#vihapuhe

Musta Barbaari pääsi kuin koira veräjästä siitä, että levitteli suureen ääneen perheenjäseniensä täysin valheellisia ja suorastaan kunnianloukkaukselta kalskahtavia väitteitä poliisin toiminnasta ulkomaalaisvalvonnan yhteydessä. Ja vieläpä todella outoon sävyyn puhui "Teidän poliiseista" kuin ei olisi itse Suomen kansalainen siinä missä muutkin. Eikä muuten millään tavalla pyytänyt anteeksi jälkikäteen.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016090622270707_uu.shtml

"Mustan Barbaarin äidin tekemän tutkintapyynnön mukaan poliisit pahoinpitelivät hänet kaatamalla maahan, nimittelivät häntä rasistisesti ja sylkivät häntä päin. Mustan Barbaarin sisko puolestaan kertoi, että häntä kiellettiin kuvaamasta tilanteessa."

Edit: Kyllä meni maku tuohon tyyppiin, ennen tätä keissiä pidin ihan asiallisen oloisena kaverina.

Miksi Long Play nimenomaan etsi ja haki Mustaan Barbaariin liittyviä kirjoituksia?
Miksi yksittäistapaus, jonka hoidosta poliisi oli jo saanut puhtaat paperit..
 
Miksi Long Play nimenomaan etsi ja haki Mustaan Barbaariin liittyviä kirjoituksia?
Miksi yksittäistapaus, jonka hoidosta poliisi oli jo saanut puhtaat paperit..

Sanos muuta. Ja tarkoituksella jätetään sanomatta tuo että asiaa on jo tutkittu ja todettu pitkälti niin, että M.B.n omaiset eivät ole puhuneet totta.
 
Long Playn keissi ei näytä hyvältä poliisin kannalta. :facepalm:

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201706062200189772_u0.shtml

Long Playn haastattelema henkilö oli saanut haltuunsa kuvakaappauksia Poliisit-ryhmässä käydystä keskustelusta, joka koski häntä itseään. Hän piti joitakin kommentteja loukkaavina ja luovutti kuvakaappaukset Helsingin poliisille tapaamisessa, joka järjestettiin huhtikuun lopussa. Tapauksen tutkinnanjohtajana toimi Marko Forss.

- Tuli sellainen tilanne eteen, että asiakkaalla oli tästä ryhmästä kuvakaappauksin tallennettua materiaalia hallussa. Näyttää helvetin pahalle, jos matsku laitetaan julki, Forss kirjoitti.

Samassa ryhmässä Forss kirjoitti myös, ettei halua enää vuodon jälkeen profiloitua ryhmän ylläpitäjänä. Forssin ilmoitusta seurasi pitkä keskustelu, jossa jäsen toisensa jälkeen ilmoitti eroavansa ryhmästä vuodon takia.

Jos pitää paikkansa, niin ei voi muuta sanoa kuin että melkoista kaksinaismoralismia. Irvokkaaksi tämän tekee tietenkin se, että rivikansalaisten somekäytöksen kyttäämiseen laitetaan virkavallan voimavaroja ja sitten paljastuu tällaista.
 
Jaa-a, tästähän on kehittymässä oikein kunnon soppa. Poliisin maine laskee laskemistaan, kun koko kansan poliisi Fobbakin on näköjään osasyyllisenä.
 
Tässä on taas kunnon kiristystaktiikka käytössä...

Miksi tänään uutisoidaan isosti Fobban epäilyä? Sehän on ollut jo lauantaista lähtien julki?

forss_hyv%C3%A4stit-jpg.14934
 
En kyllä tajua esim. Junes Lokkan ja Tiina Wiikin riemukasta vahingoniloa Fobbasta. Fobba on ollut omasta mielestäni pitkään se ihan tolkun nettipoliisi, joka valistaa nuoria nettitouhujen vaaroista ja jahtaa oikeaa vihapuhetta mutta jolle se ei ole synonyymi maahanmuuttoasioiden kritiikille. Nyt kun Fobba on savustettu pois niin avautuu tie kouhommille, täysin mustavalkoinen Måns Enqvist nimittää jonkun Huhtelan Fobban vakanssiin ja sitten se noitavaino jyllää. Ja kansan luottamus poliisiin vähenee entisestään.

Tämä näyttää kyllä erinomaisen huonolta.
 
Jussin on oltava Fobban jatkaja, ei tämän oikeamielisempää voi kai poliisistakaan löytyä?

Keskustelu
Jani Mäkelä @JaniMakelaFi
·
7t
Terrorismin torjunnassa on oleellista, että poliisi keskittyisi twitterissä maalailun sijaan oikeisiin tehtäviinsä ja torjuisi terrorismia.

Ylikomisario @HuhtelaJussi
Paljon puhetta #terrorismi'sta.Torjunnassa olennaista rakenteellisen #rasismi'n ja epäoikeudenmukaisuuden kokemusten vähentäminen.

Mikko Kokko @mikkokokko
·
6t
Toivottavasti #Helsinki ei ikinä kohtaa #terrori Siellä tämä @HuhtelaJussi johtokeskuksessa puhelee sit kokemusten vähentämisestä #poliisi
Jani Mäkelä @JaniMakelaFi
·
6t
...puhumattakaan niiden kuriin laittamisesta, jotka uskaltavat haukkua terroristeja.
Mikko Kokko @mikkokokko
·
6t
On se hyvä tietää että #poliisi on prioriteetit kohdallaan #terrorismi. Twiitti ja fb-päivitys on pommia, puukkoa ja rekkaa väkevämpi.
Ylikomisario @HuhtelaJussi
·
5t
Meillä on aina valmiutta pahojenkin tapahtumien varalle mutta ei unohdeta että kynä on miekkaa mahtavampi.Prioriteetit asettaa lainsääsäntö.
Jani Mäkelä @JaniMakelaFi
·
5t
On aika halpa retorinen keino mennä lainsäädännön taakse, kun tarkoittaa puolustaa sen tulkintaa.
Ylikomisario @HuhtelaJussi
·
2t
Poliisilain tulkinnassa ei ainakaan ole epäselvyyttä,ykköspykälästä lähdetään rakentamaan reilua yhteiskuntaa ja otetaan #kaikkimukaan

Kaakon PS-Nuoret @KaakonPSN
·
1t
Eikö terroristeja ja maahan pyrkiviä radikaaleja voisi kuitenkin jättää ulos koko maasta?

Ylikomisario @HuhtelaJussi
Vastauksena käyttäjälle @KaakonPSN ja 2 muulle
Näin tapahtuukin mutta usein ihan omat toimet kasvattavat uhkaa sisältäpäin,niihin zerotolerance #rasismi #muut #ismit
https://mobile.twitter.com/HuhtelaJussi/status/872111898107498496
 
Ehkäpä Lokka & Wiik ovat luonteeltaan sellaisia että nauttivatkin jollakin tapaa tilanteen polarisoitumisesta.

Lokkan tyylistä en yleensä oikein pidä, "Tuonen Joutsen" keskimäärin paljon parempi mutta itse näin kyllä Fobban tyyppinä joka kuuluu tolkun enemmistöön, jopa lähempänä heikäläisiä kun jotain ääriliberaalia kun on nostanut maahanmuuton varjopuoliakin esille. Mutta tietysti Stalinkin muistaakseni sanoi että kyllä äärioikeistolaisesta kunnon kommunistin saa, mutta sosialidemokraatista ei. Kun identifioituu johonkin äärilaitaan niin onko inho erityisen suuri niitä kohtaan joiden ajatusmaailma on saman suuntainen mutta maltillisempi?
 
Noitavainotiimin päällikköä puraisee omat koirat, itkuako pitäisi tirauttaa, saa maistaa nyt sitä omaa lääkettään ja vainoa mitä ovat muille tarjoilleet.
 
Noitavainotiimin päällikköä puraisee omat koirat, itkuako pitäisi tirauttaa, saa maistaa nyt sitä omaa lääkettään ja vainoa mitä ovat muille tarjoilleet.

Olen honchon linjalla siinä, että Fobba on osoittanut ymmärrystä tiukemmillekin lausunnoille ja kiitettävästi pyrkinyt opastamaan.
Tämä ei ilmeisesti ollut joillekin riittävästi ja oma koira puri...

1_1.jpg

https://longplay.fi/sidetone/rikosk...ttoi-vuotaa-salaisia-tietoja-facebook-ryhmaan
 
Noitavainotiimin päällikköä puraisee omat koirat, itkuako pitäisi tirauttaa, saa maistaa nyt sitä omaa lääkettään ja vainoa mitä ovat muille tarjoilleet.

No en tiedä tarkkaan mitä vainotoimenpiteitä Forss on itse ollut tekemässä, mieleen muistuu vain jonkun tänne linkkaama äijän oma "liikennevalojako" siitä mikä on vihapuhetta. Muistaakseni punaisilla valoilla mentiin vasta tasolla luokkaa "kaikki neekerit vittuun Suomesta!".

Nyt sinne tulee tilalle tyyppejä joiden mielestä tilastotietokin on rasismia, fasismia ja vihapuhetta. Luulen että tähän asiaan ollaan oikein tyytyväisiä monessa paikkaa siellä ajatuspoliisissa, tiedä vaikka olisi tarkoituksella masinoitu homma että saadaan tyyppi pois hyvää flowta häiritsemästä.

Nyt sinne vähän #JussiHuhtela'a tilalle. Vähän niinkuin puna-armeijan puhdistusten jälkeen, uusi polvi astuu kehiin ja kyseenalaistaa yhä vähemmän.
 
Ei kun taisi olla niin että punaiseen valoon vaadittiin jopa tappouhkauksia.
 
Se on nykyään niin että kun jotain laitetaan kirjoitettuun muotoon niin se on jotain ihan muuta kuin ääneen sanottu sana josta ei jää mitään "tallennetta ".
Facebookiin kirjoittettua ei voi pitää samanlaisena viattomana "tää nyt on vain vitsi"-juttuna, se on huomattavasti virallisempaa koska on kirjoitettua tekstiä. Olisi pitänyt olla jokaiselle selvä jo vuosia sitten. Ei edes vaikka ei ole kaikille avoin sivusto.

Juuri näin. Sopii vaan olettaa jo lähtökohtaisesti etteivät mitkään salaiset naamakirjaryhmät pysy nykypäivän maailmassa pitkään piilossa. Eri asia sitten se mitä poliisit puhuvat keskenään vaikka omissa saunailloissaan. Tuosta nyt pienemmällä todennäköisyydellä päätyy iltapäivälehtien lööppeihin.

Mutta tästä Fobbasta vielä sen verran, että tuli kyllä iso kuhmu uralle, jos siis on kuten näyttää, levittänyt tietoa tuonne poliisien ryhmään, että ovat paljastuneet ja että tutkinta on alkamassa. Vaikuttaa liiankin selvästi siltä, että ei se ryhmäläisten epäkorrekti kirjoittelu ole häntä tätä ennen vaivannut. Muuten kyllä olen minäkin pitänyt miestä vihapuhepoliisien "järkimiehenä", jolla nyt ei sentään aivan mahdottomia näkemyksiä ole ollut.
 
Jep :) Huhteloiden mukaan jo vihreä kohta on vihapuhetta.

Ainoa mitä saa kritisoida maahanmuutossa taikka Islamissa tms on kotouttamisvarojen riittämättömyys.
 
En kyllä tajua esim. Junes Lokkan ja Tiina Wiikin riemukasta vahingoniloa Fobbasta. Fobba on ollut omasta mielestäni pitkään se ihan tolkun nettipoliisi, joka valistaa nuoria nettitouhujen vaaroista ja jahtaa oikeaa vihapuhetta mutta jolle se ei ole synonyymi maahanmuuttoasioiden kritiikille. Nyt kun Fobba on savustettu pois niin avautuu tie kouhommille, täysin mustavalkoinen Måns Enqvist nimittää jonkun Huhtelan Fobban vakanssiin ja sitten se noitavaino jyllää. Ja kansan luottamus poliisiin vähenee entisestään.

Tämä näyttää kyllä erinomaisen huonolta.

En ole katsonut Lokan ja Wiikin ilkamointia asian tiimoilta, enkä taida viitsiäkään. Itse näen kuitenkin hyvänä, että säännöt ovat samat edes kaikille valkolaisille. Toivoisin Forssin seuraajan ottavan innoitusta Lavrenti Berijasta, jotta koko homman mielekkyys nousisi kunnolla esille.
 
Onhan se näinkin. Voi olla paras ettei mies jatka tuossa vakanssissa, koska ei se herkkua ole toimia jonkun perkeleen Måns Enqvistin pyövelinä mielipiderikollisia jahdaten.

Ehkäpä sitten edetään siten että haetaan pohjalta asti uutta vauhtia ja järkeä.
 
En ole katsonut Lokan ja Wiikin ilkamointia asian tiimoilta, enkä taida viitsiäkään. Itse näen kuitenkin hyvänä, että säännöt ovat samat edes kaikille valkolaisille. Toivoisin Forssin seuraajan ottavan innoitusta Lavrenti Berijasta, jotta koko homman mielekkyys nousisi kunnolla esille.

Odotas vaan kun kohta niitataan Sauli laitaan "rasistisista" ja "nationalisista" puheista. Samaan aikaan SDP kaivaa paremman puutteessa Tavjan esiin presidenttiehdokkaaksi ja liittoutuu Saulia vastaan vihr/vas/kd/ps jne. kanssa.

Painostuksen alla poliisi nimittää vihapuheryhmän johtajaksi Jori Eskolinin..ulkopuolisena tahona..
 
Onkohan tilastoista keskustelu Himbergin mielestä rasistista vai missä on polamkin raja?

Poliisiammattikorkeakoulun rehtori lähetti paimenkirjeen poliisiksi opiskeleville: ”Rasististen mielipiteiden esittäminen ei ole hyväksyttävää. Piste”
Poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen pitää poliisin vihapuhetyöryhmän tutkinnanjohtajan Marko Forssin syrjään siirtämistä ylilyöntinä.

Poliisiammattikorkeakoulun rehtori Kimmo Himberg reagoi nopeasti, kun julkisuuteen tuli tieto poliisien rasistista keskustelua sisältäneestä Facebook-ryhmästä.

”Heti kun asia tuli ilmi, laitoin kaikille koulun opiskelijoille ja henkilökunnalle kirjeen, jossa muistutin siitä, mitä meillä jatkuvasti muutenkin rummutetaan: poliisin keskeinen virkavelvollisuus on kaikinpuolinen tasapuolisuus ja siksi julkisuuteen tullut käytös on poliisilta ehdottomasti kiellettyä”, Himberg kertoo.

Himbergin mukaan kaikille poliiseille pitäisi olla päivänselvää, että heitä koskee yksityiselämään ulottuva lakisääteinen velvollisuus käyttäytyä asianmukaisesti.

”Heille pitäisi myös olla päivänselvää, että rasististen mielipiteiden esittäminen ei ole hyväksyttävää. Piste. Siinä ei ole yhtään mitään keskusteltavaa.”

Himberg kertoo myös, että hän puhuu poliisiopinnot aloittaville ihmisten tasa-arvoisesta kohtelusta heti opiskelijoiden ensimmäisellä luennolla. Omien sanojensa mukaan hän tekee silloin ”erittäin selväksi”, että poliisin kuuluu kohdella kaikkia ihmisiä tasapuolisesti.

Himberg pitää Facebook-kirjoittelua erittäin harmillisena poliisin julkisuuskuvan kannalta. Hän uskoo, että rasististen kirjoitusten takana on vain pieni osa Facebook-ryhmän jäsenistä.

”Uskon ja toivon, että kansalaisten käsitys poliisista nojaa kuitenkin enemmän niihin asiakaskokemuksiin, joita saadaan kohtaamisista poliisin kanssa.”

Poliisien koulutuksessa ihmisten tasa-arvoista kohtelua käsitellään käymällä läpi poliisin velvollisuudet ja asiaan liittyvä lainsäädäntö.

Eri ihmisryhmiä poliisiksi opiskelevat kohtaavat eniten yli 40 viikkoa kestävän työharjoittelun aikana.

”Koululla yksi konkreettinen toimintamalli on sellainen, jossa poliisiopiskelijat ja maahanmuuttajataustaiset ihmiset kohtaavat ja tekevät yhdessä ryhmätyön, jossa he käyvät läpi, millaisia ajatuksia maahanmuuttajataustaisilla ihmisillä on poliisista”, kertoo Poliisiammattikorkeakoulun koulutusjohtaja Petri Alkiora.

Alkioran mukaan ryhmätyö on hyvä mahdollisuus opiskelijoille tutkia myös omaa suhtautumistaan maahanmuuttajataustaisiin ihmisiin.

Nämä kohtaamiset on koettu opiskelijoiden palautteen perusteella hyödyllisiksi.

Alkioran mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa aiotaan miettiä, onko poliisien koulutukseen syytä tuoda jonkinlaisia tarkennuksia Long Playn artikkelissa esiin tulleiden asioiden vuoksi. Hän ei kuitenkaan vielä kerro tarkemmin, millaisista tarkennuksista olisi kyse.

Hän kokee, että valtakunnansyyttäjänviraston tutkinta ja asioiden perinpohjainen selvittäminen on paras keino edetä siinä, miten poliisi reagoi Facebook-ryhmän kirjoituksiin.

Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen painottaa, että Suomen poliisi ei ole rasistinen joukko ja hän tuomitsee rasistiset kommentit täysin.

Hänen tietojensa mukaan suurin osa poliisien Facebook-ryhmän keskustelusta on ollut asiallista. Suhosen mukaan ryhmässä on mahdollisesti ollut myös muita ihmisiä kuin poliiseja. Lisäksi siitä ei ole tietoa, ovatko rasistisia kommentteja kirjoittaneet ihmiset edelleen virassa olevia poliiseja.

Suhonen kertoi tiistaina Ylen Ajantasassa, että hänen mielestään poliisin vihapuhetyöryhmän tutkinnanjohtajan Marko Forssin siirtäminen syrjään olikin ylireagointia, koska asiaa ei ole vielä edes tutkittu.

Suhonen ei silti kiistä, etteikö poliisissa olisi parantamisen varaa. Hänen mielestään poliisin työkulttuuria pitäisi kehittää siihen suuntaan, että työssä syntyneitä turhaumia pystyttäisiin purkamaan asianmukaisesti, etteivät ne purkautuisi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

”On hyvät järjestelmät äärimmäisiin tilanteisiin, jos poliisi joutuu esimerkiksi väkivallan kohteeksi. Rima on niissä kuitenkin aika korkealla. Arkipäivän työhön liittyvät asiat voivat myös stressata ja turhauttaa. Poliisiyksiköissä pitäisi olla parempi valmius käydä keskustelu niin, että esimiehet osallistuvat siihen.”
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005242956.html
 
Back
Top