
Ja näin tämä toimii. Sananvapaus kaventuu – vaikka sitä ei varsinaisesti kukaan ole kaventamassa. Kas, se käy itsesensuurin kautta.

Ja mitä sillä sitten tarkoitetaan, kun sanotaan, että tietyistä aiheista ei saa enää puhua? No, esimerkiksi sitä, että kirkon piirissä alkoi jumalaton älämölö(siirryt toiseen palveluun), kun Teemu Laajasalo kutsui Jussi Halla-ahon (ps.) Kirkkopäiville puhumaan – niin, sananvapaudesta.
Tai sitä, että Veronika Honkasalosaa kuulla(siirryt toiseen palveluun) olevansa kommunisti ja viherhippi, jonka sananvapautta pitää rajoittaa hänen poliittisten näkemystensä takia.
Tai sitä, että Åbo Akademi peruu miesten tasa-arvokeskustelun pitämisen tiloissaan(siirryt toiseen palveluun) Alexander Bardin läsnäolon takia.
Tai sitä, että Pirkko Saisio saa kuulla olevansa äärioikeistolainen puolinatsi, kun hän arvostelee “punavihreää kuplaa”.
Kyllä, nämä ihmiset saavat puhua – mutta kuinka moni heistä enää jaksaa?

Sosiaalisessa mediassa häpäisystä on tullut uusi kontrollin muoto. Se johtaa siihen, että ihmiset alkavat varoa sanojaan ja tekojaan – sillä me olemme sosiaalisia eläimiä ja janoamme hyväksyntää.
Kontrolli ei tule valtiolta vaan meiltä – toisilta ihmisiltä, jotka tarkkailevat nuhteettomuutta ja “oikeita ajatuksia”.
Massiivinen negatiivinen palaute saa aikaan mielenterveysongelmia(siirryt toiseen palveluun), jopa itsemurhia(siirryt toiseen palveluun).
Brittikirjailija Jon Ronson puhuu julkisen häpäisyn renessanssista – häpeärangaistus on äärimmäisen voimakas ase. Kun suuret ja rikkaat rikkovat sääntöjä, somesotilaat ilmestyvät paikalle ja nuijivat väärinajattelijat maanrakoon.
Ronson kuvaa kirjassaan Julkisesti häpäisty(siirryt toiseen palveluun), kuinka valtavan addiktoivaa häpäisy on: kun joku julkkis tai vaikuttaja menee möläyttämään jotakin typerää tai sanoo “väärän mielipiteen”, joukko rankaisijoita säntää paikalle. He tarkkailevat jokaista sanaa, ymmärtävät tahallaan väärin. Ja heitä kannustaa joukkovoima ja ajatus siitä, että he ovat hyvän puolella.

Siihen jää koukkuun: tuntuu kummalliselta ja tyhjältä, jos ei ole ketään, jonka tekemisistä ja sanomisista voisi raivostua. Ja kun sellainen löytyy, hänet revitään kappaleiksi – ja jos hän vielä taipuu anteeksipyyntöön tai lokaa maineensa lopullisesti, huuma on valtava.

Jon Ronson tietää – hän oli itse yksi häpäisijöistä, kunnes tajusi, mitä oli tekemässä.

Sosiaalisen median huutokuorosta on tullut uusi sanojen ja käytöksen kontrolloija. Kontrolli ei tule valtiolta vaan meiltä – toisilta ihmisiltä, jotka tarkkailevat nuhteettomuutta ja “oikeita ajatuksia”.
Kun meitä rangaistaan vääristä ajatuksista tai sanoista, opimme aika pian tukahduttamaan ne.

Opimme puhumaan ja käyttäytymään vallitsevan sosiaalisen normin mukaisesti.
Opimme kommentoimaan omalla nimellämme vain turvallisia aiheita, joista tiedämme, että ne eivät johda valtavaan palauteryöppyyn tai vihakirjoitusten tulvaan. Herkät aiheet jäävät huutelijoille, joita ilmiö vain vahvistaa.

Tunnen runsaasti kolumnisteja ja toimittajia, jotka kertovat, että he eivät yksinkertaisesti jaksa kirjoittaa tai puhua tietyistä aiheista. Sillä ei kukaan järkevä ihminen jaksa sitä – pitää olla tuomasenbuske tai muuten vaan poikkeusyksilö, joka ei välitä vähääkään, mitä muut ajattelevat – tai jos välittää, ei anna sen vaikuttaa. Eikä näitä poikkeusyksilöitä ole tässä maassa kovin monta.

 

inscout

Kenraali
Nordinina marssisin poliisilaitokselle ja kunnianloukkaussyyte kaikkia tossa listalla olevia kohtaan.
Sinua katsottaisiin säälivästi ja heitettäisiin ulos. Syyttäjä tukehtuisi pullaansa ilmoituksesi nähtyään ja oikeusistuimen tuomareiden kahvipöydässä tyrät rytkyisivät naurusta kun juttusi tulisi käsittelyyn.

Jokainen virkamies tietää, että ennemmin universumi romahtaa kuin LGBTFRDWQSTJT-vähemmistöön kuuluvaa tai sen puolesta puhuvaa voi saada tuomituksi kunnianloukkauksesta valkoihoista heteromiestä kohtaan.
 

hansai

Ylipäällikkö
Sinua katsottaisiin säälivästi ja heitettäisiin ulos. Syyttäjä tukehtuisi pullaansa ilmoituksesi nähtyään ja oikeusistuimen tuomareiden kahvipöydässä tyrät rytkyisivät naurusta kun juttusi tulisi käsittelyyn.

Jokainen virkamies tietää, että ennemmin universumi romahtaa kuin LGBTFRDWQSTJT-vähemmistöön kuuluvaa tai sen puolesta puhuvaa voi saada tuomituksi kunnianloukkauksesta valkoihoista heteromiestä kohtaan.
Oletko varma ettei lyhenteestäsi puuttunut mitään? ;)
 

hansai

Ylipäällikkö
Maalitusta...


 

inscout

Kenraali
Trigger warning: Melkoisen hapokasta setämiehittelyä mutta ei lasketa millään muotoa vihapuheeksi. Viimeisen sukupolven feminismiä puhtaimillaan.

View attachment 31374
Tuollaisia keskusteluita tuli yliopistolla silloin tällöin kuultua. Kerran meni hermo ja laukaisin seuraavan kommentin:

"Joo. Mitä olikaan Juutalaisten kohtalo verrattuna nuoren Suomalaisen naisen kärsimykseen".

Voi jumaliste, kyllä syntyi puhetta ja paljon.
 

YliKoo

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
”Äänensävyn kritiikki on tyypillisesti tullut juuri valkoisilta miehiltä...”

Olisiko tässä juurisyy siihen, että nuo vimmaiset naiset pyrkivät korvaamaan valkoiset miehet muun värisillä? Sittenkö se autuus koittaa? Onkohan asia ajateltu ihan loppuun asti kuitenkaan :rolleyes:
 

hansai

Ylipäällikkö
Maalitusta...





Anna-Maja Henriksson. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Anna-Maja Henriksson: Maalittamista tullaan estämään
ELISA HYVÄRINEN | 18.07.2019 | 06:00- päivitetty18.07.2019 | 07:12

Oikeusministerin mukaan asiaan suhtaudutaan hallituksessa vakavasti.

RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson lupaa poikkihallinnollisia toimia maalittamisen estämiseksi. Aihe on esillä Lakimiesliiton SuomiAreena-keskustelussa Porissa.

Useat eri ammattiryhmät ovat viime viikkoina vaatineet maalittamisen kriminalisointia.

Anna-Maja Henrikssonin mukaan maalittamiseen ja muuhun uhkailuun suhtaudutaan hallituksessa vakavasti.
– Hallitusohjelman mukaan hallituskauden aikana toteutetaan poikkihallinnollisesti toimenpiteitä, joilla puututaan nykyistä vahvemmin järjestelmälliseen häirintään, uhkailuun ja maalittamiseen, joka uhkaa sananvapautta, viranomaistoimintaa, tutkimusta ja tiedonvälitystä, Henriksson lupaa tiedotteessa.

Henriksson ei ota vielä kantaa siihen, vaatiiko maalittaminen lainsäädännöllisiä uudistuksia. Maalittamisen kriminalisointia on vastustettu sillä perusteella, että ilmiöön voitaisiin puuttua jo olemassa olevan lainsäädännön avulla esimerkiksi virkamiehen vastustamista, laitonta uhkailua, vainoamista ja yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevien pykälien avulla.

 

ajs178

Kenraali

Anna-Maja Henriksson. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Anna-Maja Henriksson: Maalittamista tullaan estämään
ELISA HYVÄRINEN | 18.07.2019 | 06:00- päivitetty18.07.2019 | 07:12

Oikeusministerin mukaan asiaan suhtaudutaan hallituksessa vakavasti.

RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson lupaa poikkihallinnollisia toimia maalittamisen estämiseksi. Aihe on esillä Lakimiesliiton SuomiAreena-keskustelussa Porissa.

Useat eri ammattiryhmät ovat viime viikkoina vaatineet maalittamisen kriminalisointia.

Anna-Maja Henrikssonin mukaan maalittamiseen ja muuhun uhkailuun suhtaudutaan hallituksessa vakavasti.
– Hallitusohjelman mukaan hallituskauden aikana toteutetaan poikkihallinnollisesti toimenpiteitä, joilla puututaan nykyistä vahvemmin järjestelmälliseen häirintään, uhkailuun ja maalittamiseen, joka uhkaa sananvapautta, viranomaistoimintaa, tutkimusta ja tiedonvälitystä, Henriksson lupaa tiedotteessa.

Henriksson ei ota vielä kantaa siihen, vaatiiko maalittaminen lainsäädännöllisiä uudistuksia. Maalittamisen kriminalisointia on vastustettu sillä perusteella, että ilmiöön voitaisiin puuttua jo olemassa olevan lainsäädännön avulla esimerkiksi virkamiehen vastustamista, laitonta uhkailua, vainoamista ja yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevien pykälien avulla.

En usko, että mitään tulee tästäkään lakialoitteesta - kunhan taas tuhlataan virkamiestyötunteja oman kannattajakunnan miellyttämiseen. Miten ”maalittamisen” voi kriminalisoida? Laitetaan ihmiset vastuuseen muiden tekemisestä? Jos minä sanon twitterissä vaikkapa: ”kehotan kaikkia kansalaisia lähettämään suoraa palautetta ministeri X:lle huonosti hoidetun siirtolaiskriisin johdosta” ja sitten joku lähettää törkyviestin ministeri X:lle, niin minäkö saan tuomion ”maalittamisesta”? Toisin sanoen ketään ei saa kritisoida julkisesti, koska se olisi maalittamista.

Sanokaa minun sanoneeni, ei tule maalituslakia
 

Herman30

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Se maalittaminen pitää ensin saada juristikielelle ennenkuin sitä edes voidaan kieltää.
Jos lakiin kirjoittaa että "maalittaminen" on rikollista niin mitä se tarkoittaa?
 
Top